• Etusivu
  • Remontti

Sisäilmahaittojen korjausmenetelmän valinta

Rakentajan toimitus
Päivitetty 15.11.2022
202011_67398.jpg

Sisäilmaongelmat ja niiden aiheuttajat ovat olleet pinnalla jo pitkään. Lukuisia kouluja, päiväkoteja ja muita julkisia rakennuksia on jouduttu sulkemaan, korjaamaan tai jopa purkamaan. Yksityisestä rakennuskannasta eivät varmaankaan kaikki tapaukset ole edes tulleet esille. Uutta tutkimustietoa aiheen ympäriltä on julkaistu runsaasti. Tutkimus- ja korjausmenetelmät ovat kehittyneet samoin kuin korjauksissa käytettävät tuotteet. Pitkälti näiden syiden takia Ympäristöministeriö on julkaissut kaksi toisiaan tukevaa opasta aiheesta.

Ympäristöministeriö julkaisi vuonna 2016 Rakennusten kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus -oppaan.

Lokakuussa 2019 julkaistiin Kosteus- ja mikrobivaurioituneen rakennuksen korjaus -opas. Opas palkittiin Rakennusfysiikka 2019 -seminaarissa Kosteusturvallisen rakentamisen -palkinnolla. Oppaiden tarkoituksena on täydentää toisiaan. Kosteus- ja mikrobivaurioituneiden rakennusten korjaus -opas on ajateltu työkaluksi erityisesti korjausten suunnittelijoille.

"Oppaassa esitetyt ratkaisut ovat periaateratkaisuja, joiden avulla korjaussuunnittelija laatii yksityiskohtaiset suunnitelmat aina kuhunkin rakennukseen soveltuviksi. Periaateratkaisuja ei ole tarkoitettu käytettäväksi sellaisenaan korjaussuunnittelussa." (julkaisun esipuhe)

Oikean korjausmenetelmän löytäminen

"Oikean" korjaustavan määritteleminen ei aina ole yksiselitteistä. Ja oikeita korjaustapavaihtoehtoja voi olla useampia. Lähtökohtaisesti yli- ja alikorjaamisen mahdollisuus tulisi eliminoida. Molemmat saattavat tulla yhteiskunnalle kalliiksi.

Rakennusosakohtaiset korjausmenetelmät on jaettu kolmeen pääluokkaan:

A) Perusteellinen rakenteen uusiminen
(tarvittaessa myös kantava rakenne); tavoitekäyttöikä vähintään 50 vuotta

B) Rakenteen osittainen uusiminen
(vaurioitunut materiaali poistetaan); tavoitekäyttöikä 30-50 vuotta

C) Rakenteen ilmatiiviyden ja tuuletuksen
parantaminen (vaurioitunut materiaali jätetään rakenteeseen); tavoitekäyttöikä 15-20 vuotta

Oppaassa on käsitelty edellä olevan jaottelun mukaisia korjausratkaisuja rakennusosittain.

Jäljellä oleva elinkaari ja tulossa olevat korjaukset

Oikean korjausmenetelmän valintaa kannattaa pohtia myös elinkaariajattelin kannalta. Kuinka kauan rakennuksen arvioidaan olevan vielä käytössä ja onko jo tiedossa joku peruskorjaus tai -parannus, joka tulee poistamaan havaitun ongelman. Voisiko tätä tietoa hyödyntäen käyttää ratkaisuna, vaikka kapselointia, joka poistaa ongelman tulevaan korjaukseen asti. Vaihtoehtoisesti voidaan selvittää, onko suunniteltua korjausta mahdollista aikaistaa.

Remontti
sisätilat
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Kelatuotteet
Peltituotteet – muun muassa kelat, reikälevyt ja arkit – rakentamisen monipuoliseen käyttöön
Metehen laaja raaka-ainevarasto on yksi Suomen kattavimpia ja tarjoaa laadukkaan sekä kilpailukykyisen vaihtoehdon raaka-ainetoimituksille. Joustavan palvelun ja nopean tuotannon avulla varmistetaan sujuvat toimitukset asiakkaille. Erikokoisten kelojen lisäksi Metehe toimittaa rainoja, arkkeja sekä reikälevytuotteita.
20204_63785.jpg
Mitkä ominaisuudet edesauttavat männyn käyttöä sisätiloissa?
Kuusella on osa kulttuuriperinteessämme. Kuusta on pidetty toisaalta uhkaavan synkkänä, mutta taas toisaalta suojaavana. Synkkä hahmo pimeässä, mutta suojana esimerkiksi sateella. Kuusta tuodaan sisälle talven pimeimpänä aikana esimerkiksi joulukuuseksi samalla tuoden toivoa ja vihreyttä. Hautausmailla taas kuusenhavuja on käytetty arkun ja haudan koristeena symboloimassa ikuisuutta.
20229_79467.jpg
Led-valaistuksen suunnittelu on tärkeää - miksi?
Valaistussuunnittelu on yksi tärkeimmistä osa-alueista, kun suunnitellaan kodin remonttia tai rakentamista, eikä sitä ole järkevää jättää viime hetkeen. Harva onnistuu valaistuksen ostamisessa vain menemällä (verkko)kauppaan ja kasaamalla kärryn täyteen lamppuja ja valaisimia.Tässä artikkelissa kerrotaan, mitä valaistussuunnittelussa kannattaa huomioida, ja mitä hyötyä valaistussuunnittelusta on.
20199_60146.jpg
Mikä led-valaisimissa maksaa?
Led-valaisimet kehittyvät jatkuvasti, ja maahantuojia ja myyjiä on useita. Miten selvitä voittajana led-viidakossa?
20223_77215.jpg
WTF - oikean liiman valinta onkin helppoa
Lista irvistää betoniseinästä. Ryntäät kiireessä rautakauppaan hakemaan kunnollista liimaa. Tarjolla on hyllymetreittäin mitä mihinkin sopivaa liimaa ja massaa. On elastista, heti pitävää, vain tietyille materiaaleille soveltuvaa, sitä sille ja tätä tuolle. Eikä tietenkään sitä, jota olet jo tottunut käyttämään. Mitä tässä nyt pitäisi ostaa?WTF! Ja juurikin niin! WTF® eli Worlds Toughest Fix tuoteperheestä löydät helposti oikean liiman ja markkinoiden parhaan tartunnan.
Kynttilät pöydällä luomassa tunnelmaa
Viimeinen sammuttaa kynttilät!
Kynttilä, tuo herkkä tunnelmanluoja arjessa ja juhlassa. Kynttilät eivät ole vain syksyyn ja talveen tarkoitettuja sesonkijuttuja, vaan niitä käytetään ympäri vuoden luomaan kotoista tai jopa juhlavaa tunnelmaa. Hypnoottisesti tanssahtelevan liekin kanssa tulee kuitenkin muistaa olla erityisen varovainen, poltat sitten kynttilää sisällä tai ulkona.
20212_68449.jpg
Kysymyksiä ja vastauksia liittyen joka kodin rakennuslevyyn
Markkinoiden kovin rakennuslevy, Gyproc Habito, on ollut markkinoilla jo useamman vuoden, mutta yhä edelleen levyn ominaisuudet herättävät mielenkiintoa ja kysymyksiä. Murretaanko siis pari myyttiä aiheesta?Voiko todella olla, että kipsipohjainen rakennuslevy kestää vauhtia ja elämää? Ja miten voi olla mahdollista, että painavienkaan esineiden ripustamiseen ei tarvita erikoiskiinnikkeitä vaan tavallinen puuruuvi riittää?
20208_66286.jpg
Puurakentaminen yleistyy: Hiilijalanjälki jopa 75 prosenttia betonitaloa pienempi
Puurakentamisen suosio on kasvussa, mutta uusien rakennuskohteiden määrässä Suomi on selvästi jäljessä Ruotsia. Suosion taustalla on lisääntynyt kysyntä ekologiselle rakentamiselle.
20212_68521.jpg
Julkisivutiilet: mahdollisuus moneen
Julkisivutiili antaa mahdollisuuksia moneen. Se on paitsi näyttävä, myös kestävä ratkaisu. Uudet värit sekä pinnat, unohtamatta innovatiivisuutta tiilen käytössä, antavat mahdollisuuden aivan ainutlaatuisiin julkisivupintoihin.Wienerbergerin valikoimaan kuuluvat sekä Suomessa että konsernin muissa tehtaissa valmistettuja tiiliä. Uusia tiilivärejä sekä pintastruktuureita kehitetään jatkuvasti vanhoja, perinteikkäitä tiilituotteita unohtamatta.
Kuvassa lasketaan yhtä Aulis Lundell Oy:n moduulitalon elementtiä rekan kyydistä valmiille perustukselle
Moduuliratkaisut tulevat esille Helsingin keskustaan – Aulis Lundell Oy avaa showroomin Runeberginkadulle
Aulis Lundell Oy avaa showroomin Helsingin keskustaan. Esille on saatu kattavasti koko Aulis Lundell Oy:n tuotanto. Uusissa tiloissa tutustut muun muassa Liune-ovituotteisiin sekä aivan uusiin moduulirakentamisen ratkaisuihin.Showroom avataan Autotaloon, entiseen Rakennustiedon tilaan Runeberginkatu 5:ssä. Showroom on auki maanantaista perjantaihin ja halutessasi voit sopia myös henkilökohtaisen tapaamisen.
20211_68058.jpg
Rakentaja, muista työturvallisuuskurssi myös poikkeusaikana
Asiantuntija muistuttaa, että yritysten on huolehdittava työturvallisuuslain mukaisesta koulutuksesta, vaikka korona on estänyt paikan päällä tapahtuvat luokkahuonekoulutukset.
nainen suuren ikkunan edessä viileässä sisätilassa
Kaukojäähdytys kerrostaloon tai toimistoon
Kuumat kesät ovat yleistyneet Suomessa, ja uusia hellejaksoja on odotettavissa jatkossakin. Kaukojäähdytys tarjoaa huolettoman ja huomaamattoman ratkaisun pysyä viileänä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton