Vedenkulutus jää helposti energian varjoon – näin kiinteistön vesitehokkuutta voidaan parantaa

Vesi on kiinteistölle välttämätön hyödyke, mutta sen kulutusta tarkastellaan helposti eri tavalla kuin sähkön tai lämmitysenergian käyttöä. Sähkön- ja lämmönkulutuksen kehitystä seurataan kiinteistöissä tyypillisesti osana energiajohtamista, kun taas vedenkulutuksen tarkempi analysointi saattaa jäädä vähemmälle huomiolle.

Vedenkäytöllä on kuitenkin yhteys sekä kiinteistön kustannuksiin että energiankulutukseen. Veden hankinnasta ja jätevedestä aiheutuu kustannuksia, ja lämpimän käyttöveden valmistaminen vaatii energiaa. Motivan mukaan erityisesti lämpimän veden käyttöön kannattaa kiinnittää huomiota, sillä sen kustannuksiin sisältyy veden lisäksi sen lämmittämiseen tarvittava energia.

Vesivaroihin kohdistuva paine antaa veden tehokkaalle käytölle myös laajemman taustan. UN-Waterin mukaan noin 10 prosenttia maailman väestöstä eli korkean tai kriittisen vesistressin maissa vuonna 2021, ja vesipula on kasvava ongelma eri puolilla maailmaa. Suomessa kiinteistön vesitehokkuutta kannattaa silti tarkastella ennen kaikkea oman rakennuksen käytön, kustannusten, energiankulutuksen ja resurssitehokkuuden näkökulmasta.

Kiinteistöjen energiatehokkuudessa tarkastellaan esimerkiksi lämmitystä, ilmanvaihtoa, valaistusta ja sähkölaitteita. Vedenkulutus liittyy kokonaisuuteen erityisesti lämpimän käyttöveden kautta. Mitä enemmän lämmintä vettä käytetään, sitä enemmän energiaa tarvitaan sen lämmittämiseen.

Motivan kulutuksen normitusohjeissa käyttöveden lämmittämiseen tarvittava energia erotetaan muusta lämmitysenergiankulutuksesta. Jos lämpimän käyttöveden energiankulutusta ei ole mitattu erikseen, sitä voidaan arvioida kulutetun lämpimän veden määrän perusteella. Motivan laskennassa yhden vesikuution lämmittämiseen käytetään arvoa 58 kWh/m³, kun veden lämpötilan muutos on 50 °C.

Kokonaisuuteen kuuluvat myös lämpimän käyttöveden kiertojohdon lämpöhäviöt. Motivan mukaan ne voivat olla merkittäviä, ja erityisesti vanhoissa rakennuksissa kiertojohdon lämpöhäviöt voivat olla samaa suuruusluokkaa kuin varsinaiseen käyttöveden lämmittämiseen kuluva energia. Siksi vesitehokkuutta ei kannata tarkastella irrallaan rakennuksen talotekniikan energiatehokkuudesta.

Vedenkulutuksen arvioinnissa rakennuksen käyttötarkoituksella on suuri merkitys. Asuinrakennuksessa vettä käytetään esimerkiksi peseytymiseen, WC:n huuhteluun, ruoanlaittoon ja pyykinpesuun. Hotellissa, sairaalassa, koulussa, uimahallissa tai toimistorakennuksessa vedenkäytön määrä ja ajallinen jakautuminen voivat olla aivan erilaisia.

Tästä syystä eri rakennusten kokonaiskulutusta ei kannata verrata suoraan toisiinsa. Suuri vedenkulutus ei välttämättä tarkoita heikkoa vesitehokkuutta, jos rakennuksen käyttötarkoitus itsessään edellyttää paljon veden käyttöä. Vastaavasti pieni kokonaiskulutus ei automaattisesti osoita, että vedenkäyttö olisi tehokkaasti järjestetty.

Hyödyllinen vertailu edellyttää rakennuksen käytön tuntemista. Kulutusta voidaan tarkastella esimerkiksi suhteessa käyttäjämäärään, käyttöasteeseen, pinta-alaan tai muuhun kohteeseen soveltuvaan tunnuslukuun. Olennaista on löytää mittari, jonka avulla saman kiinteistön kehitystä voidaan seurata johdonmukaisesti ja tarvittaessa verrata tarkoituksenmukaisiin vertailukohteisiin.

Lämpimän käyttöveden vähentämisessä säästöä voi syntyä kahdesta suunnasta: käytetyn veden määrä pienenee ja samalla sen lämmittämiseen tarvitaan vähemmän energiaa. Tämä tekee lämpimästä käyttövedestä tärkeän tarkastelukohteen sekä veden- että energiankulutuksen hallinnassa.

Veden säästämistä ei kuitenkaan pidä toteuttaa tavalla, joka vaarantaa käyttövesijärjestelmän turvallisen toiminnan. Esimerkiksi lämpimän käyttöveden lämpötiloihin liittyy terveydellisiä vaatimuksia, joten vesitehokkuuden parantaminen tarkoittaa ensisijaisesti tarpeettoman kulutuksen ja järjestelmän häviöiden vähentämistä, ei käyttöveden lämpötilojen mielivaltaista alentamista.

Käytännössä tarkasteltavia asioita voivat olla esimerkiksi vesikalusteiden virtaamat, käyttäjien vedenkäyttötavat, mahdolliset vuodot sekä lämpimän käyttöveden järjestelmän toiminta. Myös kiertojärjestelmän toimivuudella on merkitystä, koska tarpeettomat lämpöhäviöt kasvattavat energiankulutusta riippumatta siitä, kuinka paljon vettä hanasta lopulta käytetään.

Kiinteistön vesitehokkuutta on vaikea johtaa, jos vedenkulutuksesta tunnetaan vain vuosittainen kokonaismäärä. Mitä tarkempaa ja säännöllisempää kulutustietoa on käytettävissä, sitä paremmin voidaan nähdä, miten kulutus kehittyy ja milloin muutoksia tapahtuu.

Kulutushistoriasta voidaan tunnistaa esimerkiksi vähitellen tapahtuva kulutuksen kasvu, äkilliset muutokset tai ajankohdat, jolloin vettä kuluu poikkeuksellisesti. Tieto ei vielä kerro muutoksen syytä, mutta se osoittaa, mitä kannattaa selvittää tarkemmin. Taustalla voi olla esimerkiksi käyttäjämäärän muutos, käyttötavan muuttuminen, tekninen vika tai vesivuoto.

Mittaus ei kuitenkaan itsessään tee kiinteistöstä vesitehokasta. Mittaustiedolle pitää määritellä käyttötarkoitus ja vastuuhenkilöt. Jos tietoa kerätään mutta sitä ei seurata eikä poikkeamiin reagoida, mittaamisesta saatava hyöty jää vähäiseksi.

Ennen säästötavoitteiden asettamista pitää tietää, kuinka paljon vettä kiinteistössä käytetään nyt. Lähtötason lisäksi kannattaa selvittää, miten kulutus jakautuu eri ajankohtiin ja mahdollisuuksien mukaan eri käyttökohteisiin.

Yksittäisen kuukauden lukema ei välttämättä vielä kerro paljon. Kulutukseen voivat vaikuttaa esimerkiksi vuodenaika, käyttäjämäärät, lomakaudet, tilojen käyttöaste sekä rakennuksessa harjoitettava toiminta. Pidempi kulutushistoria auttaa erottamaan normaalin vaihtelun sellaisista muutoksista, jotka vaativat tarkempaa selvittämistä.

Kun lähtötaso tunnetaan, säästötoimenpiteiden vaikutuksia voidaan myös arvioida. Jos esimerkiksi vesikalusteita uusitaan, virtaamia säädetään tai käyttäjiä ohjeistetaan vedenkäytössä, kulutustiedosta voidaan myöhemmin nähdä, tapahtuiko tavoiteltua muutosta.

Vesitehokkuuden arvioinnissa yksi yleinen ongelma on kulutuslukujen tarkasteleminen ilman riittävää taustatietoa. Esimerkiksi kahden samankokoisen rakennuksen vedenkulutus voi poiketa huomattavasti toisistaan, jos toisessa työskentelee muutamia kymmeniä ihmisiä ja toisessa käy päivittäin suuri määrä asiakkaita.

Sama koskee kiinteistön omaa kulutushistoriaa. Jos käyttäjämäärä kasvaa mutta veden kokonaiskulutus pysyy ennallaan, vedenkäyttö käyttäjää kohden on tosiasiassa tehostunut. Jos taas rakennuksen käyttö vähenee mutta vedenkulutus ei muutu, tilanteessa voi olla syytä selvittää, mistä kulutus syntyy.

Tämän vuoksi tunnusluvut kannattaa valita käyttötarkoituksen mukaan. Olennaista ei ole löytää yhtä kaikille kiinteistöille sopivaa vesitehokkuuslukua, vaan mittari, joka kuvaa kyseisen rakennuksen toimintaa riittävän hyvin ja jonka kehitystä voidaan seurata pitkällä aikavälillä.

Kun lähtötaso ja rakennuksen normaali kulutusprofiili tunnetaan, vedenkäytölle voidaan asettaa tavoitteita. Tavoite voi liittyä kokonaiskulutukseen, lämpimän veden käyttöön, tietyn rakennuksen osan kulutukseen tai esimerkiksi havaittujen poikkeamien vähentämiseen.

Tavoitteiden pitää olla mitattavia. Yleinen tavoite ”vähennetään vedenkulutusta” ei vielä kerro, mitä tehdään tai miten onnistuminen todetaan. Sen sijaan voidaan määritellä konkreettinen lähtötaso, toteutettavat toimenpiteet, seurattava tunnusluku ja ajanjakso, jonka jälkeen vaikutuksia arvioidaan.

Tässä vesidata muuttuu varsinaiseksi johtamisen työkaluksi. Mittaustieto kertoo lähtötilanteen, auttaa kohdentamaan toimenpiteitä ja näyttää myöhemmin, saavutettiinko tavoiteltu muutos. Samalla voidaan havaita tilanteet, joissa tehty toimenpide ei tuottanut odotettua tulosta.

Kiinteistön vedenkäytöstä syntyvä kustannus ei muodostu pelkästään ostetusta vedestä. Kokonaisuuteen kuuluvat myös jätevesimaksut sekä lämpimän käyttöveden tapauksessa veden lämmittämiseen tarvittava energia. Lisäksi tarpeeton vedenkulutus esimerkiksi vuodon vuoksi kasvattaa kustannuksia tuottamatta käyttäjälle mitään hyötyä.

Säästöpotentiaalia arvioitaessa kannattaa siksi tarkastella sekä veden määrää että sitä, missä ja millaista vettä käytetään. Lämpimän veden säästäminen voi vaikuttaa kustannuksiin eri tavalla kuin saman kylmän vesimäärän vähentäminen. Myös veden, jäteveden ja energian hinnat vaikuttavat siihen, kuinka nopeasti tekniset parannukset maksavat itsensä takaisin.

Kiinteistöjen energiakatselmuksissa tarkastellaan Motivan ohjeiden mukaan energian lisäksi myös veden käytön nykytilannetta. Tavoitteena on tunnistaa turhaa kulutusta ja löytää perusteltuja säästötoimenpiteitä. Sama ajattelutapa soveltuu vesitehokkuuden jatkuvaan johtamiseen myös varsinaisten katselmusten ulkopuolella.

Vesitehokkuutta ei kannata käsitellä kertaluonteisena säästöprojektina. Rakennuksen käyttäjät, käyttötavat ja tekniset järjestelmät muuttuvat vuosien aikana, joten myös vedenkulutuksen kehitystä pitää seurata.

Kiinteistön ylläpidossa kannattaa määritellä, kuka seuraa vedenkulutusta, kuinka usein tietoa tarkastellaan ja millainen poikkeama käynnistää selvityksen. Samalla voidaan sopia, miten havaituista ongelmista raportoidaan ja kuka vastaa tarvittavien toimenpiteiden toteuttamisesta.

Parhaimmillaan vedenkulutuksen seuranta liittyy samaan jatkuvan parantamisen malliin kuin muukin kiinteistön tekninen ylläpito. Kulutus tunnetaan, muutoksia seurataan, poikkeamien syyt selvitetään, tarvittavat toimet tehdään ja niiden vaikutus tarkistetaan mittaustiedosta.

Lue myös

Huoneistokohtainen vedenmittaus – mitä ammattilaisen pitää tietää mittauksesta ja etäluennasta?

Vesivuodon havaitseminen ajoissa – mitä kiinteistön vedenkulutuksen seurannasta kannattaa tietää?

Lähteet

Motiva: Vedenkulutus, vedensäästö ja vesivuodot

Motiva: Kulutuksen normitus

Motiva: Kiinteistön energiankäyttö

Motiva: Kiinteistön energiakatsastus ja energiakatselmus

UN-Water: Water Scarcity

UN-Water: United Nations World Water Development Report 2026