• Etusivu
  • Materiaalit

Puutavaran hintatilanne: Kysyntä sakkaa, hinnat laskussa – energiakriisi pahentaa tilannetta

Pauli Reinikainen
Julkaistu 19.01.2023
Saha

Alaa seuraava asiantuntija ennakoi, että hintojen lasku tasaantuu lähikuukausien aikana.

Kerroimme aikaisemmassa jutussamme Ukrainan sodan aiheuttamista vaikutuksista puutavaran hintoihin. Keväällä hinnat kääntyivät laskuun ja loppuvuonna lasku jyrkkeni.

– Kesän jälkeen hintahuipusta on tultu alas 25 prosenttia. Eniten hinnat ovat tippuneet perussahatavarassa, mutta laskeva trendi heijastuu kaikkiin puutuotteisiin, asiantuntijayritys Foreconin johtava asiantuntija ja toimitusjohtaja Markku Riihimäki kertoo. Forecon seuraa rakennusalan suhdanteita ja toimintaympäristöä.

Koronapandemiaa edeltävään tasoon verrattuna sahatavaran hinnat ovat edelleen 15–20 prosenttia korkeammalla tasolla. Riihimäki ennakoi, että hintojen lasku tasaantunee lähikuukausina.

– Odotan ensi vuoden aikana lievää laskua puutavaran hintoihin. Koronaa edeltävälle tasolle ei palata ihan heti.

Hintojen laskupaineita on lisännyt kysynnän lasku. Riihimäki ennakoi sen jatkuvan ainakin talven ajan.

– Ensi kesänä puurakentamisen hintatasoa arvioidaan rakennusalalla uudelleen. Puurakentamisen korkea hinta on vaikuttanut kysyntään ja se näkyy nyt. Trendi on laskeva. Pientaloja rakennetaan ensi vuonna vähemmän ja muutenkin rakennuslupia haetaan vähemmän.

Sahat harkitsevat katkoksia

Suomen rakennusteollisuudelle on tyypillistä, että viennin ja kotimaan sisämarkkinoiden hinnat seuraavat toisiaan. Yleensä vientihintojen noustessa kotimaan hinnat seuraavat perässä.

Hyvä uutinen alalle on se, että sahatavaramarkkinoiden kapasiteetti kotimaassa on hyvä. Tarjonta on kasvanut hiljalleen pahimpien koronavuosien jälkeen, mutta samaan aikaan kysyntä on hiipunut.

Nyt huolta herättää energian kallis hinta.

– Vallitseva energiakriisi voi leikata tarjontaa, jos puun hinta edelleen laskee ja energia on kallista. Yksittäiset sahat voivat lopettaa sahauksen, Riihimäki sanoo.

Näin on jo käynyt, sillä esimerkiksi Töysässä toimiva Akonkosken Saha aikoo pysäyttää toimintansa vuodenvaihteessa kalliin sähkön takia. Riihimäki ennakoi, että isommillakin sahoilla voidaan joutua turvautumaan tuotantokatkoksiin kovimpien hintapiikkien aikana.

– Energian hinta nostaa tuotantokustannuksia ja voi vaikuttaa lopputuotteen hintoihin, hän huomauttaa.

Toimitusvaikeudet jatkuvat

Vaikka sahatavaramarkkinoiden kapasiteetti on riittävä, toimitusvaikeuksia on lupa odottaa kovien puulaatujen markkinoilla. Venäjä ja Valko-Venäjä ovat olleet merkittävässä asemassa muun muassa kovien parkettien, saunapaneelien ja vanerien toimittamisessa.

Riihimäen mukaan Ukrainan sodan seurauksena rakennusalalla on jouduttu miettimään vaihtoehtoisia tuotteita.

– Kaikki kovien puulaatujen saatavuus ei ole edelleenkään samalla tasolla kuin ennen sodan alkamista.

Materiaalit
ammattilaisille
suunnittelu
työmaa
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje
Alan uutisia, tutkimuksia, tuotetietoa, asiantuntijahaastatteluja, keskusteluja – RakentajaPRO:n uutiskirjeessä saat kerran viikossa sähköpostiisi koosteen rakentamisen ammattilaiselle ajankohtaisista aiheista. Uutiskirje on maksuton.

Aiheeseen liittyvää

Rei'itetty teräsohutlevy käyttötarkoitukset
Reikälevy taipuu moneksi
Rakentamisessa on valtava määrä erilaisia käyttökohteita, joiden toteutukseen tarvitaan materiaaleilta erilaisia ominaisuuksia, jolloin materiaalin monipuolisuus huomattava etu. Rei’itetty teräslevy vastaa monipuolisuudellaan rakentamisen ratkaisuihin. Rei’itetyn teräsohutlevyn (reikälevyn) avulla voidaan toteuttaa vaikkapa näyttäviä sisäkattoja tai parvekekaiteita sekä valaistus- ja julkisivuratkaisuja. Tarvittaessa reikälevyn taakse voidaan liimata akustisia ominaisuuksia parantava SoundControl-huopa.
20221_76642.jpg
Orimattilassa huomattiin, kuinka paljon olosuhdehallinta vaikuttaa lopputulokseen
Asiantuntijan mukaan täsmällinen ennakointi säästää rahaa ja vähentää takuukorjausten riskiä.
tiililaattapintainen julkisivu taloyhtiöön wienerberger
Näyttävä tiililaattajulkisivu hyvällä yhteistyöllä
Espoon Gräsantörmäntielle valmistui elokuussa 2023 Hartela Etelä-Suomen urakoimana kolmen asuinkerrostalon kokonaisuus, jonka näyttävät tiililaattapintaiset julkisivut ovat erinomainen osoitus koko suunnittelu- ja toteutustiimin hyvästä ja onnistuneesta yhteistyöstä.
Syksyllä 2023 valmistuva As Oy Töölön Castellum koostuu kolmesta kenoharkkorunkoisesta kerrostalosta.
Kennoharkot runkomateriaalina Helsingin Töölöön rakentuvassa kerrostalokorttelissa
Suomen ensimmäinen kennoharkoilla muurattu kerrostalo valmistui vuonna 2019 Kotkaan. Parhaillaan Helsingin Töölössä on käynnissä tähän mennessä Suomen suurin kennoharkkotyömaa, jossa korttelin kaikkien kolmen kerrostalon ulkoseinät muurataan kennoharkoista.
Castreninkatu rakennustyömaa
CASE Castreninkatu: Miten onnistua rakennustyömaan lajittelussa?
Lajittelu rakennustyömailla on toistaiseksi vielä vaatimattomalla asteella, mutta esimerkkejä löytyy suuntauksesta kohti enemmän lajittelevia ja jätteitä hyödyntävistä työmaita. VENUE:n (Veljekset Nuutinen Oy) työkohteessa Helsingin Kalliossa, Castreninkadulla toteutettiin menestyksekkäästi yhdessä jätehuoltopalveluista vastaavan Vaihtolavacom Oy:n kanssa merkittävä muutos saneeraustyövaiheen jätteenlajittelutapoihin työmaalla.
Cramo
Mittaamalla seurataan olosuhteita – olosuhdehallinnalla varmistetaan laatua
Laadunvalvontamittaukset ovat olennainen osa rakennusprosessia, ja ne auttavat varmistamaan rakennusten laadun, turvallisuuden ja energiatehokkuuden. Mittauspalvelut kannattaa ottaa huomioon rakennusprojektin suunnittelussa ja budjetoinnissa. Niillä voidaan säästää ajassa ja kustannuksissa rakennusprojektin aikana.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton