• Etusivu
  • Palvelut

Rakennusalan työehtosopimukset maaliin sopimuskauden ja kustannusraamin puitteissa

Rakentajan toimitus
Päivitetty 15.11.2022
20204_63933.jpg

Rakennusteollisuus RT ja Rakennusliitto pääsivät sopuun työehtosopimuksen sisällöstä

Rakennusteollisuus RT ja Rakennusliitto ovat päässeet sopuun työntekijöitä koskevien työehtosopimusten sisällöstä. Molemmat osapuolet pitävät tärkeänä, että yhteisymmärrys saavutettiin hyvissä ajoin ennen nykyisen sopimuskauden päättymistä ja työt jatkuvat poikkeusoloissa mahdollisimman häiriöttömästi.

Rakennusalan neuvottelutulos on kustannusvaikutuksiltaan yleisen linjan mukainen. 22 kuukauden mittaisen sopimuskauden aikana palkkoja korotetaan kahdessa erässä: 1,6 prosentilla syyskuussa 2020 ja siitä vuoden kuluttua 1,3 prosentilla.

Koronan varjossa solmittu työehtosopimus sisältää erillisen kriisilausekkeen. Jos koronaepidemian taloudellisten seurauksien vuoksi työmarkkinoilla toteutetaan esimerkiksi yleisiä palkanalennuksia, työajan pidennyksiä tai muita työnantajien kustannuksia alentavia toimia, alalla toteutetaan vastaavat sopimusmuutokset kaikilla rakennusalan työehtosopimusaloilla.

Sopimukseen sisältyy useita työterveyttä ja -hyvinvointia edistäviä muutoksia, kuten yli 55-vuotiaiden työntekijöiden oikeus ylimääräiseen palkattomaan vapaaseen, kvartsipölylle altistumisen johdosta ASA-rekisteriin merkittyjen henkilöiden säännölliset terveystarkastukset sekä adoptiovanhemmalle myönnettävä äitiys- tai isyysvapaata vastaava palkallinen vapaa.

Osapuolet sitoutuvat myös yhteiseen hankkeeseen alan tuottavuuden parantamiseksi. Samalla sovittiin, että urakointialoilla työnantaja voi tietyin ehdoin käyttää sähköisen kulunvalvonnan ja työajan seurannan tietoja palkanlaskentaan. Tämä sujuvoittaa palkanmaksua ja mahdollistaa työaikajoustojen käyttöönoton.

Uusi sopimuskausi on voimassa 1.5.2020–28.2.2022. Nyt saavutettu neuvottelutulos koskee kahdeksaa työehtosopimusalaa: rakennusalaa, maa- ja vesirakennusalaa, rakennustuoteteollisuutta, LVI-alaa, asfalttialaa, vedeneristysalaa, maalausalaa ja lattianpäällystysalaa. Työehtosopimukset ovat yleissitovia ja ne vaikuttavat noin sadantuhannen työntekijän työsuhteen ehtoihin.

Lisätietoja:

  • Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi, puh. 050 1586
  • Rakennusteollisuus RT:n varatoimitusjohtaja, työmarkkinajohtaja Kim Kaskiaro, puh. 050 548 1691
  • Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Aleksi Randell, puh. 0400 500 822

Haastattelupyynnöt:

  • Rakennusliiton viestintäpäällikkö Janne Mäkinen, puh. 040 352 1161, etunimi.sukunimi@rakennuslliitto.fi
  • RT:n viestintäjohtaja Merja Vuoripuro, puh. 040 587 2642, etunimi.sukunimi@rakennusteollisuus.fi

Rakennusteollisuus RT on rakennusalan yritysten elinkeinopoliittisten, teknisten ja työmarkkina-asioiden edunvalvoja. RT-liittoyhteisöön kuuluvat Keskusliitto ja kuusi toimialaa: Talonrakennus, Rakennustuoteteollisuus, Infra, LVI-tekninen urakointi, Talotekniikka ja Pinta.

Lähde: Rakennusteollisuus RT ja Rakennusliitto

Palvelut
ammattilaisille
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Rakenna & Remontoi -messut
Rakenna & Remontoi -messut tulevat jälleen tammikuussa 2026
Kaipaatko lisää asiakkaita? Tavoitteletko yrityksenne tunnettuuden kasvattamista? Haluatko verkostoitua muiden rakennusalan toimijoiden kanssa?Tuo yrityksesi mukaan Rakenna & Remontoi -messuille. Tammikuun lopulla järjestettävä koko perheen tapahtuma Vantaan Myyrmäki-hallissa – jo 23. kerran. Messuilla vierailee vuosittain n. 10 000 ihmistä.– Rakenna & Remontoi -messut ovat loistava paikka täyttää tilauskalenteri, sillä kävijät tulevat messuille tositarkoituksella, tavoitteena viedä omia projekteja eteenpäin, Jussi Ruotsalainen, Rakentaja Mediat Oy:n messuvastaava kommentoi.
rakennustyömaa ulkona Helsingissä. Alueella rakennustarvikkeita ja työkoneita
Rakennustyömaan vastaava mestari: Paperinpyörittäjä, psykologi ja ongelmanratkaisija
”Työmaan johtaminen ei ole pelkkää paperinpyöritystä – välillä ollaan montun pohjalla ja välillä psykologina.”Näin tiivistää työnsä Mikko Illikainen, joka toimii vastaavana mestarina Kruunusillat-allianssin työmaalla Hakaniemessä. Työssä yhdistyvät aikataulupaineet, tiivis yhteistyö eri osapuolten kanssa sekä kyky pitää kokonaisuus hallussa, myös silloin, kun maan alta löytyy 100-vuotias vesijohto tai 10 m pitkä hissikuilu. Uskokoon, ken tahtoo!
rakentaja pro
Tilaa Rakentaja.pro-uutiskirje
Erikoiskutsu sinulle, joka haluat pysyä ajan tasalla.
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Laskujen hyväksyntä
Toimenpiteet:Urakoitsija tai toimittaja esittää sopimusten mukaiset laskut kahtena kappaleena hyväksyttäväksi työmaan valvojalle, joka tarkastaa laskujen sopimuksenmukaisuuden, merkitsee laskuihin saapumispäivämäärän, tarkastuspäivämäärän ja laskun eräpäivän. Työmaapäällikkö hyväksyy laskut kuittauksellaan. Työmaa toimittaa hyväksytyt laskut yhtenä kappaleena tilaajalle jatkokäsittelyä varten. Sopimusten maksamiskäytäntönä pidetään pääsääntöisesti 14 pv netto. Myös pitemmät maksuajat saattavat tulla kysymykseen, mikäli urakoitsija / toimittaja on tarjouksessaan sitä esittänyt. Eräpäivä lasketaan työmaan laskun hyväksymispäivämäärästä (ei laskun päiväyksestä). Projektipäällikkö kirjaa laskut reaaliaikaisesti urakoittain laskujen seuraamisjärjestelmäänsä. Tilaaja ei maksa kohteen laskuja ilman, että niissä on projektipäällikön kuittaus.Vastuuhenkilöt:ProjektipäällikköDokumentit:Laskujen hyväksymismerkinnätHyväksyntä:Valvoja sekä projektipäällikkö
Asbestipurkajat työssä
Asbestia sisältävien rakenteiden purku kuuluu aina ammattilaiselle
Asbestiksi kutsutaan kuitumaisia silikaattimineraaleja. Nämä kuuluvat serpentiineihin tai amfiboleihin. Asbestilajeja ovat krysotiili, krokidoliitti, amosiitti, antofylliitti, tremoliitti ja aktinoliitti. Kaikki asbestilajit ovat terveydelle vaarallisia. Kuitumaista asbestia terveysvaikutuksiltaan muistuttaa myös erioniitti, joka on erikseen mainittu valtioneuvoston säädöksissä asbestityöstä.
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Urakan täydennykset ja lisäselvitykset
Toimenpiteet:Urakkalaskennan aikana urakoitsijoiden mahdollisesti esittämien lisäkyselyjen aiheuttamat täsmennykset tai suunnittelijoiden havaitsemat suunnitelmien täsmennystarpeet toimitetaan kirjallisesti kaikille urakoitsijoille siten, että ne ovat urakoitsijoilla riittävän ajoissa ennen tarjouksen jättämisajankohtaa. Mahdollinen laskenta-ajan jatkamistarve päätetään täydennysten ja lisäselvitysten toimituksen yhteydessä.Vastuuhenkilöt:ProjektipäällikköDokumentit:Tarjouspyyntöjen täydennysasiapaperitHyväksyntä:Projektipäällikkö
202210_73809.jpg
Onnistunut suunnittelu yhdisti historiallisen kohteen ja uudet luhtitalot
Lue, mitä suunnitteluryhmältä vaadittiin, kun kaavassa suojeltu historiallisesti arvokas talo haluttiin saneerata perusteellisesti ja muuttaa seitsemän huoneiston asuinrakennukseksi. Komean vanhan tiilirakennuksen viereen haluttiin lisäksi rakentaa kaksi luhtikerrostaloa 12 asuinhuoneistolla. Tämä kaikki edellytti kaavamuutosta ja arkkitehdin taidonnäytteenä uudisrakentamisen sovittamista mitä kauneimpaan kulttuuriympäristöön.
minitalo talo varjon julkisivukuva. Mustalla laudalla vuorattu merikontin kokoinen ja muotoinen minitalo. Julkisivussa on yksi pitkä ja matala ikkuna
Arkkitehti Matti Kuittinen esittelee minitalon: Kurkista sisään Talo Varjoon
Talo Varjo on pieni omakotitalo, joka on rakennettu kierrätetyistä ja uusiokäytetyistä materiaaleista. Se on osa Tiny Homes -tutkimusprojektia, jota johtaa arkkitehti ja professori Matti Kuittinen. Kuittinen haluaa tutkimuksella osoittaa muun muassa, miten omakotiasuminen voidaan tehdä mahdollisimman vähäpäästöiseksi ja resurssitehokkaaksi. Haastattelussa Kuittinen kertoo näkemyksiään minitalo-konseptista sekä kiertotalouden lisääntyvästä tärkeydestä rakennusalalla.
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Takuuajan jälkeiset tehtävät
Jatketut takuuajan vastuutToimenpiteet:Mikäli takuuaikoja on joidenkin urakoitsijoiden osalta jatkettu esim. hoitamattomien takuuajan huoltojen johdosta, rakennuttajan edustajat valvovat, että urakoitsijat hoitavat heidän vastuulleen kuuluvat työt. Takuuajan vakuudet edellytetään jatkettavaksi kunnes kaikki urakoitsijan vastuulle kuuluvat työt on tehty.Vastuuhenkilöt:Projektipäällikkö ja valvojat.Dokumentit:TarkastuspöytäkirjatHyväksyntä:Projektipäällikkö
Bad-Dust kansikuva pölynhallintatuotteesta
Pölynhallinta remontissa – fiksu tilaaja tuntee riskit ja suojaa terveytensä
Rakennus- ja remonttitöissä syntyvä pöly voi aiheuttaa merkittäviä terveysriskejä, jos siihen ei varauduta asianmukaisesti. Yksi vaarallisimmista pölytyypeistä on kvartsipöly, jota syntyy erityisesti betonin, laastin ja tiilien työstämisessä. Remontin tilaajan on tärkeää ymmärtää, mitä kvartsipöly on ja miksi pölynsuojaus on ensiarvoisen tärkeää. Kohdepoisto on ensisijainen ja tehokkain tapa parantaa pölynhallintaa työmaalla.
20201_61942.jpg
Kosteudenhallinnan riskit hankkeen eri vaiheissa
HankesuunnitteluvaiheEnnakoiva kosteudenhallintaKosteudenhallinnan suunnittelu aloitetaan yleensä liian myöhäisessä vaiheessa. Kosteudenhallintakoordinaattori otetaan mukaan vasta kun hanketta on suunniteltu jo hyvinkin pitkälle, yleensä hieman ennen rakennusluvan hakemista. Tämä käytäntö ei jätä koordinaattorille mahdollisuutta osallistua täysipainoisesti ja ennen kaikkea ennakoivasti hankesuunnitteluratkaisuihin tai hankkeen aikataulutukseen.Usein pelätään sitä, että koordinaattorin kiinnittäminen projektiin jo alkuvaiheessa lisäisi hankkeen kustannuksia. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kustannukset vain siirtyvät eteenpäin.Samalla kuitenkin heikennetään hankkeen kosteudenhallintaa suunnittelun puutteen vuoksi.Joonas Sihvon (A-Insinöörit) mukaan on tärkeää varmistaa ennakoivasti hankkeen kosteudenhallinnassa onnistuminen jo hankesuunnitteluvaiheen alussa. Näin varmennetaan hankkeen ja takuun aikana terveellinen sisäilma koko elinkaaren ajaksi.
nainen osoittaa sormella laskinta ja pöydällä on läppäri sekä laskelmia
Korjausrakentamisen määrä huolestuttavassa laskussa
Asuntomarkkinat ja asumisen laatu kohtaavat haasteen, kun kasvava korjausvelka painaa päälle. Viime vuonna omakoti- ja paritaloasukkaat investoivat korjaushankkeisiin peräti 4 miljardia euroa, kun taas taloyhtiöt käyttivät omansa 2,4 miljardia euroa.POP Pankkikeskus osk tiedottaa, että Suomen hallitus otti syksyllä kantaa rakennusalan vaikeaan suhdannetilanteeseen. Tukitoimien tarkoituksena oli vakauttaa alaa tuotannon laskiessa, mutta niissä ei otettu kantaa korjausrakentamiseen liittyviin avustuksiin. Kotitalouksien ja taloyhtiöiden harkitessa korjaushankkeiden aloittamisen viivästyttämistä korkojen nousun, ostovoiman heikentymisen ja taloustilanteen kiristyessä, tilanne saattaa vain pahentua, ja tulevat korjauskustannukset voivat kasvaa entisestään. POP Pankki kehottaa erityisesti taloyhtiöitä pysymään tiukasti kiinni korjaussuunnitelmistaan.– Esimerkiksi energiatehokkuuteen liittyvien korjausten hyödyt konkretisoituvat erityisesti tällaisina aikoina, kun energiahinnat vaihtelevat voimakkaasti. Voimakkaat vaihtelut ovat tulleet jäädäkseen, koska merkittävä osa energiasta tuotetaan tuulivoimalla. Tämä on hyvä ottaa huomioon myös asumisen korjaustarpeita mietittäessä, sanoo POP Pankin johtaja Timo Hulkko.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton