Kaukolämpö vaihtui maalämpöön – taustalla ekologisuus ja kustannusten suunnittelu
Maalämpö sopii suurenkin kiinteistön lämmitykseen. Tämän teollisuuskiinteistön lämmitysjärjestelmä vaihdettiin maalämpöön toimintavarmuuden ylläpitämiseksi seuraaviksi 10-20 vuodeksi.
Lämmitysmuodon vaihtamista mietittäessä kannattaa ottaa huomioon vanhan lämmitysjärjestelmän kulutustietojen lisäksi mahdolliset huoltotarpeet tulevaisuudessa. Usein huomataan, että ekologinen maalämpö tulee halvemmaksi pitkällä aikavälillä kuin vanha lämmitysjärjestelmä. Näin kävi myös T&M Kiinteistö Oy:ssä, jossa käynnistettiin lokakuun alussa vasta-asennetut maalämpöpumput Vuosaaressa.
Pitkän linjan yrittäjä Tuomo Hämäläinen vaihdatti yrityksensä T&M Kiinteistö Oy:n omistaman teollisuuskiinteistön lämmitysmuodoksi maalämmön. Lähes 7000-neliöisen raskaan kaluston huoltohallina toimivan kiinteistön tiloja vuokrataan toimitiloiksi esimerkiksi pesu- ja huoltotöitä tekeville yrityksille, joten lämmitys on suuressa roolissa. Vuonna 2009 valmistuneen rakennuksen lämmönlähteen vaihtaminen nousi ajankohtaiseksi, kun alettiin suunnitella tulevaa.
- Toimintavarmuuden ylläpitämiseksi seuraaviksikin 10-20 vuodeksi haluttiin siirtyä suoraan
tulevaisuuteen, Hämäläinen kertoo lämmitysmuodon vaihtamisen taustoista.
Pitkäjänteinen taloudellinen ajattelu on tärkeää lämmitysmuotoa vaihdettaessa
Suunnitelmat aloitettiin kartoituksella, jossa selvitettiin olemassa olleen lämmitysjärjestelmän tulevaisuuden huoltokuluja. Sen sijaan, että vanhan järjestelmän huoltamiseen investoitaisiin, haluttiin vaihtaa ekologisempaan vaihtoehtoon. Uudelta lämmitysjärjestelmältä vaadittiin lisäksi muita yritystoiminnan suunnittelemisen kannalta helpottavia ratkaisuja.
Hiilineutraaliuus edellä mentiin. Lisäksi tietenkin järjestelmän pitkäikäisyys, häiriötön toiminta ja pitkäjänteisyys lämmityskustannusten suunnittelussa vaikuttivat.
Tuomo Hämäläinen, T&M Kiinteistö Oy
Maalämpö on ekologinen ja käyttökustannuksiltaan edullinen lämmitysmuoto, jossa maasta keruupiireillä saatavaa lämpöenergiaa siirretään rakennuksen ja käyttöveden lämmitykseen. Fossiilisten polttoaineiden hintakehitys on nykytilanteessa epävarmaa, ja kiinteistön kustannusrakennetta mietittäessä tärkeää on tietää rakennuksen tulevat lämmityskustannukset mahdollisimman tarkasti. Maasta saatava energia pienentää suurten hinnanvaihteluiden riskiä huomattavasti.
- Pitkäjänteinen taloudellinen ajattelu ja kustannusrakenteen miettiminen ovat tärkeitä yritystoimintaa suunnitellessa, Hämäläinen summaa taloudellisen ajattelun merkitystä yrittäjän roolissa.
Toimintavarmuuden takana on tunnettu valmistaja ja ammattitaitoinen asennus
Lämmitysremontin suunnittelu oli alkanut muutamaa vuotta aiemmin. Vuokratontilla sijaitsevan kiinteistön lupaprosessissa oli monia eri tasoja, jotta maalämmön asentamiselle tarvittavat luvat saatiin kuntoon. Lämmitysjärjestelmää asentamaan valikoitui Bosch Kiinteistölämpömestari -yritys Tom Allen Senera Oy, jolla oli vahvat referenssit ja aktiivinen ote Hämäläisen suuntaan.
- Hyvä maine kiirii ja uskottiin vahvasti heidän kykyynsä hoitaa urakka kunnolla loppuun, Hämäläinen kertoo.
Etävalvonta oli yksi tärkeä ominaisuus, kun häiriöttömyys on tärkeää. Myös hiilineutraalius ja pitkäikäisyys vaikutti lämmitysmuodon valintaan.
Toimintavarmuutta haettiin lämmityslaitevalinnalla. Lämmityslaitevalmistajana Bosch oli Hämäläisen mielestä luotettava valinta. Tunnetun toimijan valmistaman laitteiston toimintaan uskotaan. Lisäksi pitkä takuu laitteistolle oli tärkeää, ja suuren valmistajan varmuus korostuu ongelmatapauksissa. Bosch myöntää Kiinteistölämpömestarin asentamalle maalämpölaitteistolle kuuden vuoden takuun. Tom Allen Senera myös etävalvoo kohdetta.
- Etävalvonta on hyvä, kun häiriöttömyys on tärkeää, sanoo Hämäläinen. Maalämpöjärjestelmän asennuksella saavutetaan siis monia hyötyjä. Hämäläisen mielestä hankinnan pitkittäminen ei olisi ollut tarkoituksenmukaista.
- Kuitenkin suunta on kohti hiilineutraaliutta, niin ei sitä haluttu pitkittää. Hiilineutraaliuus ja pitkäikäisyys edellä tässä mentiin, Hämäläinen summaa projektin taustoja.
Pyydä lisätietoa Bosch-lämpöpumpuista!
Pyydä lisätietoa Bosch-lämpöpumpuista!
Aiheeseen liittyvää
Miksi maalämpö yleistyy suurien kiinteistöjen lämmönlähteenä?
Alalla toimivat ovat havainneet viime vuosien aikana selkeän käänteen lämmitysmarkkinoilla. Maalämpöä kysytään ja asennetaan nyt enenevissä määrin myös kiinteistöihin. Kohteiksi käyvät niin hallit, liike- ja julkiskiinteistöt kuin asunto-osakeyhtiötkin.Suurin syy maalämpöjärjestelmien yleistymiseen kiinteistöissä on tietysti raha. Maalämpö on käyttökuluiltaan erittäin edullinen tapa lämmittää. Toinen, yhä yleisempi, syy on maalämmön ekologisuus. Vastuullisesti toimivat yritykset haluavat lämmittää toimitilansa uusiutuvalla, päästöttömällä energialla. Lisäksi maalämpö on vaivaton ja helppokäyttöinen valinta – automatiikka huolehtii optimaalisesta toiminnasta ja tarvittaessa järjestelmää voidaan myös etäohjata.
Valitse ammattilainen lämpöpumpun mitoitukseen ja asennukseen
Lämpöpumpulla lämmittäminen pienentää asumisen hiilijalanjälkeä huomattavasti. Lämpöpumppuun vaihtaminen on helppo ilmastoteko, jonka hankinnassa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota ammattitaitoiseen asennukseen pitkäikäisyyden ja oikean toiminnan takaamiseksi. Bosch on kehittänyt Lämpömestari-konseptin, jonka avulla koko myynti ja asennusprosessi on asiantuntevissa käsissä. Konseptin ansiosta lämpöpumpuille pystytään antamaan myös ennätyspitkä takuu.
Bosch-lämpöpumput
Elämää helpottavaa tekniikkaa Boschilta kaikkialle suurista kiinteistöisä omakotirakentamiseen.Lämmitystuotteiden laadun takaa Bosch-konsernilla oleva yli 50 vuoden kokemus lämpöpumpuista ja geotermisestä energiasta. Bosch-lämpöpumppujen kehitystyöstä suurin osa tapahtuu Ruotsissa, joten ratkaisut sopivat erinomaisesti pohjoismaisiin ilmasto-oloihin. Bosch tarjoaa lämmitystuotteita niin suuriin kuin pieniin rakennuksiin.
Testeihin perustuva tuotekehitys takaa lämpöpumpun laadun ja kestävyyden
Lämpöpumppu on pitkäaikainen investointi, etenkin kun valitsee kestävän ja laadukkaan tuotteen. Mistä lämpöpumpun kestävyys muodostuu ja mitä kaikkea laatu sisältää? Laadukas ja kestävä lämpöpumppu on loppukäyttäjän kannalta paras ja sitä kehtaa myös tarjota ratkaisuksi loppukäyttäjälle.
Toimiva energiaremontti lähtee aina taloyhtiön tarpeesta
Neljä turkulaista asunto-osakeyhtiötä selvitti linjasaneerauksensa yhteydessä vaihtoehtoja kaukolämmölle. Koska lämmityslaitteiden elinkaari on pitkä, on tärkeää, että laitetoimittajana on valmistaja, joka palvelee huolto- ja varaosa-asioissa vielä vuosienkin päästä.
Vanhojen rakennusten energiatehokkuudesta
Vanha Rauma on valtakunnallisesti ja maailmanlaajuisestikin merkittävä puukaupunkialue. Tämä asettaa suuret vaatimukset muun muassa rakennusten remontointiin. Näihin tarpeisiin on kirjoitettu kirja, johon on koottu rakentamiseen ja korjaamiseen liittyviä neuvoja. Kirjan ovat kirjoittaneet kaavoitusarkkitehdit (arkkitehdit SAFA) Henri Raitio ja Mervi Tammi. Kirja sisältää laadukasta ja arvokasta tietoa myös muille vanhaa rakennuskulttuuria vaaliville ja remontoiville toimijoille.