• Etusivu
  • Palvelut

Kumppanuudet lisääntyvät rakennusalalla koronasta huolimatta

Rakentajan toimitus
Päivitetty 15.11.2022
20208_66124.jpg

Yhä useampi rakennushanke Suomessa toteutetaan perinteisen kilpailuttamisen sijaan erilaisilla kumppanuusmalleilla. "Lähes puolet tämän vuoden suurista urakoistamme tehdään kumppanuuksien avulla", kertoo yli 30 %:n kasvua tekevän DDC-Tekniikka Oy:n toimitusjohtaja Jussi Leinonen. "Alaa vaivannut vastakkainasettelu vähenee ja erimielisyyksille on vähemmän sijaa", arvioi kumppanuuksien hyötyjä Rakennusteollisuuden sopimusasioista vastaava lakimies Karri Kivioja

Urakoitsijoiden pitkäaikaiseen yhteistyöhön perustuvat kumppanuudet lisäävät suosiotaan rakennusalalla. Tämä näkyy erityisesti aliurakoitsijayritysten tulovirtojen keskittymisenä muutamaan tärkeään kumppaniin, joiden kanssa urakoidaan useita kohteita yhdessä.

Tamperelaisen rakennusautomaatiourakoitsija DDC-Tekniikka Oy:n liikevaihdon odotetaan kasvavan yli 30 %:lla yli 2 miljoonaan euroon tänä vuonna.

"Lähes puolet tämän vuoden suurista urakoistamme tehdään kumppanuuksien avulla, ja luku tulee myös tulevina vuosina olemaan korkea", kertoo DDC-Tekniikan toimitusjohtaja Jussi Leinonen.

Myös Rakennusteollisuuden mukaan kumppanuuksien lisääntyminen näkyy alalla selvästi.

"Erilaiset yhteistoiminnalliset toteutusmuodot ovat jatkuvasti yleistymässä rakennusalalla, ja erityisesti allianssimalli on lyönyt itsensä läpi viime vuosina", kertoo Rakennusteollisuuden sopimusasioista vastaava lakimies Karri Kivioja.

Koronakriisillä ei vaikutusta kumppanuuksiin

Perinteinen tapa toteuttaa rakennushankkeita on kilpailuttaa aliurakoitsijat hinnan mukaan jokaiselle työmaalle erikseen ja suunnitella hanke ennen toteutusta.

"Tällöin jokaisella työmaalla on aina uudet tekijät ja toimintatavat. Virheiden määrä voi kasvaa, ja myöhästymiset lisäävät myös tilaajan kuluja. Kumppanuuksien avulla työn jälki paranee ja työmaat valmistuvat nopeammin", Jussi Leinonen sanoo.

Rakennusteollisuuden Karri Kiviojan mukaan kumppanuuksien etuna on se, että keskeiset osapuolet ovat usein jo suunnitteluvaiheesta lähtien tuomassa oman asiantuntemuksensa hankkeeseen.

"Näin suunnittelu ja toteutus eivät ole irrallisia vaiheita, vaan parhaan lopputuloksen mahdollistavia ratkaisuja haetaan yhdessä alusta asti. Samalla alaa vaivannut vastakkainasettelu vähenee ja erimielisyyksille on vähemmän sijaa. Hyvät kokemukset ja onnistuneet hankkeet ovat luoneet yhteistoiminnalliselle toteutukselle positiivisen kierteen."

Rakennusteollisuudessa ei arvioida koronatilanteen vaikuttavan kumppanuuskehitykseen.

"En usko, että koronakriisi pitkittyessäänkään vaikuttaa pitkäjänteiseen kumppanuuskehitykseen. Luonnollisesti, jos yksittäinen hanke kriisiytyy ulkoisista syistä, myös osapuolten välille syntyy helpommin riitoja", Kivioja arvioi.

Uusi Taysinrakennus valmistui paikallisin voimin

Tampereen yliopistollisen sairaalan uusi F-rakennus on toteutettu urakoitsijoiden välisen kumppanuusmallin avulla.

"F-rakennus valmistui aikataulussa ja alle budjetin paikallisin voimin, joten hankkeeseen voi olla varsin tyytyväinen. F-rakennuksessa urakoitsijat ovat ehdottaneet työmaan aikana aiemmin hyviksi todettuja toteutusratkaisuja ja niitä on hyödynnetty yhdessä parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi", kertoo rakentamisen projektipäällikkö Jarno Virolainen Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymältä.

Noin 32 miljoonaa euroa kustantaneessa rakennuksessa alkaa toiminta syyskuussa 2020.

Lähde: DDC-Tekniikka Oy

Palvelut
ammattilaisille
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

Ihmisiä viihtymässä Rakenna & Remontoi -messuilla Vantaalla
Rakenna & Remontoi -messut tulevat jälleen tammikuussa 2025
Rakentaja Mediat Oy osti kesäkuun lopulla Rakentaja.fi-palvelut ja sen myötä myös Vantaan Myyrmäki-hallin messut. Rakentaja on järjestänyt tyypillisesti kahdet messut vuosittain. Oma Koti -messut syksyllä ja Rakenna & Remontoi -messut tammikuun lopulla.Kesäkuun lopulla sinetöity kauppa Rakentaja Mediat Oy:n ja Schibsted Suomi Oy:n välillä aiheutti sen verran muutoksia, että syksyn Oma Koti -messuja emme ehdi järkevästi tällä aikataululla järjestämään vuonna 2024.– Päädyimme siihen, että järjestetään ennemmin yhdet viimeisen päälle messut tammikuussa 2025, kuin kahdet hutiloiden ja kovalla kiireellä, Jussi Ruotsalainen, Rakentaja Mediat Oy:n messuvastaava kommentoi.
rakentaja pro
Tilaa Rakentaja.pro-uutiskirje
Erikoiskutsu sinulle, joka haluat pysyä ajan tasalla.
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Laskujen hyväksyntä
Toimenpiteet:Urakoitsija tai toimittaja esittää sopimusten mukaiset laskut kahtena kappaleena hyväksyttäväksi työmaan valvojalle, joka tarkastaa laskujen sopimuksenmukaisuuden, merkitsee laskuihin saapumispäivämäärän, tarkastuspäivämäärän ja laskun eräpäivän. Työmaapäällikkö hyväksyy laskut kuittauksellaan. Työmaa toimittaa hyväksytyt laskut yhtenä kappaleena tilaajalle jatkokäsittelyä varten. Sopimusten maksamiskäytäntönä pidetään pääsääntöisesti 14 pv netto. Myös pitemmät maksuajat saattavat tulla kysymykseen, mikäli urakoitsija / toimittaja on tarjouksessaan sitä esittänyt. Eräpäivä lasketaan työmaan laskun hyväksymispäivämäärästä (ei laskun päiväyksestä). Projektipäällikkö kirjaa laskut reaaliaikaisesti urakoittain laskujen seuraamisjärjestelmäänsä. Tilaaja ei maksa kohteen laskuja ilman, että niissä on projektipäällikön kuittaus.Vastuuhenkilöt:ProjektipäällikköDokumentit:Laskujen hyväksymismerkinnätHyväksyntä:Valvoja sekä projektipäällikkö
Asbestipurkajat työssä
Asbestia sisältävien rakenteiden purku kuuluu ammattilaiselle
Asbestiksi kutsutaan kuitumaisia silikaattimineraaleja. Nämä kuuluvat serpentiineihin tai amfiboleihin. Asbestilajeja ovat krysotiili, krokidoliitti, amosiitti, antofylliitti, tremoliitti ja aktinoliitti. Kaikki asbestilajit ovat terveydelle vaarallisia. Kuitumaista asbestia terveysvaikutuksiltaan muistuttaa myös erioniitti, joka on erikseen mainittu valtioneuvoston säädöksissä asbestityöstä.
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Urakan täydennykset ja lisäselvitykset
Toimenpiteet:Urakkalaskennan aikana urakoitsijoiden mahdollisesti esittämien lisäkyselyjen aiheuttamat täsmennykset tai suunnittelijoiden havaitsemat suunnitelmien täsmennystarpeet toimitetaan kirjallisesti kaikille urakoitsijoille siten, että ne ovat urakoitsijoilla riittävän ajoissa ennen tarjouksen jättämisajankohtaa. Mahdollinen laskenta-ajan jatkamistarve päätetään täydennysten ja lisäselvitysten toimituksen yhteydessä.Vastuuhenkilöt:ProjektipäällikköDokumentit:Tarjouspyyntöjen täydennysasiapaperitHyväksyntä:Projektipäällikkö
20215_70523.jpg
Työterveys- ja turvallisuusjärjestelmien kehittämiseen uusi sertifikaatti
RALA-turvallisuussertifikaatin arviointiperusteissa esitetään selkeät vaatimukset turvallisuusjärjestelmälle, sen soveltamiselle ja edelleen kehittämiselle.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton