Teräsyrittäjä Leena Lundell sai Lohjan Nuorkauppakamarin yrittäjäpalkinnon
Toimitusjohtaja Leena Lundell ja arkkitehti Matti Kuittinen tarkastamassa Pyörre-talon edistymistä.
Leena Lundell on valittu Lohjan Nuorkauppakamarin vuoden Kivi kovalle yrittäjälle -palkinnon saajaksi. Lundell on rullamuovausteknologialla valmistettavien teräsprofiilien valmistamiseen erikoistuneen Aulis Lundell Oy:n toimitusjohtaja toisessa polvessa. Teräsnaiseksikin tituleerattu Leena tuo virkistävän tuulahduksen miesvaltaiselle alalle, ja tyylistään kiinni pitäen puhuu intohimoisesti teräsrakentamisen puolesta.
- Ilolla ja suurella kunnioituksella otan vastaan tämän minulle myönnetyn palkinnon. Se vahvistaa uskoa siihen, että pitkäjänteisellä ja innovatiivisella työllä saadaan aikaan hyviä asioita niin yrityksen tasolla kuin laajemminkin yhteiskunnan tasolla. Rakentamiseen liittyvät ratkaisut ovat ajattomia, ja Isäni motto "Teknisesti oikein toteutettu tuo esteettisen lopputuloksen" sopii edelleen täydellisesti moderniin rakentamiseen, Leena Lundell toteaa.
Yrittäjyyden vastuu, ilo ja kunnia
Kun Leenan vanhemmat Aulis ja Anja Lundell perustivat yrityksen 1980, teki graafikoksi kouluttautunut Leena sille ensimmäiset markkinointimateriaalit vuonna 1986. Meni kuitenkin vielä parikymmentä vuotta, ennen kuin hän oli valmis astumaan itse vetovastuuseen. - Kun näin, miten mielenkiintoisia asiakkaita meillä on, ymmärsin kaikki ne mahdollisuudet, mitä meille voi aueta, hän muistelee. Leena Lundell jatkoi isänsä jalanjäljissä ja siirtyi yrityksen toimitusjohtajaksi vuonna 2006.
Saukkolassa sijaitseva tehdas oli vuosikymmeniä sitten yksi suurimmista työllistäjistä paikkakunnalla. Leena ymmärsi jo nuorena, kuinka suurta vastuuta Aulis kantoi työntekijöistään ja heidän perheistään. Työntekijät ovat edelleen perheyrityksen tärkein voimavara. Pitkät työurat yrityksen palveluksessa ovat omiaan osoittamaan, että siellä on ollut hyvä työskennellä.
Innovaatiostrategiamme on osana idea- ja innovaatiojohtamista
Yrityksen jatkuvan ja innovatiivisen tuotekehityksen tuloksena on syntynyt monipuolinen valikoima teräsrakenneratkaisuja. Tuoteinnovaatioiden ja onnistuneiden yhteistyökuvioiden sekä luovan henkilöstön ansiosta Aulis Lundell Oy on nyt Suomen johtava teräksen rullamuovaaja. Automatisoiduilta rullamuovauslinjoilta tuotteet räätälöidään asiakkaan tarpeiden mukaan ja ne toimitetaan juuri halutun kokoisina erilaisiin kohteisiin.
Yrityksen referenssilista on valtava. Esimerkiksi Eduskuntatalossa, Kansallismuseossa, Kiasmassa, Oodissa, Pasilan Triplassa, Kalasataman tornitaloissa, Siltasairaalassa, ja lukuisissa muissa suurissa ja pienissä uudis- ja korjausrakennuskohteissa on käytetty ja käytetään Aulis Lundell Oy:n tuotteita.
Kestäväkehitys
Vastuullisesti toimiva yritys panostaa voimakkaasti kestävään kehitykseen. Tuorein teräsrakentamisen taidonnäyte on kesän 2021 asuntomessuille Lohjalle noussut teräsrunkoinen Pyörre-talo, joka on edistyksellinen monessa suhteessa. Talo on suunniteltu ja toteutettu niin, että sitä voidaan hyvällä syyllä kutsua kiertotalouden mallitaloksi ja kestävän kehityksen pioneerikohteeksi.
Kumppanuus ja kansainvälisyys
Vain tekemällä yhteistyötä pääsee eteenpäin, eikä yritys olisi tässä ilman kumppaneita. Gyproc Saint-Gobainin kanssa yhteistyö kevytrakentamiseen liittyvissä ratkaisuissa on jatkunut jo 1990-luvulta lähtien. Liune -ovien suosion lisäännyttyä halusi Leena Lundell yhdistää teräsrunkoisiin oviinsa kuvataiteen. Yhteistyökumppaniksi löytyi ensin taiteilija Johanna Oras, ja myöhemmin taideovimallisto on laajentunut käsittämään myös muiden taiteilijoiden töitä ja valokuvia.
Vahvassa kasvussa olevan perheyhtiön tavoitteena on kehittää menestyksekästä liiketoimintaa ja lisätä jalansijaa myös ulkomaan markkinoilla, joiden ovia kolkuttelee yrityksen liiketoimintajohtaja Jukka Suutari. Hän uskoo yhtiön vahvan taustan sekä ennakkoluulottoman innovoinnin kantavan tulosta myös kansainvälisesti.