• Etusivu
  • Remontti

Perustamistavoista johtuvat kosteusongelmat voidaan korjata tehokkaasti sisäpuolelta

Jenni TommilaKaupallinen yhteistyöSafeDrying Oy logoSafeDrying Oy
Päivitetty 09.04.20261 min
haastavan kosteusongelman korjaaminen taloyhtiössä pysyvästi

Vanhat kerrostaloalueet ovat haastavia ulkopuolisten korjausten suhteen, koska talot on rakennettu vieri viereen. Töölön alueella lisähaasteen tuo kallio, jonka päälle kerrostalot on perustettu.

Helsingin Töölössä Apollonkadulla sijaitsevassa taloyhtiössä kärsittiin kosteusongelmista vuosikymmenten ajan. Kalliitkaan korjaukset eivät poistaneet ongelmaa pysyvästi, vaan vaivat palasivat yhä uudelleen. Lopulta asunnon omistaja Tuomas Häme ryhtyi selvittämään asiaa itse ja löysi ratkaisun, jolla ongelmaan pystyttiin puuttumaan.

Nykyiset omistajat ostivat vuonna 1992 katutason 170-neliöisen huoneiston vuonna 1928 rakennetusta kerrostalosta. Ostohetkellä kaikki vaikutti olevan kunnossa, mutta pian asunnossa havaittiin sisäilmaongelmia. Ilma tuntui tunkkaiselta ja huoneistossa esiintyi hajuhaittoja. Samalla selvisi, että asunnossa oli ollut sisäilma- ja kosteusongelmia jo ennen kaupantekoa.

Vuosien varrella huoneistossa tehtiin useita korjauksia. Lattioita uusittiin moneen otteeseen, ja putkiremontin yhteydessä asuntoon asennettiin korvausilmaventtiilit. Pitkä korjauskierre jatkui yli 20 vuotta, mutta kosteus- ja sisäilmaongelmat eivät poistuneet.

Lopullinen korjausprojekti aloitettiin, kun sisäilmatutkimuksessa huoneistossa havaittiin mikrobihaittoja.

Ratkaiseva käänne tuli, kun sisäilmatutkimuksessa havaittiin huoneistossa mikrobihaittoja. Aiemmista korjauksista huolimatta kosteuden lähdettä ei ollut saatu hallintaan eikä toimivaa korjaustapaa löytynyt. Lopulta Häme alkoi etsiä ratkaisua itse ja soitti korkeakouluihin. Aalto-yliopistosta hän sai tiedon SafeDrying-järjestelmästä ja sen käytöstä Amos Rex -taidemuseossa toteutetussa kuivatuksessa.

Häme perehtyi kohteesta tehtyyn artikkeliin ja otti sen jälkeen yhteyttä SafeDrying-järjestelmän kehittäjään Esa Tommolaan. Tommola kävi esittelemässä järjestelmää taloyhtiön isännöitsijälle ja korjaussuunnittelijalle, minkä jälkeen korjaussuunnittelu saatiin käyntiin.

Lisää Tuomas Hämeen kokemuksesta voit lukea Omataloyhtiö.fistä >>

Korjaukset päästiin aloittamaan nopealla aikataululla

Perhanan mielenkiintoinen tapaus, ajatteli Esa Tommola ensimmäisenä, kun hän sai puhelun Apollonkadusta.

– Alku oli haastava, koska kohde oli moniongelmainen. Kohteessa oli käytetty kosteusongelman korjaamiseen neljää erilaista korjaustapaa. Oman haasteensa toi myös neljä erilaista lattiarakennetta. Oli mietittävä, miten asunto saataisiin korjattua taloudellisesti ja toteutettua järkevästi sekä miten kohde saadaan kuivatettua, Tommola kertoo.

Apollonkadun kerrostalot on rakennettu vieri viereen kallion päälle. Siksi ongelmaa ei voitu käytännössä korjata ulkopuolelta. Salaojia olisi ollut mahdollista uusia ainoastaan takapihan puolelta, eikä muitakaan ulkopuolisia ratkaisuja ollut helppo toteuttaa.

Kosteusongelmat johtuivat sekä rakennuksen perustamistavasta että viereisen taloyhtiön puolelta rakenteisiin kohdistuvasta kosteusrasituksesta. Kosteus nousi huokoista tiiliperustusta pitkin kapillaarisesti ylöspäin.

Rakennuksessa ei ole omaa ulkoseinää koko kyseisellä sivulla, vaan rakenne liittyy suoraan viereiseen taloyhtiöön. Naapurikiinteistön puolelta valuva vesi kulkeutui kalliota pitkin asunnon seinää vasten ja edelleen lattian alle sekä perustuksiin. Tämä lisäsi rakenteiden kosteusrasitusta merkittävästi.

<p data-block-key="arfck">Taloyhtiöiden yhteinen palomuuri teki ulkopuolisista korjauksista melko mahdottomia.</p>
Taloyhtiöiden yhteinen palomuuri teki ulkopuolisista korjauksista melko mahdottomia.

Asunnon remontti käynnistyi syksyllä 2018. SafeDrying Oy tuli mukaan vaiheessa, jossa osa lattioista oli jo purettu. Taloyhtiölle esitettiin korjausehdotus, minkä jälkeen työ eteni yhteistyössä korjaussuunnittelijan kanssa. Tavoitteena oli löytää ratkaisu, jolla kaikki huoneistossa havaitut ongelmat voitiin ottaa huomioon samalla kertaa.

Yhteistyö käynnistyi Tommolan mukaan hyvin, ja järjestelmän asennus saatiin liikkeelle nopeasti talvella 2019 heti taloyhtiön hyväksynnän jälkeen.

Takapihan puoleisiin makuuhuoneisiin kuivatuskanavat asennettiin uusiin betonilattioihin koko lattiapinta-alalle. Näin betonin kuivumisaikaa saatiin lyhennettyä eikä remontin aikataulu venynyt rakenteiden kuivumisen vuoksi.

Muualla asunnossa putkisto kulkee seinän vieressä lattiaan jyrsityssä urassa.

Kosteusrasitus tuli naapuritalon puolelta

Vierailu naapuritaloyhtiön pihassa paljasti yhden kohteen suurimmista kosteusrasituksista. Tommola huomasi, että pihassa olevan sadevesikaivon vedenpinta oli noin kaksi metriä asunnon lattiatasoa korkeammalla.

Vesi valui kalliota pitkin jatkuvasti rakenteita kohti. Tavoitteena oli, että kuivatusjärjestelmä olisi asennettu myös naapuritaloyhtiön puolelle, mutta näin ei kuitenkaan tehty. Naapuritaloyhtiön alimmassa kerroksessa sijaitsevat autotallit, eikä yhtiö ollut halukas investoimaan niiden kuivattamiseen. Myöskään rakennusvalvonta ei edellyttänyt toimenpiteitä.

Kosteusrasitusta rakenteisiin ylhäältä ja alhaalta

Tyypillisesti SafeDrying-järjestelmällä hallitaan perustuksista kapillaarisesti nousevaa kosteutta. Tässä kohteessa tilanne oli poikkeuksellinen, koska kosteutta tuli rakenteisiin sekä alhaalta että ylhäältä.

Naapuritaloyhtiön puolelta kosteus kohdistui seinärakenteen yläosaan, josta vesi valui alaspäin. Taloyhtiöiden yhteisen seinän kuivatus tapahtuu kuitenkin ainoastaan asunnon puolelta lattian ja seinän liitoskohdasta. Siksi kuivatusjärjestelmän on oltava jatkuvasti toiminnassa, jotta asunto pysyy kuivana ja asumiskelpoisena.

Kuivatusyksikkö sijoitettiin taloyhtiön kellariin, joten sen ääni ei kuulu asuntoon eikä muihin tiloihin.

<p data-block-key="hbufp">Taloyhtiön takapihan muurista näkee hyvin pihojen korkeuseron. Muurista huomaa myös kosteuden aiheuttamat rappeumat.</p>
Taloyhtiön takapihan muurista näkee hyvin pihojen korkeuseron. Muurista huomaa myös kosteuden aiheuttamat rappeumat.

Reaaliaikainen etävalvonta auttaa seuraamaan rakenteiden kosteutta

SafeDrying Oy asensi asuntoon useita mitta-antureita, joiden avulla rakenteiden kosteutta voidaan seurata reaaliaikaisesti. Tietoja raportoidaan kuukausittain taloyhtiölle. Anturit on sijoitettu syvälle rakenteisiin, jotta mahdollisiin muutoksiin voidaan reagoida hyvissä ajoin ennen kuin kosteus etenee pintarakenteisiin asti.

Mittauksissa on saatu myös kiinnostavia havaintoja. Esimerkiksi talojen välisessä seinässä bitumikermin takana suhteellinen kosteus on ollut RH 100 prosenttia, mutta asunnon puolella rakenteet ovat pysyneet kuivina.

Siltä osin kuin pintakosteusmittarilla voidaan mitata, asunto on pysynyt kuivana myös taloyhtiöiden yhteisen seinän kohdalla.

<p data-block-key="k04ma">Toteutussuunnitelmasta näkee, että takapihan puolella kuivatuskanavat menevät uusissa lattiavaluissa. Muualla asunnossa kanavat menevät seinien vieressä.</p>
Toteutussuunnitelmasta näkee, että takapihan puolella kuivatuskanavat menevät uusissa lattiavaluissa. Muualla asunnossa kanavat menevät seinien vieressä.

Kuivumiskäyrä puolestaan osoittaa, miten rakenteet ovat kuivuneet Apollonkadun kohteessa. Siitä näkyvät myös yhden talven poikkeuksellisen haastavat olosuhteet. Helsingissä ei tuolloin ollut juuri lainkaan kuivattavia pakkasjaksoja, ja runsaat sateet näkyivät kosteuskäyrässä lievänä nousuna.

Kosteus on pysynyt syvällä rakenteissa eikä se ole vaikuttanut asuintiloihin. SafeDrying-järjestelmä poistaa rakenteisiin tulevaa kosteutta ja pitää pinnat kuivina.

kuivatuskäyrä

Asukkaat muuttivat takaisin kotiinsa kesällä 2019. Sen jälkeen kosteus- ja sisäilmaongelmat eivät ole palanneet. Rakenteet ovat pysyneet kuivina, ja reaaliaikainen etävalvonta on tuonut asukkaille varmuutta siitä, että tilanne pysyy hallinnassa.

<p data-block-key="lirtq">Oleskeluhuoneen seinä on kuiva, vaikka rakenteessa olevan bitumikermin takana kosteusprosentti on 100.</p>
Oleskeluhuoneen seinä on kuiva, vaikka rakenteessa olevan bitumikermin takana kosteusprosentti on 100.

Haluaisitko lisätietoa? SafeDrying Oy:n asiantuntijat auttavat mielellään

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

SafeDrying Oy
Remontti
kuivatus
remontointi
kosteusvaurio
perustukset
linjasaneeraus
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen rakentaja.pro-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Kellari jäi märäksi salaojista huolimatta, mistä se voi johtua?
Remontti
Kellari jäi märäksi salaojista huolimatta, mistä se voi johtua?
Kosteusongelmien tunnistaminen – kuinka löytää piilevät vauriot?
Kosteusongelmien tunnistaminen – kuinka löytää piilevät vauriot?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton