• Etusivu
  • Ajankohtaista

Kattoturvatuotteet kaikkien turvaksi suunnittelusta ja asennuksesta alkaen

Rakentajan toimitus
Päivitetty 04.11.2024
20211_68060.jpg

Kattoturvallisuus – kulu, sijoitus vai jotain muuta? CE-merkityt ja lainmukaiset kattoturvatuotteet asennettuna ovat kaikkien etu. Talvi toisensa jälkeen saamme lukea lehdistä, kuinka esimerkiksi lumenpudotusten yhteydessä on sattunut tapaturma – jälleen. Tekniikan ja huollon määrä katoilla lisääntyy jatkuvasti. Mahdollisuus turvalliseen katolla työskentelyyn on turvattava.

Lue kuinka turvallinen katolla työskentely mahdollistetaan ja miksi turvallinen kattotyöskentely on kaikkien yhteinen etu.

Katolla tehtävät työt yleistyvät ja lisääntyvät

Perinteisesti talvisin pudotetaan lunta ja kesäisin puhdistetaan rännejä. Työskentelyä katolla vaatii nykypäivänä myös monet muut asiat. Katemateriaalit ja läpiviennit vaativat puhdistusta ja huoltoa. Yli miljoonassa suomalaisessa pientalossa on tulisija, joka tarvitsee nuohousta katolta käsin säännöllisin väliajoin. Katto voidaan valjastaa myös tuottamaan uusiutuvaa energiaa asentamalla katolle aurinkopaneelit tai aurinkolämpökeräimet. Taloteknisistä ratkaisuista erilaiset lämmitykseen, jäähdytykseen ja ilmanvaihtoon liittyvät laitteet vaativat huoltoa.

Tekniikan lisääntyessä katoilla huoltotöiden tarve kasvaa yhä enemmän ja on vähemmän vuodenaikasidonnaista. Laitteet vaativat säännöllistä huoltoa ympäri vuoden ja lisäävät tulevaisuudessa katolla suoritettavan työskentelyn määrää yhä entisestään.

Turvallinen työskentely katolla on yhteinen etu

Nykypäivänä katoilla liikkuu ja työskentelee nykyisin yhä useampien alojen ammattilaisia ja entistä enemmän ihmisiä, joiden työhön korkealla työskentely ei perinteisesti ole kuulunut. Turvallinen työskentely korkealla kaikkina vuodenaikoina ja kaikissa olosuhteissa vaatii oikeat työtavat ja varusteet. Turvallisen työympäristön luominen on aina kiinteistön omistajan ja vastaavan ammatti-isännöitsijän vastuulla.

<p data-block-key="kdotg">Kulku työkohteeseen – esimerkiksi katolle – pitää pystyä järjestämään turvallisesti</p>
Kulku työkohteeseen – esimerkiksi katolle – pitää pystyä järjestämään turvallisesti

Kattoturvallisuudesta huolehtiminen on hyvä nähdä sijoituksena eikä vain kulueränä. Toimiva kattoturva takaa sen, että katolla suoritettavat työt sujuvat vauhdikkaammin ja turvallisemmin. Turvallinen tekeminen on huomattavasti nopeampaa, kun keskittyminen ei mene hengissä pysymiseen vaan keskittyminen on mahdollista täysin itse työtoimenpiteeseen. Näin myös taloyhtiö tai asukas säästää rahaa, kun toimenpiteet katolla toimivat sujuvasti.

Toimiva kattoturvajärjestelmä on halpa henkivakuutus ja viestii ulkopuolisille siitä, että taloyhtiö ja työn tilaaja ottavat asukkaiden ja katolla työskentelevien turvallisuuden tosissaan.

Oikein suunniteltu ja säännöllisesti huollettu kattoturvajärjestelmä ei suojaa vain katolla liikkuvaa vaan tarjoaa turvaa myös isännöitsijälle, kiinteistölle ja sen omistajille sekä muille kiinteistön läheisyydessä liikkuville.

Vastuukysymykset ulottuvat katolle

Taloyhtiön vastuu kattotyöskentelyn turvallisuudesta on syytä ottaa vakavasti. Pääosin maallikoista koostuvat hallitukset ostavat talonyhtiöiden isännöintipalvelut sekä päättävät huoltoon käytettävissä olevien määrärahojen määrästä. Ammatti-isännöitsijät vastaavat siitä, että lakien ja asetusten määräämät kattoturvaan liittyvät vaatimukset täytetään talonyhtiöissä. Isännöitsijät hankkivat ammattilaiset ja ratkaisut näiden alojen osaavilta toimijoilta. Välinpitämättömyys tai laiminlyönnit kattoturvallisuudessa voivat johtaa vakaviin vaaratilanteisiin ja onnettomuuksiin sekä talonyhtiön korvausvelvollisuuteen.

Vahingon sattuessa aineelliset vahingot voivat muodostua merkittäviksi. Jos voidaan osoittaa, että kaikkea mahdollista vahingon estämiseksi ei ole tehty, voivat laiminlyönnit muodostua esimerkiksi vakuutuskorvausten esteeksi. Tällaisessa tilanteessa kustannukset siirtyvät kiinteistön omistajien rasitteeksi. Puhumattakaan henkilövahingoista, kattoturvatuotteiden merkitys turvallisuudelle on merkittävä. Pelkästään jo turvallisuusnäkökohta huomioiden, kattoturvatuotteet ovat oltava asianmukaiset ja vähintään lain edellyttämien vaatimuksien mukaiset.

Isännöitsijät ja talonyhtiöt ovat usein erittäin hankalassa asemassa vanhojen rakennusten kattoturvan kanssa. Valitettavan usein rakennusten turvallisuus ei ole edes rakennusajan määräysten tasolla. Myös vanhojen rakennusten huolto täytyy pystyä suorittamaan turvallisesti. Vanhojen kohteiden huollon suunnittelussa isännöitsijän sekä talonyhtiön rooli ja ammattitaito korostuvat.

Kattoturvatuotteiden tarkastukset ja ylläpito

CE-merkittyjen kattoturvatuotteiden osalta talonyhtiöiden vastuulla ovat vuosittaistarkastukset. Kaikkien turvaköyden kiinnityspisteenä toimivien turvajärjestelmien vuosittaistarkastus on pakollista. Vuositarkastuksen yhteydessä valmistajan valtuuttama tarkastaa tuotteiden ja niiden kiinnitysten kunnon ja antaa lausunnon kattoturvan nykytilasta.

Ajallaan teetetyt ja dokumentoidut vuosittaistarkastukset antavat käyttäjälle ja isännöitsijälle varmuuden siitä, että katolla liikkuminen ja työskentely voidaan suorittaa turvallisesti.

<p data-block-key="cz2q5">Turvaköyden kiinnityspisteet tulee tarkastaa vuosittain</p>
Turvaköyden kiinnityspisteet tulee tarkastaa vuosittain

Runsaslumisina talvina liian paksu lumimassa aiheuttaa valtavaa rasitusta katteelle, ja riskin katon vaurioitumisesta sekä rakennuksen kantaville rakenteille. Tästä syystä runsaslumisina talvina katon lumikuormaa on syytä keventää pudottamalla lumet turvallisesti ja hallitusti alas. Katolla työskennellessä on syytä huolehtia turvallisuudesta ja käyttää tarvittaessa asianmukaisia putoamissuojaimia. Ohikulkijoiden turvaamiseksi myös lumenpudotusalueen eristäminen on erittäin tärkeää.

Kattoturvatuotteet ovat kokonaisuudessaan tärkeä osa yhä yleistyvää katolla työskentelyä. Kattoturvatuotteet voivat olla kuluerä, mutta ihmishenki ei ole korvattavissa. Katto sekä katolla olevat laitteiden huolto tarvitsevat kuitenkin osaajia. Turvallinen toimiminen katolla on kaikkien yhteinen etu.
Info

Info

Kymmenen vinkkiä toimivaan kattoturvaan

  1. Vaadi CE-merkittävät tuotteet. Kattoturvatuotteista lapetikkaat, kattosillat ja nousuturvakiskot ovat pakollisia CE-merkittäviä. Älä hyväksy merkitsemättömiä tuotteita.
  2. Huomioi tikkaiden suunnittelussa ja asennuksessa:
    1. Seinätikkaat suositellaan asennettavaksi rakennuksen päätyyn, jossa lumimassat eivät pääse tikkaita vääntämään.
    2. Tikkaat pyritään aina kiinnittämään seinän kantaviin rakenteisiin.
    3. Tikkaiden alimman puolan suositeltava korkeus on 1–1,2 m. Kun pienten lasten kiipeäminen tikkaille on tarpeellista estää, käytetään vähintään 1,2 m korkeutta tai lukittavaa kiipeilyestettä.
    4. Tikkaiden etäisyys räystäästä tai muusta seinän ulokkeesta tulee olla vähintään 200 mm ja tikkaiden ylimmän puolan tulee olla räystään yläpuolella.
    5. Tikkaiden yläkaarien tulee nousta 1 m kattopinnan yläpuolelle ja ne tulee kiinnittää katemateriaaliin /kattorakenteisiin, lapetikkaisiin tai kattosiltaan. Jos kiinnittäminen ei ole mahdollista, voidaan käyttää lisätukisarjoja.
  3. Talotikkaiden nousukorkeuden ylittäessä 8 metriä tikkaat tulee varustaa turvakiskolla tai selkäkaarilla.
  4. Lapetikkaiksi suositellaan loivilla katoilla kattorappua ja jyrkillä katoilla kattotikkaita. Luokan kaksi kattotikkaita voidaan käyttää turvaköyden kiinnityspisteenä.
  5. Yli kaksikerroksisen rakennuksen katolla kaikkien kattoturvatuotteiden (pois lukien lumiesteet) tulee toimia turvaköyden kiinnityspisteinä eli asennuksen tulee olla suoritettu luokan C2 mukaan. Jyrkillä katoilla turvallisen työskentelyn takaavat turvakisko, turvavaijeri sekä järjestelmää täydentävät yksittäiset kiinnityspisteet.
  6. Kiinteistön haltijan vastuulla on, että yli kaksikerroksisten (tai > 9 m) rakennusten turvaköyden kiinnityspisteenä toimivat kattoturvatuotteet tarkastetaan ja huolletaan vuosittain valmistajan ohjeistuksen mukaan. Vuosittaistarkastusten suoritus merkitään huoltokirjaan.
  7. Kattosillan tulee olla turvallinen kulkea. Karhennettu pohja suojaa liukastumisilta. Yli 60 % lumenläpäisevyys estää lumen kerääntymisen sillalle. Reunan korkeus vähintään 20 mm ja käyntileveys vähintään 350 mm.
  8. Lumiesteet tulee asentaa koko lappeen pituudelle eikä vain esim. sisäänkäyntien kohdalle. Lumiesteet tulee mitoittaa valmistajan ohjeistuksen mukaan vastaamaan paikallista lumikuormaa. Pitkillä lappeilla useamman lumiesterivin asentaminen voi olla tarpeen. Verkkolumieste estää tehokkaasti jään putoamisen katolta ja on hyvä ratkaisu korkeille katoille.
  9. Kattoturvatuotteiden tulee olla valmistettu maalatusta esisinkitystä teräksestä tai niiden korroosionkeston on vastattava 50 mikrometrin kastosinkittyä terästä.
  10. Muista seurata kattojen lumitilannetta ja huolehtia lumenpudotuksesta. Ajantasaisen lumitilanteen katoilla voi tarkistaa ympäristöhallinnon verkkosivuilta. Muista huolehtia myös sadeveden poistosta!

Orima – Kattoturvallisuuden asialla jo 60 vuotta

Tuotemerkkinä Orima® on tullut tutuksi suomalaisille rakentajille ja teollisuudelle jo vuodesta 1960. Oriman oma tuotekehitys, suunnittelu ja valmistus takaavat laadun, jonka takana Orimalaiset voivat seistä ylpeinä työstään ja tuotteistaan. Tunnettu Orima merkkituote on takuu laadusta ja pysyvyydestä. Oriman tuotteet on tehty kestämään. Tämän vuoksi myönnämme kattoturvatuotteillemme markkinoiden pisimmän, 50 vuoden takuun.

Ota yhteyttä myyntiimme parhaiden kokonaisratkaisuiden kartoittamiseksi. Saat Oriman asiantuntijoilta tukea ja neuvoja kaikkiin kattoturvan kysymyksiin. Olemme käytettävissä juuri sinua varten!


Ajankohtaista
kattoturvatuotteet
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20219_72267.jpg
Toimimaton ränni voi johtaa kosteusongelmiin
Kesän sade- ja ukkoskuurot pistävät katon ja erityisesti sadevesijärjestelmät koville. Ränneissä puutteelliset huollot näkyvät heti − hallitsemattomasti kouruista yli valuva vesi kastelee ulkoseinän ja sokkelin. Ongelman jatkuessa se altistaa rakennuksen kosteusvaurioille. Ennen kesän sateita on hyvä varmistaa, ettei sadevesijärjestelmät ole tukkiutuneet lehdistä, havuista tai muista roskista.
Vanhan vesikatteen kunto on syytä tarkistuttaa esimerkiksi Kattokeskuksen asiantuntijalla
Juuri nyt on omakotiasujan ja mökkiläisen aika tarkistaa katon kunto
Lumen ja jään katoille aiheuttamat vauriot saattavat paljastua sattumalta. Asiantuntija kehottaakin tarkistamaan katon kunnon säännöllisesti. Ammattilaisen tekemä kuntokartoitus sisältää korjauskehotukset, mutta ei vielä sido mihinkään.
201510_44537.jpg
Rakennusmestarien blogi: Huomio vesikattoon
Kokemuksen kautta ihminen on oppinut ankarissakin sääolosuhteissa suojaamaan itsensä ja läheisensä niin, että pysyy terveenä ja henkikulta säilyy. Maapallolla sääolosuhteet vaihtelevat rajusti ikiroudan jäätävistä alueista autiomaiden kovaan kuumuuteen ja aina niihinkin on pystytty sopeutumaan ja elämään niissä olosuhteissa. Me suomalaiset olemme valinneet asuinpaikaksemme noiden ääripäiden välissä vallitsevan ilmaston, joka takaa riittävästi säätilojen vaihtelevuutta, siksi mielenkiinto niihin säilyy ja puheenaihetta riittää jokaiselle päivälle.Säätilojen nopea vaihtelu asettaa rakennustemme rakenteet ja omat tietotaitomme kovalle koetukselle, sillä vesikattojen rakenteet ovat aina ensimmäisenä tulilinjalla noissa vaihteluissa ja vaativat jatkuvaa seurantaa, jotta asuminen olisi miellyttävää. Perustusrakenteet ja vesikattorakenteet sekä niiden oikea toimivuus, ovat avainasemassa rakennusten pitkäikäisyyden toteuttamisessa. Vesi kaikissa olomuodoissaan vesikatolla, kovan tuulen avustamana, vaatii siitä torjuntavoiton ottamista jatkuvasti ja siksi vesikaton rakenteiden pitää olla oikein suunniteltu ja toteutettu.
Vanhan talon kellari jonka lattiaa aletaan juuri kaivaa ylös
60-luvun talon kosteusongelmat saatiin hallintaan Isodrän-eristyslevyillä
Vanhojen rakennusten korjaaminen on aina haastavaa. Tällaisissa kohteissa on tärkeää valita oikeat materiaalit, jotka ratkaisevat kosteusongelmat ja parantavat rakennuksen energiatehokkuutta ilman, että rakennusprojekti venyy aikarajoista tai budjetista.Tässä artikkelissa tutustumme 60-luvun omakotitalon korjausprojektiin, jossa Isodrän-eristyslevyt valittiin osaksi kosteusongelman remonttia.
20222_76960.jpg
Korva on kovilla työmaalla - Näin melu voi pilata kuulosi
Lue, mitä laki määrää desibelirajoista ja kuulonsuojelusta työpaikoilla.
rinnetontilla sijaitseva omakotitalo
Kosteusongelmat kuriin ilman salaojitusta: SafeDrying tuo tuloksia
Kosteusongelmat ovat yleinen huolenaihe monille rakennusten omistajille, ja niiden ratkaiseminen voi olla monimutkainen ja kallis prosessi. Erityisesti vanhoissa taloissa, joissa rakenteet voivat olla huonosti suunniteltuja, perinteiset korjausmenetelmät, kuten salaojitukset, eivät aina ole riittäviä estämään kosteuden pääsyä rakennukseen.
Työlakupakin ja sahan päällä on wtf extreme liimamassaputkilo massapuristimessa
”Tämä jää huoltoautoon” – Yrittäjä vakuuttui WTF X Extreme Tackin tehosta
Remontointialan yrittäjänä vuodesta 2004 toiminut Markus Särkimäki on kokenut liima- ja tiivistemassojen käyttäjä. – Ei sellaista saneerauskohdetta olekaan, missä ei tarvitsisi jotain liimata, korpilahtelaisyrittäjä kertoo.Viime aikoina Särkimäki on luottanut WTF-tuotesarjan liimamassoihin, jotka ovat olleet käytössä myös yrityksen viimeisimmissä huoneistoremonttikohteissa.
20212_68488.jpg
Massiivitiilirakenteinen kerrostalo kennoharkoilla
Sata vuotta sitten kaupunkien keskustoissa kerrostalot rakennettiin tiilestä. Nämä tiilirunkoiset talot ovat säilyttäneet arvonsa ja ovat edelleen rakenteiltaan hyvässä kunnossa. Nyt tiili on löydetty uudestaan kerrostalojen runkorakenteeksi.Keski-Euroopassa kennoharkko on yleisesti käytetty materiaali kerrostalojen runkorakenteissa. Ensimmäiset Poroton-kennoharkoilla muuratut kerrostalot Suomessa ovat valmistuneet Kotkaan ja Joensuuhun ja uusia hankkeita on käynnistymässä esimerkiksi Helsingissä. Massiivinen ja hengittävä kennotiilirakenne on sekä energiataloudellinen että kosteusteknisesti toimiva, mutta samalla myös U-arvoltaan nykyvaatimukset täyttävä.
20206_65359.jpg
Kosteudenhallinta puurakentamisessa
Rakennuksen kosteudenhallinta on kokonaisuus, joka koostuu kosteusteknisesti turvallisista suunnitteluratkaisuista, rakennusaikaisesta kosteussuojauksesta, rakenteiden hallitusta kuivattamisesta sekä rakennuksen oikeanlaisesta käytöstä ja huollosta.
20212_68778.jpg
Näin suunnittelet ja toteutat huoneistokohtaisen ilmanvaihdon
Noin puoleen uusista kerrostaloista rakennetaan huoneistokohtainen ilmanvaihto, sillä sen edut ovat yksiselitteiset: se on energiatehokasta ja asumismukavuus lisääntyy, kun ilmanvaihto on yksilöitävissä huoneistokohtaisesti. Kun kohteeseen valitut koneet sisältävät automatiikkaa, voidaan ilmanvaihto toteuttaa energiatehokkaalla ja tarpeenmukaisella tavalla.
Vallox tornitalo
Mitä korkeampi rakennus, sitä suuremmaksi muodostuu esimerkiksi tuulen ja lämpötilaerojen aiheuttama paine-ero.
Mitä korkeampi rakennus, sitä suuremmaksi muodostuu esimerkiksi tuulen ja lämpötilaerojen aiheuttama paine-ero. Mitä haittaa hallitsemattomista paine-eroista voi olla, ja miten ongelman voi ratkaista?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton