• Etusivu
  • Materiaalit

Mitä tapahtuu, jos materiaalikulut eivät laske? "Asuntoaloitukset voivat siirtyä"

Rakentajan toimitus
Päivitetty 15.11.2022
20218_72027.jpg

Korkeimmat hinnat alkavat tasaantua, mutta vaikutus näkyy Suomessa viiveellä.

Raaka-aineiden korkeat hinnat ovat olleet piikkinä rakennusteollisuuden lihassa koko kevään. Kesäkuussa asiaa selvitettiin Rakennusteollisuus RT:n kyselyllä, jonka mukaan suurimmaksi asuntotuotannon käynnistymistä haittaavaksi osa-alueeksi koettiin nimenomaan kustannusten nousu.

Raaka-aineiden kallistuminen ei näy vielä asuntojen hinnoissa, mutta ennen pitkää se on mahdollista. Etenkin, jos materiaalikustannukset ovat pitkään korkealla tasolla. Sopimukset tehdään hyvissä ajoin ennen varsinaisen työn aloittamista.

Erityisen paljon hinnat ovat nousseet puutavaran, teräksen ja bitumin kohdalla. Jälkimmäisen hintaa on nostanut öljyn maailmanmarkkinahinnan ylämäki, joka on viime päivinä tasaantunut. Kustannusten nousu haittaa etenkin pienempien yritysten toimintaedellytyksiä.

Uhkana asuntoaloitusten siirtyminen

Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Jouni Vihmon mukaan raaka-aineiden maailmanmarkkimnahinnat osoittavat rauhoittumisen merkkejä. Yhdysvalloissa puutavaran hinnat ovat jo laskeneet huippulukemista.

Hintojen voimakas nousu on kuitenkin ehtinyt tehdä tehtävänsä.

– Hintojen nousu yhdessä kasvavan osaajapulan kanssa voi hidastaa tai siirtää asuntoaloituksia loppuvuonna. Asuntorakentamisen veto on nyt kuitenkin kova ja uusien asuntoaloitusten taso pysyy tänä ja ensi vuonna korkealla. Yksittäisten raaka-aineiden hintojen nousut ovat suuria, mutta rakennuskustannusten nousu jää kokonaisuutena vuositasolla kuitenkin selvästi yksinumeroiseksi, Vihmo sanoo.

Materiaalikustannusten - esimerkiksi puutavaran - nousu yhdessä osaajapulan kanssa voi hidastaa tai siirtää asuntorakentamista loppuvuonna
Materiaalikustannusten - esimerkiksi puutavaran - nousu yhdessä osaajapulan kanssa voi hidastaa tai siirtää asuntorakentamista loppuvuonna

Maailmanmarkkinahintojen tasoittuminen tai kääntyminen hienoiseen laskuun ei näy välittömästi Suomessa.

– Suomessa ei ole vielä nähty koko kustannusnousua, mutta kustannuskehityksen rauhoittuminen maailmalla heijastuu aikanaan myös tänne, Vihmo jatkaa.

Työpanosten ja materiaalien suhde uudis- ja korjausrakentamisessa on Vihmon mukaan erilainen, mutta kustannusten nousu koskee molempia rakentamisen lajeja. Nousu on koskettanut myös infrapuolta, jossa öljyn hinnan nousu on nostanut päällysteiden hintoja merkittävästi.

Rakennuslupien määrä pomppasi

Tilastokeskuksen tietojen mukaan asuntorakentaminen jatkui vilkkaana maalis-toukokuun aikana. Kyseisenä ajankohtana asuntorakentamisen kiinteähintainen arvo kasvoi yli kaksi prosenttia vuoden takaisesta.

Asuntorakentamisen kuutiomäärä lisääntyi 20 prosenttia, ja aloituksia oli peräti 45 prosenttia viime vuoden vastaavaa aikaa enemmän. Rakennusteollisuus RT:n mukaan asuntoaloitusten määrä kääntyi kasvuun viime vuoden loppupuoliskolla ja nousi alkuvuonna kaikkien aikojen ennätyslukemiin.

Määrät kasvoivat merkittävästi myös rakennusluvissa, joita myönnettiin maalis-toukokuun aikana kaikkiaan 13 000 asunnolle. Määrä oli 23 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Koko rakentamisen määrää tarkasteltaessa maalis-toukokuun tilastot kertovat pientä laskua vuoden takaiseen. Taustalla on muun kuin asuntorakentamisen kiinteähintaisen arvon supistuminen seitsemällä prosentilla.

Materiaalit
rahoitus
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

Insinööri tarkastaa työmaata
Luotettava rahoituskumppani konekauppaan
Mascus, yksi johtavista raskaiden työkoneiden ja ajoneuvojen markkinapaikoista, on tunnettu sitoutumisestaan asiakkaisiinsa, tarjoamalla korkealaatuisia palveluita ja sujuvaa kaupankäyntiä. Yksi tärkeimmistä elementeistä kaupankäynnin edistämisessä on rahoituksen saatavuus, ja tässä Qred on astunut kuvaan.
20209_66619.jpg
Öljylämmityksen vaihtoavustus suuressa suosiossa - tukea vielä reilusti jäljellä
Ympäristöministeriön tiedotteen mukaan öljylämmitteisten pientalojen omistajat ovat halukkaita vaihtamaan lämmitysjärjestelmänsä kestävämpiin ratkaisuihin.
20218_72040.jpg
Remonttipalveluiden kotitalousvähennystä ei koroteta - mitkä ovat vaikutukset?
Hallituksen budjettiesitys oli pettymys Rakennusteollisuudelle ja LVI-alalle.
20222_76950.jpg
Tietotyön paineet näkyvät johtamisen ongelmina
Työelämän murros ja etenkin tietotyön muutokset haastavat työnhallinnan yrityksissä. Kaksi asiantuntijaa kertoo, miten ongelmilta voi välttyä.
Rakentaminen järjestelmä
Digitaalisuus näkyy harvan työmaatyöntekijän arjessa - syy on tässä
Digitalisaatiosta kohistaan rakennusalalla, mutta tavallisten rakennustyöntekijöiden arjessa se näkyy vielä vähän. Skanskan asiantuntija ei keskittyisi pelkkään teknologiaan.
20209_66754.jpg
Hybridiallianssimalli on pitänyt Kuopion museon peruskorjauksen budjetissa ja aikataulussa
A-Insinöörien tiedotteen mukaan Kuopion museon peruskorjaus on palkittu Itä-Suomen parhaana rakennusalan yhteistyöhankkeena. Lähes kaksi vuotta kestänyt peruskorjaus- ja laajennushanke valmistuu syyskuun lopussa. Onnistumisen edellytykset loi ensimmäistä kertaa Itä-Suomessa käytetty hybridiallianssimalli.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton