• Etusivu
  • Rakentaminen

Likaiset työt eivät kiinnosta, myöhässä työmaalle

"Työntekijöiden asenteissa on korjattavaa"

Rakentajan toimitus
Päivitetty 21.06.2023
20221_74401.jpg

Ammattitaitoista työvoimaa on yhä vaikeampaa löytää.

Rakennustyömailla tarvitaan yhä ammattitaitoisempaa työvoimaa. Toisen asteen ammattikoulutus ei kaikilta osin vastaa käytännön tarpeita. Kyse on osittain myös asenneongelmasta.

Työtehtävät rakennustyömailla ovat muuttuneet viime vuosina entistä haastavammiksi. Tähän on vaikuttanut muun muassa vaativissa ympäristöissä keskellä kaupunkia rakennettavat kohteet. Yksi esimerkki on Helsingin Kruunusillat-raitiotiehanke.
Ammattitaitoista työvoimaa on yhä vaikeampaa löytää. Samaan aikaan on virinnyt keskustelu siitä, vastaako toiselta asteelta valmistuvien opiskelijoiden osaaminen rakennusliikkeiden tarpeita. Taustalla ovat projektien haastavuuden lisäksi myös kasvaneet aikataulupaineet.

Rakennusteollisuus RT:n tuoreen osaamistarveselvityksen mukaan yhdeksän kymmenestä rakennusteollisuuden yrityksestä kokee haasteena oikeanlaisella ammattiosaamisella varustetun työvoiman löytämisen. Hakijoita saattaa olla, mutta he eivät täytä kriteereitä.

– Kyse on siitä, miten peruskoulut pystyvät valmistamaan oppilaita toiselle asteelle. Vastuunkantokykyä ei kaikilla nuorilla enää ole, ja osaamisvaje näkyy Suomen PISA-tuloksissakin, Rakennusteollisuus RT:n yhteiskuntasuhdepäällikkö Lauri Pakkanen sanoo.

Ongelmia motivaatiossa ja asenteessa

Rakennusteollisuus kilpailee tällä hetkellä niistä opiskelijoista, jotka hakevat ykköstoiveenaan ammattikouluihin rakennusalan linjoille. Heidät revitään Pakkasen mukaan käsistä.

– Tämä porukka on tutkimusten perusteella sitoutunutta. He uskovat palkka- ja urakehitykseensä. Niillä opiskelijoilla, joilla ei ole samanlaista motivaatiota, on enemmän haasteita kokonaisuuden kanssa.

Ammattilaisista on pulaa tällä hetkellä muun muassa pinta- ja tasoitetöissä.
Ammattilaisista on pulaa tällä hetkellä muun muassa pinta- ja tasoitetöissä.

Osaamistarveselvityksen mukaan osaamisvaje ei ole ainoa haaste rakennustyömaiden rekrytoinnissa. Ongelmia kohdataan tämän tästä myös työntekijöiden motivaatiossa. Eniten haasteita on Pakkasen mukaan vastuunkantokyvyssä, yleisessä työhalukkuudessa ja esimerkiksi töihin ajallaan tulossa.

– Työmaalla asiat viivästyvät, jos ei olla ajoissa paikalla. Ongelmia tulee nopeasti, jos yksi ja sama tyyppi tulee aina myöhässä paikalle ja muut joutuvat odottamaan. Kun työpäivä alkaa, työntekijällä pitäisi olla jo työvaatteet päällä ja päivän työtehtävät selvänä mielessä.

Työtehtäviin perehdytys saattaa hyvinkin onnistua työmaalla, mutta asennetta on vaikeampaa opettaa.

– Tämä on se hankalin kysymys. Sen verran ihmisen pitää itse kantaa vastuuta, että tulee töihin riittävällä asenteella. Halu tehdä töitä, tulla ajoissa ja kantaa vastuuta lähtee jokaisesta itsestään.

Pula raudoittajista: "Mukavuudenhalu lisääntynyt"

Ammattilaisista on pulaa tällä hetkellä muun muassa pinta- ja tasoitetöissä. Riittävän osaavia työntekijöitä ei ole tarpeeksi myöskään raudoitustöihin.

– Raudoitus ja betoniraudoitus kuuluvat rakennusalan perustutkinnon valinnaisiin osiin. Jos opiskelija ei niitä valitse tai koulut eivät näitä taitoja opeta, osaamista ei raudoittamisesta kerry, Pakkanen sanoo.

Hän toivoisi, että koulutuksen järjestäjät tekisivät nykyistä enemmän yhteistyötä alan yritysten kanssa, jotta kaikki tärkeät aihealueet tulisivat katettua ja kotimaisia osaajia valmistuisi kouluista riittävästi.

– Nyt yritykset joutuvat tuomaan paljon raudoittajia ulkomailta, koska Suomesta ei löydy riittävästi halukkaita. Jostain korvaava osaaminen on löydettävä.

Pakkanen pitää mahdollisena, että työntekijöitä voi karkottaa kyseisen työvaiheen raskaus. Samaan aikaan raudoittamisesta maksetaan kuitenkin paremmin kuin monesta muusta alan työstä.

– Ei se siistiä hommaa ole, mutta ei ole moni muukaan homma työmaalla. Voi olla, että alalle valmistuneiden mukavuudenhalu on jonkin verran lisääntynyt.

Toisen asteen koulutuksen saanut työntekijä pärjää Pakkasen mukaan takuuvarmasti myös isoilla työmailla, jos motivaatio ja osaaminen ovat kunnossa. Hän pitää tärkeänä, että ainakin osa työssä oppimisjaksosta toteutetaan aidoissa työmaaolosuhteissa.

– Aina niin ei tehdä. Ajatus siitä, että ammatillisesta koulutuksesta voi valmistua niin, ettei ole koskaan käynyt oikealla työmaalla, tuntuu kyllä erikoiselta.

Info

Info

Pähkinänkuoressa

Ammattitaitoista työvoimaa on yhä vaikeampi löytää. Taustalla ovat projektien haastavuuden lisäksi myös kasvaneet aikataulupaineet.

Rakennusteollisuus RT:n tuoreen osaamistarveselvityksen mukaan yhdeksän kymmenestä rakennusteollisuuden yrityksestä kokee haasteena oikeanlaisella ammattiosaamisella varustetun työvoiman löytämisen.

Haasteita on myös vastuunkantokyvyssä, yleisessä työhalukkuudessa ja esimerkiksi aloittamisessa ajallaan.

Ammattilaisista on pulaa tällä hetkellä muun muassa pinta- ja tasoitetöissä sekä raudoitustöissä.

Rakennusteollisuus RT toivoo, että koulutuksen järjestäjät tekisivät nykyistä enemmän yhteistyötä alan yritysten kanssa.

Rakentaminen
työmaa
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

Lyyra-korttelin tiilijulkisivu
LYYRA – Hakaniemen uusi tiilikortteli
Hakaniemeen on rakenteilla uusi maamerkki, kolmen rakennuksen LYYRA-kortteli. Alueen viime vuosien lähes ainoat uudisrakennukset nousevat Siltasaarenkadun molemmin puolin aivan metron sisäänkäynnin viereen.
20221_75526.jpg
Arkkitehti paljastaa, mitkä ovat sairaalarakentamisen uusimmat "villitykset"
Sairaalaprojektien haasteena on suunnittelun ja rakentamisen pitäminen ajan tasalla vallitsevien trendien kanssa niin, ettei kohde ole vanhentunut jo valmistuessaan. Puun suosio projekteissa on edelleen vähäistä.
20203_63142.jpg
Mikä on työturvallisuuden merkitys? Voiko haarniskassa tehdä töitä?
Työturvallisuus on ollut tapetilla ja keskustelunaiheena voimakkaasti lähivuosikymmeninä. Se on hyvä asia, ihmishenki kun sattuu olemaan tärkeä. Pahimmassa tapauksessa siis sattuu jopa kuolemantapauksia ja jokainen on liikaa. Jokainen meistä on arvokas ja liian arvokas menetettäväksi vain sen takia, kun ei nyt vaan jaksanut laittaa valjaita kiinni tai työ on vaikkapa tehty "mitä nyt turhaan telineitä rakentamaan, nopeasti mää sen tosta hoidan pois alta" -periaatteella.
Rakentaminen järjestelmä
Digitaalisuus näkyy harvan työmaatyöntekijän arjessa - syy on tässä
Digitalisaatiosta kohistaan rakennusalalla, mutta tavallisten rakennustyöntekijöiden arjessa se näkyy vielä vähän. Skanskan asiantuntija ei keskittyisi pelkkään teknologiaan.
20199_60146.jpg
Mikä led-valaisimissa maksaa - mistä laatu muodostuu?
Led-valaisimet kehittyvät jatkuvasti, ja maahantuojia ja myyjiä on useita. Miten selvitä voittajana led-viidakossa?
20216_70969.jpg
Dronet yleistyvät rakennusalalla, mutta haasteita on vielä liuta
Rakennusalalla käyttökohteita riittää, mutta yritysten ei välttämättä kannata ottaa koko drone-toimintaa omalle kontolleen.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton