• Etusivu
  • Materiaalit

Puu rakennusmateriaalina – Mänty

Mänty – yleisin rakentamiseen käytetty puulaji Suomessa

Rakentajan toimitus
Päivitetty 04.05.2023
20204_63784.jpg

Mäntymetsä

Kokonaisuudessaan yleisin talouspuu – mutta miksi?

Männyn pihka on tuttu monelle ja valmistetaankin esimerkiksi tervaa, tärpättiä, etikkahappoa, asetonia, puuspriitä ja hartsia. Männystä on siis moneksi muuksikin kuin rakennuspuuksi. Mänty on pelastanut myös suomalaisia nälkäkuolemalta aikoinaan, nimittäin jauhojen sekaan käytettiin männyn kuoren alla olevia kerroksia ja niistä tehtiin kaikille varmasti ainakin nimeltä tuttua pettuleipää.

Suomen maaperän ollessa hapanta ja vähäravinteista mänty viihtyy hyvin. Mänty on kuivien kankaiden puulaji, joka vaatii paljon valoa. Pioneeripuuna mänty valtaa ensimmäisenä karuimmat kasvupaikat, mikä vaikuttaa osaltaan männyn yleisyyteen.

Mänty kasvaa 15-30 metriä korkeaksi ja voi elää jopa 500 vuotta vanhaksi, tosin yleisesti 200-300 vuotiaaksi. Männyn juuret menevät syvälle eli puu kestää hyvin myrskyjä ja tuhoja muutenkin. Metsäpalot eivät esimerkiksi tuhoa mäntyä paksun kuorikerroksensa eli kaarnansa ansiosta. Männyn tuhokesto vaikuttaa myös osaltaan puun yleisyyteen.

Info

Info

Tiesitkö?

Männyn neulaset antavat erinomaista hengitysilmaa eli kannattaa muistaa hengittää syvään mäntyjen läheisyydessä!

Lahokestävää

Mänty on puuna kevyttä ja pehmeää. Ilman vaikutuksesta mänty tummenee ajan myötä. Puu kuivuu myös helposti eli alle 25% kosteusprosenttiin +20-30 asteessa. Sydänpuu on hyvin lahokestävää, tosin pintapuu on altis sienille ja hyönteisille. Pintapuu on silti helposti kyllästettävää.

Käyttöominaisuuksiltaan mänty on helposti työstettävää. Se liimaantuu helposti, mutta pintakäsittelyssä pihkasta ja oksaisuudesta voi olla haittaa.

Ikkunoiden ja ovien puulaji

Männystä on moneen käyttötarkoitukseen
Männystä on moneen käyttötarkoitukseen

Männyllä on monta käyttötarkoitusta ja kohdetta rakentamisessa. Yleisesti mänty on käytettynä ikkuna- ja oviteollisuuden tarpeissa vahvan sydänpuun ja lahonkestävyyden takia. Sahatavarana sisä- ja ulkorakenteissa, vaneriksi, viiluiksi ja lastulevyiksi mänty soveltuu hyvin ja on siksi yleisesti käytetty rakennuspuu.

Rakennuspuusepän tuotteet, huonekalut ja etenkin puutarha- ja mökkikalusteet kuuluvat myös repertuaariin. Männyn ollessa yleinen tarjolla oleva puulaji, mäntyä ei silti kannata käyttää pihkaisuutensa takia esimerkiksi saunanlauteisiin.

Lähteet:
http://puuinfo.fi/puutieto/puulajit
https://www.upmmetsa.fi/siteassets/yhteiset/pdft/opasvihkoset/metsiemme-puita-upm-opasvihko.pdf
https://puuproffa.fi/puutieto/yleista-puista/manty-2/

Materiaalit
ikkunat
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20219_72599.jpg
Oikeat tiivisteet talvitiivistykseen
Parhain tapa muistaa huoltaa ja tutkia tiivisteiden kunto on vuosittain ikkunoiden pesun tai huoltomaalauksen yhteydessä. Tiivistyksen tarve tulee esille monesti vasta lämmityskaudella, jolloin kylmät ja vetoiset kohdat löytyvät helposti. Talvella on kuitenkin syytä ottaa lämpötila huomioon. Itseliimautuvien tiivisteiden asennus on tapahduttava vähintään +5°C lämpötilassa. Tiivisteen varmistamiseen kannattaa käyttää nitojaa, jolla varmistetaan vähintään tiivisteiden päiden pysyminen kiinni.
Mies pesee Kärcher terassipesurin avulla pihalaatoitusta
Apuvälineet keväisiin huoltotöihin
Lumien sulaminen ja kevään tulo paljastavat sen armotta – pinttynyttä likaa löytyy vaikka muille jakaa. Harvaa kiinnostaa perinteinen puhdistustyö hartiavoimin, joten apuvälineet ovat paikallaan. Näin saat siistin lopputuloksen kerralla, tehokkaasti ja ennen kaikkea nopeasti.
20216_71226.jpg
Vuokramökkien paloturvallisuus syytä tarkistaa nyt
Moni vuokraa tänä kesänä mökin yksityisomistajalta ja olettaa asioiden olevan kunnossa. Mökkien omistajat ovat kuitenkin vaihtuneet viime aikoina tiuhaan eivätkä vanhemmatkaan omistajat välttämättä ole huomanneet tarkistaa paloturvallisuutta. Viimeisen reilun vuoden aikana on palanut yli 20 kesämökkiä tai niihin kuuluvaa rakennusta. Kesämökin omistaja voi varmistaa paikan paloturvallisuuden Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön keväällä julkaistun tarkistuslistan avulla.
20212_68667.jpg
Kattoturvatuotteisiin liittyvä sääntö- ja määräyskokoelma
EN-standardiUseimmista kattoturvatuotteista määrätään Euroopan alueella yhteisesti käytössä olevilla EN-standardeilla. Standardit koskevat tuotteiden mitoitusta, ominaisuuksia, testaamista, asennusta sekä huoltoa. EN-standardit ovat pätevimpien alan ammattilaisten ja asiantuntijoiden yhdessä laatimia. Niiden noudattaminen takaa, että kattoturvatuotteiden riittävän suorituskyvyn ja turvallisuuden kaikissa tilanteissa.EN-standarditSFS-EN 353 Putoamissuojaimet. Johteessa liikkuvat liukutarraimet.SFS-EN 516 Kattojen esivalmistetut lisätarvikkeet. Kattokulkutiet. Kattosillat, askeltasot ja askelmat.SFS-EN 517 Kattojen esivalmistetut lisätarvikkeet. Kattoturvakoukut.SFS-EN 795 Putoamissuojaimet. Kiinnityslaitteet.SFS-EN 12951 Kattojen esivalmistetut lisätarvikkeet. Kiinteät lapetikkaat.SS 831335:2017 Kattoturva – Lumiesteet – Funktionaaliset vaatimukset (Ruotsalainen standardi)
pulpettirivejä koulussa
Maksuton koulutus kestävästä korjausrakentamisesta käynnistyy syyskuussa
Ammattikorkeakoulut kutsuvat rakennusalan toimijoita mukaan maksuttomaan koulutukseen, joka keskittyy kestävään korjausrakentamiseen. Karelia-ammattikorkeakoulun, Metropolian Ammattikorkeakoulun ja Oulun ammattikorkeakoulun yhteistyössä toteuttama koulutus käynnistyy syyskuussa ja tarjoaa ajankohtaista osaamista erityisesti uuden lainsäädännön näkökulmasta.
20215_70692.jpg
Asuntomessujen omalaatuisin talo - pyöreä muoto haastaa rakennesuunnittelijat
Messutalo Pyörteen suunnittelussa törmättiin haasteisiin, joita ei tavallisten talojen kohdalla tule vastaan. Pyörteen teräsrakenteet valmistaneet Aulis Lundell Oy:n diplomi-insinööri Sami Huttunen myöntää, että Lohjan asuntomessujen todennäköisesti suosituin vierailukohde on monella tapaa poikkeuksellinen.– Rakennushanke on pientalon mittakaavassa ollut yllättävän vaativa. Pyöreä muoto teettää paljon tavanomaisesta poikkeavia yksityiskohtia, jotka ovat lisänneet suunnittelu- ja rakennustöiden määrää, varsinkin kun lähes kaikki rakennusmateriaalit valmistetaan normaalisti suorakulmaisille rakennuksille, kertoo Huttunen.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton