• Etusivu
  • Tutkimus

Esimiehet kovassa paineessa poikkeusajan arjessa

Rakentajan toimitus
Päivitetty 15.11.2022
202010_67035.jpg

Maailman mielenterveyspäivää vietetään 10. lokakuuta. Työelämässä korona on aiheuttanut haasteita erityisesti työnjohdolle.

Poikkeusaikana moni työtehtävä yksinäistä

Suomen Terveystalo Oy:n johtava organisaatiopsykologi Outi Ikonen myöntää, että koronan aiheuttamassa poikkeustilanteessa työnjohdolta vaaditaan erityisen paljon.

– Tehokasta kommunikointia, poikkeustilanteen jäsentämistä, päätösten tekemistä puutteellisilla tiedoilla, riskinottokykyä, hän listaa.

Ikonen näkee, että operatiivisten toimien ohella esimiesten tulisi huomioida työyhteisössä myös inhimillinen tehokkuus, kuten yhteisöllisyyden ja luottamuksen ylläpitäminen.

– Esimiehet tarvitsevat tukea siinä missä työntekijätkin. Esimiehen omalla esimiehellä olisi tärkeää olla riittävästi aikaa ja osaamista tukea työnjohtotehtävissä työskenteleviä ja omata riittävän hyvät henkilöjohtamisen taidot.

Korona-aikana monesta työtehtävästä on tullut yksinäistä. Tämä koskee myös esimiehiä. Ikonen huomauttaa, että oman esimiehen tuen lisäksi tärkeää on myös vertaistuki muiden työpaikan esimiesten kanssa.

Edelleen haasteita tuoda mielenterveysasioita esille

– Mielenterveyden näkökulmasta esimiestyöhön kohdistuvia paineita on tärkeää tuoda näkyväksi ja samalla ja normalisoida sitä, että esimiehet ovat kuormittuneita. On myös tärkeää tukea työpaikan kulttuuria, joka tukee kohtuullisia työn vaatimuksia. Esimiestenkään ei odoteta tekevän ympäripyöreitä työpäiviä ja olevan jatkuvasti tavoitettavissa. Työpaikoilla tulee rohkaista ottamaan matalalla kynnyksellä yhteyttä työterveyshuoltoon ja hyödyntämään esimerkiksi työterveyspsykologin sparrausapua. Haastavien asioiden käsittely työpaikan ulkopuolisen asiantuntijan kanssa tukee esimiehen työkykyä ja mielenterveyttä, Ikonen jatkaa.

Nykyisin työnjohdon mielenterveysongelmat eivät ole enää yhtä vaiettuja salaisuuksia kuin takavuosina. Ikosen mukaan haasteita on edelleen siinä, ettei ongelmia uskalleta ottaa puheeksi työpaikalla.

"Pelätään, että työnantaja ei sen jälkeen luota henkilön kykyyn suoriutua vastuullisista tehtävistä. Jokaisella meistä voi olla elämässä vaiheita, joissa mielenterveys järkkyy. Kyse ei ole heikkoudesta vaan inhimillisyydestä. Tärkeää on vahvistaa ihmisten luottamusta siihen, että apua saa ja on tärkeää hakea."
Outi Ikonen, johtava organisaatiopsykologi, Suomen Terveystalo Oy

Ikosen mukaan työterveyshuollon lyhytpsykoterapiapalveluita hyödynnetään yhä useammassa yrityksessä myös rakennusalalla.

– Työterveyshuollossa esimiehille tarjotaan aktiivisesti mahdollisuutta keskusteluihin työterveys- ja organisaatiopsykologien kanssa.

Tutkimus
ammattilaisille
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

rakentaja pro
Tilaa Rakentaja.pro-uutiskirje
Erikoiskutsu sinulle, joka haluat pysyä ajan tasalla.
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Laskujen hyväksyntä
Toimenpiteet:Urakoitsija tai toimittaja esittää sopimusten mukaiset laskut kahtena kappaleena hyväksyttäväksi työmaan valvojalle, joka tarkastaa laskujen sopimuksenmukaisuuden, merkitsee laskuihin saapumispäivämäärän, tarkastuspäivämäärän ja laskun eräpäivän. Työmaapäällikkö hyväksyy laskut kuittauksellaan. Työmaa toimittaa hyväksytyt laskut yhtenä kappaleena tilaajalle jatkokäsittelyä varten. Sopimusten maksamiskäytäntönä pidetään pääsääntöisesti 14 pv netto. Myös pitemmät maksuajat saattavat tulla kysymykseen, mikäli urakoitsija / toimittaja on tarjouksessaan sitä esittänyt. Eräpäivä lasketaan työmaan laskun hyväksymispäivämäärästä (ei laskun päiväyksestä). Projektipäällikkö kirjaa laskut reaaliaikaisesti urakoittain laskujen seuraamisjärjestelmäänsä. Tilaaja ei maksa kohteen laskuja ilman, että niissä on projektipäällikön kuittaus.Vastuuhenkilöt:ProjektipäällikköDokumentit:Laskujen hyväksymismerkinnätHyväksyntä:Valvoja sekä projektipäällikkö
Asbestipurkajat työssä
Asbestia sisältävien rakenteiden purku kuuluu aina ammattilaiselle
Asbestiksi kutsutaan kuitumaisia silikaattimineraaleja. Nämä kuuluvat serpentiineihin tai amfiboleihin. Asbestilajeja ovat krysotiili, krokidoliitti, amosiitti, antofylliitti, tremoliitti ja aktinoliitti. Kaikki asbestilajit ovat terveydelle vaarallisia. Kuitumaista asbestia terveysvaikutuksiltaan muistuttaa myös erioniitti, joka on erikseen mainittu valtioneuvoston säädöksissä asbestityöstä.
Rakenna & Remontoi -messut
Rakenna & Remontoi -messut tulevat jälleen tammikuussa 2026
Kaipaatko lisää asiakkaita? Tavoitteletko yrityksenne tunnettuuden kasvattamista? Haluatko verkostoitua muiden rakennusalan toimijoiden kanssa?Tuo yrityksesi mukaan Rakenna & Remontoi -messuille. Tammikuun lopulla järjestettävä koko perheen tapahtuma Vantaan Myyrmäki-hallissa – jo 23. kerran. Messuilla vierailee vuosittain n. 10 000 ihmistä.– Rakenna & Remontoi -messut ovat loistava paikka täyttää tilauskalenteri, sillä kävijät tulevat messuille tositarkoituksella, tavoitteena viedä omia projekteja eteenpäin, Jussi Ruotsalainen, Rakentaja Mediat Oy:n messuvastaava kommentoi.
202112_74192.jpg
Äänieristyksen vaatimukset ovat tiukentuneet - avuksi uusi maksuton digityökalu
Saniteettitilojen asennuksista on tullut yhä vaativampia. Äänieristyksen vaatimukset ovat tiukentuneet, ja materiaalivalmistajien melunmittausmenetelmät vaihtelevat. Kalliit remontit ja oikeustaistelut uhkaavat, mikäli äänieristys ei riitä täyttämään asuintilojen vaatimuksia. Uudella digitaalisella Geberit-äänityökalulla voidaan varmistaa, että asuintilojen äänieristysvaatimukset täyttyvät saniteettiasennusten meluntorjunnan osalta.
20208_66123.jpg
Puurakentamisen suosion kasvattamisen keinoja selvitetty
Puurakentamisesta puhutaan paljon, mutta sen suosio ei näy luvuissa. Vuonna 2019 rakennetuista julkishallinnon opetustiloista 20 prosenttia oli puurakenteisia ja asuinkerrostaloista alle 15 prosenttia. Puun markkinaosuus asuinkerrostaloissa vuosina 2010-2019 oli alle 6 prosenttia. Betonirakentamisen määristä puurakentaminen on vielä tällä hetkellä kaukana.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton