Tekoäly tehostaa suunnitteluhankkeita: Näin sen hyödyt näkyvät käytännössä – "Läpimenoaika lyhenee merkittävästi"
Kiinteistösijoitusyhtiö NREP on käyttänyt tekoälyyn perustuvaa ohjelmistoa menestyksekkäästi Ruotsissa ja Tanskassa.
Kiinteistösijoittaja NREP laajentaa yhteistyötään ohjelmistoyritys Spacemakerin kanssa. Yhteistyön myötä NREP ottaa käyttöön Spacemakerin kehittämän, tekoälyyn pohjautuvan ohjelmiston. Sitä on tarkoitus hyödyntää kaupunkiympäristöjen suunnitteluhankkeissa.
– Tähän asti tekoälyä on hyödynnetty alalla varsin vähän. Rakennusala on toimialana digitalisaatiossa hyvin alkutekijöissään. Teknologiainvestoinnit ovat kohdistuneet pääsääntöisesti rakennusvaiheeseen. Alkuvaiheen suunnittelussa on paljon mahdollisuuksia ja potentiaalia hyötyä teknologiasta. Tämä on projektien kannalta ratkaiseva vaihe, koska alkuvaiheen päätökset vaikuttavat merkittävästi koko hankkeen elinkaareen ja lopputulokseen, Spacemakerin Suomen edustaja Antti Paavilainen kertoo.
NREPin osakkaan Petri Valkaman mukaan ohjelmiston hyödyt on jo nähty hankkeissa Ruotsissa ja Tanskassa.
– Odotamme mielenkiinnolla, että pääsemme käyttämään ohjelmaa Suomessakin, Valkama sanoo.
Kokemuksia Kööpenhaminasta
Spacemakerin kehittämän ohjelmiston avulla kaupunkikehityksen hankkeissa voidaan tehostaa suunnitteluprosesseja ja arvioida erilaisia suunnitteluratkaisuja esimerkiksi luonnonvalon lisäämiseen ja alueiden tehokkaampaan käyttöön.
Tanskassa NREP on hyödyntänyt tekoälyohjelmistoa muun muassa Kööpenhaminan UN17-kylän kaupunkikehityshankkeessa. Alueelle suunnitellaan yksiöitä, joiden lähtökohtana on nimenomaan hyvä päivänvalo ja kaunis maisema. Spacemakerin ohjelmiston 3D-visualisointien avulla suunnittelumalleista karsittiin vaihtoehdot, joissa vaatimukset eivät olisi täyttyneet.
Rakennusten sisäpihoille tulevan päivänvalon määrää saatiin kasvatettua nollasta hieman yli kuuteen tuntiin.
Tuotekehitystä hiilijalanjäljen analysointiin
Antti Paavilaisen mukaan tekoälyä hyödyntävällä ohjelmistolla on useita etuja.
– Spacemaker mahdollistaa suunnitelmien analysoinnin, laadun ja riskien arvioinnin jo alusta pitäen sekä suunnitelmien parantamisen ja optimoinnin näiden perusteella. Perinteisesti analyysit on tehty suunnittelun ollessa jo pidemmällä, jolloin suunnitelman osia on jo lukittu ja muutoksia on hankalaa ja kallista tehdä.
Jatkossa ohjelmistoa on tarkoitus kehittää esimerkiksi hiilijalanjäljen analysointiin.
– Esimerkiksi erilaiset kestävyyteen kuten energiatehokkuuteen ja hiilijalanjälkeen liittyvät analyysit ovat agendalla tuotekehityksessä. Panostamme myös siihen, että Spacemakerissa luotujen suunnitelmien hyödyntäminen muissa järjestelmissä on helpompaa, eli tieto virtaa koko projektin elinkaaren läpi saumattomasti.
Tekoälystä voi olla myös muuta hyötyä, sillä se laskee Paavilaisen mukaan suunnitteluhankkeiden kustannuksia.
"Projektien läpimenoaika lyhenee merkittävästi, kun suunnittelu on nopeampaa ja suunnitelmia voidaan analysoida samalla kun niitä työstetään. Läpimenoajan lyheneminen vaikuttaa suoraan kustannuksiin esimerkiksi sitoutuvan pääoman kautta."
Antti Paavilainen, Spacemakerin Suomen edustaja