• Etusivu
  • Talo

Painovoimainen ilmanvaihto päihitti koneellisen: Villa Hopeapuu on kompakti perhekoti, jossa sisäilma ratkaisee

Rakentajan toimitus
Päivitetty 21.12.2022
20215_70620.jpg

Kuva: Krister Parvikoski

Lohjan asuntomessualueelle rakennettu Villa Hopeapuu ei ole hulppean kokoinen, mutta sen suunnittelussa on monia kekseliäitä ratkaisuja. Tutustuimme kohteeseen.

Omarantaiselle tontille Lohjan asuntomessualueelle toteutettu Villa Hopeapuu ei ole alueen suurin ja komein, mutta monella tapaa yksi mielenkiintoisimmista kohteista.

Vaikka talossa hyödynnetään monia innovatiivisia ratkaisuja, yhdessä asiassa on haluttu palata vanhaan suomalaiseen rakentamistapaan. Taloon valittiin painovoimainen ilmanvaihto koneellisen ilmanvaihdon sijasta. Yle uutisoi, että kyseinen trendi on yleistymässä hiljalleen uusissa taloissa.

– Ilmanvaihdon taustalla on ollut ajatus mahdollisimman terveestä ja kestävästä talosta. Painovoimainen ilmanvaihto on ollut kohteen suunnittelun perustana alusta alkaen. Meistä tuntui, ettei koneellisesti paineistettu talo voi olla terveellinen asukkaille ja rakenteille pitkän päälle. Sen vuoksi halusimme tukeutua tähän perinteisempään ratkaisuun ilmanvaihdon osalta, Villa Hopeapuun tuleva asukas Krister Parvikoski kertoo.

Ville Hopeapuun päämateriaaleina on käytetty luonnonkiveä ja puuta. Eristeenä toimii puukuitueriste.

Ekologisuus on kohteessa tärkeässä roolissa. Talossa on avoin ja hengittävä puurossipohja. Katolle on viety valmiiksi varaukset aurinkosähköjörjestelmälle ja taloa lämmittävä vesi-ilmalämpöpumppu on varustettu jo valmiiksi lisävaraajalla. Autokatoksessa on varaukset sähköautolataukselle ja virtakaapelit mitoitetaan nykyistä tarvetta suuremmiksi. Myöhemmin rakennettavaan rantasaunarakennukseen tehdään viherkatto.

Puhdas sisäilma on ollut näkyvästi esillä suunnittelupöydällä, sillä talon rakenteissa on pyritty muovittomuuteen niin pitkälle kuin mahdollista. Ilmansulku on toteutettu paperilla ja ylä- että alapohjan eristeenä käytetään puukuitueristettä, samoin ulko- ja sisäseinissä.

"Rakennus on perustettu puurossipohjaisena paalujen päälle valettujen teräspilareiden varaan, koska alapohjasta haluttiin avoin ja mahdollisimman hengittävä."
Krister Parvikoski, Villa Hopeapuun tuleva asukas
20215_70621.jpg

Sisätiloja voi laajentaa jälkikäteen

Villa Hopeapuu on tilojensa puolesta kompaktin kokoinen talo, jonka tavallisuudesta poikkeava muotokieli kätkee sisäänsä hyvin suunnitellut ja tehokkaat neliöt.

Parvikoski luonnehtii kohdetta "asukkaiden tarpeiden kokoiseksi". Tiloja voi muunnella tarpeen mukaan esimerkiksi jakamalla makuuhuoneet kahteen osaan. Sisätilat on suunniteltu korkeiksi, minkä ansiosta keittiöön ja olohuoneeseen voi rakentaa myöhemmin parven.

– Kaikki terassit ovat talon kattorakenteen alla yhtä vahvalla perustuksella kuin muu talo, eli sisätiloja voi halutessaan laajentaa myös ulospäin. Tämä on kompaktin kokoinen ekopuutalo, joka on suunniteltu juuri kyseiselle tontille maan muodot ja luonnonvalon liikeradat huomioiden. Lähtökohtana oli tehdä talo, jonka ideologia, arkkitehtuuri ja materiaalivalinnat kestävät aikaa, Parvikoski sanoo.

Kuva: Krister Parvikoski
Kuva: Krister Parvikoski

Alapohjarakenne ja pergola aiheuttivat päänvaivaa

Messutalon normaalista poikkeava avoin alapohjarakenne on ollut yksi haastavimmista osa-alueista. Talo on perustettu sekä paaluille että pilareille.

– Tämän perustustavan suunnittelu ja toteutus on osoittautunut vaikeaksi. Suuremmat perustusfirmat tuntuivat tarjoavan vain perusratkaisua, ja tekijöitä tuntui olevan vaikea löytää. Työvaihe tehtiin lopulta kirvesmiesten toimesta.

Rakennusteknisesti haastavaa oli myös talon itäpuolen kattolasitetun pergolan sovitus peltikattoon ja piiloränniin.

– Terassin päällä on tällä kohtaa k300-jaolla tehty avoin kattopalkisto, joka oli suunniteltu toteutettavaksi siten, että se olisi jälkikäteen tarvittaessa helposti lasitettavissa päältä käsin. Rakenne osoittautui kuitenkin toimimattomaksi ilman kattolasitusta, sillä sadevesi olisi uinut palkkeja pitkin katon ulkoreunan kannatinpalkkiin ja rasittanut sitä, jolloin rakenne lopulta päätettiin toteuttaa heti lasitettuna, Parvikoski selvittää.

20215_70623.jpg

Asuntomessuilta löytyy paljon mielenkiintoisia ratkaisuja. Seuraavat asuntomessut järjestetään Loviisassa 7.7.2022 – 6.8.2022.

Talo
painovoimainen ilmanvaihto
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

201811_55293.jpg
Veto ei ole ilmanvaihtoa
Ilmanvaihdon rakennevuodot sekoitetaan painovoimaiseen ilmanvaihtoonSisäilmaan ja ilmanvaihtoon liittyy monia harhaluuloja. Monet suomalaiset uskovat yhä, että kodin ilma vaihtuu luonnollisesti ikkunanpielistä ja lattianraoista. Ilman rakennevuotoja luullaan virheellisesti painovoimaiseksi ilmanvaihdoksi. Todellisuudessa rakenteiden raoista virtaava ilma kertoo puuttuvasta tai puutteellisesta ilmanvaihdosta. Jos korvausilma kulkeutuu asuntoon rakennevuotojen, postiluukun tai viemärin kautta, se tuo sisäilmaan hajuhaittoja ja epäpuhtauksia.Huonoon sisäilmaan tottuu yllättävän nopeasti, joten keinoja sen parantamiseen jaksetaan harvoin selvittää. Useimmissa tapauksissa kodin ilmanvaihdon saisi kuitenkin hoidettua kuntoon muutamalla satasella. Ilmanvaihdon toimivuus on kiinteistön omistajan vastuulla. Taloyhtiöissä asukkailla on oikeus vaatia tarvittavia korjauksia. Ilmanvaihdolla on vaikutusta sekä asunnon kuntoon että asukkaiden hyvinvointiin.Muista suodattimet!Osta suodattimet Rakentaja.fi-verkkokaupastaOsta venttiilit Rakentaja.fi-verkkokaupasta
201711_50771.jpg
7 syytä panostaa ilmanvaihtoon
Kun ilmanvaihto toimii, raikasta ja puhdasta ilmaa riittää kellon ympäri joka huoneeseen. Nukut paremmin ja heräät virkeänä uuteen aamuun.Vietämme lähes 90 % ajastamme sisätiloissa. Siksi sisäilman laadulla on väliä. Huono sisäilma on terveysriski. Erityisesti oireilevat hengityselin- ja sydänsairaat.Suodattimella varustettu korvausilmaventtiili pitää epäpuhtaudet ulkona. Siite- ja katupöly sekä terveydelle vaarallisimmat pienhiukkaset eivät pääse sisäilmaan.Mikäli korvausilma otetaan sisään hallitsemattomasti, vaikkapa lattioiden raosta tai postiluukun kautta rappukäytävästä, mukana seuraa hajuhaittoja ja epäpuhtauksia.Kun raitis ilma tulee hallitusti ikkunoiden sisäpuolella sijaitsevista venttiileistä, lattioiden ja ikkunoiden raoista tuleva veto vähenee.Jos ilmanvaihto on riittämätön, asunnon kosteusprosentti nousee. Kosteus ei tee hyvää rakenteille ja sisustusmateriaaleille. Kostean ilman lämmittäminen syö myös energiaa. Kun ilma vaihtuu oikein, lämmityskulutkin pysyvät hallinnassa.Ilmanvaihto on tärkeä osa kiinteistön toimintaa. Toimiva ilmanvaihto pitää kiinteistön rakenteet paremmassa kunnossa ja talo säilyttää arvonsa.Useimmissa kodeissa ilmanvaihto olisi helposti parannettavissa yhdessä päivässä, muutaman sadan euron panoksella.Osta suodattimet Rakentaja.fi-verkkokaupastaOsta venttiilit Rakentaja.fi-verkkokaupasta
201411_41837.jpg
Puhdas hengitysilma kotona - terve perhe
Yleisimmät ilmanvaihdon ongelmatKorvausilma venttiilit puuttuvat kokonaan tai venttiili on tukittu tai muuten poistettu käytöstäKorvausilma tulee huoneistoon postiluukun kautta tai rakennevuotona esim. alapohjan kautta. Tästä voi aiheutua hajuhaittoja ja vedon tunnetta lattiatasossa. Korvausilmaa voi virrata jopa lattiakaivon kautta.Ilmanvaihtoon liittyvät laitteet on kytketty pois päältäHuippuimuri tulee olla päällä 24 h/vrk.RadonpitoisuudetKorkeita radonpitoisuuksia löytyy erityisesti asunnoista, joissa ilmanvaihto ei toimi kunnolla. Toimiva ilmanvaihto voi pienentää radonarvoja jopa 90 % lähtöarvosta.
20216_70975.jpg
Painovoimainen ilmanvaihto tulee taas - Ota uusi ohjeistus haltuun
Museovirasto on julkaissut ohjeen painovoimaisen ilmanvaihdon käyttöön ja huoltoon. Ohjeen toivotaan auttavan myös ammattilaisia.
Sisäilma mittaus
Testaa helposti ilmanvaihdon riittävyys
Sisäilman hiilidioksidipitoisuus on hyvä mittari, kun halutaan arvioida ilmanvaihdon toimivuutta. Kun mittari näyttää selkeästi kohonnutta hiilidioksiditasoa, se viittaa siihen, että tilojen ilmanvaihto ei toimi riittävän tehokkaasti. Tällaisessa tilanteessa on tärkeää ryhtyä toimenpiteisiin ilmanvaihdon parantamiseksi.
19_PHD_130571_1.jpg
TTS työtehoseura - kouluttaa ammatilaisia
Yritysten kehittäminenTyötehoseura TTS työtehoseura on kehittänyt Suomalaista työtä jo yli 90 vuotta. TTS tarjoaa, vuosien tutkimuskokemuksella, kehityspalveluita yrityksille, joilla yritykset pystyvät lisäämään kannattavuutta ja työhyvinvointia. Kaikki projektit suunnitellaan yrityksen tarpeiden ja toiveiden mukaan, jolloin yritykset saavat konkreettisia keinoja tuottavuuden parantamiseen.Rakennusteollisuutta hyödyttäviä palveluita ovat muun muassatuottavuuden kehittäminenasumisen toiminnalisuuden tutkiminenpuu- ja betonirakentamisen ratkaisuttyöntutkimus ja työaikaselvityksettyöorganisoinnin ratkaisuttyömenetelmien vertailu ja kustannuslaskelimatTTS työtehoseura tarjoaa myösmonipuolista koulutustayrityksille ja työntekijöille, aina lyhytkursseista oppisopimukseen. Koulutukset rakennetaan nimen omaan yritysten tarpeet huomioon ottaen. TTS koulutta aidossa työympäristössä ja myös verkossa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton