• Etusivu
  • Talo

Korona voi jättää nykyiset avokonttorit historiaan

Rakentajan toimitus
Julkaistu 21.09.2020Päivitetty 15.11.2022
20209_66751.jpg

Etätöiden yleistyminen ja koronaviruksen vaatimat turvallisuustoimet ovat lisänneet tarvetta nykyisten toimistotilojen muokkaamiseen.

Tilat tukemaan pienryhmätyöskentelyä?

Korjausrakentamisen asiantuntija uskoo, että kysyntä toimistojen muuttamiseksi kasvaa lähitulevaisuudessa.

– Kun työntekijät jossain vaiheessa alkavat palata takaisin etätöistä, aletaan miettiä, onko avokonttori sittenkään paras vaihtoehto ja sopivatko yrityksen nykyiset toimitilat muuttuneeseen toimintaympäristöön, MaxBuild Korjausrakentaminen Oy:n toimitusjohtaja Tapio Virta sanoo.

Avokonttorit ovat olleet muodissa 2000-luvun alusta alkaen. Toimistoja on muutettu kilvan avarammiksi ja väliseiniä on poistettu.

– Odotettavissa on, että avoimien tilojen käyttöä tullaan rajoittamaan niin, että yhtä suurta määrää ihmisiä ei enää päästetä samanaikaisesti konttoriin. Ei ole odotettavissa tilannetta, jossa koronaa ei olisi keskuudessamme lainkaan. Siksi on tarpeen erottaa isoja tiloja pienempiin kokonaisuuksiin.
Tapio Virta, toimitusjohtaja, MaxBuild Korjausrakentaminen Oy

Virta uskoo, että tilat suunnitellaan jatkossa enemmän pienryhmätyöskentelyyn sopiviksi.

– Yrityksissä on järkevää pitää ryhmän erillään siten, ettei koko yrityksen toiminta vaarannu, jos ihmisiä joutuu karanteeniin. Jos yksi työryhmä joutuu karanteeniin, muut toiminta voi jatkua edelleen normaalisti. Toimintaa voi organisoida myös siten, että ryhmät vuorottelevat toimistotiloissa, jotta ne eivät kohtaa toisiaan.

Vaikutukset ulottuvat talotekniikkaan

Toimistotilojen muutostyöt voivat vaatia puuttumista myös talotekniikkaan esimerkiksi silloin, jos avokonttoriin lisätään seiniä. Virran mukaan talotekniikka on mietittävä ensisijaisesti ilmanvaihdon perusteella.

– Jos avokonttoria muutetaan, huomioitaviksi tulevat myös sähkö- ja tietoliikennepistokkeiden sijoittelu niin, että pistokkeita on kaikkien käytettävissä. Myös valaistus on usein mietittävä uudelleen.

Ilmanvaihdossa eteen voi tulla uudelleenkanavointi ja uudelleenkohdistaminen. Virta huomauttaa, että toimistojen muutostyöt ovat olleet monessa yrityksessä ajankohtaisia jo ennen koronaa.

– Moni toimisto odottaa teknistä remonttia ja kasvojenkohotusta. Nyt kun remontista on tullut ajankohtainen, siihen kannattaa ehkä yhdistää myös muita kunnostustöitä.

Vanhemmissa toimistorakennuksissa eteen saattaa tulla myös pohdinta energiaremontista. Jos tulevina vuosina on tarkoitus vuokrata tai myydä tiloja, paljon energiaa kuluttavat kiinteistöt eivät välttämättä houkuttele uusia omistajia.
Aurinkopaneelien käyttö yleistyy energiaremonttien yhteydessä

Aurinkopaneelien käyttö yleistyy energiaremonttien yhteydessä

– Vanhoissa toimistotaloissa tekniikka on usein vanhentunutta. Nyt halutaan, että oma kiinteistö täyttäisi paremmin tulevaisuuden energiavaatimukset. Tulevina vuosina kiinteistöjä kaupataan energiataloudellisuuden perusteella. Energiaremontti nostaa aina kiinteistön arvoa, Virta muistuttaa.

Tilat pienenevät käyttämättömyyden johdosta?

Etätyön yleistyminen ja uudenlaiset työskentelyjärjestelyt voivat näkyä toimistotilojen osittaisena tyhjentymisenä. Virta uskoo, että monessa yrityksessä pohditaan käytössä olevien tilojen pienentämistä.

– Toimistotilaa tulee olemaan paljon tarjolla. On todennäköistä, että yritykset harkitsevat toimintojensa yhdistämistä ja esimerkiksi haarakonttorien liittämistä yhteen pääkonttorin kanssa.

Jos toimistotilat näyttävän jäävän tyhjilleen, vaihtoehtona on niiden muuttaminen tietyillä alueilla asunnoiksi.

– Konttoreita on turha pitää pitkiä aikoja tyhjillään. Yksi vaihtoehto on purkaa rakennus ja tehdä tilalle uudisrakennuksia asumiskäyttöön. Tämä ei tietenkään ole mahdollista kaikkialla.

Hubit – työskentelytilan tulevaisuus?

Riippumattoman KTI Kiinteistötieto Oy:n toimitusjohtaja Hanna Kaleva ei uskalla vielä ennustaa, miten laajasti yritykset lähtevät muuttamaan nykyisiä toimitilojaan.

– Tilanne on markkinoiden näkökulmasta uusi. Pandemia on kesken, joten on vaikea sanoa, millaisia pidemmän aikavälin muutoksia koronalla on toimitilakysyntään ja toimitilojen muutostarpeisiin.

Kaleva kuitenkin näkee, että viime vuosina jyllännyt trendi tehokkaista avo- ja monitoimitiloista ja nimeämättömistä työpisteistä vaikuttaa nykytilanteessa huonolta ratkaisulta.

– Niistä pyritään nyt pois ja haetaan laadukkaita ratkaisuja, joissa työpisteet on sijoitettu väljemmin. Lisäksi tarvitaan viihtyisiä, pienempiä tiloja virtuaalikokouksille. Ne ovat yhden henkilön neuvotteluhuoneita ja pieniä työskentely- ja neuvottelutiloja. Tiiviisti pakattua avotoimistotilaa tulee olemaan jatkossa vähemmän. Minun on silti vaikea uskoa, että toimistoissa palataan takaisin työhuoneisiin.

Maailmalla pienimuotoiseksi trendiksi ovat Kalevan mukaan nousemassa niin sanotut hubit, jotka ovat työnantajan tarjoamia työskentelytiloja varsinaisen toimiston ulkopuolella. Tavallaan hubit ovat siis joustavia etätyöskentelypisteitä.

– Yritykset eivät ole vielä ehtineet laajalti miettiä saati toteuttaa mitään pysyviä toimintatapoja. Selvää on, että muutoksia tulee.

Talo
sisätilat
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje
Alan uutisia, tutkimuksia, tuotetietoa, asiantuntijahaastatteluja, keskusteluja – RakentajaPRO:n uutiskirjeessä saat kerran viikossa sähköpostiisi koosteen rakentamisen ammattilaiselle ajankohtaisista aiheista. Uutiskirje on maksuton.

Aiheeseen liittyvää

201610_47531.jpg
Led-kasvilamppu saa huonekasvit kukoistamaan
Iltojen pimetessä päivät lyhenevät ja kasvien keinovalon tarve kasvaa, kun luonnonvaloa ei ole enää tarpeeksi. Kasvit tarvitsevat valoa fotosynteesin lisäksi kukintaan sekä kasvuun. Talvella ikkunoilla valon määrä on n. 400 luksia, vaikka kasvit tarvitsisivat noin 1000 luksia 12 tuntia päivässä. Riittämätön valomäärä ilmenee mm. kellastuneina lehtinä ja kasvit altistuvat helpommin tuholaisille.Lisävalon tarve ajoittuu lokakuusta helmikuulle ja kaikki kasvit hyötyvät siitä,vaikka suurin tarve onkin kuumien seutujen kasveilla. Kasvilampun spektri on sovitettu kasvien fotosynteesin kannalta optimaaliseksi. Siinä on paljon sinisiä ja punaisia aallonpituuksia ja vain vähän kasvien kannalta hyödyttömiä keltaisia aallonpituuksia. Led-mallin valo on myös ihmissilmälle miellyttävämpää kuin vastaavan energiansäästölampun ja saa kasvit ja kukat näyttämään kauniimmilta.
Kelatuotteet
Peltituotteet – muun muassa kelat, reikälevyt ja arkit – rakentamisen monipuoliseen käyttöön
Metehen laaja raaka-ainevarasto on yksi Suomen kattavimpia ja tarjoaa laadukkaan sekä kilpailukykyisen vaihtoehdon raaka-ainetoimituksille. Joustavan palvelun ja nopean tuotannon avulla varmistetaan sujuvat toimitukset asiakkaille. Erikokoisten kelojen lisäksi Metehe toimittaa rainoja, arkkeja sekä reikälevytuotteita.
20204_63785.jpg
Mitkä ominaisuudet edesauttavat männyn käyttöä sisätiloissa?
Varjossa viihtyvä alueiden valtaajaKuusella on osa kulttuuriperinteessämme. Kuusta on pidetty toisaalta uhkaavan synkkänä, mutta taas toisaalta suojaavana. Synkkä hahmo pimeässä, mutta suojana esimerkiksi sateella. Kuusta tuodaan sisälle talven pimeimpänä aikana esimerkiksi joulukuuseksi samalla tuoden toivoa ja vihreyttä. Hautausmailla taas kuusenhavuja on käytetty arkun ja haudan koristeena symboloimassa ikuisuutta.
20229_79467.jpg
Led-valaistuksen suunnittelu on tärkeää - miksi?
Valaistussuunnittelu on yksi tärkeimmistä osa-alueista, kun suunnitellaan kodin remonttia tai rakentamista, eikä sitä ole järkevää jättää viime hetkeen. Harva onnistuu valaistuksen ostamisessa vain menemällä (verkko)kauppaan ja kasaamalla kärryn täyteen lamppuja ja valaisimia.Tässä artikkelissa kerrotaan, mitä valaistussuunnittelussa kannattaa huomioida, ja mitä hyötyä valaistussuunnittelusta on.
20204_64445.jpg
Vinkit led-nauhavalaistuksen suunnitteluun
Led-nauhavalaistus on moneen kohteeseen ja käyttötarkoitukseen sopiva valaistusmuoto. Kuten muukin valaistus, myös se tarvitsee jonkin verran suunnittelua. Tässä viisi yleistä ohjetta, joiden mukaan tehtynä led-nauhavalaistus varmasti onnistuu.
20204_63716.jpg
Merkittävästi ohuempi eriste mahdollistamaan korjausrakentamista
Tehokkaimpia markkinoilla yleisesti käytettävistä lämmöneristemateriaaleista seinä- ja kattorakenteissa on Finnfoamin FF-PIR.Eristeet soveltuvat:uudisrakentamiseen,matala-, passiivi- ja nollaenergiarakentamiseenvanhojen rakennusten lisälämmöneristämiseen.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton