• Etusivu
  • Tutkimus

Rakennusalalla kasvuhakuiset yritykset panostavat digitalisaatioon

Rakentajan toimitus
Julkaistu 01.07.2020Päivitetty 15.11.2022
20207_65714.jpg

Digitaalisuus ja kasvu ovat rakennusalalla selvästi sidoksissa toisiinsa Rakennusteollisuus RT:n digitutkimuksen mukaan. Digitalisaatiossa itseään edelläkävijänä pitävistä yrityksistä 68 prosenttia ilmoitti kasvavansa, kun taas digiepäilijöistä kasvussa oli 17 prosenttia yrityksistä. Kumpaankin ryhmään kuului reilu viidennes kyselytutkimukseen vastanneista yrityksistä.

Rakennusalan yrityksistä 39 prosenttia on määrittänyt liiketoiminnan digitalisoinnin strategiseksi tavoitteeksi. Kaikkiaan 80 prosenttia alan yrityksistä on panostanut digitaalisiin ratkaisuihin.

"Digitaalisuuden aste rakennusalalla on korkeampi kuin yleisten mielikuvien perusteella olisi voinut olettaa. Rakentamisen digitalisaation kehittämisellä on suuri merkitys alan tuottavuudelle ja siten koko taloudelle", Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Jouni Vihmo sanoo.

Peräti 99 prosenttia kaikista digitutkimukseen osallistuneista rakennusyrityksistä arvioi digipanostusten kasvavan tai vähintään pysyvän ennallaan.

Rakennusyrityksissä pidettiin digiratkaisujen tärkeimpinä hyötyinä tiedonkulun ja prosessien tehostamista. Kolmannella sijalla oli asiakaskokemuksen kehittäminen. Edelläkävijäyritykset näkevät myös uusissa liiketoimintamalleissa mahdollisuuden saavuttaa merkittävää lisäarvoa.

Digiratkaisujen hyödyntämisen hidasteiksi nähtiin yleisesti asenteet ja osaamisen puutteet. Edelläkävijäyritykset nostivat muita useammin esiin ongelmat työkalujen toimivuudessa.

Suunnittelun ja rakentamisen välillä suurin tehostamispotentiaali

Rakentaminen on monesta osasesta ja osapuolesta koostuva ketju, jota pitää kehittää kokonaisuutena. Digitutkimuksen mukaan mahdollisuuksia saavuttaa merkittäviä tehokkuushyötyjä arvioidaan yleisimmin olevan suunnitteluvaiheessa sekä suunnittelu- ja rakennusvaiheen välillä.

"Kaikissa rakentamisen ketjun vaiheissa on mahdollista vähentää kitkaa digitalisoinnin avulla. Ehkä hieman yllättävästikin suurimman potentiaalin katsottiin olevan suunnittelun ja rakentamisen välillä. Tutkimuksen yhtenä tavoitteena olikin tunnistaa matalalla riippuvat hedelmät, jotta ne osataan poimia talteen", Vihmo toteaa.

Toimijoiden välisessä yhteistyössä korostuvat tilaajan, suunnittelijan ja pääurakoitsijan väliset prosessit sekä tiedon virtaus niiden kesken.

Rakennusteollisuus RT:n digitutkimuksella selvitettiin rakennusalan yritysten näkemyksiä digitaalisten ratkaisujen käytöstä ja mielikuvia rakennusalan digikehitykseen liittyen. Lisäksi kartoitettiin koko rakentamisen ketjun vaiheiden välisiä digitaalisia liitoskohtia sekä digitaalisilla työkaluilla saatavissa olevia potentiaalisia tehokkuushyötyjä. Keväällä 2020 toteutetun kyselytutkimuksen toteutti Innolink, ja siihen vastasi 1001 rakennusalan yritystä.

Lähde: Rakennusteollisuus RT

Rakentaja.fi
Tutkimus
ohjelmistot
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje
Alan uutisia, tutkimuksia, tuotetietoa, asiantuntijahaastatteluja, keskusteluja – RakentajaPRO:n uutiskirjeessä saat kerran viikossa sähköpostiisi koosteen rakentamisen ammattilaiselle ajankohtaisista aiheista. Uutiskirje on maksuton.

Aiheeseen liittyvää

20214_70039.jpg
Teknologia uudistaa rakennustyömaat - oletko valmis?
Teknologia tekee vahvasti tuloaan rakennusalalle, niin työmaille kuin suunnitteluun. Joitain vuosia sitten robottikädet kuuluivat tieteiselokuviin, mutta nykyään niitä käytetään jo rakennustyömailla apukäsinä. Miten vanhanaikaisesta tehdään tulevaisuuden edelläkävijä? Se vaatii nykyteknologian opettelua.Rakennusalan tämän hetken ja tulevaisuuden trendejä, joista selviämiseen valjastetaan nykyteknologiaa.Vihreä ajattelu ja ekologisuusModuuli ja elementtirakentaminen lisääntyvät – tarve edullisille asunnoilleRakennuskustannusten nousuPula ammattitaitoisesta työvoimastaParempia turvavarusteita työmaalleKestäväkehitys, kierrätettävyys
202010_67290.jpg
YM: rakennusten teknisten järjestelmien energiatehokkuutta parantava asetus
Ympäristöministeriö on antanut asetuksen, jolla säädetään energiatehokkuuden vaatimukset rakennusten automaatio- ja ohjausjärjestelmille, paikallisille sähköntuotantojärjestelmille sekä itsesäätyville laitteille. Ympäristöministeriön tiedotteen mukaan vaatimukset tulevat sovellettaviksi 1.1.2021 alkaen uudisrakennuksissa, korjaus- ja muutostöissä sekä rakennuksen käyttötarkoitusta muutettaessa.
20216_71131.jpg
Digitaalinen toimitusketju vähentää virheitä työmaalla
– Tätä kehitystä ei voi yksinkertaisesti jarruttaa tai väistää, mutta kaikki ei ole sitä vielä rakennusteollisuudessa sisäistäneet, asiantuntija myöntää.
Tunesmart automaatio taloyhtiössä
Uusi automaatio osoittautui toimivaksi ratkaisuksi
Toimimattomaksi osoittautunut lämmityksen automaatiojärjestelmä sai taloyhtiö Poutapuiston päivittämään kiinteistönsä Tunesmartin automaatiolla. Moderniuden lisäksi uudelta automaatioratkaisulta haluttiin hyvät sisäilmaolosuhteiden seurantamahdollisuudet, raportit kiinteistön energiankulutuksesta, talotekniikan laajennusmahdollisuudet sekä palveluntarjoajan vankkaa tukea.
20205_64555.jpg
Rakentamiseen lisää tuottavuutta digitalisoinnilla ja tilaajatoimintoja kehittämällä
Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tiedote 22.4.2020Kunnallisilla ja valtiollisilla toimijoilla olisi merkittävinä rakennushankkeiden tilaajina mahdollisuus vaikuttaa rakennusalan tuottavuuden kasvuun edistämällä innovaatiotoimintaa ja ottamalla käyttöön digitaalisia ratkaisuja.Työn tuottavuus Suomen rakennusalalla on pysynyt lähes muuttumattomana koko 2000-luvun. Rakennusalan arvoketjujen sisällä tuottavuus on kuitenkin noussut. Tuottavuus on kasvanut arvoketjun muissa osissa kuin varsinaisessa rakentamisessa, alan tuottavimpien tehtävien siirryttyä rakentamisesta arvoketjun muihin osiin.
202110_73180.jpg
Varmista väliseinäelementin paloturvallisuus ja tekniikan läpiviennit
Rakennusprojektissa ei voi tinkiä kosteudenhallinnasta, palo- ja ääniteknisistä vaatimuksista tai sisäilman laadusta. Siksi väliseiniksi kannattaa valita kivirakenteiset AKOwall-väliseinäelementit, joilla voidaan tehdä kaikkien rakennusten erilaiset väliseinät sekä LVIS-tekniikan vaatimat hormirakenteet. Oikea väliseinavalinta takaa sujuvan yhteistyön rakennuttajan, suunnittelun, rakennusliikkeen ja muiden aliurakoitsijoiden kanssa tiukassakin aikataulussa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton