• Etusivu
  • LVI

Ole vedensäästön mahdollistaja – valitse tulevaisuuden tarpeet täyttävä vedenmittausjärjestelmä

Minna TarvainenKaupallinen yhteistyö Smartvatten Oy
Julkaistu 18.04.2023Päivitetty 19.04.2023
Suomalaiset vedenkäyttäjät pystyvät merkittäviin muutoksiin vedenkulutustottumuksissaan.

Suomalaiset vedenkäyttäjät pystyvät merkittäviin muutoksiin vedenkulutustottumuksissaan.

Vedenkulutusta on tarpeen vähentää, ja suomalaisilla siihen on varaa hyvinvoinnista tinkimättä. Veden säästämiseen kannustava mittausjärjestelmä antaa muutokseen tarvittavan sysäyksen ja edistää samalla ESG-tavoitteisiin pääsyä.

Vaikka Suomessa ei ainakaan toistaiseksi ole pulaa vedestä, talousveden tuotantoprosessista syntyy paljon kuormitusta ympäristölle. Käytetyn veden puhdistaminen kuluttaa energiaa ja siihen käytetyt kemikaalit kuormittavat luontoa. Myös veden lämmittäminen vaatii energiaa, jonka tuottaminen aiheuttaa päästöjä.

Veden säästämisessä jokaisen teoilla, pienimmilläkin, on merkitystä. Kiinteistöjen omistajat ja rakennusten LVI-ratkaisuihin vaikuttavat suunnittelijat ovat kuitenkin keskivertoa onnekkaammassa asemassa, sillä heillä on mahdollisuus vaikuttaa astetta enemmän – tekemällä viisaita valintoja, jotka parantavat kaikkien asukkaiden motivaatiota ja mahdollisuuksia säästää vettä.

LVI- suunnittelijoilla on mahdollisuus tehdä valintoja, jotka parantavat kaikkien asukkaiden motivaatiota ja mahdollisuuksia säästää vettä.

LVI- suunnittelijoilla on mahdollisuus tehdä valintoja, jotka parantavat kaikkien asukkaiden motivaatiota ja mahdollisuuksia säästää vettä.

Vuosien aikana keräämämme data on osoittanut, että suomalaiset vedenkäyttäjät pystyvät merkittäviin muutoksiin vedenkulutustottumuksissaan. Kun vedestä aletaan laskuttaa kulutuksen mukaan, vedenkulutus vähenee noin 30 %. Tämän mahdollistava vedenmittausjärjestelmä on siis erittäin ratkaisevassa roolissa.

Monipuolinen vedenmittausjärjestelmä tukee ESG-tavoitteita

Energiatehokkuuden parantaminen on nyt keskiössä monilla kiinteistöalan toimijoilla. ESG-toimenpiteet eli ympäristövastuullisuuteen sekä sosiaaliseen ja hallinnolliseen vastuullisuuteen liittyvät asiat ovat yhä enemmän esillä ja näiden tavoitteiden täyttämiseksi tehdään jo töitä.

Tässä yhteydessä on hyvä tunnistaa, että sähkön ja lämmitysenergian lisäksi vedenkulutus muodostaa merkittävän osan kiinteistön CO2-päästöistä, ja erityisesti lämpimän veden kulutus vaikuttaa suuresti kiinteistön hiilijalanjälkeen. Vesitehokkuuteen panostaminen on siis ESG:n kannalta hyvin olennainen asia, vaikka monet kiinteistöjen omistajat eivät vielä ole ymmärtäneet sen merkitystä.

Jo kymmenissä tuhansissa kiinteistössä mitataan vedenkulutusta Smartvattenin avulla.

Jo kymmenissä tuhansissa kiinteistössä mitataan vedenkulutusta Smartvattenin avulla.

Tulevaisuudessa ESG:n ympäristönäkökulma nousee koko ajan tärkeämmäksi kiinteistöalalla. EU:n ympäristösäädökset tulevat myös kiristymään jatkossa, joten nyt kannattaa jo tehdä kauaskantoisia valintoja, jotka mahdollistavat ESG-tavoitteiden täyttymisen.

Info

Info

Älykäs vedenmittausjärjestelmä tuo kerralla monia hyötyjä

Smartvattenin vesitehokkuutta edistävät ratkaisut sopivat kaikenlaisiin kiinteistöihin, ja jo kymmenissä tuhansissa kiinteistössä mitataan vedenkulutusta Smartvattenin avulla. Kun valitset kiinteistöösi Smartvatten Verto -vedenmittausjärjestelmän, saat hyötyjä monipuolisesti ja pitkällä aikavälillä:

  • Järjestelmä mahdollistaa vedenkulutuksen mittaamisen tarkasti. Huoneistonäytön ja mobiilisovelluksen ansiosta asukkaatkin näkevät vedenkulutuksensa ja pystyvät säätämään kulutustaan.
  • Saat järjestelmästä säännölliset raportit ja ilmoitukset epätavallisesta kulutuksesta tai järjestelmän huollon tarpeesta. Näin myös mahdolliset vuodot havaitaan ajoissa.
  • Pystyt tarkastelemaan kaikkien kiinteistöjesi vedenkulutusdataa ja näet vedenkulutuksen muutokset niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä.
  • Smartvatten Verto vastaa EU:n energiatehokkuusdirektiivin vaatimuksiin.
  • Kun täydennät kiinteistöjesi vedenmittauksen Smartvattenin päävesimittausratkaisulla, teet kiinteistösi vedenmittauksesta kaikenkattavaa. Samalla ansaitset pisteitä kestävän kehityksen sertifikaatteihin.

Suomalainen Smartvatten Verto on markkinoiden laajin vedenmittausjärjestelmä, joka kattaa kiinteistöjen nykytarpeet ja vastaa myös tulevaisuuden ympäristövaatimuksiin. Järjestelmän parhaat tekniset ratkaisut tekevät vedenhallinnasta älykkäämpää ja auttavat kiinteistöjen sekä kotien omistajia käyttämään vettä entistä kestävämmin.

Tutustu Smartvattenin ratkaisuihin tarkemmin täältä ja kysy lisää!

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Smartvatten Oy
LVI
tuotetietous
vesiputkistot
suunnittelu
huoneisto
keittiö
ekologisuus
ympäristö
koti
putkiremontti
kylpyhuone
wc
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje
Alan uutisia, tutkimuksia, tuotetietoa, asiantuntijahaastatteluja, keskusteluja – RakentajaPRO:n uutiskirjeessä saat kerran viikossa sähköpostiisi koosteen rakentamisen ammattilaiselle ajankohtaisista aiheista. Uutiskirje on maksuton.

Aiheeseen liittyvää

20213_69416.jpg
Veden ja energian säästöä IoT-teknologian avulla
Suurin osa asuinkiinteistön kustannuksista syntyy käyttövedestä, veden lämmityksestä ja jätevedestä. Koska vesi on kallista, on kannattavin energiainvestointi veden säästäminen. Mutta miten säästää, kun ei tiedetä, paljonko kulutetaan?Suomalainen kerrostaloasuja kuluttaa keskimäärin 130 litraa vettä vuorokaudessa, mutta vaihteluväli voi olla alle 30 litrasta pitkälle yli 500 litran vuorokausikulutukseen henkilöä kohden. Monissa taloyhtiöissä vesilaskutus perustuu huoneiston henkilömäärään tai veden yksikkökustannukseen pinta-alaa kohti ja laskutetaan osana vuokraa tai vastiketta kiinteänä vesimaksuna. Tästä syystä säästeliäs vedenkäyttäjä saattaa maksaa runsaammin vettä käyttävien naapurien kulutuksesta.
202111_73715.jpg
Viisi puntaroitavaa näkökulmaa ennen vedenmittaus­järjestelmän hankkimista
Vedenmittausjärjestelmän valintaan kannattaa paneutua, sillä tehdyn päätöksen taloudelliset vaikutukset näkyvät vuosia taloyhtiön ja asukkaiden pussissa joko ylimääräisinä menoina tai pääomalle voittoa tuottavana energiasijoituksena.
vedenkulutuksen mittaus taloyhtiössä
Vedensäästöllä kilpailuetua
Epävakaa maailmantilanne ja kasvaneet kustannukset ovat saaneet entistä useamman kiinteistönomistajan kiinnostumaan energian säästämisestä. Kun tavoitteena on energiatehokas kiinteistö, katse on syytä kohdistaa sähkön ja kaukolämmön kulutuksen lisäksi myös kiinteistönhallinnan suurimpaan kuluerään – veteen.
Geberit IDO seinä-wc
Kestävästi valmistettu uusi seinä-wc on helppo ja nopea asentaa
IDOn uusi seinäasenteinen Glow 68 on pelkistetyn tyylikäs ja helposti puhdistettava wc-istuinmalli. Loppukäyttäjän arjen helpottamisen lisäksi IDO Glow 68 -mallin asentaminen on tehty helpoksi.
Villeroy & Boch markkinoinnista vastaava Jenni Luomala istuu Helsinki Hub hotellin huoneessa
Kestävän kehityksen kylpyhuone rakennetaan elinkaari edellä
Vanha kirkkopuisto on Helsingissä tärkeä ja perinteikäs ympäristö, jonka laidalle on juuri avautunut Scandic Helsinki Hub -hotelli. Urbaaniin 1920-luvun tehdaskiinteistöön on rakennettu korkeatasoisten hotellihuoneiden lisäksi monipuolisia coworking-tiloja työskentelyyn. Hotellihankkeessa on kiinnitetty erityistä huomiota rakentamisen ja kalusteiden ympäristöystävällisyyteen.
20218_72052.jpg
Tiili osana vähähiilistä rakentamista
Tiili on perinteinen, jo vuosituhansia käytetty rakennusmateriaali. Sen kestävyys niin runko- kuin julkisivurakentamisessa on todettavissa kauniisti patinoituneissa vahoissa tiilirakennuksissa ympäri maailmaa. Ekologisesti kestävässä rakentamisessa rakenteilta vaaditaan pitkäikäisyyttä, elinkaaritaloudellisuutta ja kierrätettävyyttä - ominaisuuksia, jotka voidaan kaikki saavuttaa keraamisilla tiiliratkaisuilla.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton