• Etusivu
  • Materiaalit

Puu rakennusmateriaalina – Kuusi

Kuusi – toiseksi yleisin rakentamiseen käytetty puulaji Suomessa

Rakentajan toimitus
Päivitetty 04.05.2023
20204_63785.jpg

Kuusimetsää

Varjossa viihtyvä alueiden valtaaja

Kuusella on osa kulttuuriperinteessämme. Kuusta on pidetty toisaalta uhkaavan synkkänä, mutta taas toisaalta suojaavana. Synkkä hahmo pimeässä, mutta suojana esimerkiksi sateella. Kuusta tuodaan sisälle talven pimeimpänä aikana esimerkiksi joulukuuseksi samalla tuoden toivoa ja vihreyttä. Hautausmailla taas kuusenhavuja on käytetty arkun ja haudan koristeena symboloimassa ikuisuutta.

Suomessa kuusia on ollut vain viisituhatta vuotta, mutta vallannut alaa tehokkaasti. Kuusi pitää runsasravinteisesta ja kosteasta maaperästä ja pärjää vähemmällä valolla kuin mänty. Siksi se valtaakin helposti tilaa metsän muilta puilta. Mänty voi olla leveä avoimessa maastossa ja tiheikössä taas riukumaisen kapea.

Kuusi kasvaa 20-30 metriä korkeaksi, joskus jopa 40 metriseksi ja voi saavuttaa jopa 350 vuoden iän. Juuristo on pinnallinen ja se kaatuu herkästi myrskyissä. Kuusi on myös ohuen kuorensa takia herkkä myös metsäpaloille. Kuivuutta kuusi sietää mäntyä huonommin. Eläintuhoilta eli esimerkiksi myyrä-, jänis- ja hirvituhoilta kuusi yleensä säästyy pahanmakuisuutensa vuoksi.

Info

Info

Tiesitkö?

Yrttiharrastajille kuusesta on saatavilla runsaasti etenkin loppukeväällä ja alkukesällä erittäin C-vitamiinipitoisia kuusenkerkkiä (nuoria versoja). Kuusi on siis C-vitamiinin oivallinen ja hyvin riittoisa lähde!

Tasalaatuista kosteudenvaihtelua kestävä

Kuusi on kevyttä ja pehmeää sekä tasalaatuista eli sydänpuu ei juuri erotu. Väritykseltään vaaleaa ja yleensä terveoksaista. Kuusi kuivuu hyvin ja kuusella on myös vähäinen taipumus kieroutumiseen ja halkeamiseen. Erityisen säänkestävää kuusi ei ole ja kuusi on altis sienille ja hyönteisille. Kuusta on myös vaikea kyllästää.

Käyttöominaisuuksiltaan kuusi on helposti työstettävää sekä sorvattavaa. Liimautuu helposti ja helposti pintakäsiteltävä, mutta kuitenkin vaikea kiillottaa. Kestää hyvin kosteudenvaihteluita, mikä mahdollistaa erilaisia käyttökohteita.

Kuusen poikkileikkaus
Kuusen poikkileikkaus

Sisätilojen rakennuspuu

Männyn kanssa kuusi on myös yleinen rakennuspuu, mutta kuusen ominaisuudet ovat ohjanneet käyttöä erilaisiin käyttötarpeisiin. Kosteudenvaihtelun kesto, vaalea väritys ja vähäinen pihkaisuus ovat edesauttaneet kuusen käytön yleistymistä saunatiloissa esimerkiksi laudelautana ja panelointina.

Vaalea väritys ja värin pysyminen on myös ohjannut osaltaan käyttöä enemmän sisätiloihin kuin ulkotiloihin.

Lähteet:
http://puuinfo.fi/puutieto/puulajit
https://www.upmmetsa.fi/siteassets/yhteiset/pdft/opasvihkoset/metsiemme-puita-upm-opasvihko.pdf
https://puuproffa.fi/puutieto/yleista-puista/kuusi/

Materiaalit
sisätilat
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

Kelatuotteet
Peltituotteet – muun muassa kelat, reikälevyt ja arkit – rakentamisen monipuoliseen käyttöön
Metehen laaja raaka-ainevarasto on yksi Suomen kattavimpia ja tarjoaa laadukkaan sekä kilpailukykyisen vaihtoehdon raaka-ainetoimituksille. Joustavan palvelun ja nopean tuotannon avulla varmistetaan sujuvat toimitukset asiakkaille. Erikokoisten kelojen lisäksi Metehe toimittaa rainoja, arkkeja sekä reikälevytuotteita.
20229_79467.jpg
Led-valaistuksen suunnittelu on tärkeää - miksi?
Valaistussuunnittelu on yksi tärkeimmistä osa-alueista, kun suunnitellaan kodin remonttia tai rakentamista, eikä sitä ole järkevää jättää viime hetkeen. Harva onnistuu valaistuksen ostamisessa vain menemällä (verkko)kauppaan ja kasaamalla kärryn täyteen lamppuja ja valaisimia.Tässä artikkelissa kerrotaan, mitä valaistussuunnittelussa kannattaa huomioida, ja mitä hyötyä valaistussuunnittelusta on.
20204_64445.jpg
Vinkit led-nauhavalaistuksen suunnitteluun
Led-nauhavalaistus on moneen kohteeseen ja käyttötarkoitukseen sopiva valaistusmuoto. Kuten muukin valaistus, myös se tarvitsee jonkin verran suunnittelua. Tässä viisi yleistä ohjetta, joiden mukaan tehtynä led-nauhavalaistus varmasti onnistuu.
20199_60146.jpg
Mikä led-valaisimissa maksaa - mistä laatu muodostuu?
Led-valaisimet kehittyvät jatkuvasti, ja maahantuojia ja myyjiä on useita. Miten selvitä voittajana led-viidakossa?
202110_72888.jpg
Kemin jättimäinen tehdasprojekti etenee - odotukset ovat uusissa biotuotteissa
Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren Kemin biotuotetehdasprojekti on Suomen metsäteollisuushistorian suurin investointi kotimaahan. Projektin arvo on 1,6 miljardia euroa.
20213_69450.jpg
Miten lähiötalon julkisivu voisi uudistua? Katso kilpailun tulos!
Arkkitehtiopiskelijoille suunnattu kerrostalon korjauksen ideakilpailu 2020 (2.9.-9.12.2020) on ratkennut. Suunnittelukohteena oli neljä 1970-luvun lopulla rakennettua 4-kerroksista betonirunkoista asuinkerrostaloa; Runkokatu 12 (VTS Kodit) Tampereen Haukiluomassa. Palkintojen saajat julkistettiin 19.3.2021 Julkisivuyhdistyksen järjestämässä Julkisivuwebinaarissa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton