Asfalttihommia: Pitkiä päiviä, kuumia ja kylmiä töitä sekä mustaa huumoria
Rautaiset ammattilaiset -sarja: Tositarinoita työmailta ilman filttereitä

Asfalttialalla tiedetään, että moottoritie on kuuma.
Rakennusala on täynnä työntekijöitä, jotka tekevät elintärkeää työtä – mutta harvassa ammatissa hommat ja työntekijät ovat yhtä kuumia kuin asfaltti alalla. Asfalttityömailla ei juuri mietitä säilyykö kynsilakka hyvänä, onko tukka hyvin tai näkyykö kello. Se, että päivät venyvät ja työmaiden sijainnit vaihtelevat, on ihan normaalia. Mutta mitä kaikkea asfalttityöntekijän työ oikeasti on?
Tämän jutun myötä pääsemme sukeltamaan asfalttityöntekijän maailmaan, jossa polttava aurinko ja hyytävä viima yhdistyvät pitkiin työpäiviin sekä asfaltin mustaan huumoriin. Haastattelimme nimettömänä pysyvää pitkän linjan asfalttityöntekijää ja selvitimme asfalttialan todellisuuden.
Ammatin nimi: Asfalttityöntekijä
Ammatin kuvaus: Asfalttityöntekijä vastaa asfaltin levittämisestä ja tiivistämisestä erilaisilla koneilla, kuten levittimillä ja jyriillä. Työ vaatii tarkkuutta ja kykyä toimia vaihtelevissa sääolosuhteissa ja eri työympäristöissä.
Palkkaus (peruspalkka): TES:sin mukainen, KTA noin 18–25 € tunnissa.
Miten ja kuka asfalttitöihin pääsee?
Olen ollut asfalttialalla 25 vuotta, ihan vain ammattikoulun pohjalta. Alalla vaadittavista korttikoulutuksista minulla on toki työturvakortti, tieturvakortti, ensiapukortti sekä rakennustyömaiden henkilötunnistekortti eli kaiken kattava valttikortti. Työtehtävänäni on asfaltin levittäminen ja tiivistäminen, niin koneellisesti kuin ihan käsin.
Työskentelypaikkoina voi olla melkein mitä vaan, aina rappusten alusista valtateihin ja vaikka kanalaan asti. Työaika on yleensä aamukuudesta pitkälle iltaan, mutta työpäivät venyvät helposti. Ikävä kyllä ei koskaan tiedä, milloin päivä loppuu.
Yleisesti ottaen työhön opitaan tekemällä. En tunne ketään, jolla olisi asfalttialan tutkinto. Nykyään kyllä järjestetään jotain koulutuksia ja itseltä löytyy jonkin sortin ”kirjekurssi” alalle, mutta tällä alalla opitaan enemmänkin käytännön kautta työmaalla.
Pitkät työpäivät ja vaihteleva sää – asfalttityöntekijän arkea
Herätys on yleensä ennen viittä, osa menee kuudeksi tekemään valmistavia töitä. Itse asfaltin levittäminen alkaa noin kello seitsemän ja kestää mihin kestää.
Asfalttityössä yksi parhaista puolista on se, että työmaat vaihtuvat jatkuvasti. Ei ehdi kyllästymään, vaikka päivät voivat olla todella pitkiä. Se, että työpäivä menee nopeasti, on varmaan yksi tämän ammatin parhaista puolista. Mutta toisaalta, huono puoli on se, että et voi suunnitella oikeastaan yhtään mitään omia menoja, koska ei koskaan tiedä, milloin työpäivä loppuu. Eikä siitä voi oikeastaan sanoa etukäteen, että nyt menen hakemaan lapsen tarhasta tai koulusta – tai edes tietää, ehditkö kevätjuhlaan tai muuhun perheen tapahtumaan. Se on vähän sellainen elämäntyylin juttu, mihin pitää sopeutua.

Biotauot hoidetaan niin, että vatsa ”koulutetaan” ennen kauden alkua tyhjenemään aamuisin. Pyrimme käymään päivällä syömässä lämpimän ruuan, joskus tarvitsee ottaa eväät mukaan. Toisinaan lounas nautitaan koneen päällä samalla ajaen.
Raskas työ vaatii vahvan kunnon ja hyvän huumorintajun
Jotta ammatissa pärjää, on hyvä olla fyysisesti vahva ja kestävä. Meidän alallamme on sanonta, että paras asfalttimies on vahva ja tyhmä – mutta kukin vetäköön siitä omat johtopäätöksensä. Työssä tarvitaan kykyä jaksaa ja kestää, mutta myös huumorintajua.
Se, että työskentelemme vaihtelevissa sääolosuhteissa, on osa tätä hommaa. Suomessa asfalttitöiden sanotaan olevan kuumaa hommaa, mutta oikeastaan Suomen kesä kestää vain kolme viikkoa, joten suurimman osan päällystyskautta palelemme. Mutta ei se mitään, siihenkin tottuu.

Työolosuhteet itsessään ovat aika vaativat. Työ on fyysisesti raskasta, erityisesti jalkamiehillä, tulee paljon kiertoliikkeitä ja kuljetaan koko ajan. Konekuskeilla taas on epäergonominen istuma-asento, joka ei ole mitään mukavinta hommaa pitkien tuntien jälkeen. Onneksi meillä on terveystarkastuksia parin vuoden välein, joissa testataan muun muassa kuuloa. Vaimoni sanoo, että minulla on valikoiva kuulo, mutta kyllä minulla on todettu kuulon alenema, ns. kakkosluokan kuulo. 90-luvun lopussa ei oikein kiinnitetty huomiota tällaisiin asioihin, mutta nykyisin ne tarkistetaan ja edellytetään kuulosuojainten käyttöä.
Työilmapiiri on kyllä mielestäni aika hyvä, vaikka tietysti ihmisten luonteet vaihtelevat. Huumori on täällä usein mustaa, mutta kyllä se auttaa jaksamaan, kun kaikki on vähän samanlaista kovaa työtä ja hommat venyvät. Jos ei osaa nauraa itselleen ja muille, ei kyllä pärjää täällä pitkään.
Moni miettii, onko asfalttialalla naisia. Kyllä, alalla on jonkin verran naisia ja oma käsitykseni on, että he pärjäävät yleisesti miehiä paremmin.
Raskas työ, mutta ei raskaat huvit: Asfalttityö ja sen muuttunut kulttuuri
Legendan mukaan asfalttityöntekijät työskentelevät ilman paitaa. No, meillä on korkeavartiset turvakengät, huomiovaatteet, hanskat, kypärä, kuulosuojaimet ja suojalasit. Enää ei meilläkään työskennellä ilman paitaa, vaikka aiemmin se saattoi olla yleistä. Turvavarusteet ovat arkea, eikä niitä voi jättää pois, sillä työ on vaarallista.
Toinen sitkeä legenda rakennusalalla yleensäkin työntekijöistä on, että raskas työ vaatisi raskaat huvit. Alalla on ollut aikaisemmin päihdeongelmia, mutta se on muuttunut. Ala on siistiytynyt sitten 90-luvun, kuten varmasti muuallakin rakennusmaailmassa. Töissä on nykyisin nollatoleranssi päihteille. Se ei ole enää tätä päivää.
Vakavammin puhuen, en ole erityisen huolestunut siitä, mitä kemikaaleja hengitän. Olen sulkenut silmät asialta, niin on helpompi mennä töihin. Asfaltti on kuitenkin kuumaa, levittäessä lämpötila voi olla 100–160 astetta. Aina ei voi olla varma, mitä töissä hengittelee, kun ilmassa riittää myös pölyäkin.
Mitä ihmiset eivät tiedä asfalttityöstä
Moni varmaan kuvittelee, että asfalttimiehet saavat nauttia pitkiä talvilomia, mutta ei tämä vuosirytmi kovin ihanteellinen ole. Meillä ne parhaat lomailusäät sattuvat juuri silloin, kun ollaan töissä, ja kesällä ei ehdi tekemään mitään työajan jälkeen. Usein päivät venyvät niin pitkiksi, että suihkun ja syömisen jälkeen on vain yksi ajatus mielessä: nukkumaan. Talvella taas kotona seinät kaatuvat päälle, kun ei ole mitään tekemistä. Aika harvoin pääsee nauttimaan rentouttavista lomista, mutta eipä sitä edes osaa valittaa, kun tekee hommia.
Asfalttiala on kyllä hyvin palkattua, mutta on se samalla rankkaa hommaa. Esimerkiksi toukokuusta lokakuuhun minulla kertyi yli 300 tuntia ylitöitä. Mutta vaikka työ on fyysisesti raskasta, sitä ei tarvitse harmitella, koska hommista saa kuitenkin kohtuullista palkkaa. Mutta mitä tulee siihen, että asfalttityöntekijät olisivat kovapalkkaisia, niin se ei ihan pidä paikkaansa – tämä ei ole mikään kultakaivos, vaikka joskus niin kuulee puhuttavan.
Haluaisin vielä mainita, että ansiosidonnaisen leikkaukset osuvat todella pahasti asfalttialaan. Kun ansiosidonnainen tippuu kahden kuukauden jälkeen 80 prosenttiin, niin tiputus on niin suuri, että on pakko alkaa etsiä muita töitä. Uskon tämän tulevaisuudessa näkyvän lisääntyvänä alan vaihtoina.
Ja sitten pitää vielä selvittää yksi asia: ”Saavatko asfalttityöntekijät paljon treffikutsuja ja ihailua? No ei kyllä saa! Meitä ei juuri kukaan katsele ihaillen, vaikka ehkä se tietyissä piireissä onkin legenda. Mutta, hei, jos joku on miettinyt asfalttitöitä, niin voin kyllä sanoa, että jokaiselle tekisi hyvää ainakin yksi kesä siellä viettää. Se reissu on varmasti opettavainen ja kokemisen arvoinen.
Aiheeseen liittyvää

Puutavaran kysyntä sakkaa ja hinnat ovat laskussa – energiakriisi pahentaa tilannetta

Menetelmä alveolijakeisen kvartsipitoisuuden määrittämiseen

Rakennusalan ammatit

Mikä on Telinetorstai?

Tiilijulkisivu, joka muistuttaa kudottua villapaitaa
