• Etusivu
  • Materiaalit

Puurakentamisen kasvattamiseksi joustavuutta, kustannustehokkuutta ja tiivistä yhteistyötä

Rakentajan toimitus
Päivitetty 15.11.2022
20208_66123.jpg

Puurakentamisesta puhutaan paljon, mutta sen suosio ei näy luvuissa. Vuonna 2019 rakennetuista julkishallinnon opetustiloista 20 prosenttia oli puurakenteisia ja asuinkerrostaloista alle 15 prosenttia. Puun markkinaosuus asuinkerrostaloissa vuosina 2010-2019 oli alle 6 prosenttia. Betonirakentamisen määristä puurakentaminen on vielä tällä hetkellä kaukana.

Kiinteistö- ja rakentamisalalla on tahtoa yhteistuumin edistää puun tuomista rakentamismateriaalina betonin rinnalle. Tähän liittyviä haasteita ja mahdollisuuksia käsiteltiin kiinteistönomistajia ja rakennuttajia edustavan RAKLIn ja ympäristöministeriön toteuttamassa puurakentaminen-klinikassa. Klinikan tuloksena koottiin toimenpiteitä, joilla suomalaisen puurakentamisen osuutta kaikessa rakentamisessa voidaan lisätä. Klinikkaan osallistui rakennuttajia, urakoitsijoita, suunnittelijoita sekä alan järjestöjä ja tutkimuslaitoksia.

"Puun käytön lisääminen alentaa rakentamisen hiilijalanjälkeä. Samalla voidaan pienentää rakennetun ympäristön koko elinkaarenaikaista hiilijalanjälkeä. Puurakentaminen luo edellytyksiä paremman laadun ja tehokkaamman tuotannon kehittämiseen. Lisäksi se tuo rakennusten ja rakennusmateriaalien kierrätettävyyteen uusia mahdollisuuksia", kertoo projektipäällikkö Juho Kess RAKLIsta.

"RAKLIn klinikkatoiminta näyttää hyvin toimivalta mallilta pureutua kehityksen kriittisiin kohtiin. Puurakentaminen on voimakkaassa kasvuvaiheessa ja kasvukipuja on, mutta suuri kiinnostus klinikkaan todisti, että rakennusala haluaa olla kasvussa mukana", toteaa puurakentamisen ohjelman päällikkö Petri Heino ympäristöministeriöstä.

Yhteistoiminnallisuuden hyödyt käyttöön

Klinikan työpajoissa nousi esille useita asioita, jotka tällä hetkellä rajoittavat puurakentamisen kasvua. Esimerkiksi puutuotetoimittajia ei tällä hetkellä ole Suomessa kovin montaa, joten hankkeissa tarvitaan yhteistoiminnallisempia toimintamalleja ja hankinnassa neuvottelumenettelyä.

Yhtenä puurakentamisen esteenä klinikkaan osallistujat kokivat myös kaavamääräykset, jotka eivät huomioi puurakentamisen erityispiirteitä. Esimerkiksi vaatimukset väestönsuojista ja yhteisistä tiloista voisivat olla rakennuskohtaisuuden sijaan aluekohtaisia. Suosituksena nousi myös rakennusoikeuteen lisättäväksi huoneistojen sisäisten paksumpien kantavien seinien osuus kerrosalasta.

Lisäksi kaupunkien välinen yhteistyö nähdään tärkeänä ja keskeisenä keinona edistää puurakentamista. Puurakentaminen voitaisiin tuoda osaksi kuntien strategioita, ja näin se tulisi huomioiduksi kaavoitus- ja tontinluovutusohjelmissa.

Puurakentamisen kustannukset ovat myös tällä hetkellä muuta rakentamista korkeammat. Hankkeessa, jossa verrattiin samanlaisia puu- ja betonikerrostaloja, puukerrostalo oli noin 10-15 prosenttia vastaavaa betonirakenteista taloa kalliimpi. Tehtaissa tapahtuva valmistus sekä toistettavat vakioratkaisut, jotka lisäävät laatuakin, nähdään keinona kustannusten alentamiseen.

Lähde: RAKLI ry

Materiaalit
runko
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

201812_55695.jpg
Verkosta ostettu talo säästää euroja
Asiakkat ovat innostuneet uuden kodin verkko-ostamisesta, koska verkossa talokaupat tulevat edullisemmaksi ja ostaminen käy helpommin ja nopeammin perinteiseen tapaan verrattuna.Kastelli päätti toteuttaa asiakkaiden toiveet isommasta omakotitalosta Play-mallistoon, joten Kastellin verkkopalvelussa laajennettiin saatavilla olevaa mallistoa nyt isommalla, 120-neliöisellä uutuudella. Play 120 -kodissa yhdistyvät käytännöllinen tilasuunnittelu sekä joustava pohjaratkaisu.
kuvassa rakennusmies puristaa liimaa koolauspuuhun ja aikoo liimata paneelin seinään wtf x liimalla
Rakennuskemialta ratkaisuja tyypillisimpiin liimaus- ja tiivistysongelmiin
Rakennuskemian Mikko Ikonen kertoo, että Rakennuskemialla lähdettiin etsimään ratkaisuja tyypillisimpiin liimaus- ja tiivistysongelmiin.–Haimme koostumuksissa jopa vuosien etumatkaa, kertoo Ikonen.WTF-sarjan ajatuksena oli valmistaa teknisesti parhaat tuotteet eri käyttökohteisiin. Tämän vuoksi koko liima- ja tiivistysmassavalikoima mietittiin aivan uusiksi. Sarjan korkea laatu on saavutettu pitkäjänteisellä tutkimus- ja tuotekehitystyöllä yhdessä johtavien alan pioneerien kanssa.
20214_70078.jpg
Uusi viranomaisohje rakennustyömailla poikkeusaikana toimimiseen
Päivitetty ohje keskittyy altistumisten ehkäisemiseen. Sen mukaan työnantajalla on vastuu riskien arvioimisesta. Ministeriöllä ei ole kokonaisvaltaista käsitystä siitä, miten rakennusalalla noudatetaan rajoituksia.
mies pitelee korvia työmaalla kypärä päässä
Tällaiset ovat kuulonaleneman riskit työssäsi
Kuulonalenema, joka johtuu melusta, on yleinen ammattitauti maailmassa. Jokapäiväisessä työssä altistuminen korkeille melutasoille voi aiheuttaa pysyviä vaurioita kuulollesi. Onneksi kuulonalenemaa on kuitenkin helppo ehkäistä.
20222_76873.jpg
Uusi oppimateriaali vastaa rakennusalan osaamiskritiikkiin
Rakennusfysiikan tuore oppimateriaali painottaa teoriaosaamisen merkitystä.
Jukka Vaara testasi Sievin työjalkineita ja IKHn Patron talvityövaatteita pohjoisessa Suomessa
Sievi-työkengät pärjäsivät pohjoisessa
Ensimmäisenä tietenkin minusta. Olen vajaan parikymmentä vuotta auton ratissa töitä tehnyt pohjoisen asukki. Teen töitä yrityksessä, joka kuljettaa poroja paliskunnista teurastamolle.Testikäyttöön sain Sievin työvaatepaketin: Sievin varrelliset turvakengät. Porokuljetuksissa vaatteilta ja kengiltä vaaditaan paljon. Lämpötilavaihtelu on kova, sotkeutuminen on jatkuvaa ja eläinten kanssa touhutessa vaatteiden ”istuminen” on tärkeää. Sarvet, auton rampit ja lukitukset aiheuttavat välillä vaaratilanteita.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton