• Etusivu
  • Rakentaminen

Palveleva peltisepäntukku hallirakentamiseen ja tavarantoimitukseen

– ketterä, joustava ja nopea

Tiia PuistoKaupallinen yhteistyö Virte-Metalli Oy
Julkaistu 18.10.2023
peltisepanliike-tukkuliike-tavarantoimitus-banneri-1920x1080

Virte-Metalli on palveleva tukkuliike katonrakennuksen ammattilaisille ja kuluttajille.

Peltisepän taituruus, rakentamisen intohimo ja innovaation voima. Näin voisi kuvailla Virte-Metallia, joka pitkän historiansa aikana on omistautunut palvelemaan asiakkaitaan huippuosaamisella ja sydämellä.

Kattotuotteista ja hallien pelleistä kaikkeen muuhun, turkulainen perheyritys Virte-Metalli on kasvanut haasteista voimaa ammentaen ja pysynyt vahvana tekijänä yli 50 vuotta. Palvelevan rakennusteollisuuden teräksinen tavarantoimittaja toimitusjohtaja Jaakko Virtanen kertoo nyt, miksi juuri Virte-Metalli on paras kumppani hallirakentamiseen, julksisivuverhous- ja kattoturva-asioihin sekä reseptin pitkäikäisiin ja tyytyväisiin asiakassuhteisiin.

Asiakkaan tarpeet aina ensin – vastuullisesti ja luotettavasti

Jo perustamisesta lähtien Virte-Metallilla on ymmärretty rakentamisalan tarpeet kokonaisvaltaisesti. Turkulaislähtöinen rakennusalan yritys toimii lähinnä Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueella. Virtanen kertoo, että yrityksen tavoitteena on olla paras kumppani rakennusprojekteissa. Tähän tavoitteeseen ollaan päästy tarjoamalla vastuullisia, kilpailukykyisiä, luotettavia, asiantuntevia ja innovatiivisia ratkaisuja.

– Tarjoamme kilpailukykyisiä ja innovatiivisia ratkaisuja. Kuuntelemme asiakkaitamme ja kehitämme tuotevalikoimaamme heidän tarpeiden mukaan. Vuosien aikana olemme kasvaneet ja kehittyneet yhdessä asiakkaidemme, markkinoiden ja teknologian kanssa varmistaaksemme parhaan palvelukokemuksen. Olemme muun muassa laajentaneet toimintaamme aurinkosähköön ja tarjoamme muiden palveluiden ohella aurinkopaneeleihin integroituja ratkaisuja, Virtanen luettelee.

Virte-Metallilta löytyy kaikki hallirakentamiseen. Jo tarjouksen tekovaiheessa huomioidaan kaikki, mitä projektissa voi tarvita, ja asiakkaan ei tarvitse tehdä muuta kuin ottaa yhteyttä Virte-Metalliin – vähän kuin yhden pysähdyksen taktiikalla.

– Pyrimme aina ylittämään asiakkaidemme odotukset. Se on aivan toimintamme ytimessä, Virtanen summaa.

Paikallisuuden voimaa tänään ja huomenna

Yksi syy Virte-Metallin pitkään ja vahvaan historiaan on paikallisuus.

– Me ymmärrämme paikallisten toimittajien ja valmistajien voiman. Pystymme tarjoamaan erityisesti Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla kilpailijoitamme ketterämpiä ja nopeampia toimituksia, ja reagoida nopeasti asiakkaidemme tarpeisiin, Virtanen vahvistaa.

Suomalaisuus ja paikallisuus ovat Virte-Metallin valttikortteja, ja he käyttävät suomalaista terästä tuotteissaan.

– Paikallisuus näkyy myös tuotteissamme, sillä käytämme Suomessa valmistettua väripintaista terästä. Käyttämämme teräs on kehitetty Pohjolan vaativiin olosuhteisiin, ja se on erittäin tasalaatuinen tuote, jonka käyttämisestä meillä on vuosikymmenien ajalta erinomaiset kokemukset, Virtanen sanoo.

Virte-Metalli palvelee sekä rakennusalan ammattilaisia, peltiseppiä, rakennusliikkeitä että kuluttajia kaikin mahdollisin tavoin.

– Seuraamme rakennusalan muutoksia ja opastamme asiakkaitamme. Rakennamme pitkäjänteistä yhteistyötä kumppaneidemme kanssa. Nyt ja huomenna, Virtanen summaa.

Virte-Metalli on palvelevan rakennusteollisuuden teräksinen tavarantoimittaja.

Virte-Metalli on palvelevan rakennusteollisuuden teräksinen tavarantoimittaja.

Info

Info

Virte-Metalli palvelee

Ota yhteyttä Virte-Metalliin ja tutustu palveluihin sekä tuotteisiin. Jättämällä tarjouspyynnön saat alan luotettavimmalta peltisepänliikkeeltä varmasti kilpailukykyisen, kustannustehokkaan ja ketterän tarjouksen!

Virte-Metalli Oy
Rakentaminen
julkisivu
terästuotteet
ammattilaisille
hankkeen aloitus
katto
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje
Alan uutisia, tutkimuksia, tuotetietoa, asiantuntijahaastatteluja, keskusteluja – RakentajaPRO:n uutiskirjeessä saat kerran viikossa sähköpostiisi koosteen rakentamisen ammattilaiselle ajankohtaisista aiheista. Uutiskirje on maksuton.

Aiheeseen liittyvää

halli-osake kuvattu ylhäältä päin ja hallin katto on selkeästi esillä. Halli on puiston reunassa.
Peltikattoja saa nyt nopealla toimituksella – varmista kuitenkin toimittajan luotettavuus
Asiakasnäkökulmasta tarkasteltuna rakennusalan ja rakennustarvikkeiden myynnin tilanne on ilman muuta palkitseva. Yritysten tilauskannat ovat niukenneet merkittävästi, mikä tarkoittaa sitä, että remonttitöille voi saada tekijän vain muutamien päivien tai viikon varoitusajalla. Virte-Metallin toimitusjohtaja Jaakko Virtanen Peltiä-blogissaan toteaa, että Tämä tilanne tekee urakkatarjousten sekä myös tarvikkeiden kilpailuttamisesta erityisen järkevää, sillä urakoitsijoiden välinen taistelu projekteista on kovaa.Huippuvuosien 2021–2022 hintatasosta on tullut selvä lasku, joka näkyy niin työn kuin materiaalien hinnoissa – monien remonttien kustannukset ovat pudonneet jopa 10–20 % tai jopa enemmänkin. Vaikka tulevaisuuden hintakehitystä on vaikea ennustaa, tämä on ainutlaatuinen tilaisuus rakennusliikkeille säästää merkittävästi urakkakustannuksissa verrattuna edellisiin vuosiin.Peltimarkkinat ovat verrattavissa rakennusalan suhdanteisiin, joissa varsinkin uudispuolella on notkahdusta tullut reippaastikin. Korjaus- ja remontointipuolella kauppa vielä käy.
Yhteistyö
Miksi luotettava yhteistyökumppani on niin tärkeä?
Petri Lehtisen, Peltisepänliike Pääkkönen Oy:n toimitusjohtajan, mielestä yhteistyökumppanin luotettavuus ensisijaisen tärkeää. Kun yritykseltä vaaditaan tilaajan suunnalta joustavuutta, ketteryyttä ja toimitusvalmiutta erityisesti näinä haastavina aikoina, samaa vaaditaan myös yhteistyökumppaneilta. Miten peltisepänliike on peltimateriaalin saatavuusongelmien aikakautena kuitenkin onnistunut hoitamaan tilatut työt ongelmitta ja sovitusti?
kuvassa siltasairaalan työmaa joss näkyvissä sairaalan teräsrunko
Päästövähennykset ovat mahdollisia rakentamisessa, jos se tehdään yhdessä ja tasapuolisesti
Päästövähennyksiä vaarantavat lainsäädännön muutokset, jossa puupohjaisten materiaalien tuki vääristää faktoja. Tutkimusten mukaan rakennukset ja rakentaminen aiheuttaa noin kolmasosan ilmastopäästöistä maapalolla. Rakennukset pitää suunnitella kevyemmiksi ja ilmastokustannustehokkaammiksi. Tämä on mahdollista vain, jos raaka-aineet hyödynnetään sinne missä niiden ominaisuudet ovat parhaimmillaan.
20214_70380.jpg
Tiilijulkisivu kuin taideteos
Tiili on materiaali, joka inspiroi suunnittelijoita visuaalisesti mielenkiintoisiin ja ympäristöä elävöittäviin julkisivutoteutuksiin. Eri tiilivärejä ja limityksiä luovasti yhdistelemällä muuratusta tilijulkisivusta muodostuu modernia ja kestävää, kaikille nähtävissä olevaa katutaidetta.
Rei'itetty teräsohutlevy käyttötarkoitukset
Reikälevy taipuu moneksi
Rakentamisessa on valtava määrä erilaisia käyttökohteita, joiden toteutukseen tarvitaan materiaaleilta erilaisia ominaisuuksia, jolloin materiaalin monipuolisuus huomattava etu. Rei’itetty teräslevy vastaa monipuolisuudellaan rakentamisen ratkaisuihin. Rei’itetyn teräsohutlevyn (reikälevyn) avulla voidaan toteuttaa vaikkapa näyttäviä sisäkattoja tai parvekekaiteita sekä valaistus- ja julkisivuratkaisuja. Tarvittaessa reikälevyn taakse voidaan liimata akustisia ominaisuuksia parantava SoundControl-huopa.
Laadukas GreenCoat-katto suojaa taloa vuosikymmeniä.
Kotimainen maalipinnoitettu laatuteräs kestää vuosikymmeniä ankarissakin sääolosuhteissa
Rakennusmateriaaleina käytettäviltä terästuotteilta edellytetään ensisijaisesti kestävyyttä ja laadukkuutta. Tietyt terästuotteet, kuten vesikatteet, sadevesijärjestelmät ja julkisivutuotteet, joutuvat kestämään vaihtelevia ja ankariakin sääolosuhteita, joissa niiden odotetaan kestävän teknisesti ja näyttävän hyviltä vuosikymmenien ajan.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton