Tiesitkö tämän takavuosien vedeneristyksistä? Vanhoissa taloissa amme pelasti paljon

Vedeneristykset ovat nykyään oleellinen osa laadukasta märkätilarakentamista, mutta näin ei ole ollut aina.

– Ikä on oleellinen asia. On rakenteita, jotka ovat aikanaan toimineet hyvin kokonaan ilman vedeneristystä, Raksystems Oy:n rakennustekninen asiantuntija Jani Streng sanoo.

Ennen vuosituhannen vaihdetta käytössä oli muun muassa kosteussulkuja. Nykyisin kosteussulkuja käytetään pohjusteena vedeneristeen alla.

Ennen 90-lukua vedeneristys hoidettiin yleisesti muun muassa bitumikermillä. Kyseistä materiaalia ei käytetty nykykäytännön mukaan laatoituksen alla vaan usein betonivalun alla. Bitumikermi asennettiin yleensä lattiaan. Materiaalin käyttö alkoi jo 1900-luvun alkupuolella.

– Bitumikermi toimi hyvin, jos sitä käytettiin oikein. Kustannuksiltaan se oli kuitenkin selvästi kalliimpaa verrattuna kosteussulkulevyihin, Streng sanoo.

Noihin aikoihin käytettiin eristeenä yleisesti myös muovimattoa, joka on vielä nykyisinkin käytössä.

50-luvulla märkätilat alkoivat siirtyä sisätiloihin, joiden lattiassa käytettiin bitumikerrosta. Seinissä sen sijaan ei ollut vedeneristystä lainkaan.

– Pari vuotta sitten tuli vastaan 30-luvulla rakennettu kerrostaloasunnon märkätila. Huoneistossa asui ikäihminen, joka kävi suihkussa kerran-pari viikossa, ammeessa seisten. Roiskeveden määrä on silloin varsin pieni, Raksystemsin johtava asiantuntija Antti Heimlander kertoo.

Läheskään kaikissa vanhoissa kohteissa ei havaita kosteusvaurioita. Tiloissa käytettiin yleisesti ammetta, joka esti veden roiskumisen. Tämä vähensi merkittävästi rakenteiden kosteusrasitusta.

– Jos tilasta poistetaan amme, ongelmia tulee lähes varmasti. Silloin kosteus siirtyy seinän eristämättömään kivirakenteeseen, seinä saattaa tummua tai tapetit voivat lähteä irtoamaan olohuoneen puolelta.

Antti Heimlanderin mukaan yksi esimerkki takavuosien virheistä vesieristyksessä liittyvät maanvaraisiin lattioihin.

– Oli tapana, että maanvaraista lattiaa ei tarvitse eristää. Ei huomioitu sitä, että kosteus lähtee siirtymään laatasta kapillaarisesti sivusuunnassa, mikä voi aiheuttaa ympäröivän rakenteen kosteusvaurion. Näin on käynyt muun muassa 60- ja 70-lukujen yksikerroksisten rakennusten alapohjissa ja lattioissa.

Yleinen virhe oli myös puurakenteisten seinien toteuttaminen kosteudenkestävillä lastulevyillä ilman muuta vesieristystä tai kosteussulkua. Näin rakennettiin 60-luvun lopulta 80-luvun alkuun.

– Kyseisen kaltainen rakenne oli puutteellinen. Se ei ollut työntekijän virhe vaan virhe suunnittelussa ja koko ajattelumaailmassa. Tällaiset ratkaisut eivät olleet yhtä kestäviä ja toimivia kuin nykyiset ratkaisut.

Viimeisten 20 vuoden aikana merkittävimmän muutoksen vesieristysprojekteihin on tuonut rakentamismääräyskokoelma C2, joka astui voimaan vuoden 1999 tammikuussa. Sen jälkeen vedeneristysmassat alkoivat yleistyä ja eristysratkaisut ottivat selvän harppauksen eteenpäin.

– Vuoden 1999 muutos oli ensimmäinen kerta, kun määräyksissä vaadittiin selkeästi vedeneristys märkätiloihin. Edellinen määräys 70-luvulta oli varsin tulkinnanvarainen ja väljä, jolloin vedeneristystä tai kosteussulkua ei käytetty kaikissa rakenteissa, Jani Streng kertoo.

– Koko ajan on menty parempaan suuntaan. Nykyisessä ohjeistuksessa on huomioitu paljon sellaista, mitä aikaisemmin ei huomioitu, Streng jatkaa.

Lue myös: Nopeasti vesieristysvalmista väliseinää >>

Ohjeistuksista huolimatta virheitä sattuu nykyään, eivätkä ne ole edes harvinaisia. Antti Heimlanderin mukaan yksi yleisistä virheistä on eristäminen liian ohuella kerroksella.

– Jos eristekerros jää liian ohueksi, siitä ei tule vesitiivis. Kyse on puhtaasti ammattitaidon puutteesta tai huolimattomuudesta. Saavutettu materiaali- ja ajansäästö on teoreettinen.

Lue myös: Rakennusprojektin dokumentaatio kuntoon – vältä riitelyt oikeudessa >>

Jani Streng huomauttaa, että valtaosassa taloista materiaalien ikääntyminen ja alkuperäiset puutteelliset toteutustavat aiheuttavat ongelmia. Iso osa Suomen rakennuskannasta on peräisin ennen vuosituhannen vaihdetta.

– Kaikki ennen 90-lukua muulla kuin nykyaikaisella eristyksellä tehdyt märkätilat ovat ylittäneet teknisen käyttöiän. Tällöin vaurioriski kasvaa, Streng sanoo.

Taustalla on tilojen korjausten liiallinen pitkittäminen. Strengin mukaan nykyaikaisilla vesieristeillä tekninen käyttöikä normaalirasituksella on noin 30 vuotta. Vanhemmissa, kosteussululla toteutetuissa kohteissa käyttöikä on noin 15-20 vuotta.

– Tilojen kunnon seuraaminen on ehdottoman tärkeää vaurioiden välttämiseksi ja vaurioiden laajenemisen estämiseksi, Streng sanoo ja viittaa kosteuskartoituksiin. Hänen mukaansa kunnon arvioiminen pelkästään iän tai silmämääräisten havaintojen perusteella ei ole mahdollista.

Välillä ongelmia voi ilmetä piankin saneerauksen tai uudisrakennuksen valmistumisen jälkeen.

– Pahimmillaan uudehkossa tilassa on todettu puolen vuoden päästä väliseinärakenteen vaurioituminen, koska vedeneristykseen on tullut reikä laatoituksen yhteydessä. Tällaisia voi sattua hyvillekin tekijöille.

Heimlander ja Streng pitävät alan ammattilaisille tarkoitettu sertifikaattia hyvänä tapana parantaa työn laatua.

– Sertifikaatti ei yksistään takaa laatua, mutta se sulkee pois huonoimmat tekijät. Sen takia suosin sertifikaattia, Streng sanoo.

Lue myös: Sertifioi vedeneristyksen tekijät ja valvojat