• Etusivu
  • Remontti

Näin Saksan vaalit vaikuttavat rakennusalaan: Korjausala voi saada buustin

Rakentajan toimitus
Päivitetty 15.11.2022
20219_72796.jpg

Saksa on Suomen teollisuuden tärkein kauppakumppani. Mutta miten Saksan vaalitulos vaikuttaa rakennusalalla?

Saksan vaalitulos varmistetaan vasta lokakuun puolivälissä, mutta jo nyt tiedetään varmuudella, että konservatiivinen CDU/CSU-puolue kärsi rökäletappion ja SDP voitti konservatiivit noin 1,5 prosentilla. Hallituskoalitiota pohdittaessa kahden pääpuolueen seuraksi kaavaillaan vihreitä tai liberaalipuolue FDP:tä.

Suomessa on viime päivinä pohdittu, miten Saksan vaalitulos vaikuttaa esimerkiksi teollisuuden vientinäkymiin. Saksa on ollut seitsemän vuoden ajan Suomen suurin vientikumppani.

– Vaikka uutisissa puhutaan suuresta muutoksesta, niin kovin paljon ei kuitenkaan ole muuttumassa. Mikä on tietysti meille huojentavaa. Suhtautuminen EU:n velkakuriin näyttää säilyvän riippumatta siitä kuka siellä on johdossa ja teollisuuden vahva asema säilyy eli siinä mielessä ei suuria huolia. Varovaisen positiivinen olisin tässä vaiheessa, Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jaakko Hirvola kertoi Helsingin Sanomille.

Rakennusteollisuudessa ollaan samoilla linjoilla. Viennin ei uskota vilkastuvan Saksan uuden hallituksen aikana.

– Rakennusteollisuus on pitkälti kotimarkkina-ala. Saksan vaikutukset tulevat megatrendien ja muun teollisuuden kautta. Jos Saksalla menee hyvin, tilaukset vetävät ja se tarkoittaa enemmän teollisen rakentamisen investointeja myös Suomessa, Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Jouni Vihmo kertoo.

Rakennustuoteteollisuus RTT:n toimitusjohtaja Juha Luhanka pitää vallitsevaa tilannetta niin vakiintuneena, että Saksan vaalit eivät muuta sitä ainakaan hetkessä.

– Vaalit eivät heilauta tilannetta, joka on muovautunut 10-20 vuoden aikana sellaiseksi, että isot konsernit ovat ostaneet paikallisia yrityksiä ja operoivat Pohjoismaissa ja Venäjällä.

Saksa on maa, jossa rakennustuotteet tulevat aika läheltä. Kun tiedetään, että Hollanti, Belgia ja Tanska vievät paljon Saksaan, Suomelle ei siinäkään mielessä ole suurta vaikutusta.

"Nykyinen korjausrakentaminen ei riitä"

Asiantuntijat ovat ennakoineet, että Saksan vaalitulos voi vauhdittaa vihreää siirtymää Suomessa, jos vihreät päätyvät hallituskoalitioon.

– Veikkaan, että Suomessa vihreä siirtymä on menossa nopeammin eteenpäin kuin Saksassa. Uusi kaavoitus- ja rakennuslaki kiteytyy kahteen asiaan, vähähiilisyyteen ja kiertotalouteen. Kaikki Suomen rakennustuoteteollisuuden yritykset tuntevat nämä termit ja miettivät, miten heidän tuotteensa ovat vähähiilisempiä tai miten ne kiertävät elinkaarensa päässä, Luhanka perustelee.

Saksassa uuden hallituksen myötä edistyvä vihreä siirtymä voi kuitenkin näkyä myös Suomessa, jos Suomen teollisuus hyötyy vihreistä investoinneista.

Jouni Vihmon mukaan kehityksen pitäisi kirittää Suomessa asuntojen ja liikenneinfran päästöjen pienentämistä.

"Saksassa panostetaan todella paljon infraan. Taustalla on koronasta toipuminen ja siihen liittyvä elvyttäminen. Jos vaalivoittajan lisäksi muut puolueet haluavat tehdä vihreitä investointeja, se voisi kirittää myös Suomea asuntojen korjausrakentamisessa. Valtavan iso osa päästöistä tulee asumisesta. Suomessakin pitäisi ymmärtää, että nykyisellä korjausrakentamisen määrällä ei päästä ympäristötavoitteisiin. Määrä pitäisi tuplata."
Jouni Vihmo, pääekonomisti, Rakennusteollisuus RT
20219_72797.jpg
Remontti
hankkeen aloitus
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

202011_67562.jpg
Kerrostalo lähes suoraan tehtaalta - Hyrylän kohde on täynnä uusia konsepteja
Hyrylän keskustaan valmistuu ARA-vuokra-asuntoja uudella betonirakentamisen tekniikalla. Uusi työtapa näkyy myös parempana turvallisuutena.
202210_56802.jpg
Pääsuunnittelija johtaa ja koordinoi
Espoolaisen arkkitehti- ja insinööritoimisto Doventus Oy:n toimitusjohtaja Tero Seppänen, arkkitehti SAFA, on toiminut myös pääsuunnittelijakouluttajana ja tuntee hyvin lain vaatimukset pääsuunnittelijan vaativaan tehtävään. Seppäsen mukaan pientalohankkeen pääsuunnittelija on rakennuttajan luottohenkilö, joka antaa laaja-alaisen osaamisensa pientalorakennuttajan päätöksenteon tueksi jo hankkeen alkumetreillä.
202112_73898.jpg
Kerrostalot maan tasalle ja uutta tilalle: Näin toimii purkava täydennys­rakentaminen
Helsingin Mellunmäessä käynnistyy Suomen suurin purkavan täydennysrakentamisen hanke. Mistä siinä on kyse?
202112_74278.jpg
Miltä oman kodin rakentaminen tuntuu? Kuuntele podcast lapsi­perheen taloprojektista
Janina Hannukainen perheineen päätti toteuttaa haaveensa omakotitalosta. Projekti on pitänyt sisällään paljon vaiheita, oppeja ja yllätyksiä.Taloprojekti on kestänyt vähintäänkin melkein vuoden ajan nuorenparin ajatuksissa. Joulun lähestyessä ollaan jo hyvässä vauhdissa ja omakotitalon runko saatiin pystyyn ennen vuoden vaihtumista.Uusimmassa podcast-jaksossa kuulemme, miltä oman kodin rakentamisen prosessi näyttää tulevan asukkaan näkökulmasta.Kuuntele jakso alta tai yleisimmissä podcast-sovelluksissa, kuten Spotify, Apple podcastit, Google podcastit ja StitcherPodcast on tallennettu 2021 vko 50.
20204_63924.jpg
Uudisasuntorakentamisen asiakastyytyväisyys edellä muita toimialoja ja Ruotsia
Kuluttaja-asiakkaiden tyytyväisyys uudisasuntorakentamiseen pysytteli toista vuotta peräkkäin kärkisijalla eri toimialojen välisessä vertailussa. Asiakastyytyväisyysindeksi oli 77,7, mikä tarkoittaa erittäin hyvää tasoa ja on selvästi korkeampi kuin ruotsalaisrakentajien.Kuluttajat ovat tyytyväisempiä uudisasuntorakentamiseen kuin esimerkiksi henkilöliikenteeseen, sähkön vähittäismyyntiin tai pankki- ja rahoitusalaan. Mittaus perustuu EPSI Ratingin riippumattomaan kansalliseen laatuindeksiin."Uudisasuntorakentaminen Suomi sai asiakastyytyväisyydessä kaikista Pohjoismaissa tutkimistamme toimialoista kaikkein korkeimmat indeksipisteet", kommentoi EPSI Rating Finlandin maajohtaja Heidi Laitinen.Nyt neljättä kertaa tehdyssä uudisasuntorakentamisen tutkimuksessa oli tällä kertaa arvioitavana seitsemän suurimpaan lukeutuvan asuntorakentajan lisäksi ryhmä keskikokoisia ja pienempiä rakentajia. Tutkitut yritykset tuottivat valtaosan viime vuonna Suomessa valmistuneista vapaarahoitteisista kerrostaloasunnoista. Tulokset perustuvat asunnon ostaneiden kuluttajien puhelinhaastatteluihin.
20224_77694.jpg
Huomio nämä asiat, kun asioit kiertävän remonttimyyjän kanssa
Etenkin erilaisten remontti- ja korjauspalveluiden kotimyyntiä koskevien kuluttajailmoitusten määrä on kasvanut viime vuosina.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton