• Etusivu
  • Palvelut

PlanCity-hanke kehittämään maankäytön suunnitteluprosesseja ja nopeuttamaan kaavoitusta

Rakentajan toimitus
Päivitetty 15.11.2022
202010_67008.jpg

Tampereen yliopisto on käynnistänyt kolmevuotisen PlanCity-tutkimushankkeen, jossa keskitytään kehittämään maankäytön suunnitteluprosesseja. Yksi kehityskohde on kaavoituksen nopeuttaminen. Nykyisin se kestää kolmesta viiteen vuotta. Hankkeessa on mukana myös Asuntosäätiö.

Kahteen kertaan suunnittelusta eroon

– Uskomme, että hankkeen kautta syntyy analyysiä, johtopäätöksiä ja ideoita nykyisten käytäntöjen kehittämisestä. Odotan erityisesti, että diplomityövaiheessa olevilta syntyy raikkaita kehitysajatuksia, joita voisi kokeilla käytännössä kaavakehityshankkeissa, Asuntosäätiön hankekehitysjojtaja Katariina Haigh sanoo.

Hän listaa useita kehityskohteita, joista osa liittyy varsin yksityiskohtaisiin seikkoihin arjen sujuvuudessa.

"Kaavoituksen tulisi palvella maankäytön haluttua kehitystä, toimintojen yhteensovitusta ja laadukasta kaupunkikuvaa. Rakennuslupavaiheen detaljitason tulisi puolestaan palvella ratkaisujen onnistumista ja asumisen arjen sujuvuutta. Esimerkkinä kummassakin vaiheessa määriteltävät julkisivujen tarkemmat materiaalivalinnat, pihaistutusten kasvilajit ja tarkat lattiakorot. Ne ovat asioita, jotka voidaan aidosti ratkaista vasta rakennuslupavaiheessa, mutta tällä hetkellä useissa kaavoissa tämän tyyppisiä sisältöjä suunnitellaan kahteen kertaan."
Katariina Haigh, hankekehitysjojtaja, Asuntosäätiö

Tämä vie Haighin mukaan turhaan resursseja kaikilta osapuolilta ja voi antaa vääristävän mielikuvan, että hanke toteutuu juuri tietyn näköisenä.

– Kaavasta rakennuslupaan voi viedä valitusherkissä ja vaiheittain toteutuvissa asuntohankkeissa useita vuosia, joten siinä ajassa näkemykset ehtivät muuttua, samoin kuin suunnittelijat, virkamiehet, rakennuttajan edustaja ja lautakunnat. Suunnitteluvaiheenkin kustannukset siirtyvät aina asumisen hintaan, hän muistuttaa.

Nykykäytännöt aiheuttavat turhia kustannuksia

Pahimmillaan nykykäytännöt aiheuttavat turhia kustannuksia, jotka koituvat asukkaiden ja veronmaksajien maksettavaksi.

– Kaikki osapuolet haluaisivat ketteryyttä, mutta sitä on erityisen vaikea toteuttaa asemakaavoissa, jotka ovat rakennusoikeudeltaan laajoja tai joissa voi olla asumisen lisäksi muita toimintoja, kuten kauppaa tai uusia liikenneväyliä. Ymmärrettävästi kukin taho haluaa varmistella, että omat tavoitteet tulevat huomioiduksi. Oikeassa mittakaavassa pysyminen on vaikea hahmottaa, kun dataa ja osaamista on tarjolla runsaasti. Tällöin kaavatyön jäntevä ohjaaminen on haastavaa sekä kaupunkien että tilaajien kannalta. Asumisviihtyisyyttä lisäisi olennaisesti se, että alueet pystyttäisiin rakentamaan nopeammin valmiiksi, Haigh jatkaa.

Asuntosäätiön lisäksi PlanCity-hankkeessa ovat mukana Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA, Hartela-Yhtiöt Oy, Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö HOAS, Lujatalo, Senaatti-kiinteistöt, Tampereen opiskelija-asuntosäätiö TOAS ja Tampereen vuokratalosäätiö.

Palvelut
suunnittelu
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

201312_37422.jpg
Hirrestä unelmiesi koti suunnittelupalvelun avulla
Moderni vai perinteinen? Valmiilta markkinoilta ei aina löydy juuri sitä omaa unelmien kotia –mikä silloin avuksi? Suunnittelupalvelun avulla saat luotua haaveidesi kodin yhdistelemällä eri malleja tai kokonaan oman ja täysin uniikin, juuri itsesi näköisen kodin. Haaveilu on siis sallittu.Suunnittelun lähtökohtana on yleensä omien yksilöllisten tarpeiden kartoitus. Perheen koko, harrastusten vaatimat tilatarpeet ja rakennuspaikan tuomat mahdollisuudet. Kun teet suunnittelusopimuksen Honka-myyjän luona, voit olla varma että perheesi koti on yksilöllinen ja tarpeitanne vastaava pitkäikäinen koti.Tutustu Honka-hirsitalojen laajaan valikoimaan
Lyyra-korttelin tiilijulkisivu
LYYRA – Hakaniemen uusi tiilikortteli
Hakaniemeen on rakenteilla uusi maamerkki, kolmen rakennuksen LYYRA-kortteli. Alueen viime vuosien lähes ainoat uudisrakennukset nousevat Siltasaarenkadun molemmin puolin aivan metron sisäänkäynnin viereen.
Geberit Mapress teollisuudessa
Uusi digityökalu auttaa oikean putkistojärjestelmän valinnassa
Geberitin digityökalut tarjoavat apua jokapäiväiseen työhön. Ne ovat aina käytettävissä ja niitä päivitetään säännöllisesti vastaamaan uusimpia standardeja. Uusimpana lisäyksenä monipuolisessa maksuttomien digitaalisten työkalujen tarjonnassa on Teollisuussovellukset-työkalu, joka auttaa löytämään oikean syöttöjärjestelmän eri tarpeisiin.
Finnfoam FF-PIR polyuretaanieriste
Merkittävästi ohuempi eriste mahdollistamaan korjausrakentamista
Tehokkaimpia markkinoilla yleisesti käytettävistä lämmöneristemateriaaleista seinä- ja kattorakenteissa on Finnfoamin FF-PIR-eristeet, jotka soveltuvat:uudisrakentamiseen,matala-, passiivi- ja nollaenergiarakentamiseenvanhojen rakennusten lisälämmöneristämiseen.
20205_64909.jpg
Kosteudenhallinnan tueksi tehokas eristysratkaisu
Viime vuosina Suomen rakentamisen puhutuin aihe on epäilemättä ollut rakennusten kosteus- ja homeongelmat. Ongelmia on ollut vanhoissa rakennuksissa, mutta myös uusissa. Ilmastonmuutos aiheuttaa uudenlaisia haasteita rakennusten kosteudenhallinnalle, yksi esimerkki tästä on voimakkaan tuulen aiheuttama viistosade. Ilmastonmuutosta halutaan hillitä parantamalla rakennusten energiatehokkuutta, johon voidaan vaikuttaa rakenteellisilla ratkaisuilla rakennuksen vaippaan tai vastaavasti teknisillä ratkaisuilla kuten esimerkiksi erilaisilla lämpöpumpuilla.
20212_68519.jpg
Kennoharkot
Modernia ja kestävää kivitalorakentamista edustavat Wienerbergerin Poroton-kennoharkoista rakennetut rakennukset. Kennoharkosta valmistettujen kotien runkorakenne on paitsi massiivinen ja hengittävä, myös energiataloudellisesti sekä kosteusteknisesti turvallinen ratkaisu. Poroton kennoharkosta toteutettu runkorakenne täyttää ilman erillistä lämmöneristekerrosta ulkoseiniltä vaadittavan lämmöneristysvaatimuksen. Harkon eristävyys perustuu harkon kennomaisen rakenteen sisään jäävään ilmaan.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton