• Etusivu
  • Rakentaminen

Rakennustyömailla odotettavissa viivästyksiä työvoiman vähentyessä

Rakentajan toimitus
Päivitetty 15.11.2022
20204_63777.jpg

Vallitseva tilanne voi aiheuttaa viivästyksiä työmailla

Hallitus päätti 19.3. alkaen rajoittaa rajaliikennettä, mikä koskee myös työmatkaliikennettä. Rajoitukset vaikuttavat Suomen rakennusalaan, jolla työskentelee paljon ulkomaista työvoimaa.

Koronaviruksen aiheuttama tilanne on uusi myös rakennusalalla. Ympäristöministeriö käynnistää maanantaina 23.3. työryhmän, joka seuraa asunto- ja rakennusmarkkinoiden tilannetta yhdessä alan toimijoiden kanssa sekä tekee ehdotuksia tarvittavista toimista. Työryhmään osallistuvat ympäristöministeriön lisäksi valtiovarainministeriö, sisäministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, Rakennusteollisuus RT ry sekä RAKLI ry.

Tilanteen jatkuva seuraaminen on tarpeen, jotta voidaan vastata esiin nouseviin kysymyksiin. – On ilmiselvää, ettei rakennusala ole voinut ennakoida näin suuria muutoksia, hallitusneuvos Kirsi Martinkauppi toteaa. Työvoimasta jopa kolmasosa tulee ulkomailta, joten viivästyksiä rakentamisaikatauluissa tulee. – Vielä ei voida tyhjentävästi linjata, milloin kyseessä on force majeure -tilanne, jonka nojalla rakennushankkeet voisivat saada helpotuksia määräajoista.

Lisätiedot: Hallitusneuvos Kirsi Martinkauppi, etunimi.sukunimi@ym.fi, +358 295 250 177/050 582 2464

Rakentaminen
työmaa
määräykset
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

asbestipitoinen kattolevy sekä rakennuspiirustus
Milloin purkukartoitus on tehtävä?
Pelkkä nimi antaa jo vihjeen siitä, mitä purkukartoitus tarkoittaa. Ennen rakennuksen purkamista on tehtävä kartoitus, jossa tunnistetaan vaaralliset haitta-aineet sekä purkumateriaalit. Kartoitus on laillinen velvoite uuden maankäyttö- ja rakennuslain (KRL) myötä. Laki astui voimaan 1.1.2025 ja sen nimike on nyt muutettu. Uusi on Alueidenkäyttölaki. Nyt purkukartoitus on huomioitava jo heti hankesuunnitteluvaiheessa. Lisäksi lokakuussa 2022 uudistui haitallisia aineita käsittelevä RT-kortisto, ja listalle tuli lisää tutkittavia yhdisteitä.
20206_65247.jpg
Asbestia puretaan työmailla vielä pitkään - asbestikartoittajan tärkeä rooli
Asbesti ja asbestin purku rakenteista kummittelee vielä pitkään rakennustyömaillamme ja asbestikartoitus vaatii ammattitaitoa ja osaamista. Asbestikartoitus on lakisääteinen; kiinteistön omistajan on selvitettävä rakennuksessa olevan asbestin laatu, määrä ja pölyävyys sekä annettava ehdotus purkutoimenpiteistä ennen purkutöihin ryhtymistä. Hyvin laadittu asbestikartoitus lisää myös rakennushankkeen kustannustehokkuutta ja on edellytys korjaushankkeen onnistumiselle.
20205_64734.jpg
Tukiohjelmasta avustuksia teollisen puurakentamisen hankkeisiin
Ympäristöministeriön Kasvua ja kehitystä puusta -tukiohjelman neljännellä hakukierroksella tuetaan teollisen puurakentamisen ratkaisuja kehittäviä hankkeita.Puurakentamisen ohjelman jakamilla avustuksilla edistetään puun käyttöä rakentamisessa ja pyritään vähentämään rakentamisen ilmastovaikutuksia. Tukiohjelman aiemmilla hakukierroksilla on rahoitettu kehittämishankkeita, jotka edistävät muun muassa puurakentamisen käyttäjälähtöisyyttä, kiertotaloutta ja digitalisaatiota. Tulevalla hakukierroksella etsitään erityisesti teollisen puurakentamisen monistettavia ratkaisuja ja verkosto-osaamista kehittäviä hankkeita."Puurakenteita toimittavien yritysten määrä on kasvussa ja kiinnostus puurakentamista kohtaan on suurta. Myös paine rakentamisen hiilijalanjäljen pienentämiseksi kannustaa rakentamaan puusta, mutta voimakkaamman kasvun esteenä on yhä vaillinainen ymmärrys teollisen puurakentamisen verkoston toiminnasta. Erityisesti tämä näkyy kerrostalorakentamisessa", sanoo puurakentamisen ohjelman ohjelmapäällikkö Petri Heino.
20204_63920.jpg
Rakentamisen jatkuvuus on turvattava koronakriisin pitkittyessä
Rakennusala peräänkuuluttaa alan yritysrahoitusta ja asuntotuotantoa vahvistavia päätöksiä, koska tällä hetkellä ala ei voi hyödyntää esimerkiksi Finnveran rahoitusta ja takauksia. Käynnistämällä julkisia investointeja valtio voi elvyttää talouden kestokykyä ja nousua. Rakennusalan työllistävän vaikutuksen hyödyntäminen on erittäin tärkeää nyt, kun palvelusektori on lähes kokonaan pysähtynyt ja vientikysyntä hiipunut.
Sähkönjakelu
Ratkaisuja ammattilaisille nousevan sähkönhinnan ongelmiin
Sähkön hinnan noustessa, uusi tilanne vaatii myös suuria ponnisteluja sähkönjakelulaitteiston sekä infran tehokkuudelta ja optimointikyvyltä. Tämä on suuri haaste meille kaikille niin suurissa rakennuksissa kuin kodeissakin. Ratkaisuissa tulee ottaa huomioon myös ilmaston lämpeneminen ja ekologisuus.Suuri osa ratkaisua ovat älykkäät ja energiatehokkuutta edistävät sähkönjakelua tukevat laitteistot ja ohjelmistot, jotka auttavat laskemaan kustannuksia ja madaltamaan hiilidioksidipäästöjä eri sektoreittain. Schneider Electrici tutustuttaa edelläkävijäratkaisuihin niin eri teollisuuden aloille kuin koteihinkin.
piirretty hahmo pitää uutiskirjettä kädessä
Rakennusvalvonnan uudistus etenee verkkoaivoriihen avulla: Jätä mielipiteesi
(Ympäristöministeriön tiedote 23.10.2024)...Ympäristöministeriö on käynnistänyt rakennusvalvonnan uudistuksen, jonka tavoitteena on keventää hallinnollista taakkaa, löytää kustannustehokkaita ratkaisuja ja varmistaa riittävä osaaminen ja palvelutaso koko maassa. Uudistuksen toteutusvaihtoehtoja kartoittava verkkoaivoriihi on avoinna 10. marraskuuta saakka.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton