Kesätyöntekijä rakennustyömaalla: perehdytys, veronumero ja työnantajan velvoitteet
Kesätyöntekijän aloitus vaatii työnjohdolta suunnitelmaa, ei vain työvuoron sopimista

Rakennustyömaalla kesätyöntekijä lisää työnantajan velvotteita huomattavasti, varsinkin alle 18-vuotiaan kohdalla.
Kesätyöntekijän ensimmäinen työpäivä ei saa alkaa sillä, että työmaalla vasta mietitään, kuka perehdyttää, mitä tehtäviä saa tehdä ja mistä suojaimet löytyvät.
Rakennusalalla kesätyöntekijän vastaanotto on samaan aikaan työturvallisuus-, työnjohto- ja työnantajavelvoite. Lyhytkin työsuhde edellyttää selkeitä työsuhteen ehtoja, riittävää perehdytystä, turvallisia työtehtäviä ja työmaakohtaisten vaatimusten hoitamista ennen kuin työntekijä aloittaa varsinaiset työt.
Erityistä tarkkuutta tarvitaan silloin, kun kesätyöntekijä on alle 18-vuotias. Nuoria työntekijöitä koskevat omat säännöksensä muun muassa työn turvallisuudesta, työajoista ja vaarallisista töistä. Rakennustyömaalla tämä ei ole sivuseikka, sillä työympäristöön voi liittyä esimerkiksi putoamisvaaraa, koneita, nostoja, melua, pölyä, kemikaaleja ja liikkuvaa kalustoa.
Kesätyöntekijälle pitää olla määritelty tehtävä ennen aloitusta
Kesätyöntekijää ei kannata ottaa työmaalle ajatuksella, että tehtävät löytyvät kyllä päivän mittaan. Rakennustyömaalla epäselvä rooli johtaa helposti odotteluun, väärään paikkaan hakeutumiseen, vaaratilanteisiin tai vähintään siihen, että uusi työntekijä päätyy seuraamaan kokeneempien tekemistä ilman todellista työnopastusta.
Ennen ensimmäistä työpäivää työnantajan ja työnjohdon kannattaa määritellä ainakin kolme asiaa: mitä tehtäviä kesätyöntekijä saa tehdä, mitä hän ei saa tehdä ja kuka vastaa hänen päivittäisestä ohjauksestaan.
Tämä on erityisen tärkeää nuorilla ja kokemattomilla työntekijöillä. Työn helppous ei määräydy sen mukaan, miltä tehtävä näyttää kokeneen ammattilaisen silmissä. Uudelle työntekijälle myös työmaalla liikkuminen, työvaiheiden rytmi, koneiden läheisyys ja eri urakoitsijoiden yhtäaikainen toiminta voivat olla uusia asioita.
Hyvä käytäntö on nimetä kesätyöntekijälle yksi ensisijainen ohjaaja. Työnjohto vastaa kokonaisuudesta, mutta arjen ohjaus toimii paremmin, kun työntekijä tietää, keneltä kysytään ja kuka seuraa työn etenemistä.
Työsopimus tai kirjallinen selvitys ehdoista kuntoon
Kesätyö on työsuhde, jos työn tekemisen tunnusmerkit täyttyvät. Työsopimus voidaan tehdä suullisesti, kirjallisesti tai sähköisesti, mutta käytännössä kirjallinen sopimus on sekä työnantajan että työntekijän etu.
Kirjallinen työsopimus on selkein tapa hoitaa asia. Jos kaikkia keskeisiä ehtoja ei ole kirjattu työsopimukseen, työnantajan on annettava niistä työntekijälle erillinen kirjallinen selvitys.
Kesätyöntekijän kanssa kirjallisesti kannattaa sopia ainakin työn alkaminen ja päättyminen, määräaikaisuuden peruste, työaika, palkka, palkanmaksupäivä, työntekopaikka, työtehtävät, mahdollinen koeaika ja sovellettava työehtosopimus, jos sellainen tulee työsuhteessa sovellettavaksi.
Rakennusalalla sopimuksen ja käytännön työn pitää vastata toisiaan. Jos kesätyöntekijä on palkattu avustaviin tehtäviin, häntä ei pidä siirtää työmaalla tehtäviin, joihin häntä ei ole perehdytetty tai joita hän ei ikänsä, osaamisensa tai työturvallisuuden näkökulmasta saa tehdä.
Perehdytys on työturvallisuuden perusta
Perehdytys ei ole vain työmaakierros. Työturvallisuuslain 14 § koskee työntekijälle annettavaa opetusta ja ohjausta. Työntekijä on perehdytettävä riittävästi työhön, työpaikan työolosuhteisiin, työmenetelmiin, työvälineisiin ja turvallisiin työtapoihin.
Työturvallisuuskeskus korostaa, että perehdytys on erityisen tärkeää työuraansa aloittaville nuorille työntekijöille. Rakennustyömaalla tämän pitää näkyä käytännössä.
Kesätyöntekijälle on kerrottava ainakin, miten työmaalla liikutaan, missä hän saa työskennellä, mitä henkilönsuojaimia käytetään, miten toimitaan vaaratilanteessa, kenelle havainnoista ilmoitetaan ja milloin työ pitää keskeyttää. Työntekijälle on myös tehtävä selväksi, että epäselvässä tilanteessa kysyminen on osa turvallista työtä, ei häiriö työnjohdolle.
Perehdytys kannattaa dokumentoida. Dokumentointi ei korvaa todellista työnopastusta, mutta se auttaa osoittamaan, mitä asioita on käyty läpi ja milloin. Samalla se pakottaa työmaan miettimään perehdytyksen sisällön etukäteen ja kesätyöntekijälle jää käyttöön dokumentti, johon voi tukeutua ja palata myöhemmin.
Nuoren työntekijän kohdalla ikä vaikuttaa tehtäviin
Laki nuorista työntekijöistä koskee alle 18-vuotiaan tekemää työtä työ- tai virkasuhteessa. Työsuojeluhallinnon mukaan nuorella ei saa teettää työtä, joka voi vahingoittaa hänen terveyttään, kehitystään tai koulunkäyntiään. Myös nuorten työntekijöiden työaikoja on rajoitettu, ja tietyt vaaralliset työt on kielletty nuorilta.
Rakennustyömaalla tämä tarkoittaa, että tehtävät on arvioitava etukäteen. Alle 18-vuotiaan kohdalla ei riitä, että työmaalla on yleinen perehdytys ja kokenut henkilö lähellä. Työnantajan on tarkistettava, onko kyseinen tehtävä nuorelle soveltuva ja millä edellytyksillä sitä voidaan teettää.
Työtehtävän arvioinnissa on huomioitava työntekijän ikä, kokemus, opastus, valvonta, työympäristö, käytettävät työvälineet ja työn vaaratekijät. Jos tehtävään liittyy esimerkiksi putoamisvaaraa, koneiden käyttöä, vaarallisia aineita tai muuta erityistä tapaturmariskiä, asiaa ei pidä ratkaista työmaalla mututuntumalla.
Nuorelle riskialttiit tehtävät on arvioitava erikseen
Käytännössä turvallisin lähtökohta on, ettei alaikäiselle kesätyöntekijälle anneta tehtäviä, jotka voivat olla nuorille vaarallisia. Osa työtehtävistä onkin lainsäädännössä erikseen luokiteltu nuorille työntekijöille vaarallisiksi. Tällaiset tehtävät on tunnistettava ja arvioitava erikseen ennen työn aloittamista.
Nuorille työntekijöille vaarallisiksi katsottuja töitä on koottu sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen 188/2012 liitteenä olevaan esimerkkiluetteloon. Luettelo ei poista työnantajan omaa arviointivelvollisuutta: myös muu työ voi olla nuorelle sopimatonta, jos siihen liittyy hänen ikäänsä, kokemukseensa tai työolosuhteisiin nähden erityistä tapaturma- tai terveysriskiä. Kyseessä on siis esimerkkiluettelo, ei täydellinen lista kaikista mahdollisista vaarallisista töistä.
Rakennusalalla arviointi on erityisen tärkeää, koska työmaalla voi olla esimerkiksi putoamisvaaraa, koneita, täriseviä työvälineitä, kemikaaleja, pölyä, melua, nostoja ja liikkuvaa kalustoa. Jos alle 18-vuotiaan kesätyöntekijän tehtävään liittyy erityistä tapaturma- tai terveysriskiä, työnantajan on tarkistettava etukäteen, onko tehtävä nuorelle sallittu ja millä edellytyksillä sitä voidaan teettää.
16 vuotta täyttänyt nuori voi tehdä vaaralliseksi luokiteltua työtä vain, jos työn turvallisuudesta, perehdytyksestä, opastuksesta ja valvonnasta on huolehdittu. Työnantajan on varmistettava, ettei työvälineistä, käytettävistä aineista tai työolosuhteista aiheudu erityistä vaaraa nuorelle itselleen tai muille työmaalla työskenteleville. Ennen vaaralliseksi luokitellun työn teettämistä nuorella työnantajan on lisäksi tehtävä ennakkoilmoitus työsuojeluviranomaiselle.
Jos työn teettäminen nuorella edellyttää ennakkoilmoitusta työsuojeluviranomaiselle, työnantajan kannattaa pysähtyä ja arvioida ensin, onko alaikäinen kesätyöntekijä sittenkään oikea henkilö kyseiseen tehtävään. Ilmoitusvelvollisuus on merkki siitä, että tehtävään liittyy nuoren kannalta erityisiä riskejä. Usein turvallisempi ja työnjohdollisesti selkeämpi ratkaisu on rajata tällaiset tehtävät kokeneemmille työntekijöille.
Käytännössä alaikäisen kesätyöntekijän tehtävät kannattaa rajata selkeästi jo ennen työn alkua ja kirjata sekä tiedottaa rajaukset työnjohdolle ja työtovereille sekä olla teettämättä työtä, joka voi olla vaarallista. Näin vältetään tilanne, jossa nuorelle annetaan työmaan kiireessä tehtävä, jota ei ole arvioitu hänen ikänsä, kokemuksensa tai työturvallisuuden näkökulmasta.
Henkilönsuojaimet, henkilötunniste ja veronumero valmiiksi
Kesätyöntekijän ensimmäinen työpäivä ei saa kulua siihen, että etsitään sopivan kokoisia turvakenkiä, kypärää, huomiovaatteita tai henkilötunnistetta. Suojaimet ovat osa työn turvallista aloittamista, eivät ensimmäisen päivän jälkijärjestely.
Rakennus- ja asennustyömaalla työskentelevällä on oltava veronumero. Käytännössä se näkyy työmaalla kuvallisessa henkilötunnisteessa, joka on oltava mukana myös lyhytaikaisella työntekijällä, kuten kesätyöntekijällä.
Yhteisellä rakennustyömaalla tai telakka-alueella työskentelevien henkilöiden veronumeroiden täytyy olla lisäksi merkittynä julkiseen veronumerorekisteriin. Tämä on hyvä tarkistaa ennen työn alkamista, sillä puuttuva rekisteröinti voi aiheuttaa ongelmia työmaalle pääsyssä.
Työnantajan, päätoteuttajan ja työmaan käytäntöjen näkökulmasta kesätyöntekijä ei ole poikkeus. Samat työmaalle pääsyn perusasiat koskevat myös lyhytaikaista työntekijää.
Ensimmäisiä päiviä pitää johtaa tiiviimmin
Perehdytys ei pääty ensimmäiseen aamupäivään. Uusi työntekijä oppii työmaan käytännöt vasta tekemisen kautta, ja ensimmäiset päivät ovat ratkaisevia työtapojen muodostumisessa.
Työnjohdon kannattaa sopia ensimmäiselle viikolle lyhyt päivittäinen tarkistus. Siinä käydään läpi, mitä työntekijä on tehnyt, mikä jäi epäselväksi, tuliko vaaratilanteita ja mitä seuraavaksi tehdään. Tämä vie vähän aikaa, mutta vähentää virheitä ja parantaa työntekijän kykyä toimia osana työmaan rytmiä.
Palautteen pitää olla selkeää. Nuori tai kokematon työntekijä ei välttämättä tunnista, mikä työmaalla on normaalia ja mikä poikkeama. Siksi työmaan ammattilaisten tehtävä on sanoittaa myös ne asiat, jotka kokeneille työntekijöille ovat itsestäänselvyyksiä. Samalla nuorelta kannattaa kysyä suoraan, miten päivä meni ja jäikö jokin asia epäselväksi, sillä nuoren kynnys ottaa itse puheeksi virheet tai havaitut epäkohdat voi olla korkea.
Hyvä kesätyö hyödyttää myös työnantajaa
Kesätyöntekijästä saa työmaalla enemmän irti, kun aloitus on suunniteltu. Selkeät tehtävät, nimetty ohjaaja ja riittävä perehdytys vähentävät työnjohdon jatkuvaa keskeytymistä, parantavat turvallisuutta ja tekevät työpäivistä ennakoitavampia.
Samalla rakennusala rakentaa omaa työnantajakuvaansa. Monelle kesätyö on ensimmäinen kosketus työmaahan, ammattimaiseen työnjohtoon ja alan turvallisuuskulttuuriin. Jos kokemus on sekava, kiireinen ja huonosti johdettu, se jää mieleen. Jos aloitus on selkeä ja työntekijä kokee oppivansa, ja tulleensa huomioiduksi, myös ala näyttäytyy varteenotettavana vaihtoehtona jatkossa.
Info
Työnantajan tarkistuslista ennen kesätyöntekijän aloitusta
- Työsopimus tai kirjallinen selvitys työnteon keskeisistä ehdoista on kunnossa.
- Työtehtävät ja niiden rajaukset on määritelty.
- Kesätyöntekijälle on nimetty ohjaaja tai vastuuhenkilö.
- Työmaaperehdytys on suunniteltu ja dokumentoidaan.
- Henkilönsuojaimet ovat oikean kokoiset ja käytettävissä heti.
- Kuvallinen henkilötunniste ja veronumeroasiat on hoidettu.
- Yhteisellä rakennustyömaalla veronumero on merkitty julkiseen veronumerorekisteriin.
- Alle 18-vuotiaan työaika, tehtävät ja työn vaaratekijät on tarkistettu erikseen.
- Nuorella ei teetetä vaarallista työtä ilman edellytysten ja ilmoitusvelvollisuuden tarkistamista.
- Työntekijälle on kerrottu, keneltä kysytään ja miten vaaratilanteista ilmoitetaan.
- Ensimmäisille työpäiville on varattu tavallista tiiviimpi ohjaus.
- Muita työntekijöitä on tiedotettu kesätyöntekijän saapumisesta ja mm. siitä, mitä töitä hän voi tehdä
Lähteet ja lisätietoa
Työturvallisuuskeskus: Nuorten perehdyttäminen työpaikalla
Työturvallisuuskeskus: Perehdyttäminen ja työnopastus
Työsuojeluhallinto: Työsopimus
Työsuojeluhallinto: Selvitys työnteon ehdoista
Työsuojeluhallinto: Nuori työntekijä
Työsuojeluhallinto: Nuorelle vaarallinen työ
Työsuojeluhallinto: Nuoret työntekijät, luvat ja ilmoitukset
Työsuojeluhallinto: Henkilötunniste ja veronumero
Verohallinto: Veronumerorekisteri
Finlex: Työturvallisuuslaki 738/2002










