• Etusivu
  • Remontti

Asuintilojen melutasoa voi parantaa jälkikäteen, julkisivuremontti ratkaisevassa roolissa – Näin asetus määrää desibelitasoista

Tiina Painokallio
Päivitetty 18.03.2025
20218_72035.jpg

Akustiikan asiantuntijat nostavat vanhan rakennuksen äänieristyksen nykypäivän vaatimustasolle. Ääntä eristävät ikkunat voivat merkittävästi parantaa kerrostaloasuntojen melutasoa.

Kerrostalohuoneistojen melutasoa voidaan leikata merkittävästi ääntä eristävillä ikkunoilla. Akustiikan asiantuntijan mukaan vanhankin talon äänieristävyys voidaan nostaa nykyasetusten tasolle.

Tutkimustulokset paljastavat suurimmat häiriötekijät asukkaille

Turun Ammattikorkeakoulun akustiikkaan keskittyvän tutkimusryhmän vetäjä Valtteri Hongisto toteutti ryhmänsä kanssa vuonna 2012 laajan asuinhuoneistojen melutasoihin keskittyneen kyselytutkimuksen, joka on edelleen ainoa lajissaan Suomessa. Tutkimukseen osallistui kaikkiaan 600 betonikerrostaloissa asunutta vastaajaa. Tulokset ovat edelleen relevantteja, koska talot tehdään samalla tavalla kuin noin kymmenen vuotta sitten.

Tutkimuksessa asukkailta kysyttiin yksityiskohtaisesti, miten tyytyväisiä he olivat asuntonsa ääniolosuhteisiin ja äänieristykseen. Osana tutkimusta ryhmä mittasi kerrostaloissa askel- ja ilmaäänten eristävyyttä sekä ulkoa sisään tulevaa melua.

Havaitsimme, että ihmisiä häiritsevät eniten naapurista kuuluvat voimakkaat puheäänet, kovat huudot ja jonkin verran myös askeläänet.
Valtteri Hongisto, akustiikkaan keskittyvän tutkimusryhmän vetäjä, Turun Ammattikorkeakoulu

Vanhemmissa, 50-luvulla rakennetuissa kerrostaloissa asuvia häiritsivät lisäksi ulkoa kantautuvat liikenteen äänet. 50-luvulla liikenteen melua ei ollut yhtä paljon kuin nykyään, joten julkisivurakentamiselle ei ollut yhtä tiukkoja määräyksiä eikä tuolloin osattu varautua liikenteen voimakkaaseen kasvuun.

Hongiston mukaan tutkimustuloksen merkittävin johtopäätös oli se, että vanhoissa kerrostaloissa äänieristykseen on syytä kiinnittää huomiota julkisivuremonttien yhteydessä.

– Silloin äänieristys tulisi saattaa nykyasetusten tasolle. Sitä ei kuitenkaan voida vaatia, koska asuinrakennuksen laatua ei ole pakko korottaa siitä tasosta, jolla asetukset ovat olleet rakentamishetkellä, Hongisto sanoo.

<p data-block-key="a9030">Turun Ammattikorkeakoulun toteuttaman asuinhuoneistojen melutasoihin keskittyneen tutkimuksen merkittävin johtopäätös oli se, että vanhoissa kerrostaloissa äänieristykseen olisi syytä kiinnittää huomiota julkisivuremonttien yhteydessä.</p>
Turun Ammattikorkeakoulun toteuttaman asuinhuoneistojen melutasoihin keskittyneen tutkimuksen merkittävin johtopäätös oli se, että vanhoissa kerrostaloissa äänieristykseen olisi syytä kiinnittää huomiota julkisivuremonttien yhteydessä.

Näin asetukset määräävät melutasoista

Suomessa voimassa olevien asetusten mukaan ilmanvaihdon melutason voimakkuuden on oltava nukkumiseen tarkoitetuissa tiloissa alle 28 desibeliä ja vesilaitteiden maksimitason alle 33 desibeliä.

Askeläänien eristävyys mitataan askeläänikojeella. Sen melutaso ei saa ylittää 53 desibelin rajaa. Ilmaäänen eristävyyden on oltava seinien ja välipohjan kohdalla vähintään 55 desibeliä.

Arvo mitataan erityisillä kaiuttimilla. Asetuksessa määrätään myös asuntoon kantautuvan ympäristömelun tasosta. Se saa olla nukkumiseen tarkoitetuissa huoneissa korkeintaan 30 desibeliä yöaikaan.

Kerrostalon julkisivun äänieristykseen vaikuttaa eniten ikkunoiden äänieristävyys. Jos vanhassa talossa on ilmaventtiileitä tielle päin, niiden rakenteilla on iso merkitys ulkoa kantautuvien äänten vaimentamisessa.

– Uusissa taloissa ongelma on helppo ratkaista ääntä eristävillä ikkunoilla. Vanhankin talon äänieristys voidaan kuitenkin tehdä niin hyväksi, että se täyttää nykyiset asetukset valitsemalla nykyaikaiset ikkunat ja ääntä eristävät tuloilmaelimet julkisivuremontin yhteydessä.

<p data-block-key="fe2d0">Uusissa rakennuksissa ääneneristävyys on paremmalla tolalla kuin vanhemman rakennuksen ja helpompi ratkaista, mutta hyvä ääneneristävyys on mahdollista saavuttaa.</p>
Uusissa rakennuksissa ääneneristävyys on paremmalla tolalla kuin vanhemman rakennuksen ja helpompi ratkaista, mutta hyvä ääneneristävyys on mahdollista saavuttaa.

Suomessa tiukat askeläänten vaatimukset

Vaikka kerrostalon julkisivuremontilla voidaan vaikuttaa äänieristykseen, huoneistojen välisen äänieristyksen parantaminen on selvästi haastavampaa, ellei mahdotonta. Esimerkiksi askeläänien kuulumiseen on vaikea puuttua jälkikäteen, koska muutokset voivat vaatia paksuja rakenteellisia lisäkerroksia.

– Suomessa on käytännössä maailman tiukimmat askeläänten eristysvaatimukset, koska mittaus sisältää matalatkin taajuudet. Jos rakennus on lähtökohtaisesti tehty vallitsevien asetusten mukaisesti, askeläänten eristävyyttä voidaan mahdollisesti parantaa vain kelluvilla lattiarakenteilla tai joustavilla alakatoilla. Asun itse 100-vuotiaassa puutalossa, jonka välipohjaa ei saa enää mitenkään nykyasetusten mukaiseksi.

Omakotitaloissa äänieristykselle on selvästi vähemmän vaatimuksia, koska suurin osa äänistä tulee oman toiminnan seurauksena. Käytännössä ainoa vaatimus on korkeintaan 30 desibelin ympäristömeluraja.

<p data-block-key="ck2vq">Massa eristää tehokkaasti, mutta askeläänien perusteellinen eristys voi vaatia usein massiivista välipohjarakennetta, joka ei välttämättä ole mahdollista toteuttaa</p>
Massa eristää tehokkaasti, mutta askeläänien perusteellinen eristys voi vaatia usein massiivista välipohjarakennetta, joka ei välttämättä ole mahdollista toteuttaa

– Se tulee monesti yllätyksenä rakentajalle. Silloin voi joutua kasvattamaan budjettia, koska taloon on asennettava kalliimmat ja enemmän ääntä eristävät ikkunat.

Info

Info

Äänieristyksen parantaminen

  • Vanhan kerrostaloasunnon äänieristys voidaan saada nykyasetusten tasolle vaihtamalla ikkunat äänieristäviin ja valitsemalla ääntä eristävät tuloilmaelimet julkisivuremontin yhteydessä
  • Suomessa voimassa olevien asetusten mukaan ilmanvaihdon melutason voimakkuuden on oltava nukkumiseen tarkoitetuissa tiloissa alle 28 desibeliä ja vesilaitteiden maksimitason alle 33 desibeliä.
  • Vanhassa kerrostaloasunnossa askeläänten voimakkuuteen on vaikea puuttua jälkikäteen.
Remontti
ammattilaisille
akustiikka
julkisivu
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

Keskeneräisen Luotitalon julkisivu
Luotitalo-hankkeen sisäiset rakenteet: Ballistiset seinät ja myrkkykerrokset
Tammikuun lopussa julkaistu uutinen TNT-räjähdetehtaan rakentamisesta Poriin ei ole ainoa turvallisuusympäristöämme koskeva rakennushanke Satakunnassa. Porin Turvallisuuskeskuksen harjoitusalueelle on parhaillaan rakenteilla Luotitalo, joka valmistuttuaan tarjoaa ajanmukaiset oppimisympäristöt eri viranomaistoimijoille. Pääsemme seuraamaan hanketta ja kerromme nyt alkavassa artikkelisarjassa Luotitalo-hankkeen etenemisestä.
Wienerberger antrasiitti retro julkisivutiili
Tiili on elinkaariviisas materiaalivalinta
Tiili on ekologisesti kestävä julkisivumateriaali, sillä se on pitkäikäinen, elinkaaritaloudellinen ja käyttövuosien jälkeen kierrätettävissä. Wienerbergerin kotimaiset julkisivutiilet ja -laatat ovat nyt saatavissa myös entistä vähähiilisempinä, kun tuotannossa käytetään biokaasua maakaasun rinnalla.
Juha Karilainen "Mr. Brick"
”Rakkaus tiileen syttyi jo varhain”, kertoo Juha Karilainen
Juha Karilainen, jos kuka, on ansainnut lisänimensä ”Mr. Brick”. Tosin opiskelijat nimittävät häntä rennommin ”Tiilijäbäksi”.Karilainen jäi kesäkuun alusta eläkkeelle 36 vuoden uran jälkeen. – Kertaakaan en ole katunut rakennusalan opintojani ja työtäni tiilien parissa. Tiili on ollut 6 000 vuotta muodissa, eikä se siitä mihinkään hievahda.
kuin villapaitaan puettu muurattu tiilijulkisivu
Tiilijulkisivu, joka muistuttaa kudottua villapaitaa
Julkisivu voi olla jotain persoonallista, mielenkiintoa herättävää sekä kestävää. Näin ajateltiin myös Helsingin Maununnevalle valmistuvan, neljä kerrostaloa käsittävän kokonaisuuden kohdalla. Hankkeen tilaajana toimi Helsingin asuntotuotantotoimisto ja arkkitehtisuunnittelusta vastasivat ARK-housen arkkitehdit, pääsuunnittelija Hannu Huttunen sekä rakennussuunnittelija Tina Ullrich.
Vuolu-tiilen uudet sävyt
Vuolu-tiilisarjaan uusia värisävyjä
Suosittu Korian tiilitehtaan Vuolu-tiilisarja on nyt kasvanut yhdellä vaalealla sekä kolmella punakeltaisella tiilellä. Rouheat ja eläväpintaiset Vuolu-tiilet ovat ilmeeltään kauniin kirjavia.
20205_65007.jpg
Betonikorjausjärjestelmän avulla korjaat betonivauriot
Aina joskus käy niin, että betoniseinä tai -lattia vaurioituu. Koko lattiaa tai lattiapintaa ei ole kuitenkaan mielekästä uusia, etenkään jos vauriokohta ei ole kovin suuri. Betonipintojen korjaukseen on kehitetty ratkaisuksi järjestelmä, oletko sinä kuullut REP-betonikorjausjärjestelmästä?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton