• Etusivu
  • Rakentaminen

RALA-sertifikaatti arvioi jatkossa myös turvallisuusjärjestelmiä: Kiinnostusta etenkin urakoitsijoiden keskuudessa

Rakentajan toimitus
Päivitetty 15.11.2022
20215_70523.jpg

RALA-turvallisuussertifikaatin arviointiperusteissa esitetään selkeät vaatimukset turvallisuusjärjestelmälle, sen soveltamiselle ja edelleen kehittämiselle.

Tähän asti rakennusalan laadunhallintaan ja ympäristöjärjestelmiin keskittynyt RALA-sertifiointi on laajentunut myös turvallisuusjärjestelmien arviointiin.

RALA-turvallisuussertifikaatti pohjautuu ISO 45001 -järjestelmään sillä erotuksella, että sen vaatimukset on räätälöity vastaamaan etenkin suomalaisen rakennusalan tarpeta.

Turvallisuussertifioinnilla tavoitellaan yrityksen toiminnan tehostamista. Nykyään on tyypillistä, että tilaaja edellyttää sertifointia.

RALA ry:n toiminnanjohtajan Tuula Råmanin mukaan sertifioinnille näyttää olevan kysyntää.

– Erityisesti urakointiyritykset ovat ilmaisseet kiinnostuksensa työterveys- ja turvallisuusjärjestelmien sertifiointia kohtaan, hän kertoo.

RALA-turvallisuussertifikaatilla yritys osoittaa, että sen turvallisuusjärjestelmä ja turvallisuusasioiden hallintaan liittyvä käytännön toiminta ovat kattavalla tasolla ja se kehittää toimintatapojaan järjestelmällisesti. Etuna johtamisjärjestelmien kehittämisessä on muun muassa riskien vähentäminen ja asiakastyytyväisyyden kehittäminen.

"Turvallisuusjohtamisen perimmäisenä tavoitteena on huolehtia työntekijöiden terveydestä ja turvallisuudesta. RALA-sertifiointi painottaa toimintatapojen järjestelmällistä edelleen kehittämistä, mikä tukee yrityksen ennakoivaa ja systemaattista toiminnan hallintaa ja tarjoaa tähän käytännön työkaluja."
Tuula Råman, toiminnanjohtaja, RALA ry

Vuodeksi kerrallaan

RALA-turvallisuussertifikaatin arviointiperusteet on jaettu neljään osaan: Yrityksen johtaminen ja kehittäminen, resurssien hallinta, tarjous-, sopimus- ja hankintatoiminta sekä projektitoiminta. Arviointiperusteissa esitetään konkreettisesti järjestelmän vaatimukset ja kuvataan esimerkein vaatimusten täyttämistä edellyttävät näytöt.

Sertifikaatti myönnetään kolmeksi vuodeksi kerrallaan ja se edellyttää vuosittaista sertifiointiauditointia. Vuosimaksun pohjana on yrityksen liikevaihto. Sertifiointiarviointi laskutetaan arviointiin käytetyn ajan perusteella.

Råmanin mukaan sertifikaatista on hyötyä sekä tilaajalle että yritykselle itselleen.

– Ulkopuolinen sertifiointi on puolueeton todennus siitä, että yritys täyttää sertifioinnin kriteerit ja toimiin niiden mukaisesti. Tämä toimii tilaajalle kolmannen osapuolen todennettuna varmennuksena. Yritys puolestaan saa tukea omaan kehitystyöhönsä työterveys- ja turvallisuusasioissa.

Råmanin mukaan kaikki RALA-sertifioinnit nostavat yrityksen johtamisjärjestelmän tasoa, parantavat yrityksen kilpailukykyä ja toiminnan laatua, lisäävät asiakastyytyväisyyttä ja kannustavat toimintatapojen järjestelmälliseen kehittämiseen. Lisäksi RALA-sertifiointi auttaa tilaajia arvioimaan toimittajia hankintamenettelyissä.
Rakentaminen
turvallisuus
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

202111_73600.jpg
Koronapassin käytön laajentaminen rakennusalalle?
Rakennusteollisuus RT vaatii koronapassin käytön laajentamista rakennusalalla, jolla rokotekattavuus on vasta 60 prosenttia.
20191_56040.jpg
Lunta katolla?
Suomen ympäristökeskus (SYKE) seuraa aktiivisesti maaston lumikuormaa ja ylläpitää ajankohtaista tietoa sekä reaaliaikaista laskentaa lumikuormasta verkkosivuillaan. Rakennevioista johtuvia isojen hallien kattojen sortumia esiintyy usein alkutalvesta lumikuorman ylittäessä 100 kg/m2 tai runsaiden sateiden jälkeen, kun lumikuorma kasvaa nopeasti.
Asbestipurkajat työssä
Asbestia sisältävien rakenteiden purku kuuluu aina ammattilaiselle
Asbestiksi kutsutaan kuitumaisia silikaattimineraaleja. Nämä kuuluvat serpentiineihin tai amfiboleihin. Asbestilajeja ovat krysotiili, krokidoliitti, amosiitti, antofylliitti, tremoliitti ja aktinoliitti. Kaikki asbestilajit ovat terveydelle vaarallisia. Kuitumaista asbestia terveysvaikutuksiltaan muistuttaa myös erioniitti, joka on erikseen mainittu valtioneuvoston säädöksissä asbestityöstä.
202111_73849.jpg
Kuntoarvio auttaa selvittämään korjaustarpeet
Pitkän tähtäimen suunnitelma (PTS) yhdessä kuntoarvion kanssa auttaa hallitusta pitämään taloyhtiön kunnossa.
Virtajohdon kytkentä pistorasiaan
Kuka vastaa sähkölaitteiden turvallisuudesta?
(Tiedote, Tukes 30.1.2025)...Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) testasi viime vuonna satoja sähkölaitteita, joista merkittävä osa todettiin vaarallisiksi. Erityisesti latureissa ja led-valaisimissa havaittiin vakavia turvallisuuspuutteita.
20224_77803.jpg
Kun lutikka eli lude valtaa kodin, miten pitää toimia?
Lude, lutikka tai seinälude on taloyhtiöissä yleistyvä riesa, joka salamatkustaa asuntoon yleensä lomatuliaisina matkatavaroissa tai käytetyn huonekalun kätköissä. Torjuntatöihin on syytä ryhtyä nopeasti, sillä pahimmillaan ongelma pitkittyy ja lutikat leviävät talon rakenteiden kautta toisiin huoneistoihin.
piirretty hahmo pitää uutiskirjettä kädessä
Helsingin Kontulassa romahtaneen paksueristerappauksen tutkinta valmis
(Tiedote / Tutkintaselostus, Onnettomuustutkintakeskus 14.7.2025)...Onnettomuustutkintakeskus aloitti tutkinnan Helsingin kontulassa 30.7.2024 tapahtuneesta kerrostalon seinän paksueristerappauksen romahtamisesta. Tutkinta alkoi tapahtuman jälkeisenä päivänä.Tutkinta on nyt saatu päätökseen ja tämä siitä selvisi.
20238_82937.jpg
Pihapiirin valvontaan langaton liiketunnistin
Liiketunnistimia on käytetty pihoilla jo vuosia, mutta ovatko niiden ominaisuudet muuttuneet? Kyllä ovat. Miltä kuulostaisi esimerkiksi maaston ja taustakentän tunnistus, ryömintäalueen suojaus ja valon automaattinen sytytys, kun astut ulos ovesta? Älä enää kapua laitteelle, vaan ohjaa liiketunnistintasi säätöjä kaukosäätimellä.
Kaksi nosturia kivikasan päällä
Uusi valtakunnallinen jätesuunnitelma - mitä tuleman pitää?
Rakennusteollisuus suhtautuu valtakunnalliseen jätesuunnitelmaan luottavaisesti, vaikka todelliset hyödyt ovat vielä hämärän peitossa.
20205_64861.jpg
Miten tehdään ikuisesti kuiva rakennus?
Kaukana ei ole Suomessakaan se rakentamisen aika, jolloin massiivisen, paikalla valetun betonipohjan riittävä kuivuusaste arvioitiin rakentajien "yhteisellä päätöksellä". Aina ei arvio ollut osuva eikä päätös oikea. Tänä päivänä kuivuuden varmistaminen ja vaurioiden korjaaminen on jo paljon paremmalla tolalla.Menneiden vuosien arviointivirheistä ja myös puutteellisista rakennusmääräyksistä kertovat muun muassa monien suomalaiskuntien julkisten rakennusten karut kosteusvauriotarinat.Suunnittelijoiden ja rakentajien asiantuntemus on sittemmin kasvanut vauhdilla. Alan lainsäädäntö, säännöstöt, eettiset ohjeistukset ja koko rakentamiseen liittyvä vaatimustaso, ne kaikki ovat parantuneet huimasti. Suomalainen rakennusalan koulutus täyttää sekin jo suurimman osan ajan vaatimuksista.Myös markkina tarjoaa vähitellen uusia innovaatioita kosteusuhkien selättämiseen ja kosteusvaurioiden korjaamiseen. Tamperelaisen SafeDrying Oy:n kehittämä ja patentoima kuivatusmenetelmä on yksi koeteltu, testattu ja kiitosta saanut malli. Myös menetelmän Eurooppapatentti on jo hyväksytty.Parhaillaan SafeDrying-menetelmällä kuivatetaan muun muassa eteläpohjalaisessa Ilmajoen kunnassa rakennettavan uuden sotekeskuksen alapohjaa. Asiantuntijakonsultti Esa Kemppainen valitsi menetelmän kohteeseen yhteistyössä kunnan kanssa.
201910_60902.jpg
Plaano-lattian yksi suurimmista eduista on sen nopeus
Weberin Plaano-lattioita on käytetty vuosikymmenien ajan esimerkiksi kerrostalo-/julkisessa rakentamisessa ja pientalojen välipohjarakenteissa. Nyt nämä kestävät ja luotettavat Plaano-ratkaisut ovat saatavilla myös pientalojen maanvaraisiin lattioihin. Plaano Pientalolattiat on suunniteltu lähtökohtaisesti siten, että ihmisille voidaan tarjota mukavaa, terveellistä ja turvallista elämistä.
20222_76882.jpg
Ympäristövaatimukset asettavat paineita yrityksille
EU:n ja Suomen kunnianhimoiset ympäristötavoitteet haastavat rakennusalaa lähivuosina.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton