• Etusivu
  • Materiaalit

Pikku-Finlandia on männyn käytön taidonnäyte – Näin se syntyi

Päivitetty 15.11.2022
pikku finlandia sisältä päin-750x513

Pikku Finlandia sisältäpäin. Kuvaaja Mika Pollari. © Kuvaaja Mika Pollari, Finlandiatalo.fi

Finlandia-talossa käynnistettiin perusparannusurakka kuluvan vuoden alussa. Remontoitu kongressikeskus avautuu yleisölle noin 2,5 vuoden kuluttua. Tänä aikana toimintoja on siirretty Finlandia-talon eteen pikavauhdilla nousseeseen Pikku-Finlandiaan, joka on suunniteltu pienemmän mittaluokan tapahtumakeskukseksi.

Rakennuksen suunnittelussa on painotettu kiertotalouden mukaisia vaatimuksia. Rakenteina on käytetty kaikkiaan 95 mäntyä sellaisenaan. Uniikki rakennus toimii hiilivarantona, sillä puu sitoo hiilidioksidia koko käyttöikänsä ajan.

Kävijä ei voi olla kiinnittämättä huomiota männyn käyttöön Pikku-Finlandian rakennusmateriaalina. Rakennusprojektissa oksakohtien säilyttäminen ja niiden jättäminen esille nousi tärkeäksi teemaksi.

– Puut valittiin sillä perusteella, kuinka isoja oksia rungossa on. Ne katkaistiin ainoastaan törmäyskorkeudelta. Arkkitehti Jaakko Torvinen on sijoitellut yksilöllisesti jokaisen puun sopivaan kohtaan rakennusta, toisin sanoen miettinyt suunnitelmassa jopa oksien suunnan, Finlandia-talon toimitusjohtaja Johanna Tolonen kertoo.

Pikku Finlandia ulkoapäin. Kuvaaja Mika Pollari.
Pikku Finlandia ulkoapäin. Kuvaaja Mika Pollari.
© Kuvaaja Mika Pollari, Finlandiatalo.fi

Torvinen oli yksi niistä opiskelijoista, jotka osallistuivat Pikku-Finlandia suunnittelukilpailuun Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksen rakennussuunnittelun ja puuarkkitehtuurin kurssilla. Torvinen nappasi voiton ”Finlandia Forest” -ideallaan.

– Me arkkitehdit kävimme valitsemassa kaikki rakennuksessa käytettävät oksalliset mäntypilarit loviisalaisista yksityismetsistä. Valintaperusteena oli se, että männyissä on mahdollisimman paljon isoja näyttäviä oksia. Toisena valintakriteerinä oli rungon halkaisija. Tarkoituksena oli käyttää mahdollisimman vähän prosessoituja mäntyjä kantavina pilareina, jolloin hyödynsimme luonnon omaa suunnittelua ja samalla saimme puilla luotua metsän rakennuksen sisään.

Torvisen mukaan arkkitehdit testasivat erilaisia kuorintamenetelmiä.

– Painepesemällä kaarna ja nilakerros pois saimme puun pinnan pysymään koskemattomana ja orgaanisen muotoisena, hän jatkaa.

Äskettäin Torvinen sai maailmanlaajuista huomiota, kun maineikas Wallpaper Magazine nosti hänet yhdeksi kiinnostavimmista vastavalmistuneista arkkitehdeistä.

Siirreltävä ja muunneltava moduulirakenne

Pikku-Finlandiasta tekee erityislaatuisen myös se, että se on täysin muunneltavissa ja siirreltävissä. Moduuleista koottu rakennus voidaan muuntaa esimerkiksi kouluksi tai päiväkodiksi. Kohde on purettavissa tai siirrettävissä samassa ajassa kuin se pystytettiin eli noin kuudessa kuukaudessa.

– Upea keskus on suunniteltu siten, että se voidaan jakaa kahteen osaan ja muun muassa ovien määrää voidaan lisätä vaivattomasti, Tolonen kertoo.

Pikku-Finlandiassa voidaan järjestää enintään 1000 henkilöä vetäviä tapahtumia. Rakennuksen kokonaispinta-ala on noin 2700 neliömetriä, joista 2000 neliötä on asiakastiloja.

Yksityiskohta Pikku Finlandian sisältä. Kuvaaja Mika Pollari.
Yksityiskohta Pikku Finlandian sisältä. Kuvaaja Mika Pollari.
© Kuvaaja Mika Pollari, Finlandiatalo.fi
Materiaalit
ekologisuus
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

nainen suuren ikkunan edessä viileässä sisätilassa
Kaukojäähdytys kerrostaloon tai toimistoon
Kuumat kesät ovat yleistyneet Suomessa, ja uusia hellejaksoja on odotettavissa jatkossakin. Kaukojäähdytys tarjoaa huolettoman ja huomaamattoman ratkaisun pysyä viileänä.
20202_62591.jpg
RAKLI ry:n ja ympäristöministeriön sopimus edistää kestävää purkamista
Ympäristöministeriö ja RAKLI ry tiedottavatYmpäristöministeriö ja RAKLI ry solmivat tänään green deal -sopimuksen materiaalitehokkuuden edistämiseksi purkamisessa. Päätavoite on lisätä purkumateriaalien uudelleenkäyttöä ja kierrättämistä kannustamalla toimijoita laatimaan purkukartoitus ainakin kokonaisten rakennusten purkuhankkeissa ja laajoissa korjaushankkeissa.Green deal kannustaa myös käyttämään entistä tehokkaammin verkkopohjaisia maanlaajuisia vaihdanta-alustoja. Tavoitteena on, että purkumateriaaleista raportoitaisiin tulevaisuudessa esimerkiksi Materiaalitoriin, josta ne voidaan löytää hyödynnettäväksi."Solmittava green deal on päänavaus uudelle toimintakulttuurille rakennusosien ja purkumateriaalien uudelleenkäyttämiseksi ja kierrättämiseksi. Uskon ja toivon, että mahdollisimman moni toimija ilmoittautuu rakentamisen kiertotalouden edelläkävijäksi ja sitoutuu sopimuksen toimenpiteisiin", ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen kertoo.
20206_65368.jpg
Jätevesijärjestelmän rakentaminen uudis- ja saneerauskohteeseen on luvanvaraista
Vuoden 2004 sekä sen jälkeen myönnetyissä rakennusluvissa on edellytetty jätevesijärjestelmien kuntoon saattaminen. Vanhemmissa, haja-asutusalueilla sijaitsevissa rakennuksissa, jätevesijärjestelmän saneeraus tulee huolehtia etenkin silloin, kun kiinteistössä tehdään suurempi remontti.
Suuri rikkoutunut putki vuotaa vettä kovalla paineella ympäristöön
Taloyhtiö ja vesivahinko: millaisia ovat kustannukset?
Vesivahinko on tunnetusti taloyhtiössä kriisin paikka, sillä vesivuotojen kulut karkaavat helposti ja huomaamatta. Pelkästään yksi vuotava WC-pytty maksaa keskimäärin vuodessa 1000 euroa, vaikka vuoto olisi niin pieni, että sitä ei havaitsisi paljaalla silmällä. Käyttövesiverkostossa havaittava vesivahinko ei siis suinkaan aina tarkoita suurta putkirikkoa, vaan myös piilevä ja huomaamaton vuotovahinko voi aiheuttaa mittavia kuluja taloyhtiöllesi.
20238_82981.jpg
Tee se itse askartelubetonilla
Kuulutko heihin, jotka haluavat tehdä ja toteuttaa itse – kokeilla rohkeasti omaa luovuuttaan ja taitojaan? Juurikin askartelukäyttöön ja DIY-henkiseen tekemiseen on kehitetty weber Hobby Concrete Askartelubetoni ja weber white concrete, joilla voit helposti toteuttaa erilaisia betonisia koriste- ja käyttöesineitä, betonitaidetta, puutarha-aiheita ja niin edelleen. Tuotteille on myönnetty Avainlippu. Askartelubetoni voidaan valaa muottiin ja sitä voi soveltuvin osin myös muovailla.Tässä muutamia askarteluideoita syksyn pimeneviin iltoihin:
20213_69097.jpg
Antimikrobinen pinnoite vähentää bakteeritartuntojen ketjua
Tiesitkö, että ihminen koskettaa tiedostamattaan käsillä kasvojaan jopa 20 kertaa tunnissa? Käsiä tarvitaan usein ovien avaamiseen, jolloin ovien pinnat ovat otollisia bakteerien leviämiselle. ABLOY ACTIVE –ratkaisu on oven heloihin kehitetty pinnoite, joka vähentää bakteeritartuntoja sisältämänsä hopean ansiosta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton