• Etusivu
  • Talo

Kerrostalo lähes suoraan tehtaalta – Hyrylän kohde on täynnä uusia konsepteja

Rakentajan toimitus
Päivitetty 15.11.2022
202011_67562.jpg

Hyrylän keskustaan valmistuu ARA-vuokra-asuntoja uudella betonirakentamisen tekniikalla. Uusi työtapa näkyy myös parempana turvallisuutena.

M2-kerrostalo toteutetaan Hyrylän keskustaan niin sanotulla virtaavan betonirakentamisen tekniikalla. Talo rakennetaan pitkälle valmiiksi tehdasolosuhteissa. Työmaalle jäävä työn osuus toteutetaan nykyaikaisella materiaalivirtaohjauksella.

Kohteen teknisestä toteutuksesta vastaavan COfLOW Oy:n perustajaosakas Jari Lehtisen mukaan kyse ei ole aivan poikkeuksellisesta rakennustavasta, mutta mukana on myös täysin uusia konsepteja.

– Monia konseptin teknisiä ominaisuuksia on toteutettu yksittäisinä eri hankkeissa aikaisemminkin. Kokonaisuus on nyt rakennettu siten, että siinä nämä uudet ajatukset kohtaavat ensimmäistä kertaa samassa hankkeessa. Suhteellisen uutta on etenkin Luja-Superlaatan integroituminen parvekelaattaan jo tehtaalla.

Tehtaalla esiasennetaan myös ABB:n kehittämän väyläohjauksen komponentit huoneistokohtaiseen sähkökeskukseen. Komponenttien asennus ja ohjelmointi tehdään niin ikään tehdasolosuhteissa.

– Pyrimme kasvattamaan toimitettavien komponenttien kokoa, vähentämään niiden määrää, integroimaan kuhunkin komponenttiin monen toimittajan toimittamia pienempiä osakomponentteja sekä kaiken tämän kautta nostamaan komponenttien esivalmistusastetta, Lehtinen jatkaa.

Etenkin asuntorakentamisessa kumppanit, kuten betonielementtituottajat, tulevat tavallisesti mukaan projektiin vasta suunnitteluvaiheen jälkeen. Uudessa mallissa suunnitelmien tekniset yksityiskohdat hiotaan yhteistyössä huolella läpi jo ennen rakentamista.

Tämän ennakoidaan nopeuttavan rakennuksen läpimenoaikaa suunnittelun aloituksesta kohteen käyttöönottoon jopa yli kolmanneksella tavanomaiseen verrattuna. M2-Kotien rakennuttamisjohtaja Pekka Kampmanin mukaan rakentaminen etenee useita kuukausia normaalia nopeammin. Talo saadaan rungon noustua alle viikossa sääsuojaan, kun vesikatto tuodaan esivalmisteltuna työmaalle.

Rakennusajan turvallisuus paranee

Seurantajärjestelmä antureineen mittaa rakenteiden kosteutta, minkä arvioidaan parantavan rakennuksen turvallisuutta ja terveellisyyttä esimerkiksi sisäilman osalta.

– Turvallisuus on mukana kaikissa suunnitteluvaiheissa. Korkeampi esivalmistusaste parantaa suoraan turvallisuutta, koska työ tehtaalla hyvissä olosuhteissa on riskittömämpää kuin rakennustyömaalla. Julkisivujen aukot on valmiiksi varusteltu ovilla ja ikkunoilla, mikä edesauttaa turvallisuusasioissa. Lyhyemmät työsuoritteet esimerkiksi vesikatolla vaikuttavat riskeihin ja siten parantavat turvallisuutta, Jari Lehtinen listaa.

Talon elementit tuodaan mahdollisimman valmiina ja kattavina kokonaisuuksina tehtaalta työmaalle. Yhden huoneiston välipohja saattaa tavanomaisessa betonirakentamisessa koostua jopa kahdeksasta betonielementistä ja vaatia vielä runsaiden valutöiden tekemistä työmaalla. M2-Kotien talossa yksi asunto saadaan välipohjan osalta kokoon kolmella elementillä ja vähillä valutöillä. Edes parvekkeita ei tarvitse asentaa erillisinä omina rakenteinaan vaan ne nostetaan paikalleen välipohjaelementteihin kytkettynä kaiteineen päivineen.

Välipohjan laatat ovat Luja-Superlaattoja, joissa tulee parvekkeen lisäksi mukana myös lattialämmitys ja kylpyhuonemoduuli. Tehokas prosessi jatkuu myös kylpyhuonemoduulien kohdalla. Moduulien mukana toimitetaan valmiina lähes kaikki huoneistokohtainen talotekniikka.

Työtavan taustalla ASSI-Asuntoallianssimalli

M2-Kotien talon rakentamisessa käytettävän työtavan taustalla on COfLOW Oy:n kehittämä ASSI-Asuntoallianssimalli ja sen osana ASSI-Ekosysteemi, joka kokoaa yhteen pääosan hankkeessa toimivista kumppaneista.

Jari Lehtisen mukaan kyseinen työtapa ei ole lähtökohtaisesti kalliimpi verrattuna perinteisiin työtapoihin.

– Pyrimme siihen, että jo ensimmäisestä kohteesta lähtien menetelmät tuottavat prosessiin (esimerkiksi läpimenoajan osalta) sen verran tehostusta, että mahdolliset investoinnit saadaan kuitattua. Tuusulan hanke on valtion tukemaa kohtuuhintaista asuntotuotantoa, jossa rahaa ei ole liiaksi käytettävissä. Kohteen rahoitus on normaalin kohteen tasolla.

Talo
hankkeen aloitus
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

202210_56802.jpg
Pääsuunnittelija johtaa ja koordinoi
Espoolaisen arkkitehti- ja insinööritoimisto Doventus Oy:n toimitusjohtaja Tero Seppänen, arkkitehti SAFA, on toiminut myös pääsuunnittelijakouluttajana ja tuntee hyvin lain vaatimukset pääsuunnittelijan vaativaan tehtävään. Seppäsen mukaan pientalohankkeen pääsuunnittelija on rakennuttajan luottohenkilö, joka antaa laaja-alaisen osaamisensa pientalorakennuttajan päätöksenteon tueksi jo hankkeen alkumetreillä.
202112_73898.jpg
Kerrostalot maan tasalle ja uutta tilalle: Näin toimii purkava täydennys­rakentaminen
Helsingin Mellunmäessä käynnistyy Suomen suurin purkavan täydennysrakentamisen hanke. Mistä siinä on kyse?
202112_74278.jpg
Miltä oman kodin rakentaminen tuntuu? Kuuntele podcast lapsi­perheen taloprojektista
Janina Hannukainen perheineen päätti toteuttaa haaveensa omakotitalosta. Projekti on pitänyt sisällään paljon vaiheita, oppeja ja yllätyksiä.Taloprojekti on kestänyt vähintäänkin melkein vuoden ajan nuorenparin ajatuksissa. Joulun lähestyessä ollaan jo hyvässä vauhdissa ja omakotitalon runko saatiin pystyyn ennen vuoden vaihtumista.Uusimmassa podcast-jaksossa kuulemme, miltä oman kodin rakentamisen prosessi näyttää tulevan asukkaan näkökulmasta.Kuuntele jakso alta tai yleisimmissä podcast-sovelluksissa, kuten Spotify, Apple podcastit, Google podcastit ja StitcherPodcast on tallennettu 2021 vko 50.
20204_63924.jpg
Uudisasuntorakentamisen asiakastyytyväisyys edellä muita toimialoja ja Ruotsia
Kuluttaja-asiakkaiden tyytyväisyys uudisasuntorakentamiseen pysytteli toista vuotta peräkkäin kärkisijalla eri toimialojen välisessä vertailussa. Asiakastyytyväisyysindeksi oli 77,7, mikä tarkoittaa erittäin hyvää tasoa ja on selvästi korkeampi kuin ruotsalaisrakentajien.Kuluttajat ovat tyytyväisempiä uudisasuntorakentamiseen kuin esimerkiksi henkilöliikenteeseen, sähkön vähittäismyyntiin tai pankki- ja rahoitusalaan. Mittaus perustuu EPSI Ratingin riippumattomaan kansalliseen laatuindeksiin."Uudisasuntorakentaminen Suomi sai asiakastyytyväisyydessä kaikista Pohjoismaissa tutkimistamme toimialoista kaikkein korkeimmat indeksipisteet", kommentoi EPSI Rating Finlandin maajohtaja Heidi Laitinen.Nyt neljättä kertaa tehdyssä uudisasuntorakentamisen tutkimuksessa oli tällä kertaa arvioitavana seitsemän suurimpaan lukeutuvan asuntorakentajan lisäksi ryhmä keskikokoisia ja pienempiä rakentajia. Tutkitut yritykset tuottivat valtaosan viime vuonna Suomessa valmistuneista vapaarahoitteisista kerrostaloasunnoista. Tulokset perustuvat asunnon ostaneiden kuluttajien puhelinhaastatteluihin.
20224_77694.jpg
Huomio nämä asiat, kun asioit kiertävän remonttimyyjän kanssa
Etenkin erilaisten remontti- ja korjauspalveluiden kotimyyntiä koskevien kuluttajailmoitusten määrä on kasvanut viime vuosina.
202010_67257.jpg
Led-valaisimen korkea värintoisto - värit kuin niiden kuuluukin
Valaistus on tärkeä osa kodin viihtyisyyttä ja toiminnallisuutta. Siksi valaistuksen suunnitteluun kannattaa varata hetki aikaa. Led-valaistuksella saadaan luotua monenlaisia tunnelmia, mutta tyylikkään ulkonäön ohella kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että valaisimet ovat laadukkaita, pitkäikäisiä ja helposti asennettavia. Korkea värintoisto takaa osaltaan laadukkaassa valaisimessa sen, että tilassa on miellyttävä olla, ja värit, mukaan lukien ihon sävyt, näyttävät siltä kuin niiden kuuluukin.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton