• Etusivu
  • Ajankohtaista

Osaavaa työvoimaa tarvitaan edelleen

Työvoiman tarve kasvaa seuraavan 10 vuoden aikana

Rakentajan toimitus
Päivitetty 17.10.2024
uutisia-rakennusalalta-1920

(Rakennusteollisuus RT tiedote 9.10.2024)...

Rakennusalan tarve uusille osaajille ei ole poistunut, vaikka etenkin asuntorakentaminen on ollut pari vuotta jäissä, kertoo Rakennusteollisuus RT:n osaamistarveselvitys. Kyselyn perusteella kolme yritystä neljästä arvioi alan työvoimatarpeen kasvavan tulevan kymmenen vuoden aikana.

Rakennusyrityksillä on ollut haasteita löytää osaavaa työvoimaa myös suhdannekriisin aikana, vaikka rekrytointi on helpottunut RT:n edelliseen osaamistarveselvitykseen nähden.

”Osaamistarveselvitykseen nyt vastanneista yritysten edustajista 55 prosenttia on kohdannut tänä vuonna vaikeuksia löytää tarvittavaa ammattiosaamista. Lähes neljännes vastaajista arvioi työvoimatarpeen kasvavan jo tulevana vuonna. Suurimmiksi rekrytointihaasteet koettiin pk-yrityksissä ja infrasektorilla”, RT:n koulutuspoliittinen asiantuntija Saku Lehtinen summaa tuloksia.

Lisäksi vastaajista 75 prosenttia arvioi koko rakennusalan työvoimatarpeen kasvavan seuraavan 10 vuoden aikana. Yrityksissä tunnistettiin lähivuosille useita työvoima- ja osaamistarpeen ajureita.

”Syitä riitti Ukrainan jälleenrakentamisesta väestön ikääntymiseen. Mainintoja saivat myös digitalisaatio, vihreä siirtymä ja ilmastonmuutos sekä rakentamisen prosessien muutos, jotka luovat uusia osaamistarpeita”, Lehtinen kuvailee.

Alan parannettava juoksua monimuotoisuustyössä

Edelliseen, 2021 tehtyyn selvitykseen verrattuna yhä useampi rakennusalan yritys on rekrytoinut ulkomaalaistaustaisia osaajia. Nyt yrityksiltä kysyttiin uutena asiana, onko rekrytoitavan taustalla väliä, jos osaaminen on riittävä. Väitteen kanssa oli samaa mieltä 37 prosenttia vastaajista.

Rekrytoitavien monimuotoisuudelle oltiin ylivoimaisesti avoimimpia niissä yrityksissä, jotka olivat aiemmin palkanneet ulkomaalaistaustaisia osaajia. Selvityksen perusteella näissä yrityksissä arvostetaan kansainvälisten osaajien asennetta, kielitaitoa ja ammattitaitoa.

”Tulokset ovat lupaavia, mutta tarkoittavat myös, että meidän pitää entisestään parantaa juoksua rakennusalan monimuotoisuustyössä. Meidän on yhdessä oltava houkutteleva vaihtoehto yhä useammalle, myös esimerkiksi naisille ja maahanmuuttajataustaisille”, RT:n hallituksen puheenjohtaja Timo Vikström toteaa.

Rakennusalalla ulkomaalaistaustaisia on työvoimasta noin viidesosa. Toimihenkilöissä kansainvälinen tausta on selvityksen perusteella vain neljällä prosentilla työvoimasta.

”Yritysten lisäksi korkeakoulujen ja tilaajien tulisi tehdä rohkeasti töitä sen eteen, että kuvamme tyypillisestä rakennusalan osaajasta alkaa monipuolistua. Samalla pitää varmistaa, että vieraskielisille kehittyy työhön tarvittava kielitaito”, Vikström haastaa.

Toimintaympäristö edellyttää jatkuvaa oppimista

Rakennusalan valinneilla on ollut kohtuulliset edellytykset täydentää osaamistaan uran edetessä. Myös selvityksessä vastaajien tyytyväisyys täydennyskoulutustarjontaan oli kasvanut.

”Megatrendit kuten ilmastonmuutos ja digitalisaatio muokkaavat alaamme voimakkaasti. Muutoksista osa voi olla nopeita ja yllättäviäkin. Siksi tulemme tarvitsemaan monipuolisesti erilaisia osaajia ja jatkuvan oppimisen ratkaisuja”, Timo Vikström linjaa.

”Jatkuva oppiminen on elintärkeää rakennusalalla, eikä sen edellytyksiä saa heikentää. Esimerkiksi päästöjen vähentämisessä tai tekoälyn hyödyntämisessä on alalla kiinnostavia mahdollisuuksia, jotka voivat jäädä hyödyntämättä ilman sujuvaa täydennyskoulutusta.”

RT julkisti selvityksen rakennusalan yritysten työvoima- ja osaamistarpeista keskiviikkona 9.10.2024 Finnbuild-messuilla. Selvityksen pohjana olleeseen kyselyyn tuli 462 vastausta 316 RT:n jäsenyrityksestä. Vastaukset kerättiin touko–elokuussa 2024. Vastausprosentti oli 17,1, kun se vuonna 2021 oli 15,5.

Ajankohtaista
rakennukset
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

rakentaja pro
Tilaa Rakentaja.pro-uutiskirje
Erikoiskutsu sinulle, joka haluat pysyä ajan tasalla.
20161_45162.jpg
Millaisen hirsitalon sinä rakentaisit?
Hirsitalo on lämminhenkinen ja ekologinen valinta kodiksi. Honka hirsitalon Muuttovalmis -mallistosta löydät itsellesi sopivan vaihtoehdon, joka istuu niin perinteiseen metsämaisemaan kuin myös tiiviiseen kaupunkirakentamiseen.
20211_68110.jpg
Löydä oma hirsinen suosikkitalosi - tutustu uutuusmalleihin
Hongan hirsisten omakotitalojen mallisto on laajentunut uuden vuoden alkajaisiksi. Uutuusmallit Honka Touko, Honka Riekko ja Honka Huomen tarjoavat ekologista, energiatehokasta ja terveellistä asumista suomalaisesta puusta valmistettujen jykevien hirsiseinien sisällä. Hirsikodin ainutlaatuinen tunnelma pääsee oikeuksiinsa niin modernissa kuin perinteisemmässäkin talossa.
20214_70348.jpg
Näin parannat kodin sisäilmaa ja ilmanvaihtoa webinaari ti 4.5.
Huono sisäilma ei ole asunnon pysyvä ominaisuus.Siihen voi vaikuttaa ilmanvaihdolla!Terveysilma järjestää sisustussuunnittelijoille räätälöidyn webinaarin ilmanvaihdon ja sisäilman parantamisesta tiistaina 4.5. klo 10–11.Saat kattavan yleiskatsauksen ilmanvaihdosta. Kerromme mm. seuraavista aiheista:- Riittävän ilmanvaihdon toteuttaminen: paljonko venttiileitä tarvitaan ja minne?- Mitkä ovat ilmanvaihdon yleisimmät sudenkuopat?- Miten asunnon ilmanvaihtoa voi parantaa?- Millainen merkitys kunnon suodattimilla on sisäilmalle?- Miten äänenvaimennuksen saa korvausilmaventtiileihin?Riittävällä ilmanvaihdolla voi lisätä asumisviihtyvyyttä ja ylläpitää asunnon kuntoa. Ilmanvaihdon parantaminen nostaa asunnon arvoa – ja se onnistuu useimmiten pienillä kustannuksilla.Ilmoittaudu mukaan!Lähetämme webinaarin osallistumislinkin kaikille ilmoittautuneille maanantaina 3.5.Pääset osallistumaan webinaariin ti 4.5. klo 10–11 Tästä
20219_72632.jpg
Tasainen ja riittävä työskentelyvalaistus led-nauhavalaistuksella: katso hinta
Led-nauhan käyttötarkoituksia on kodissa lukematon määrä. Yleisin kohde ovat keittiöiden työtasojen valaistus. Monissa tapauksissa led-kisko on mitä mainioin ratkaisu tasolle, joille halutaan tasainen ja riittävä työskentelyvalaistus. Toiveena on monesti myös himmennettävyys, ja erityisesti avoimissa olokeittiöissä myös värilämpötilan säätö tai värinsäätömahdollisuus, jolloin keittiöstä saa elämyksellisen osan sisustusta myös niinä hetkinä, jolloin keittiöpuuhat eivät ole käynnissä.
Puukerrostaloja Vantaan Tikkurilassa Aalto-yliopisto
Uusi tutkimus korostaa puun ilmastohyötyjä rakentamisessa
(Tiedote, Aalto-yliopisto 4.6.2025)...Uusi tutkimus korostaa puun ilmastohyötyjä rakentamisessa ja vaatii selkeämpiä määritelmiä hybridirakennuksille.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton