• Etusivu
  • Materiaalit

Suomi mukana kunnianhimoisessa Euroopan muovisitoumuksessa

Rakentajan toimitus
Päivitetty 15.11.2022
20203_63177.jpg

Suomi allekirjoittaa Euroopan muovisitoumuksen (European Plastics Pact), jossa merkittävä joukko Euroopan valtioita, yrityksiä ja järjestöjä sitoutuu vapaaehtoisiin toimiin muovien aiheuttamien ympäristöhaittojen vähentämiseksi.

"Tänään allekirjoitettu sitoumus on hieno esimerkki valtioiden, yritysten ja järjestöjen yhteistyöstä. Sitoumuksen tavoitteet ovat kunnianhimoiset ja ne osoittavat, että eri tahot ovat valmiita vapaaehtoisiin toimiin ympäristön hyväksi. Kannustan suomalaisia yrityksiä tutustumaan sitoumukseen ja tekoihin muovin kiertotalouden vauhdittamiseksi. Muovin käytön vähentäminen, kierrätys ja uusiokäyttö on välttämätöntä, sillä kerran tuotettu muovi ei koskaan hajoa kokonaan luonnossa", ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen sanoo.

Sitoumus julkistetaan tänään Brysselissä. Se kattaa muovin kiertotalouden kaikki kolme vaihetta: suunnittelun ja tuotannon, käytön sekä uudelleenkäytön ja kierrätyksen. Sitoumus koskee muovipakkauksia ja kertakäyttömuoveja.

Sitoumuksen tavoitteet koskevat muovipakkausten ja kertakäyttöisten muovituotteiden kierrätystä, kulutusta ja kierrätysmuovin käyttämistä. Sitoumuksella tavoitellaan 25 prosenttiyksikön kasvua kyseisten muovien keräykseen, lajitteluun ja kierrätykseen. Lisäksi niiden kulutukselle asetetaan 20 prosentin vähentämistavoite vuoteen 2025 mennessä (vertailuvuosi 2017). Sitoumuksen piirissä olevien muoveja käyttävien yritysten tulee nostaa kierrätysmuovin osuus tuotteissaan keskimäärin 30 prosenttiin, ja kaikkien markkinoille saatettujen pakkausten ja kertakäyttömuovituotteiden tulee olla täysin kierrätettäviä tai uudelleen käytettäviä vuonna 2025.

20203_63178.jpg

Sitoumuksen osapuolet työskentelevät yhdessä tavoitteiden hyväksi muun muassa kertakäyttöä vähentävien toimien, älykkäiden kierrätysratkaisujen sekä yhdenmukaisten ohjeiden ja standardien luomiseksi. Lisäksi osapuolet sitoutuvat jakamaan tietoa parhaista käytännöistä ja raportoimaan tavoitteissa etenemisestä. Tavoitteet ja sitoumuksen määräykset eivät kuitenkaan ole juridisesti sitovia.

"Sitoumus antaa tukea edelläkävijöille. Suomi on oman kansallisen muovitiekartan toimien toteuttajana yksi Euroopan aktiivisimpia maita muovikysymyksissä", ministeri Mikkonen toteaa.

Sitoumuksen valmistelussa on ollut mukana merkittävä joukko yrityksiä, jäsenvaltioiden ministeriöitä, Euroopan komissio sekä elinkeinoelämän järjestöjä ja kansalaisjärjestöjä.

20203_63179.jpg

Uudet tahot ovat tervetulleita mukaan sitoumukseen, ja siihen voi tutustua oheisen linkin kautta:

Lisätietoja:

Merja Saarnilehto, ohjelmapäällikkö, p. 0295 250 259, etunimi.sukunimi@ym.fi

Lähde: Ympäristöministeriön tiedote 06.03.2020

Materiaalit
ympäristö
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20222_76882.jpg
Ympäristövaatimukset asettavat paineita yrityksille
EU:n ja Suomen kunnianhimoiset ympäristötavoitteet haastavat rakennusalaa lähivuosina.
Sinilevä voi muodostaa juovia veteen, tässä niitä näkyy rantakasvuston suojassa.
Sinilevähavaintoja Tampereelta Kihniöön – viikko 27 toi levää rantoihin
Pirkanmaalla tehtiin viikolla 27 sinilevähavaintoja useilla paikkakunnilla, kuten Tampereella, Kangasalla, Sastamalassa, Valkeakoskella, Pirkkalassa, Kihniössä ja Nokialla. Tuulen mukana sinilevä voi siirtyä avovesialueilta rantoihin, mikä saattaa lisätä havaintojen määrää rantavyöhykkeillä.
nainen ja vesihana smartvatten
Kevennä taloyhtiösi kuluja vesitehokkuudella
Taloyhtiöiden kustannuksista merkittävä osa syntyy käyttövedestä, veden lämmityksestä ja jätevesijärjestelmästä. Vesitehokkailla valinnoilla vedenkulutusta on mahdollista pudottaa nopeasti ja asumismukavuudesta tinkimättä jopa 30 %.
20221_76544.jpg
Tietosuoja paranee ja vertailu helpottuu energiatodistus­rekisterissä
Rakennusten energiatodistustietojärjestelmästä annettuun lakiin on tehty muutoksia, jotka parantavat energiatodistustietojen saatavuutta ja energiatodistusten laatijoiden henkilötietojen suojaa.
Lasinen maapallo kalliolla, taustalla näkyy vesiputous.
CSRD ja vesi kiinteistöalalla
Vuoden vaihtuessa Euroopan unionin vastuullisuusraportoinnin velvoite koskee yhä useampia yrityksiä. Vesivarojen hallinta on yksi tärkeä osa CSRD-sääntelyä.
20222_77029.jpg
Puupöly - vakava haitta terveydelle?
Rakennustuoteteollisuudessa kuten työmaillakin altistutaan jatkuvasti erilaisille pölyille. Osa näistä luokitellaan erittäin haitallisiksi, syöpää aiheuttaviksi. Pari vuotta sitten uusitussa haitta-ainemäärityksessä myös puupölyn raja-arvoa muutettiin. Työnantajan tulee selvittää altistumisriskit sekä tehdä tarvittaessa suunnitelma haittojen minimoimisesta työntekijöille.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton