• Etusivu
  • Rakentaminen

Osaajapula vain pahenee, mikä avuksi? "Työmahdollisuudet eivät näy nuorille"

Rakentajan toimitus
Päivitetty 15.11.2022
20219_72547.jpg

Pahin pula osaajista kohdistuu työnjohtoon. Ulkomailta kaivataan etenkin vaativan tason teknologista osaamista.

Rakennusteollisuus RT:n osaamistarveselvityksen mukaan rakennusteollisuuden yrityksistä 76 prosenttia näkee työvoimatarpeen kasvavan entisestään. Vastaajista 68 prosenttia yrityksistä kokee osaavan työvoiman rekrytoimisen nykyisin vaikeaksi.

– Kroonisen osaajapulaan pitää löytää ratkaisu. Ammatillisesta koulutuksesta valmistuneiden työttömyysaste on liian suuri, Rakennusteollisuus RT:n yhteiskuntasuhdepäällikkö Lauri Pakkanen sanoo.

Ongelmaa on pyritty ratkaisemaan täsmä- ja täydennyskoulutuksilla. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ammattikorkeakoulusta valmistuneiden opiskelijoiden määrää on kasvatettu. Pakkanen kiittelee näitä päätöksiä.

– Tässä mielessä on oltu kaukaa viisaita. Samalla kun rakennusala on kasvanut, kysyntä osaajille on lisääntynyt entisestään. Projektit muuttuvat monimutkaisemmiksi ja vaativat uudentyyppistä osaamista. Siksi koulutuksen määrällinen lisääminen ei ole ainoa ratkaisu, tarvitaan myös sisällöllisiä panostuksia.

Rakennusalalla suurin osaajapula kohdistuu kokeneisiin työnjohtajiin ja vastaaviin mestareihin.

– Suunnittelupuolella on ollut jo pitkään vajausta, eikä se tule vähentymään tulevaisuudessa. Selvityksemme mukaan yli kolme neljäsosaa yrityksistä uskoo osaajatarpeen kasvavan.

Ala kaipaa lisää markkinointia

Osaajapula on vaivannut alaa 2000-luvun alusta lähtien. Mitä pidemmälle sitä on kestänyt, sitä enemmän se on verottanut yritysten kasvunäkymiä. Pakkasen mukaan toimenpiteiden kanssa ei kuitenkaan olla vielä liian myöhässä. Tärkeässä roolissa on alan vetovoima nuorten keskuudessa.

"Yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa tilanne on melko hyvä, hakijoita on riittänyt. Ammatillisessa koulutuksessa on haasteita houkutella niitä, jotka hakevat alan opiskelupaikkoja ensimmäisenä vaihtoehtonaan."
Lauri Pakkanen, yhteiskuntasuhdepäällikkö, Rakennusteollisuus RT

Alan uudet työmahdollisuudet muun muassa kiertotalouden osalta eivät näy riittävästi markkinoinnissa niille nuorille, jotka miettivät omia uravalintojaan.

Pakkasen mukaan kiinnostuksen lisääminen ei ole kiinni projektien haastavuudesta ja mielekkyydestä.

– Projektit muuttuvat koko ajan kiinnostavammiksi ja monitahoisemmiksi digitalisaation ja kiertotalouden myötä. Isot siltakokonaisuudet, raideverkon investoinnit, tuulivoima. Uusia mahdollisuuksia on valtavasti, Pakkanen luettelee.

Yksi osa ratkaisua on työperäinen maahanmuutto, johon Rakennusteollisuus suhtautuu myönteisesti.

– Kun miettii Suomen väestörakennetta, kansainväliselle osaamiselle on aina kysyntää. Suomen ulkopuolelta pitäisi houkutella etenkin sellaista osaamista, jota Suomesta ei välttämättä löydy, kuten korkean tason teknistä osaamista ja suunnitteluosaamista, Pakkanen sanoo.

Rakentaminen
koulutus
kurssit
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20154_43262.jpg
Unelma-ammatti rakennusalalta?
Jäikö Sinulta tutkinto aikanaan suorittamatta vai jäikö se kesken? - Nyt on aika hankkia se!NAO-koulutus 20 - 29 vuotiaille ja ENO-koulutus 30 - 50 vuotiaille.Molemmat koulutusohjelmat valmistavat tutkintoon tai sen osaan. Koulutukset toteutetaan hyvin käytännönläheisesti. Opinnoissa otetaan huomioon aikaisempi ja muulta hankkimasi osaaminen.
201512_45087.jpg
Tulityökoulutus uudistuu
Tulityökoulutus sekä katto- ja vedeneris­tysalan tulityökoulutus yhdistyvät 1.1.2016. En­nen vuotta 2016 suoritettu koulutus on voimassa kortissa mainitun ajan ja oikeuttaa tekemään vain kortin mukaisia tulitöitä: tulitöiden turvallisuus­tutkinto oikeuttaa tekemään vain tulitöitä, ja kat­to- ja vedeneristysalan tulitöiden turvallisuustut­kinto vain katto- ja vedeneristysalan tulitöitä.Ilmottaudu koulutukseen tästä!
20157_43920.jpg
Robotti-imurit käytännön testissä
TTS Työtehoseura testasi seitsemän robotti-imuria koeolosuhteissa ja viisi kotitaloutta kokeili niitä käytännössä. Imurit olivat parhaimmillaan selkeälinjaisissa, väljästi kalustetuissa tiloissa joissa ei ollut kevyitä tavaroita lattiatasossa. Nurkkien ja eripaksuisten mattojen imurointituloksissa oli toivomisen varaa. Myös mattojen hapsut, sähköjohdot ja kevyet matot tuottivat roboteille ongelmia. Testitalouksien arvioiden mukaan robotti ei korvaa perinteistä imuria, mutta sopii hyvin ylläpitosiivoukseen ja kiireapulaiseksi.Testin robotti-imurit olivat käyttökokeissa viidessä eri kotitaloudessa. Lisäksi imurit testattiin 60 m2 kokoisessa testitilassa, jossa oli eripaksuisia mattoja, kovaa lattiapintaa, kynnyksiä, portaikko, sokkeloisia tiloja ja oviaukkoja. Käyttömukavuudessa arvioitiin muun muassa imurin eri osien puhdistus, palautuminen telakkaan, imurointiääni, ohjaustaulun käytettävyys, paino, käsiteltävyys sekä käyttöohje.
20223_77511.jpg
Mittamieheksi oppisopimuksella? Näin se onnistuu - tutustu Antin kokemukseen!
Rakennusmittaukset ovat rakennusprojektin onnistumisen kannalta erittäin tärkeitä, mutta osaavista mittamiehistä on pula. Oppisopimuskoulutus olisi monelle hyvä työelämälähtöinen tapa opiskella mittamiehen ammatti. Oppisopimuksella opiskeleva kouluttautuu tehden töitä, nostaen palkkaa ja kerryttäen työkokemusta. Näin teki mittamies Antti Linde, joka suoritti Talorakennusalan ammattitutkinnon vuonna 2021 oppisopimuksella reilusti alle vuodessa.
20213_69692.jpg
Itseopiskelu yleistyy pätevyyskortti­koulutuksissa - vuorossa muun muassa henkilönostinkortti
Itseopiskelu yleistyy hiljalleen rakennusalan pätevyyskorttikoulutuksissa. Koulutusyhtiö Soprano teki muun muassa henkilönostinkorttikoulutuksesta virtuaalisen.
Abloy älylukitus
Mekaanisen lukituksen tuttuus on yhdistettävissä älykkään lukituksen käyttömukavuuteen
Kaikkialla rakennetussa ympäristössämme älyteknologia ulottuu yhä laajemmalle. Näin on myös lukitusjärjestelmissä. Tuttuun mekaaniseen lukitukseen on tänä päivänä mahdollista yhdistää älykkään lukituksen kaikki mahdollisuudet. Lukon saa avautumaan sitä lähestyttäessä, käsin koskematta. Tai mobiilisovelluksesta voidaan tarkistaa etänä oven tila: onko ovilehti kiinni vai auki? Jos kiinni, niin lukossa vai lukitsematta? Kuka siitä viimeksi kulkikaan? Älylukko mahdollistaa tämän kaiken ja paljon muuta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton