• Etusivu
  • Rakentaminen

Arkkitehtikilpailu haastoi pohtimaan tulevaisuuden tarpeita: Voittaneen työn monitoimisen tilat keräsivät kehuja

Rakentajan toimitus
Päivitetty 15.11.2022
20213_69510.jpg

Urban Adaptation -arkkitehtikilpailun voittaja "S M L XL", jonka takana ovat Francesco Allaix ja Julio Orduña

Metsä Groupin, Aalto-yliopiston ja ympäristöministeriön järjestämään Urban Adaptation -kilpailuun tuli kilpailutöitä 48 maasta yhteensä, yhteensä 154 kappaletta.

Urban Adaptation -arkkitehtikilpailun ideana oli haastaa arkkitehdit ja opiskelijat eri puolilta maailmaa suunnittelemaan puuelementeistä monikäyttöisiä rakennuksia. Tavoitteena oli saada suunnitelmia, joissa on otettu huomioon etenkin muuttuvat käyttötarpeet.

– Kilpailussa haastettiin osallistujat pohtimaan rakennusten muuntojoustavuutta ja tulevaisuuden tarpeita. Suunnittelemalla rakennukset alusta alkaen monikäyttöisiksi on alkuinvestointi ja muuntuvuuden skaala säädettävissä halutulle tasolle. Myöhemmin käyttötavan muutokseen liittyvät kustannukset jäävät siten pienemmiksi, Metsä Woodin rakentamisen liiketoiminnan kehitysjohtaja Jussi Björman sanoo.

Kilpailuun osallistuneissa töissä painottui puuviilutuotteiden käyttö ja modulaarinen rakentaminen. Puuviilutuotteet mahdollistavat paitsi ympäristöystävällisen, myös kustannuksiltaan kilpailukykyisen rakentamisen.

Voittajasuunnitelma tuli Suomesta

Kilpailutyöt arvioitiin nimettöminä. Visuaalisten ja toiminnallisten kriteerien lisäksi arvostelussa painotettiin mukautettavuutta, modulaarisuutta ja ympäristöystävällisyyttä.

Ensimmäinen palkinto myönnettiin suomalaiselle suunnitelmalle nimeltään S M L XL, jonka takana ovat Francesco Allaix ja Julio Orduña. Pääpalkinnon arvo on 15 000 euroa.

Kyseessä on monitoimirakennus, joka on toteutettu neljään kerroskorkeuteen. Pohjakaava on pidetty yksinkertaisena. Rakennuksessa yhdistellään kantavia GLVL-palkkeja ja -pilareita, CLT- tai LVL-levyjä ja Kerto-Ripa-elementtejä.

– Kilpailun voittaneessa työssä rakennuksen suunnittelussa on valmiiksi mietitty sen toiminnallisuutta moniin erityyppisiin käyttötarkoituksiin ja eri aikakausille. Esimerkiksi tanssikoulu voi vaihtua taidegalleriaksi tai kirjastoksi tarpeen mukaan, Björman kommentoi.

"S M L XL" - sisältä
"S M L XL" - sisältä

Metsä Woodin valmistaman Kerto LVL:n kysynnän odotetaan Björmanin mukaan jatkuvan etenkin Pohjois-Amerikan ja Australian markkinoilla.

– Kerto LVL:ää käytetään Suomessa monissa eri rakennuksissa kantavana palkkina, levynä tai tolppana.

Metsä Woodin suunnitelmissa ei ole järjestää uutta arkkitehtikilpailua. Edellisen kerran vastaavan kilpailu järjestettiin vuonna 2016.

2. palkinto (5 000 euroa): Zerno, tekijät Alexandra Chislavleva, Sergei Ogorodnikov ja Xenia Yakimenko, Venäjä
2. palkinto (5 000 euroa): Zerno, tekijät Alexandra Chislavleva, Sergei Ogorodnikov ja Xenia Yakimenko, Venäjä
Kunniamaininta: Modu-Rot, tekijät Onur Karataş, Alp Fahri Ardıç ja Muhammed Yasin Gülmez, Turkki
Kunniamaininta: Modu-Rot, tekijät Onur Karataş, Alp Fahri Ardıç ja Muhammed Yasin Gülmez, Turkki
Rakentaminen
suunnittelu
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

Lyyra-korttelin tiilijulkisivu
LYYRA – Hakaniemen uusi tiilikortteli
Hakaniemeen on rakenteilla uusi maamerkki, kolmen rakennuksen LYYRA-kortteli. Alueen viime vuosien lähes ainoat uudisrakennukset nousevat Siltasaarenkadun molemmin puolin aivan metron sisäänkäynnin viereen.
201312_37422.jpg
Hirrestä unelmiesi koti suunnittelupalvelun avulla
Moderni vai perinteinen? Valmiilta markkinoilta ei aina löydy juuri sitä omaa unelmien kotia –mikä silloin avuksi? Suunnittelupalvelun avulla saat luotua haaveidesi kodin yhdistelemällä eri malleja tai kokonaan oman ja täysin uniikin, juuri itsesi näköisen kodin. Haaveilu on siis sallittu.Suunnittelun lähtökohtana on yleensä omien yksilöllisten tarpeiden kartoitus. Perheen koko, harrastusten vaatimat tilatarpeet ja rakennuspaikan tuomat mahdollisuudet. Kun teet suunnittelusopimuksen Honka-myyjän luona, voit olla varma että perheesi koti on yksilöllinen ja tarpeitanne vastaava pitkäikäinen koti.Tutustu Honka-hirsitalojen laajaan valikoimaan
Geberit-jakorasia elementissä
Kylpyhuoneen sähköiseen tulevaisuuteen kannattaa varautua ennalta
Raikastava hajunpoisto, pesutoiminnot, valaistus ja kosketusvapaa huuhtelupainike – kylpyhuoneen sähköistys mahdollistaa monet wc:n hygieniaa ja käyttömukavuutta lisäävät ominaisuudet sekä rakennusautomatiikan hyödyntämisen.
Putoamissuojaus mahdolliseen riskiin verrattuna ei vaadi paljoa.
Rakennustyömaiden putoamistapaturmat maksavat työnantajille kalliisti
(Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket tiedote 3.1.2025)...Suomessa tapahtuu vuosittain yli kolme tuhatta työtapaturmaa, jotka liittyvät putoamisiin. Ne tuovat mukanaan merkittäviä kustannuksia työnantajille sekä inhimillistä kärsimystä työntekijöille.
20212_68667.jpg
Kattoturvatuotteisiin liittyvä sääntö- ja määräyskokoelma
EN-standardiUseimmista kattoturvatuotteista määrätään Euroopan alueella yhteisesti käytössä olevilla EN-standardeilla. Standardit koskevat tuotteiden mitoitusta, ominaisuuksia, testaamista, asennusta sekä huoltoa. EN-standardit ovat pätevimpien alan ammattilaisten ja asiantuntijoiden yhdessä laatimia. Niiden noudattaminen takaa, että kattoturvatuotteiden riittävän suorituskyvyn ja turvallisuuden kaikissa tilanteissa.EN-standarditSFS-EN 353 Putoamissuojaimet. Johteessa liikkuvat liukutarraimet.SFS-EN 516 Kattojen esivalmistetut lisätarvikkeet. Kattokulkutiet. Kattosillat, askeltasot ja askelmat.SFS-EN 517 Kattojen esivalmistetut lisätarvikkeet. Kattoturvakoukut.SFS-EN 795 Putoamissuojaimet. Kiinnityslaitteet.SFS-EN 12951 Kattojen esivalmistetut lisätarvikkeet. Kiinteät lapetikkaat.SS 831335:2017 Kattoturva – Lumiesteet – Funktionaaliset vaatimukset (Ruotsalainen standardi)
20204_63781.jpg
Eurooppalaisessa yhteistyössä kehitetään kosketuspintoja taistelussa mikrobeja vastaan
Tiedote 31.3.2020Terveydenhuolto on kohdannut täysin uuden haasteen koronaviruspandemiasta johtuen. Satakunnan ammattikorkeakoulu (SAMK) vetää Euroopan laajuista verkostoa, joka kehittää kosketuspintoja infektioiden torjuntaan. AMiCI ePlatform-verkosto nopeuttaa uusien mikrobeja tappavien pintojen pääsyä markkinoille.Terveydenhuollon hygienia keskeisessä roolissaMaailmanlaajuisesti miljoonat ihmiset saavat terveydenhuollosta peräisin olevan infektion vuosittain. Pahimmillaan infektio johtaa potilaan kuolemaan. Mikrobit kuten virukset leviävät pääsääntöisesti kosketuksen kautta joko ihmisestä toiseen tai pintojen välityksellä. Kaikkein tehokkain tapa estää infektioiden leviäminen on käsienpesu yhdistettynä tehokkaaseen siivoukseen.Mikrobeja tappavat pinnat ovat osa ratkaisuaMikrobeja tappavat pinnat tukevat osaltaan taistelua mikrobeja vastaan. Kupari- ja hopeapintojen vaikutus on jo tunnettu pitkään. Uusia aineita ja pinnoitteita on kehitetty tutkimuksissa ja yritysten toimesta. Haasteena edelleen on osoittaa kehitettyjen pintojen toimivuus todellisissa terveydenhuollon ympäristöissä. Terveydenhuollossa pilottitutkimuksia on tehty maailmalla ja Satakunnassa. Kokonaiskuva hygieenisten pintojen merkityksestä vielä osin uupuu.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton