• Energia
  • LVI
  • Materiaalit
  • Mökki
  • Palvelut
  • Piha
  • Rakentaminen
  • Remontti
  • Sisustus
  • Talo
  • Tutkimus
  • Vapaa-aika

  • Etusivu
  • Rakentaminen

Edistyksellisiä kosteushallinnan ratkaisuja Ilmajoen uuteen sotekeskukseen

Rakentajan toimitus
Kaupallinen yhteistyö SafeDrying Oy
Julkaistu 20.05.2020Päivitetty 15.11.2022
20205_64861.jpg

Ilmajoen kunnan uuden sotekeskuksen alapohjaan valittiin SafeDrying-menetelmä. Sillä varmistetaan kuiva alapohja ja ehkäistään mahdollisia kosteusongelmia.

Kaukana ei ole Suomessakaan se rakentamisen aika, jolloin massiivisen, paikalla valetun betonipohjan riittävä kuivuusaste arvioitiin rakentajien "yhteisellä päätöksellä". Aina ei arvio ollut osuva eikä päätös oikea. Tänä päivänä kuivuuden varmistaminen ja vaurioiden korjaaminen on jo paljon paremmalla tolalla.

Menneiden vuosien arviointivirheistä ja myös puutteellisista rakennusmääräyksistä kertovat muun muassa monien suomalaiskuntien julkisten rakennusten karut kosteusvauriotarinat.

Suunnittelijoiden ja rakentajien asiantuntemus on sittemmin kasvanut vauhdilla. Alan lainsäädäntö, säännöstöt, eettiset ohjeistukset ja koko rakentamiseen liittyvä vaatimustaso, ne kaikki ovat parantuneet huimasti. Suomalainen rakennusalan koulutus täyttää sekin jo suurimman osan ajan vaatimuksista.

Myös markkina tarjoaa vähitellen uusia innovaatioita kosteusuhkien selättämiseen ja kosteusvaurioiden korjaamiseen. Tamperelaisen SafeDrying Oy:n kehittämä ja patentoima kuivatusmenetelmä on yksi koeteltu, testattu ja kiitosta saanut malli. Myös menetelmän Eurooppapatentti on jo hyväksytty.

Parhaillaan SafeDrying-menetelmällä kuivatetaan muun muassa eteläpohjalaisessa Ilmajoen kunnassa rakennettavan uuden sotekeskuksen alapohjaa. Asiantuntijakonsultti Esa Kemppainen valitsi menetelmän kohteeseen yhteistyössä kunnan kanssa.

Suomi on edelläkävijä

Kemppainen arvioi, että Suomi on jossakin määrin edelläkävijämaa rakennusterveyden alalla.
– Haasteet ovat toki meillä täällä pohjoisissa maissa lähes kaikilla samat, mutta ehkä me suomalaiset kiinnitämme tällä hetkellä hieman muita enemmän huomiota kosteusproblematiikkaan. Ehkä meillä on jopa tietämystäkin vähän muita enemmän, arvelee Kemppainen.

– On hyvä muistaa, että rakennukset eivät ole ikuisia. Emme voi toimia emmekä elää niin, että odotamme ensin 50 vuotta ja sitten vasta ryhdymme katsomaan, kuinka rakennus voi. Onneksi tietämyksemme on lisääntynyt ja onneksi meillä on tänä päivänä myös virallinen kunnossapitovelvoite, joka pakottaa pitämään huolta rakennuksistamme. Se on hyvä se.

Rakennusterveyden asiantuntija

Esa Kemppaisen ammattinimike on rakennusterveysasiantuntija. Nimike kertoo haltijastaan paljon. Voidakseen kantaa ylpeydellä titteliään, on Kemppaisen pitänyt suorittaa perusopintojensa vahvistukseksi koko joukko lisätutkintoja.

– Tykkään opiskella. Se on aina ollut minulle mieluista puuhaa, toteaa Kemppainen. Urakoitsijauransa ohessa ja myös sen jälkeen hän onkin hankkinut pätevyydet muun muassa kosteusmittauksiin, lämpökuvauksiin, tiiveysmittauksiin, kuntotutkimuksiin sekä opiskellut ja valmistunut rakennusterveysasiantuntijaksi.

Tällä hetkellä Kemppainen pyörittää ProLeader Oy:tä, joka on Seinäjoella toimiva kolmen hengen rakennusalan konsulttitoimisto. Toimisto palvelee rakentajia Etelä-Pohjanmaan lisäksi Vaasan ja Kokkolan alueella.

Löytö

Ilmajoella Kemppaisen yritys on ollut tekemässä kuntotutkimuksia jo pitempään. Näin ollen hän tuli luontevasti kutsutuksi mukaan asiantuntijaksi myös uuden sotekeskuksen rakentamisprojektiin.

– Olin käynyt muutamissa alamme seminaareissa ja törmännyt niissä tähän jo mainittuun SafeDrying-kuivatusmenetelmään.

– Ilmajoen uudessa sotekeskuksessa on paksu, paikalla valettu laatta, siksi oli tärkeää, että laatta saadaan kuivaksi nopeasti, jotta pääsemme etenemään rakentamisen kanssa ilman isoja viivytyksiä.

– Sotekeskuksen rakennuspaikka on lisäksi haasteellinen, sillä terveyskeskus oli alun perin rakennettu huonosti kantavalle maalle, jossa ei ollut juurikaan kuivakuorikerrosta, rakennusterveysasiantuntija toteaa.

SafeDrying-menetelmä mahdollistaa alapohjan kuivattamisen myös lattiapinnoitteen asentamisen jälkeenkin. Normaalisti rakenteiden kuivuminen loppuu lattioiden pinnoitukseen. Kuvassa asennetaan parhaillaan kosteudenkeruukanavistoa.

SafeDrying-menetelmä mahdollistaa alapohjan kuivattamisen myös lattiapinnoitteen asentamisen jälkeenkin. Normaalisti rakenteiden kuivuminen loppuu lattioiden pinnoitukseen. Kuvassa asennetaan parhaillaan kosteudenkeruukanavistoa.

Alapohjan kuivumista valvotaan Ilmajoella jatkuvasti valuihin upotettujen mittausantureiden kautta. Etävalvonta on toiminnassa myös tulevaisuudessa eli rakennuksen valmistuttua. – Uskon, että tulevan kesäkuun alussa saamme tietoa kuivumisen vauhdista ja sen onnistumisesta. Tällä hetkellä kaikki näyttää erinomaiselta.

Esa Kemppaisen mukaan uuden SD-kuivatusjärjestelmän valintaa puolsi merkittävästi nopeuden lisäksi juuri sekin, että menetelmän kuivatuskanavisto jää kiinteäksi osaksi rakennuksen alapohjaa. – Näin ollen hälytys tulee välittömästi, mikäli kosteusongelmia joskus myöhemmin ilmenisi.

Lisäksi SafeDrying-menetelmä mahdollistaa alapohjan kuivattamisen myös lattiapinnoitteen asentamisen jälkeenkin. Normaalistihan rakenteiden kuivuminen loppuu juuri lattioiden pinnoitukseen.

Hyödyt

Mitkä siis ovat sinun mielestäsi SafeDrying -järjestelmän ydinhyödyt? – Meillä on vahva odotusarvo siitä, että SD-järjestelmän avulla varmistamme lattioiden kuivumisen pinnoituskelpoiseksi, suunnitellun aikataulun mukaisesti. Ilman SD-järjestelmää kohteen rakentamisaika olisi todennäköisesti merkittävästi suunniteltua pitempi.

– Suuri hyöty on sekin, että kanavisto jää alapohjaan ja kuivatusjärjestelmä on kytkettävissä vaivattomasti päälle milloin tahansa, esimerkiksi mahdollisten vesivahinkojen sattuessa, toteaa Esa Kemppainen.

Kemppainen sanoo konsulttina arvostavansa Ilmajoen kunnan edustajien tapaa suhtautua kuntansa kiinteistöjen kuntoon. – Paikkakunnalla pidetään huolta kunnan uudemmistakin rakennuksista. Periaate on, että panostetaan kunnostukseen mieluummin aikaisemmin kuin vasta liian myöhään, sanoo Esa Kemppainen.

Turvaa tulevaisuutta varten

Patentoidun SafeDrying-kuivatusmenetelmän keksijä ja kehittäjä on tamperelainen Esa Tommola. Hän on myös yksi SafeDrying Oy:n perustajista ja yrityksen hallituksen puheenjohtaja. Tommola on vakuuttunut siitä, että järjestelmällä varmistetaan Ilmajoen sotekeskuksen kuivuminen rakennusaikana, ja rakenteiden kuivuus myös tulevaisuudessa.

– Rakennusaikana tehostamme kuivatusta suuremmilla kuivatusyksiköillä ja kun sotekeskus avataan, vaihdamme ne pienempiin laitteisiin, kertoo Tommola.

– Rakenteiden kuivuutta valvotaan käytön aikanakin etäluettavilla antureilla. Kerättyä dataa voidaan esittää tilojen käyttäjille, esimerkiksi erillisten näyttötaulujen kautta. Järjestelmän ansiosta mahdollisessa yllättävässä vesivahinkotilanteessa kuivatus voidaan toteuttaa nopeasti ja tehokkaasti, parhaassa tapauksessa jopa ilman käyttökatkoja, Tommola toteaa.

– On myös yleisesti tiedossa, että kuivien rakenteiden vikasietoisuuskin on merkittävästi parempi. Ja kun rakenteita kuivatetaan vielä lattiapinnoitteiden asentamisen jälkeenkin, kasvaa vikasietoisuus entisestään, toteaa Esa Tommola.

SafeDrying-kuivatusmenetelmän keksijä ja kehittäjä on tamperelainen Esa Tommola.

SafeDrying-kuivatusmenetelmän keksijä ja kehittäjä on tamperelainen Esa Tommola.

Teksti: Ulla Aurio
Kuvat: SafeDrying Oy

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

SafeDrying Oy
Rakentaminen
perustukset
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje
Alan uutisia, tutkimuksia, tuotetietoa, asiantuntijahaastatteluja, keskusteluja – RakentajaPRO:n uutiskirjeessä saat kerran viikossa sähköpostiisi koosteen rakentamisen ammattilaiselle ajankohtaisista aiheista. Uutiskirje on maksuton.

Aiheeseen liittyvää

Rakennuttaja ja työnjohtaja bänditilassa

Kuivatusjärjestelmä varmisti terveen rakentamisen tiukassa aikataulussa

Laukaan lukion uudisrakennuksen teko oli juuri alkamassa, kun rakentajille tuli tiukka paikka: väestönsuojan paksu betoniholvi ei ehtisi kuivua tavoiteajassa. Avuksi löytyi SafeDrying-kuivatusjärjestelmä, jota rakennuttaja kiittää nyt lukiotilojen terveydestä sekä hankkeen aikataulussa pysymisestä.

Keltainen arvokiinteistö Eirassa

Mitä tarkoitetaan vikasietoisuudella?

Rakenteiden vikasietoisuus perustuu suurelta osin kosteusrasitusten hallintaan. Kosteusongelmia ilmenee erityisesti vanhoissa rakennuksissa, joiden perustamistavat ovat puutteelliset nykytiedon mukaan. Koska perustusten alaista vääränlaista maa-aineista ei voida vaihtaa, tulee näissä korjauksissa kiinnittää erityistä huomiota vikasietoisuuteen. Myös uudisrakentamisen kireät aikataulut tuovat haasteita laadukkaaseen rakentamiseen sekä ilmastonmuutos rasittaa rakennuksia aivan uudella tavalla, johon ei ole osattu varautua.

Vakavarainen, turvallinen ja energiatehokas taloyhtiö -webinaarin keskustelu

Vakavarainen, turvallinen ja energiatehokas taloyhtiö -webinaari

Omataloyhtio.fi ja Rakentaja PRO järjestivät toukokuussa webinaarin, jossa pohdittiin tulevaisuuden haasteita ammattilaisten ja taloyhtiöiden näkökulmasta. Tuleva EU:n energiatehokkuusdirektiivi tuo suomalaisille taloyhtiöille uusia vaatimuksia kiinteistöjen energiatehokkuuden parantamiseksi. Tämä tuo haasteita myös alan ammattilaisille, jotka tulevat suunnittelemaan ja toteuttamaan tulevaisuuden nämä energiaremontit. Lisäksi yleinen korkojen nousu sekä energia- ja rakennusmateriaalikustannusten kallistuminen hidastavat ja vaikeuttavat rakennushankkeiden toteuttamista. Asuntoyhtiöiden tuleekin nyt ennakoida, suunnitella ja arvioida tulevaisuuden korjaus- ja kunnostustarpeensa erityisen huolellisesti.

20217_71743.jpg

Betoni rakennusmateriaalina: Betonin uudet muodot - osa 1

Ympäristö muuttuu ja rakentaminen sen myötä. Ilmaston lämpeneminen on aiheuttanut paineita myös rakennusteollisuuteen hiilidioksidipäästöjen minimoimiseen. Haastetta ja painetta aiheuttaa tavoite pysäyttää ilmaston lämpeneminen 1,5 asteeseen. Tämä vaatii globaalia muutosta sekä ajatustavan muutosta, rakentamisessa muutospaine kohdistuu etenkin käytettäviin rakennusmateriaaleihin ja niiden valmistukseen. Katsahdamme tässä artikkelissa betonin uusiin muotoihin ekologisuuden näkökulmasta.

202110_73161.jpg

Innovatiivinen kuivatusjärjestelmä Rakennusfysiikka-seminaarin palkintoehdokkaana

Tämän vuoden Rakennusfysiikka-seminaarissa jaetaan viidettä kertaa kosteusturvallisen rakentamisen palkinto. Yksi voittajaehdokkaista on SafeDrying-järjestelmä tutkimuksella "Kastuneen tiiliseinän kuivattaminen seinän sisään upottamalla asennetulla ilmakiertoisella kuivatusjärjestelmällä". SafeDrying on jo toista kertaa kuuden vuoden sisään ehdokkaana kosteusturvallisen rakentamisen palkinnon saajaksi.

202010_67212.jpg

Perustamistavoista johtuvat kosteusongelmat voidaan korjata tehokkaasti sisäpuolelta

Helsingin Töölössä Apollonkadulla sijaitsevassa taloyhtiössä oli ollut haastavia kosteusongelmia kymmenien vuosien ajan. Kalliista korjauksista huolimatta ongelmat aina palasivat ja oikeaa korjausratkaisua ei löytynyt. Asunnon omistaja Tuomas Häme kuitenkin alkoi tutkimaan asiaa ja löysi lopulta sopivan ratkaisun ongelmaan.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton