• Etusivu
  • Palvelut

Mikä on hyvän raksamiehen resepti?

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö TTS Työtehoseura
Päivitetty 27.01.2023
202012_67872.jpg

ELY-keskuksen tiedotteen mukaan rakennusalan maine ei ole hyvä. Aikataulut paukkuvat, budjetit ylittyvät eikä laatukaan ole sitä, mitä pitäisi. Hyvän raksamiehen reseptiä tutkittiin Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa ja Hämeen ELY-keskuksen hallinnoimassa Tampereen yliopiston ja Työtehoseuran toteuttamassa Raksavirtaa-hankkeessa. Hankkeessa selvisi, että hyvä raksamies saadaan tekemällä hyvä työnjohtaja.

Rakennusalaa kutsutaan konservatiiviseksi, koska muutokset alalla tapahtuvat hitaasti. Hankkeen osanottajat yllätti se, miten hidasta ja vaikeaa joidenkin asioiden edistäminen oikeastaan oli. Pullonkaulaksi havaittiin muun muassa arkijohtaminen. Työmaajohdon ja työntekijöiden päivittäinen kanssakäyminen ja kommunikointi kaipaisi paljon kehittämistä. Ongelmana ovat kuitenkin monimutkaiset urakointimallit, joissa aliurakoitsijoita on paljon, aliurakoitsijat vaihtuvat, eikä välttämättä ketään kiinnosta kokonaisuus.

– Alalla puhutaan paljon Lean-tuotannosta eli suomeksi tahtituotannosta, joka tarkoittaa, että jokainen työvaihe tapahtuu juuri oikeaan aikaan. Käytännössä tästä ollaan vielä kaukana, toteaa tutkimuspäällikkö Minna Kuusela Työtehoseurasta.
Info

Info

Tahtituotannon etuja, mikäli tuotanto saadaan toistumaan toistuvina paketteina:

  • Tarkka aikatauluttaminen on nopeaa: suunnittele yksi paketti → copy+paste muihin lohkoihin
  • Toimitukset saadaan sovitettua vakionopeudella etenevään tuotantoon
  • Työntekijät oppivat tuotantomallin, koska toistoa on paljon
  • Laatu on korkealla tasolla, koska virheellisiin suoritteisiin puututaan varhain (tuotanto pysähtyy, jos seuraava työryhmä ei pääse jatkamaan seuraavassa tahdissa) + toistoa on paljon
  • Tahtituotanto varaa suhteellisen pienen mestan kerralla (merkittävä esim. vuokratalojen korjauksissa)
  • Kokonaisläpimenoaika lyhenee (koska kokonaisuus etenee tehokkaasti)

Lähde: Rakennustyömaan virtautus ja nopeutettu korjaaminen, Kimmo Keskiniva ja Arto Saari, Tampereen yliopisto

Tahtituotannon filosofia

Hankkeen tuloksena kehittyi uusi tuotantomalli, joka tuo uutta osaamista tahtituotantofilosofian hyödyntämiseen rakennustyömailla. Esimerkiksi asuinkerrostalojen korjauksessa työmaa-alueet jaetaan huoneistoittain ns. märkätiloihin ja kuiviin tiloihin. Märkätilat valitaan usein tarkkaan mietityn tuotantoprosessin mukaan tehtäväksi, sillä ne yleensä tahdistavat koko huoneiston korjaustyöt ja siten määrittävät huoneiston korjaustyön keston.

Työtehoseuran Minna Kuuselan mukaan tahtituotannon ideaa pitää viedä koulutuksiin, varsinkin työnjohtotasolla, joka vaatii taas työnjohdolta osaamista ja malttia.

- Pitäisi edetä kuten kilpikonna: tasaisesti ja pienin askelin. Perinteinen malli on jäniksen malli: välillä juostaan ja sitten taas odotetaan. Projekteissa tulee aina yllätyksiä ja siksi kilpikonnan malli on parempi, sanoo Minna Kuusela Työtehoseurasta.

Raksavirtaa-hankkeessa pyrittiin kehittämään korjausrakennustyömaiden toimintaa ja tuottavuutta. Hankkeessa kehitetty malli on sovellettavissa myös muille, erityyppisille työmaille. Hanke selvitteli uuden tuotantomallin mukanaan tuomia haasteita. Niitä voivat olla esimerkiksi ongelmat yhteistyössä ja vakiintuneiden toimintatapojen muuttaminen.

Työhyvinvointi oli hankkeen selvitystyössä yksi esille nostetuista aihepiireistä. Hankkeessa selvitettiin rakennusalan työhyvinvointia ja työssä jaksamista. Tulokset ovat vielä alustavia, mutta niiden mukaan tahtituotanto ja parempi suunnittelu lisäisivät työntekijöiden tyytyväisyyttä työhönsä.

202012_67873.jpg
Info

Info

Työhyvinvointiin vaikuttavia seikkoja ovat:

  • työmaan aikataulutus
  • kokonaisuuden hallinta
  • tiedonsaanti työmaalla
  • alihankkijoiden ja tilaajan yhteistyö
  • työmaan vastuiden selkeys
  • työnjohdon ja työntekijöiden keskinäinen luottamus
  • työturvallisuus
– Itseä sieppaa välillä, että suurin osa rakennusalan projekteista sujuu hyvin, mutta mediassa korostuvat negatiiviset jutut, kommentoi Työtehoseuran tutkimuspäällikkö Minna Kuusela.

Raksavirtaa-hankkeessa selvitettiin rakennustyömaiden toimintaa kolmen vuoden ajan. Hankkeessa olivat mukana mm. Consti Oy, Rakennusteollisuus RT sekä Rakennusliitto.

Lisätietoja:
Minna Kuusela
Työtehoseura, tutkimuspäällikkö, asuminen ja rakentaminen
minna.kuusela@tts.fi
044 714 369

Hanketta hallinnoi Hämeen ELY-keskus ja sitä rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto. Hanke on toteutettu yhteistyössä Tuottava ja tuloksellinen työelämä -koordinaatiohankkeen kanssa. Tuottava ja tuloksellinen työelämä -koordinaatiohanke viestii yhteistyössä Raksavirtaa-hankkeen kanssa.

Vuoden 2021 alkavia asiantuntijakoulutuksia

Kaikkiin koulutuksiin on mahdollisuus osallistua myös etänä!

Rakennusalan työmaajohdon erikoisammattitutkinto, työmaapäällikön osaamisala (RET)

Tutkinto on tarkoitettu henkilöille, joilla on rakennusalan teknikon, rakennusmestarin, rakennusmestari AMK:n, rakennusalan insinöörin, - insinööri AMK:n tai - diplomi-insinöörin tutkinto ja kokemusta rakennustyömaan työnjohtotehtävistä tai niihin rinnastettava muuten hankittu osaaminen. Henkilö toimii rakennustyömaalla esimiestehtävissä ja johtaa työn toteutusta.

Rakennusalan työmaajohdon erikoisammattitutkinto, rakennustyömaan työnjohdon osaamisala (REAT)

Koulutukseen voivat hakeutua henkilöt, jotka ovat työskennelleet rakennusalan työnjohtotehtävissä tai ovat siirtymässä rakennusalan työnjohtotehtäviin.Koulutus soveltuu uudis-, korjaus-, ja infra-alalla työskenteleville henkilöille.

Kosteudenhallintakoordinaattori-PRO

Kosteudenhallintakoordinaattori-PRO koulutusohjelma antaa erinomaiset valmiudet haastavienkin kohteiden kosteudenhallintakoordinaattoreille. Koulutus henkilökohtaistetaan huomioiden aiemmin hankittu osaaminen. Koulutus muodostuu koulutuspäivistä, kirjallisesta kokeesta sekä näyttötyöstä. Sisältää myös rakennusfysiikan koulutuksen. Toteutus Vantaalla, 4.2.2021 alkaen.

Puhtaudenhallintakoordinaattori-PRO

Koulutus syventää valmiuksia toimia puhtaudenhallintakoordinaattorina tai työmaan puhtaudenhallinnasta vastaavana. Koulutus muodostuu koulutuspäivistä, kirjallisesta kokeesta sekä näyttötyöstä. Toteutus Vantaalla, 1.-2.3.2021.

Sisäilmastokoordinaattori-PRO

Koulutus syventää valmiuksia toimia sisäilmastoalan alan moniosaajana ja opettaa hyödyntämään hyväksi todettuja toimintatapoja. Toteutus Vantaalla, 15.-16.3 ja 6.4.2021.

Terve Talo koordinaattori-PRO

Koulutus syventää valmiuksia toimia alan moniosaajana, terve talo koordinaattorina, kosteudenhallintakoordinaattorina, puhtaudenhallintakoordinaattorina sekä sisäilmastokoordinaattorina ja opettaa hyödyntämään hyväksi todettuja toimintatapoja. Terve Talo koordinaattori-PRO koulutus sisältää kosteuden- ja puhtaudenhallintakoordinaattori PRO sekä sisäilmastokoordinaattori PRO -koulutukset. Toteutus Vantaalla 4.2.2021 alkaen.

TTS Työtehoseura
Palvelut
koulutus
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

48_PHD_136573_1.jpg
Rakennusalalla työvoimapulaa pääkaupunkiseudulla - hae koulutuksiin nyt
Pääkaupunkiseudulla rakentaminen jatkuu yhä vilkkaana. Työpaikkoja on tarjolla monissa rakennusalan yrityksissä ja motivoituneita tekijöitä tarvitaan niihin lisää. Oletko sinä ajatellut kouluttautua rakennusalaa ammatiksesi?
Asbestin poisto ulkoseinästä
Asbestilainsäädäntö – mitä pitää huomioida?
Suomessa toteutetaan jatkuvasti asbestipurkuja normaalina purkuna ja ihmiset altistuvat asbestille täysin turhaan. Asbestilainsäädäntö velvoittaa, että kiinteistön omistajan, rakennuttajan tai muun rakennustyötä valvovan velvollisuus on ennen korjaustöihin ryhtymistä selvittää, onko rakennuksessa asbestia. Selvitettävä on sen lisäksi, missä kohtaa rakenteissa sitä tarkkaan ottaen on, mikä on asbestin laatu ja pölyävyys sekä suositus jatkotoimenpiteistä. Velvoite koskee myös koneiden purkutöitä sekä kiinteistöjen huoltoa- ja kunnossapitoa eli töitä, joilla ei varsinaisesti ole tekemistä rakennusalan kanssa.
201711_51017.jpg
Rakennusalalle kosteuskoordinaattoreita
Kosteus- ja homevauriot rakennuksissa ovat merkittävä terveydellinen ja taloudellinen haitta. Kosteudenhallinta työmailla saatetaan aloittaa myös aivan liian myöhään. Rakennusala on päättänyt muuttaa tilanteen. Kosteudenhallintakoordinaattoreilla on siis iso vastuu. Ovatko homekoulut vihdoin historiaa?
20222_76873.jpg
Uusi oppimateriaali vastaa rakennusalan osaamiskritiikkiin
Rakennusfysiikan tuore oppimateriaali painottaa teoriaosaamisen merkitystä.
Ipad pöydällä
Tutustu ABB:n webinaaritarjontaan sähköalan ammattilaisille
Järjestämme koulutustilaisuuksia yrityksille ja sähköalan ammattilaisille, ja niiden sisältö on suunniteltu heidän tarpeisiinsa. Tulevat koulutukset löydät alta. Tutustu myös englanninkielisiin verkkokoulutuksiin sekä webinaaritarjontaamme!Tilaa Koulutukset ja webinaarit -uutiskirjeemme ja saat kutsun suoraan sähköpostiisi, kun uuden koulutuksen tai webinaarin ilmoittautuminen avataan. Uutiskirjettä käytetään ainoastaan koulutuksien ja webinaarien tiedottamiseen. Koulutukset ja webinaarit -uutiskirjeen avulla saat ajankohtaista tietoa ja varaat paikkasi tulevissa koulutuksissa ja webinaareissa.Tulevat koulutuksetABB-free@home kodin ohjaukseenABB-Welcome -ovipuhelinjärjestelmäKNX-taloautomaatioTUTUSTU WEBINAARITARJONTAAN
nainen kasvihuoneessa tabletti kädessä
Tervetuloa ABB-webinaareihin
ABB järjestää kevään 2023 aikana webinaarisarjan, jossa pureudutaan erityisesti hiilineutraaliuden ja energiatehokkuuden haasteisiin ja vaatimuksiin ja miten ABB:n ratkaisuilla mahdollistetaan kestävämpi toiminta.Katso tarkemmat webinaarien kuvaukset alta ja ilmoittaudu mukaan. ABB lähettää linkit webinaarien tallenteisiin kaikille niihin ilmoittautuneille.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton