• Etusivu
  • Rakentaminen

Vuonna 2021 rakennusaloitusten arvo kasvaa 22 %

Rakentajan toimitus
Päivitetty 15.11.2022
202110_73184.jpg

Kvartaaleittain rakentamisen aloituksia koskevan trendiraporttinsa julkaiseva RPT Byggfakta on julkaissut vuoden viimeisen kvartaalin raporttinsa. Uusimman kvartaaliraportin mukaan tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä alkavien rakennushankkeiden arvo on kasvanut 16 % verrattuna vuoden 2020 viimeisen neljänneksen aloituksiin.

Rakentamisessa kasvua – korjaushankkeiden määrä pienempi

Vuoden viimeisen neljänneksen aloituksista uudisrakentamisen aloitusten arvossa on kasvua 25 %, mutta korjaushankkeiden suunniteltujen aloitusten arvo on 16 % pienempi kuin vuosi sitten. Myös korjaushankkeiden määrässä on tuntuva 23 %:n lasku verrattuna vuoden takaiseen.

– Havainto on ehkä hieman yllättävä, onhan rakennusalan todettu selvinneen hyvin koronasta, kansantalous on kasvussa ja korjattavaa on paljon. Toisaalta korona on edelleen hidastanut esimerkiksi taloyhtiöiden peruskorjaamista koskevaa päätöksentekoa, RPT Byggfakta Oy:n toimitusjohtaja Sampsa Seppälä toteaa STT Infon julkaisemassa tiedotteessa.

Ensi vuoteen siirtyvien hankkeiden määrä tavallista suurempi?

Vuoden viimeiselle neljännekselle suunniteltujen rakennushankkeiden aloituksia siirtyy aina jonkin verran seuraavan vuoden alkuun.

– Tällä kertaa ensi vuoteen siirtyvien hankkeiden määrä saattaa olla tavallista suurempi rakentamisen markkinaa häiritsevän materiaali-, laite- ja työvoimapulan vuoksi. Aloitusten viivästymisen lisäksi tilanne voi aiheuttaa viivästymistä myös hankkeiden valmistumisessa, Seppälä sanoo.

Maakuntien välillä suuriakin eroja

Maakunnittain laskettuna rakentamisen aloitusten arvo nousee tämän vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä yhdeksässä ja laskee yhtä monessa maakunnassa.

Info

Info

Viime vuoden viimeistä neljännestä enemmän alkavat rakentaa:

  • Kainuu (+3970 %),
  • Pohjanmaa (+1009 %)
  • Kymenlaakso (+129 %)
  • Päijät-Häme (+111 %)
  • Etelä-Savo (+36 %)
  • Uusimaa (+36 %)
  • Etelä-Karjala (+30 %)
  • Etelä-Pohjanmaa (+23 %)
  • Pirkanmaa (+18 %)
Info

Info

Rakentamisen aloituksia on viime vuoden viimeistä neljännestä vähemmän:

  • Pohjois-Karjalassa (–80 %)
  • Kanta-Hämeessä (–79 %)
  • Keski-Pohjanmaalla (–76 %)
  • Lapissa (–42 %)
  • Pohjois-Pohjanmaalla (–27 %)
  • Pohjois-Savossa (–17%)
  • Varsinais-Suomessa (–13 %)
  • Keski-Suomessa (–12 %)
  • Satakunnassa (–6 %)

Rakentamisen kokonaisvolyymiltaan pienissä maakunnissa suuriin muutosprosentteihin on yleensä syynä yksittäisen suuren rakennushankkeen alkaminen tällä vuosineljänneksellä tai vuotta aiemmin.

Jos rakentamisen aloitukset toteutuvat RPT Byggfaktan tämänvuotisten kvartaaliraporttien mukaisesti, vuoden 2021 rakennushankkeiden aloitusten arvo nousee 18,7 miljardiin euroon. Se on yli 3 miljardia euroa eli 22 prosenttia enemmän kuin vuonna 2020.

202110_73155.jpg
Rakentaminen
hankkeen aloitus
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

rakennusmies katsoo suoraan kameraan olallaan työkalu
Puurakentaminen kasvaa, mutta päästörajojen löysyys jarruttaa kehitystä
(Tiedote, Puutuoteteollisuus ry 10.3.2025)...Äskettäin lausuntokierrokselle asetettu luonnos uudisrakentamisen raja-arvoasetuksesta on  kunnianhimoton, eikä tule leikkaamaan uudisrakentamisen päästöjä kuluvan vuosikymmenen aikana. Vuosille 2026 ja 2028 esitetyt raja-arvot ovat jo nyt eräissä kaupungeissa käytössä olevia raja-arvoja lievemmät eivätkä edellytä juuri mitään toimia rakentamisessa. Suomi pudottaakin itsensä vapaaehtoisesti vähähiilisen rakentamisen kakkosdivariin ja katsoo sivusta, kun etenkin muut Pohjoismaat, Tanska hyvänä esimerkkinä, kehittävät regulaation tukemana omaa kilpailukykyään kasvavilla vientimarkkinoilla.
202112_73898.jpg
Kerrostalot maan tasalle ja uutta tilalle: Näin toimii purkava täydennys­rakentaminen
Helsingin Mellunmäessä käynnistyy Suomen suurin purkavan täydennysrakentamisen hanke. Mistä siinä on kyse?
talosuunnitelma kuvituskuva
Pääsuunnittelija johtaa ja koordinoi
Espoolaisen arkkitehti- ja insinööritoimisto Doventus Oy:n toimitusjohtaja Tero Seppänen, arkkitehti SAFA, on toiminut myös pääsuunnittelijakouluttajana ja tuntee hyvin lain vaatimukset pääsuunnittelijan vaativaan tehtävään. Seppäsen mukaan pientalohankkeen pääsuunnittelija on rakennuttajan luottohenkilö, joka antaa laaja-alaisen osaamisensa pientalorakennuttajan päätöksenteon tueksi jo hankkeen alkumetreillä.
202011_67562.jpg
Kerrostalo lähes suoraan tehtaalta - Hyrylän kohde on täynnä uusia konsepteja
Hyrylän keskustaan valmistuu ARA-vuokra-asuntoja uudella betonirakentamisen tekniikalla. Uusi työtapa näkyy myös parempana turvallisuutena.
202112_74278.jpg
Miltä oman kodin rakentaminen tuntuu? Kuuntele podcast lapsi­perheen taloprojektista
Janina Hannukainen perheineen päätti toteuttaa haaveensa omakotitalosta. Projekti on pitänyt sisällään paljon vaiheita, oppeja ja yllätyksiä.Taloprojekti on kestänyt vähintäänkin melkein vuoden ajan nuorenparin ajatuksissa. Joulun lähestyessä ollaan jo hyvässä vauhdissa ja omakotitalon runko saatiin pystyyn ennen vuoden vaihtumista.Uusimmassa podcast-jaksossa kuulemme, miltä oman kodin rakentamisen prosessi näyttää tulevan asukkaan näkökulmasta.Kuuntele jakso alta tai yleisimmissä podcast-sovelluksissa, kuten Spotify, Apple podcastit, Google podcastit ja StitcherPodcast on tallennettu 2021 vko 50.
20077_5708.jpg
Ikkunat ja ovet ovat näkyvä osa julkisivua
Rakentaminen etenee. On ensisijaisen tärkeää, että kaikesta rahaliikenteestä pidetään kirjaa. Verottajakin voi jossain vaiheessa olla kiinnostunut rahaliikenteestä. Varsinkin silloin, kun talo valmistuu pikavauhtia eikä verottaja löydä maksetuista palkoista mitään merkintää itseltään. Tästä syystä on erittäin tärkeää, että kaikki asiat hoidetaan niin kuin ne pitää hoitaa. Talkootyö ei vieläkään ole kiellettyä, mutta nekin pitää pystyä selittämään. Omakotitalon rakentamiseen kuluu se tietty määrä tunteja, ja niiden tekijä pitää osata selittää.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton