• Etusivu
  • Rakentaminen

Uusi asetus tiukentaa kierrätystavoitteita – Näin vaatimukset muuttuvat

Rakentajan toimitus
Päivitetty 11.04.2023
202112_73923.jpg

Uudet säännökset astuvat voimaan joulukuun alussa.

Jätelakia tarkentava asetus velvoittaa erilliskeräämään ja kierrättämään jätteet nykyistä tehokkaammin. Yhdyskuntajätteen kierrätystavoitteet tiukentuvat merkittävästi nykyisestä. Uusi kierrätystavoite on vähintään 55 prosenttia vuonna 2025, 60 prosenttia vuonna 2030 ja 65 prosenttia vuonna 2035. Yhdyskuntajätettä syntyy asumisesta ja muusta siihen rinnastettavasta toiminnasta.

Asetus ei muuta rakennus- ja purkujätteen hyödyntämistavoitetta. Niistä tulee hyödyntää jatkossa muutoin kuin energiana tai polttoaineena vähintään 70 painoprosenttia.

Yhdyskuntajätteen kierrätysasteen on EU-lainsäädännön mukaan voinut laskea tähän asti neljällä vaihtoehtoisella tavalla, jotka ovat johtaneet eri tulokseen. Esimerkiksi Suomen vuoden 2018 kierrätysasteeksi saadaan eri tulos komission päätöksen mukaisilla vaihtoehtoisilla laskentamenetelmillä. Uudistettu EU-lainsäädäntö muuttaa yhdyskuntajätteen kierrätysasteen laskentasääntöjä niin, että vaihtoehtoisista laskentatavoista luovutaan.

– Uusien laskentasääntöjen mukaan kierrätettyyn jätemäärään ei saa sisällyttää erilliskerätyn jätteen esikäsittelyvaiheissa syntyvän lajitteluhävikin määrää. Tämän arvioidaan pudottavan Suomen nykyistä kierrätysastetta vähintään muutamalla prosenttiyksiköllä, ympäristöneuvos Riitta Levinen ympäristöministeriöstä selvittää.

Vuoden 2020 kierrätysasteet on raportoitava komissiolle uusien laskentasääntöjen mukaisesti 30.6.2022 mennessä.

Uudet asetukset ovat osa käynnissä olevaa laajaa jätealan asetusten uudistusta. Kokonaisuuteen kuuluvien kuuden muun asetuksen, kuten kaatopaikka-asetuksen ja pakkausjäteasetuksen muutokset on tarkoitus saattaa valtioneuvoston hyväksyttäväksi marraskuun aikana. Asetukset liittyvät EU:n ns. jätesäädöspakettiin, jolla muutettiin jäte-, pakkausjäte-, kaatopaikka- ja romuajoneuvodirektiiviä. Muutoksia tuli myös paristo-, akku-, sähkö- ja elektroniikkalaiteromudirektiiveihin.

Yhdyskuntajätettä kierrätetään liian vähän

Yhdyskuntajätteen kierrätysprosentti on jäänyt Suomessa toistaiseksi varsin alhaiseksi. Viimeisimmän, vuoden 2019 tiedon mukaan yhdyskuntajätteestä kierrätetään vain 43 prosenttia. Syynä tähän on Levisen mukaan muun muassa erilliskeräyksen vähäisyys.

"Myöskään jo nyt käytettävissä olevia erilliskeräysmahdollisuuksia ei käytetä tehokkaasti. Liian monet jättävät lajittelematta jätteensä, vaikka siihen olisi erilliskeräyspalvelu järjestettynä. Osittain voi olla myös puutetta asianmukaisista kierrätyslaitoksista ja markkinoista kierrätetyille tuotteille ja materiaaleille."
Riitta Levinen, ympäristöneuvos, Ympäristöministeriö

Uudet velvoitteet koskevat kaikkea rakennus- ja purkutoimintaa, myös työmaita. Rakennus- ja purkujätteen erilliskeräystä ja hyödyntämistä lisätään asettamalla erilliskeräysvelvoitteet asfaltti-, mineraalivilla- sekä bitumi- ja kattohuopajätteelle.

Pakkausjätteen kierrätetyn jätemäärän laskentasääntöjä uudistetaan samaan tapaan kuin yhdyskuntajätteen kohdalla. Uutta on lisäksi se, että kierrätysasteen laskennassa syntyvän pakkausjätteen määrän arviointia tarkennetaan.

– Syntyvän pakkausjätteen määrä arvioidaan markkinoille saatettujen pakkausten määrän perusteella. Nykyiset tilastot perustuvat tuottajayhteisöihin ja tuottajarekisteriin hyväksyttyjen tuottajien raportoimiin määriin. Jatkossa arvioinnissa on otettava nykyistä tarkemmin huomioon kaikki markkinoille saatetut pakkaukset, Levinen kertoo.

Uusien laskentasääntöjen arvioidaan laskevan esimerkiksi pakkausjätteen kokonaiskierrätysastetta noin kymmenellä prosenttiyksiköllä.

Lainsäädäntö mahdollistaa tiettyjen jätelajien keräämisen yhdessä, jos kyseiset jätteet ovat eroteltavissa. Kerättyjen jätelajien laatu ei tällöin saa heikentyä eikä mahdollisuus niiden kierrätykseen tai uudelleenkäyttöön saa pienentyä.

Uudessa jäteasetuksessa tiukennetaan toiminnanharjoittajan velvollisuuksia pitää kirjaa muun muassa syntyneistä ja käsitellyistä jätteistä. Uutta on myös yrityksiä koskeva vaatimus orgaanisia yhdisteitä sisältävien POP-jätteiden kirjanpidosta sekä jäteöljyn käsittelyssä syntyneistä tuotteista,

Lisää menoja kunnille

Kunnan on järjestettävä biojätteen erilliskeräys taajamissa vähintään viiden huoneiston asuinkiinteistöiltä viimeistään 1.7.2022 alkaen. Biojätteen erilliskeräys sen sijaan laajenee kaikkiin asuinkiinteistöihin yli 10 000 asukkaan taajamissa viimeistään 19.7.2024. Biojätteen erilliskeräyksen voi korvata kiinteistöllä tapahtuvalla kompostoinnilla, josta on ilmoitettava kunnan jätehuoltoviranomaiselle.

Kuntien on lisäksi järjestettävä pakkausjätteen erilliskeräys taajamissa vähintään viiden huoneiston asuinkiinteistöille viimeistään vuoden 2023 heinäkuussa. Velvoitteisiin kuuluvat myös alueellisten vastaanottopaikkojen tarjoaminen muille asumisessa syntyville jätteille, joita ei kerätä kiinteistöissä. Tällaisia ovat muun muassa tekstiilijäte, puujäte sekä puutarha- ja puistojäte.

Kunnan on järjestettävä biojätteen erilliskeräys taajamissa vähintään viiden huoneiston asuinkiinteistöiltä viimeistään 1.7.2022 alkaen
Kunnan on järjestettävä biojätteen erilliskeräys taajamissa vähintään viiden huoneiston asuinkiinteistöiltä viimeistään 1.7.2022 alkaen

Uudet velvoitteet nostavat jonkin verran kuntien menoja, mutta vaikutus on erilainen eri kunnissa. Levisen mukaan erilliskeräysvelvoitteiden on arvioitu nousevan nykyisestä 270 miljoonasta eurosta noin 10 prosentilla.

– Tilanne vaihtelee kunnittain hyvin paljon sen mukaan, millaista erilliskeräystä kunnissa jo nykyisin järjestetään. On huomattava, että kunta kattaa jätehuollon kustannukset asukkailta perittävillä jätemaksuilla. Verovaroja tähän ei käytetä. Laki antaa kunnille mahdollisuuden supistaa velvoitteita enintään viiden vuoden määräajaksi, jos tiukat edellytykset täyttyvät. Levinen ennakoi, että joillakin alueilla hyödynnetään mahdollisuutta.

– Enemmän kuitenkin hyödynnettäneen mahdollisuutta ulottaa erilliskeräys asetusten velvoitteitta laajemmalle alueelle tai pienempiin kiinteistöihin. Jo nyt erilliskeräys on joissakin kunnissa järjestetty laajemmin kuin mihin asetuksen vähimmäisvaatimuksissa velvoitetaan, hän huomauttaa.

Info

Info

Uuden jätelakiasetuksen vaikutukset

  • Yhdyskuntajätteen kierrätystavoitteet tiukentuvat. Uusi kierrätystavoite on vähintään 55 prosenttia vuonna 2025, 60 prosenttia vuonna 2030 ja 65 prosenttia vuonna 2035.
  • Yhdyskuntajätteen kierrätysprosentti on Suomessa alhainen. Vuoden 2019 tiedon mukaan yhdyskuntajätteestä kierrätetään vain 43 prosenttia.
  • Uudet velvoitteet koskevat kaikkea rakennus- ja purkutoimintaa, myös työmaita.
  • Uusien laskentasääntöjen arvioidaan laskevan esimerkiksi pakkausjätteen kokonaiskierrätysastetta noin kymmenellä prosenttiyksiköllä.
  • Uudessa jäteasetuksessa tiukennetaan toiminnanharjoittajan velvollisuuksia pitää kirjaa syntyneistä ja käsitellyistä jätteistä.
  • Kunnan on järjestettävä biojätteen erilliskeräys taajamissa vähintään viiden huoneiston asuinkiinteistöiltä viimeistään 1.7.2022 alkaen.
Rakentaminen
työmaa
jätehuolto
kierrätys
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20211_68127.jpg
Kierrätys rakennustyömailla - utopiaa vai arkipäivää?
Kiertotalous on rakennusalalla kasvava trendi, joka ei esiinny enää juhlapuheissa vaan näkyy konkreettisesti yhä useammalla työmaalla. Hallituksen asettamaan 70 prosentin tavoitteeseen on kuitenkin vielä matkaa.
asbestipitoinen kattolevy sekä rakennuspiirustus
Milloin purkukartoitus on tehtävä?
Pelkkä nimi antaa jo vihjeen siitä, mitä purkukartoitus tarkoittaa. Ennen rakennuksen purkamista on tehtävä kartoitus, jossa tunnistetaan vaaralliset haitta-aineet sekä purkumateriaalit. Kartoitus on laillinen velvoite uuden maankäyttö- ja rakennuslain (KRL) myötä. Laki astui voimaan 1.1.2025 ja sen nimike on nyt muutettu. Uusi on Alueidenkäyttölaki. Nyt purkukartoitus on huomioitava jo heti hankesuunnitteluvaiheessa. Lisäksi lokakuussa 2022 uudistui haitallisia aineita käsittelevä RT-kortisto, ja listalle tuli lisää tutkittavia yhdisteitä.
20209_66620.jpg
VTT kehittää polystyreenin kierrätystä
Rakennustyömailta tutun materiaalin polystyreenin – tuttavammin EPS eli styroksi – kierrätystä kehitetään VTT:n toimesta. VTT:n tiedotteen mukaan valtaosa kerätystä styroksista ja muusta polystyreenijätteestä päätyy yhä poltettavaksi. VTT kumppaneineen selvittää kaksivuotisessa MoPo-projektissa, miten polystyreenimuovin kierrätystä voitaisiin lisätä merkittävästi uudistamalla sen keräystä ja käsittelyä. Tavoitteena on palauttaa jäte puhtaaksi polystyreeniksi tai styreenimonomeereiksi eli muiden muovien ja kemikaalien raaka-aineeksi.
20215_70479.jpg
Muovin vähentämisestä kannetaan huolta työmailla, mutta kustannukset epäilyttävät
Premicon, Lujatalon, ARAn, ympäristöministeriön ja Kuntarahoituksen yhteishankkeessa selvitettiin keinoja muovijätteen lajittelun tehostamiseen rakennustyömailla.
20214_69981.jpg
Lajittelulla jäte muutetaan raaka-aineeksi
Jätteiden lajittelu ja kierrätys ovat osa kiertotaloutta. Kiertotalous on laaja kokonaisuus, johon kuuluvat suunnitelmallinen raaka-aineiden käyttö, kestävä tuotesuunnittelu, materiaalien uudelleenkäyttö ja jätteen määrän vähentäminen. Tässä jätteiden huolellisella lajittelulla on merkittävä vaikutus. Kuka tahansa voi osaltaan vaikuttaa, sillä lajittelu on yllättävänkin helppoa.
20208_66288.jpg
Rakennusmateriaali kiertoon: verkkokauppa rakennus- ja purkujätteelle
Digitaalista markkinapaikkaa suunnittelemaan ja toteuttamaan ryhtyy Metatavu Oy Mikkelin seudulla syntyvälle rakennus- ja purkujätteelle, sekä purettavista rakennuksista tarpeettomaksi jäävälle irtaimistolle.
20225_78170.jpg
Tee kierrättämisestä toimivaa – omalla tyylilläsi
Jätekaapin astiat on täynnä haisevia purkkeja ja puolitäysiä roskapusseja. Maitokartongit löyhkäävät tiskipöydällä ja yksi roskapusseista on vuotanut pahanhajuista nestettä roskastian pohjalle. Pantilliset ja pantittomat kaljatölkit ovat erottamattomina yhteistuumin keränneet kärpäsiä viime viikon perjantaista saakka ja yhdessä tölkissä taitaa olla tupakantumppeja sisällä. Biojätepussi on olemassa, mutta se on unohtunut muiden roskien alle.
20216_71356.jpg
Miten jätteiden litistäminen säästää taloyhtiölle selvää rahaa?
Taas ovat talon roska-astiat sekaisin! Miten ihmeessä naapuri ei taaskaan ole osannut pistää muoveja oikeaan astiaan! Pahvinkeräysastiakin pursuaa yli laitojen. Ei ihme, sehän on täynnä ilmaa.Ei ole yhdentekevää, miten taloyhtiön roskikset täytetään. Oikea jäte oikeassa roskiksessa ja esimerkiksi pahvien litistäminen niin, ettei astia pursua yli äyräiden, säästää rahaa taloyhtiöltä ja näkyy myös osakkaiden kukkarossa. Jäteyhtiöt nimittäin perivät lisämaksua, jos astiat pursuavat yli.
valkoinen sähköauto latauksessa nainen tulossa autoon
Voiko sähköauto syttyä tuleen? Asiantuntijan näkökulma
Kun paloriskin mahdollinen kasvu sähköautojen myötä sekä palokunnan sammutustoimet, varsinkin maanalaisissa pysäköintihalleissa huolettavat. Lukijamme tarjosi oheisen juttuvinkin - mepä selvitimme asiaa.
Hydrauliikkatorni, IDO & Geberit Showroom
Pohjoismaiden ainoa viemäröintitorni valmistui Vantaalle
Mistä johtuu vesilukon kuivuminen? Entä vettä roiskiva wc? Vantaalle IDO ja Geberit Showroomiin elokuussa valmistunut Pohjoismaiden ainoa viemäröintitorni konkretisoi hydrauliikkaongelmia ennennäkemättömällä tavalla.
piirretty hahmo pitää uutiskirjettä kädessä
Ympäristöministeriö esittää uusien rakennusten hiilijalanjälkien raja-arvot ja pyytää lausuntoja
Tiedote: Ympäristöministeriö 5.3.2025.. Suomessa otetaan käyttöön uudet hiilijalanjälkien raja-arvot ensi vuoden alusta. Uusien rakennusten hiilijalanjälkiä rajoittavat säännöt astuvat voimaan vaiheittain, ja ne pyritään säätämään valtioneuvoston asetuksella. Ensimmäiset raja-arvot asetetaan maltilliselle tasolle, mutta niitä kiristetään tulevaisuudessa rakennustyypistä riippuen. Asetuksessa säädetään raja-arvoista kaikille rakennuksille, mutta edelläkävijäkunnilla on mahdollisuus asettaa tiukempia vaatimuksia. Ympäristöministeri Sari Multalan mukaan tämä sääntely tarjoaa tehokkaan työkalun rakennusten päästöjen vähentämiseen ja on tärkeä askel kohti kestävämpää rakentamista.
Sinipaitainen nainen Smarvatten Hub järjestelmää tutkimassa.
Mitä kaikkea vedenkulutusdata kertoo?
Smartvatten Hub digitalisoi kiinteistöjen vesidatan ja mahdollistaa hyödyt, joista ei kulutuslukemien paperille kirjaamisen aikakaudella osattu haaveillakaan.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton