Puurakentamisen edistäminen kuntastrategiassa

Puuteollisuus ry:n tiedotteessa todetaan, että tavoite vähähiilisen puurakentamisen edistämiseksi näkyy yhä useamman kunnan kuntastrategiassa. Ilmastotavoitteiden saavuttaminen edellyttää puuttumista asumisen ja rakentamisen päästöihin. Hallituksen tavoitteena on edistää julkista puurakentamista, mikä voi toimia kuntien ilmastopolitiikan työkaluna.
Puuinfo selvitti, kuinka puurakentaminen on kirjattu eri kuntien kuntastrategioihin.
Kuntastrategia tulee nähdä ylätason visiona ja linjauksena, josta tavoitteet ohjautuvat konkreettisiksi toimenpiteiksi. Puurakentaminen voidaan strategiassa nivoa moneen kontekstiin kuten ilmastotavoitteisiin, kestävään kehitykseen tai sanoa suoraan, että kunnan tavoitteena on rakentaa mahdollisimman paljon puusta, kuvailee Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä kuntastrategian tavoitteita.
Puurakentamisen edistämisen tahtotila voidaan siis ilmaista kuntastrategiassa monin tavoin joko seikkaperäisesti puurakentaminen mainiten tai strategiaan soveltuvalla yleisellä tasolla, jolloin tahtotila konkretisoituu muussa päätöksenteossa, kuten kaavamääräyksissä hankkeita koskevassa päätöksenteossa.
Puuinfon artikkelissa esitellään neljän kunnan kuntastrategiat vähähiilisen puurakentamisen edistämisen näkökulmasta. Yhteinen nimittäjä Pudasjärvellä, Kuhmossa, Paltamossa ja Lahdessa on se, että kunnat ovat toteuttaneet strategioidensa pohjalta useita julkisia puurakentamisen hankkeita.
Artikkelissa käydään seuraavat aiheet:
- Pudasjärvi haluaa olla hirsirakentamisen pääkaupunki
- Kuhmo – biotalouden menestystarina
- Paltamo on "bioekosysteemin kotipaikka"
- Lahti kehittää hiilineutraalia rakentamista
- Kuntastrategiat puurakentamisen mahdollistajina
Lue koko artikkeli Puuinfon verkkosivuilta >>
Puuteolliuus ry tiedote 13.10.2021
Aiheeseen liittyvää

Puun uudet pintakäsittelyt -innovaatiokilpailu: voittaja kehitti haastajan punamullalle

Miksi maalämpö yleistyy suurien kiinteistöjen lämmönlähteenä?

Vähähiilinen rakennusteollisuus 2035
Tilaa Rakentaja PRO -uutiskirje

Maksuton koulutus taloyhtiöiden energiaratkaisuista alkaa tammikuussa 2025
