• Etusivu
  • LVI

Ymmärrys on valttia vesipulan ratkaisemisessa – vedenkulutuksen mittaaminen muuttaa maailmaa

Minna TarvainenKaupallinen yhteistyö Smartvatten Oy
Julkaistu 15.11.2023
1920-kaupunkimaisema-smartvatten

Vesitehokkuusyhtiö Smartvatten auttaa kiinteistöjä lisäämään ymmärrystä vedenkulutuksesta, säästämään satoja miljoonia litroja vettä ja suojelemaan sinistä planeettaamme.

Vesi on elämän perusehto, joka mahdollistaa yhteiskunnassa lukemattomia asioita. Suomessa veden saatavuus saattaa tuntua itsestäänselvyydeltä, mutta tilanne ei ole sama kaikkialla maailmassa. Miljoonat ihmiset kärsivät edelleen veden puutteesta päivittäin. Jo vuoteen 2030 mennessä lähes puolet maailman väestöstä elää vesipulan keskellä.

Liiallista vedenkulutusta on mahdollista suitsia tehokkaasti seuraamalla ja ymmärtämällä kulutustietoja. Muun muassa kiinteistöjen omistajille turha vedenkulutus on keskeinen ongelma, ja vedenkulutuksen ymmärtäminen auttaa säästämään jopa satoja miljoonia litroja vettä.

Kiinteistöalan osuus maailman vedenkulutuksesta on merkittävä. Siksi suomalaislähtöinen ja Euroopan laajuiseksi kasvanut vesitehokkuusyhtiö Smartvatten keskittyy ratkaisemaan vesipulaa yhteistyössä kiinteistöalan kanssa läpi koko vesisyklin – vesilaitoksen puhtaasta vedestä aina rakennuksiin ja jätevetenä takaisin vesilaitokselle asti.

Vedensäästön mahdollisuudet saattavat unohtua

Ympäristövastuullisuuteen sekä sosiaaliseen ja hallinnolliseen vastuullisuuteen liittyvät ESG-tavoitteet ovat tällä hetkellä keskeisessä roolissa, mutta keskustelu kestävästä kehityksestä keskittyy usein lähinnä energian säästämiseen, uusiutuviin materiaaleihin ja kierrättämiseen. Veden mittavat säästömahdollisuudet unohtuvat herkästi.

juokseva vesi hana ja kädet

Vedenkulutuksen hallitseminen ja vähentäminen säästää veden lisäksi myös energiaa, aikaa ja rahaa. Näitä kaikkia tarvitaan esimerkiksi suihkussa käytettävän veden lämmittämiseen ja käsittelemiseen sen jälkeen, kun vesi on valunut viemäriin.

Smartvattenin palvelujen avulla vedenkulutusta on mahdollista seurata ja analysoida monenlaisissa kiinteistöissä, kuten toimistorakennuksissa, asuinhuoneistoissa ja hotelleissa.

Osa Smartvattenin strategiaa on auttaa asiakkaitaan ymmärtämään vesidataansa ja näin kehittämään toimintaansa, mikä auttaa helpottamaan arkea ja säästämään sekä rahaa että ympäristöä. Selkeä vesitehokkuuden strategia ohjaa kiinteistöjä käyttämään vettä vastuullisesti ja rajoittaa luonnonvarojen liikakäyttöä.

Vedensäästön suunnannäyttäjä

Smartvatten on Pohjois-Euroopan johtava vesitehokkuusteknologian tarjoaja. Vuonna 2013 perustettu yritys on kasvanut merkittävästi, ja pienestä suomalaisesta energiasertifikaattien tuottajasta on kymmenessä vuodessa kehittynyt yli 13o henkeä työllistävä vedensäästön suunnannäyttäjä.

Smartvatten tarjoaa kiinteistöalalle laajan työkaluvalikoiman maailmanlaajuisiin vesitalkoisiin ja koko vesisyklin tarpeisiin. Yrityksen tavoitteena on tehdä kestävästä vedenkulutuksesta tärkeä osa jokaista kestävän kehityksen tavoitetta.

Sekä yrityksen työntekijät että osakkeenomistajat ovat sitoutuneet auttamaan globaalin vesikriisin ratkaisemisessa innokkuudella, asiantuntemuksella, yhteistyöllä ja vastuullisuudella.

Lue lisää Smartvattenin palveluista täältä, ja ota yhteyttä asiantuntijoihimme!

järvimaisema puhdas vesi ja luonto


Smartvatten Oy
LVI
asuminen
huoneisto
ekologisuus
ympäristö
koti
käyttövesi
suunnittelu
tuotetietous
kustannukset
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

Valkoinen kerrostalo sinistä taivasta vasten
Smartvatten Verto tekee veden säästämisestä helppoa
Jotta maailmaa parempaan suuntaan muuttavat pienet teot tulevat tehdyiksi, kannattaa niiden toteuttamisesta tehdä ihmisille mahdollisimman vaivatonta. Smartvatten Verto -vedenmittausjärjestelmässä tämä on huomioitu erityisen hyvin.
Suomalaiset vedenkäyttäjät pystyvät merkittäviin muutoksiin vedenkulutustottumuksissaan.
Valitse tulevaisuuden tarpeet täyttävä vedenmittausjärjestelmä
Vedenkulutusta on tarpeen vähentää, ja suomalaisilla siihen on varaa hyvinvoinnista tinkimättä. Veden säästämiseen kannustava mittausjärjestelmä antaa muutokseen tarvittavan sysäyksen ja edistää samalla ESG-tavoitteisiin pääsyä.
20213_69416.jpg
Veden ja energian säästöä IoT-teknologian avulla
Suurin osa asuinkiinteistön kustannuksista syntyy käyttövedestä, veden lämmityksestä ja jätevedestä. Koska vesi on kallista, on kannattavin energiainvestointi veden säästäminen. Mutta miten säästää, kun ei tiedetä, paljonko kulutetaan?Suomalainen kerrostaloasuja kuluttaa keskimäärin 130 litraa vettä vuorokaudessa, mutta vaihteluväli voi olla alle 30 litrasta pitkälle yli 500 litran vuorokausikulutukseen henkilöä kohden. Monissa taloyhtiöissä vesilaskutus perustuu huoneiston henkilömäärään tai veden yksikkökustannukseen pinta-alaa kohti ja laskutetaan osana vuokraa tai vastiketta kiinteänä vesimaksuna. Tästä syystä säästeliäs vedenkäyttäjä saattaa maksaa runsaammin vettä käyttävien naapurien kulutuksesta.
Gyproc Klima-kipsilevy
Vähähiiliset rakennuslevyt – kohti kestävää tulevaisuutta
Norjan Fredrikstadissa sijaitsee täysin sähköistetty tehdas, aivan ensimmäinen laatuaan maailmassa. Ja juuri tässä tehtaassa valmistetaan Gyprocin kaikkien aikojen vähähiilisimmät rakennuslevyt.Rakennusteollisuus tuottaa paljon hiilipäästöjä paitsi rakennusmateriaalien tuotannossa, mutta myös logistiikassa sekä varsinaisessa rakentamisessa. Jotta tulevaisuus olisi kestävämpi, on tämä teollisuudenala ottamassa merkittäviä ja innovatiivisia tekoja kohti vähähiilisempiä ratkaisuja.Mitä nämä vähähiiliset levyt tarkoittavat rakentajalle?
nainen ja vesihana smartvatten
Kevennä taloyhtiösi kuluja vesitehokkuudella
Taloyhtiöiden kustannuksista merkittävä osa syntyy käyttövedestä, veden lämmityksestä ja jätevesijärjestelmästä. Vesitehokkailla valinnoilla vedenkulutusta on mahdollista pudottaa nopeasti ja asumismukavuudesta tinkimättä jopa 30 %.
Tulikivi Jero-mallisto Korpi 18
Kuusi syytä, miksi Jero-takkamallisto on omaa luokkaansa
Kamiinan kompakti koko on paikallaan monessa kodissa – aina kun ei ole tilaa suurille takoille. Mutta voivatko pienikokoiset Jero-takkamalliston takat olla kyllin tehokkaita lämmittämään suomalaisia koteja? Kyllä voivat ja tässä perustelut miksi.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton