• Etusivu
  • LVI

Hiilidioksidin mittaaminen energiatehokkaan ilmanvaihdon tueksi

Tiina Painokallio
Päivitetty 18.03.2025
20218_71778.jpg

Hiilidioksidipitoisuuksien hallinta parantaa sisäilman laatua, tukee jaksamista ja keskittymiskykyä.

Sisäilman epäpuhtaudet heikentävät jaksamista ja vaikuttavat muun muassa keskittymiskykyyn. Hiilidioksidipitoisuuksien hallitsemisesta on tulossa yhä tärkeämpää sisäilman laadun parantamisessa.

Liiallinen hilidioksidin määrä sisäilmassa kertoo useimmiten huonosta ilmanvaihdosta. Ihmisen aineenvaihdunnasta peräisin oleva hiilidioksidi ei ole myrkyllinen kaasu, mutta se voi heikentää asumismukavuutta. Tutkimuksissa on muun muassa todettu, että liiallinen hiilidioksidipitoisuus aiheuttaa väsymystä ja keskittymisvaikeuksia.

Asumisterveysasetuksen mukainen, niin sanottu hiilidioksidipitoisuuden toimenpideraja ylittyy, jos pitoisuus sisätiloissa on 1150 ppm (miljoonasosaa) ulkoilman pitoisuutta suurempi (lähde: Sosiaali- ja terveysministeriön asetus).

– Hiilidioksidipitoisuuden seuraaminen on hyvä tapa mitata ilmanvaihdon tarvetta, Talotekninen teollisuus ja kauppa ry:n teknologiasta vastaava johtaja Juhani Hyvärinen sanoo.

Mittaaminen olisi hänen mukaansa hyödyllistä etenkin makuuhuoneissa ja kylpyhuonetiloissa.

– Jos pitoisuudet ovat koholla, ratkaisuna on usein keskitetty poisto ja katolle sijoitettu huippuimuri. Jokaiseen huoneeseen voidaan asentaa poistoilmaventtiili, jota ohjataan tarpeen mukaan. Kun tarvitaan enemmän ilmanvaihtoa, liesituulettimen käytöllä voidaan antaa lisää "hönkää".

Info

Info

Sisäilman hiilidioksidipitoisuuden enimmäisarvot ovat:

  • Sisäilmastoluokka S1 700 ppm, luokitus: hyvä
  • Sisäilmastoluokka S2 900 ppm, luokitus: kohtuullinen
  • Sisäilmastoluokka S3 1200 ppm, luokitus: tyydyttävä

Lähde: Sisäilmayhdistys

Hiilidioksidimittari energiatehokkaan ilmanvaihdon avuksi

Hyvärinen käyttää omassa asunnossaan hiilidioksidimittaria.

– Mittaus on ehdottomasti rakentajille suositeltava toimenpide, kun haetaan energiatehokasta ilmanvaihtoratkaisua.

Hyvärisen mukaan ilmanvaihdon hiilidioksidiohjauksesta on erityistä hyötyä energiatehokkuuden kannalta silloin, jos tiloissa on vain osittaista käyttöä tai jos tilassa on usein paikalla useita henkilöitä samaan aikaan.

– Tämä kannattaa ottaa huomioon rakennusvaiheessa. Jos ilma ei vaihdu kunnolla, ilmassa on jatkuvasti epäpuhtauksia ja se muuttuu tunkkaiseksi.

Asukkaan kannalta hiilidioksiditason mittaaminen on yksi keino selvittää, miten huoneilma vaihtuu.

– Periaatteessa voisi ajatella, että korkea hiilidioksidipitoisuus voisi olla syy reklamoida uuden asunnon ilmanlaadusta.

Hiilidioksidimittareita voidaan liittää nykyään muun muassa mobiililaitteisiin.

Info

Info

Hiilidioksidi ilmanvaihdossa:

  • Sisäilman hiilidioksidi on pääosin peräisin ulkoilmasta, missä hiilidioksidin pitoisuus on noin 400 ppm (parts per million, miljoonasosa).
  • Sisätiloissa tärkein hiilidioksidin lähde on ihmisen hengitysilma. Hiilidioksidipitoisuutta voikin pitää ilmanvaihdon riittävyyden mittarina.
  • Hiilidioksidipitoisuutta käytetään tavallisesti asunnon ilmanvaihdon mitoituksen perusteena. Jos ulkoilmavirtojen säätö tapahtuu sisäilman hiilidioksidipitoisuuden perusteella, säätöarvona käytetään pitoisuutta 800 ppm.
  • Kun hiilidioksidipitoisuus nousee liian korkeaksi, se alkaa vaikuttaa ihmisen hengityskeskukseen. Tämän seurauksena hengitys kiihtyy (ilma loppuu huoneesta). Korkea hiilidioksidipitoisuus sisäilmassa aiheuttaa paitsi tunkkaisuuden tunteen, myös väsymystä, päänsärkyä ja tämän takia työtehon alenemista.
  • On yleistä, että etenkin makuuhuoneissa ilman hiilidioksidipitoisuus nousee yön aikana korkeaksi, jos se ei pääse poistumaan ilmanvaihdon kautta.
  • Hyvä keino hiilidioksidin muodostumisen vähentämiseen on huolehtia riittävästä korvausilman sisääntulosta. Jos korvausilmakanavat ovat puutteelliset tai niitä ei ole lainkaan, ilmanvaihto on mahdollista korjata asentamalla korvausilmaventtiileitä huonetiloihin.
  • Hiilidioksidi on yksi harvoista sisäilman epäpuhtauksista, joiden enimmäispitoisuudesta on tehty Suomessa viranomaispäätös. Tyydyttävänä sisäilman hiilidioksiditasona pidetään pitoisuutta, joka on alle 1 500 ppm (cm3/m3).
LVI
sisäilma
ilmanvaihto
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Tummansävyinen toimistorakennuksen sisätila, jossa suuri suurennuslasi etualalla.
Airyn mittaa sisäilman laatua, jotta sinun on hyvä olla
Sisäilman laadulla on suuri merkitys ihmisen hyvinvoinnille sekä jaksamiselle. Tutkimukset osoittavat, että optimaalinen sisäilmanlaatu voi parantaa kognitiivista suorituskykyä yli 60 prosenttia, ja vähentää hengitystieongelmia jopa 50 prosenttia.Uusi innovatiivinen laite yhdistettynä palveluun auttaa havaitsemaan ongelmakohdat, parantamaan asumismukavuutta sekä ehkäisemään terveysriskejä jo ennen kuin itse ongelmia niiden kanssa huomaatkaan.
20224_77883.jpg
Nyt on oikea aika laittaa mökin ilmanvaihto kuntoon
Suomessa on lähes puoli miljoonaa kesämökkiä. Suurin osa niistä on rakennettu 80-luvulla tai aikaisemmin. Useimmilla mökeillä ilmanvaihto on jäänyt kokonaan huomiotta tai se on puutteellista. Ilmanvaihto kannattaa laittaa kuntoon nyt käyttökauden kynnyksellä.
20123_30012.jpg
Ethän vähättele sisäilman laatua
Asuintiloja saneeratessa usein unohdetaan ilmastoinnin merkitys. Kun saneeraus on suoritettu, ihmetellään sisäilman tunkkaisuutta. Huomataan, että tiloista on tullut tiiviimpiä kuin ne olivat ennen. Siksi olisikin jo saneerausta suunniteltaessa otettava yhdeksi tarkastelukohteeksi toimiva ilmanvaihto.
20126_31261.jpg
Kodin ilmanvaihto paranee muutamalla satasella
Toimivaa ilmanvaihtoa kohtuuhinnallaPuhdas sisäilma parantaa elämänlaatua ja terveyttä. Suomen Terveysilma tarjoaa kaikkiin taloihin, joissa on painovoimainen ilmanvaihto tai vain koneellinen poisto, oivat ja kohtuuhintaiset ratkaisut tehostaa ilmanvaihtoa ja estää haitallisten epäpuhtauksien pääsy huoneilmaan.Koneellinen ilmanvaihto vaatii uudet ilmastointikanavat ja koneen paikka on löydettävä. Vanhaan taloon on välillä hankala tätä systeemiä asentaa, jolloin varteenotettavaksi vaihtoehdoksi jää venttiilien asennus. Nyrkkisääntönä on, että 20 m² vaatii yhden tuloilmaventtiilin. Poistoilmaventtiilit sijaitsevat keittiössä, WC:ssä, vaatehuoneessa ja kylpyhuoneessa.Kuvan esimerkissä venttiilit maksavat alle 500 € + työkulut, kun tekee reiän tuuletusluukkuun tai seinään. Pieni investointi loppuiän hyvinvointiin nähden.
20146_39564.jpg
Huikean edullinen suodatinkampanja 15.6.2014 asti
Suojautuminen käy helpostiPienet ilmassa leijuvat hiukkaset ovat terveydelle paljon vaarallisempia kuin aikaisemmin on osattu arvailla. Saamme jatkuvasti lukea uusista tutkimustiedoista.Erityisesti riskiryhmiin kuuluvat sydän- ja verisuonisairauksista sekä hengitystiesairauksista (allergikot) kärsivät ovat hengityselinten kautta kulkeutuvien pienhiukkasten armoilla - yli 2000 ihmistä kuolee ennenaikaisesti pienhiukkasten aiheuttamiin sairauskohtauksiin.Siksi on tärkeää käyttää korkealaatuisia suodattimia kaikissa ilmavaihtolaitteissa ja ihan tavallisissa tuuletusikkunan aukoissa. Erityisesti siitepölystä allergisia oireita saavien on syytä panostaa hyviin suodattimiin. Panostuksena hyvä suodatin ei ole kallis, mutta saatava hyöty on suuri.
20125_30646.jpg
Epäiletkö radonia asunnossasi?
Suomessa 300 ihmistä vuodessa sairastuu radonaltistuksen aiheuttamaan keuhkosyöpään. On perusteltua epäillä korkeita radonpitoisuuksia, jos asunto sijaitsee harjulla tai soramaalla tai se on rakennettu kallion päälle. Vielä enemmän syytä epäilyyn on, jos ilmanvaihto asunnossa ei toimi. Mikäli asunnossa on esimerkiksi koneellinen ilmanvaihto tai huippuimuri, niiden tulee olla päällä jatkuvasti. Ikävin tilanne on, jos ilmanvaihtoa ei ole järjestetty lainkaan tai se on huono. Onneksi ilmanvaihto on helposti korjattavissa.
tyylikäs skandinaavinen olohuone, jossa vaalean harmaa sohva ja taustalla kirjoituspöytä puisine tuoleineen
Älykäs ilmanvaihto: tehokas tapa vähentää taloyhtiön energiakuluja
Kun energian hinta nousee, on taloyhtiöiden aiempaa tärkeämpää löytää keinoja lämmityskulujen hallintaan. Merkittäviä säästöjä on mahdollista saavuttaa ilman, että se tarkoittaa suuria investointeja tai vastikkeiden kasvattamista huomattavasti.Mitä ratkaisuja ja kustannustehokkaita tapoja on vähentää taloyhtiön energiankulutusta?
20164_46048.jpg
Likaiset suodattimet eivät toimi kunnolla
Laadukkaat ilmansuodattimet helpottavat hengittämistäIlma ympärillämme on täynnä erilaisia hiukkasia. Puiden kukinta on alkanut ja katupöly ärsyttää hengitysteitä. Ilmavirtojen mukana ajautuu myös pienhiukkaspäästöjä Suomen rajojen ulkopuolelta.Siitepöly, katupöly ja esimerkiksi liikenteen päästöjen pienhiukkaset heikentävät hengittämämme ilman laatua. Asunnon sisäilman laatu paranee, kun korvausilmaventtiilien kautta tuleva ilma suodatetaan.Suodattimien säännöllinen vaihto on tärkeää, jotta ne eivät tukkeudu ja heikennä ilmanvaihdon toimivuutta. Laadukkaiden ilmansuodattimen ansiosta nukut paremmin ja pysyt virkeämpänä päivälläkin. Myös allergia- ja astmaoireet helpottavat huolehtimalla sisäilman puhtaudesta.
20115_25622.jpg
Ilmanvaihdolla
Ilmanvaihdon toimintaperiaateIlmanvaihdon tarkoituksena on tuoda asuntoon puhdasta ja raitista korvausilmaa. Tämä tapahtuu olohuoneen, makuuhuoneiden ja muiden oleskelutilojen ulkoseiniin sijoitettujen tuloilma- eli korvausilmaventtiilien kautta. Huono, käytetty ilma puolestaan johdetaan ulos keittiössä, vaatehuoneessa, WC:ssa ja kylpyhuoneessa olevista poistoilmaventtiileistä. Käytetty ilma kulkee poistoilmakanavaa pitkin katolle ja sitä kautta ulos. Kun ilmanvaihto toimii, jokaisessa huoneessa on joko korvausilmaventtiili tai poistoilmaventtiili - ei kuitenkaan molempia samassa huoneessa eikä huonetta ilman minkäänlaista venttiiliä. Ilmanvaihdon riittävyyden voit tarkistaa kokeilemalla, pysyykö talouspaperiarkki itsestään kiinni WC:n poistoilmaventtiilin imussa. Poistoventtiili toimii, jos paperi pysyy kiinni venttiilissä. Mikäli näin ei tapahdu, avaa tuuletusikkuna, odota muutama minuutti ja kokeile uudestaan. Jos arkki pysyy nyt, tiedät, että tuloilman määrä ei ole normaalisti riittävä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että ikkunat soveltuvat vain lyhytaikaiseen tuuletukseen, eivät jatkuvaan ilmanvaihtoon.
Nuori nainen ruutupaidassaan istuu avoimen ikkunan edessä ja nauttii raittiista ilmasta.
Millainen ilmanvaihdon tulee olla, jotta sisäilma on terveellistä?
Liian vähäinen ilmanvaihto voi aiheuttaa väsymystä, hengitystieoireita sekä päänsärkyä. Jos kosteus ei poistu asunnosta, se voi synnyttää kasvualustan homeelle ja mikrobeille.Pahimmillaan puutteellinen ilmanvaihto voi siis vahingoittaa terveyttä ja aiheuttaa vakavia sairauksia. Mutta kuinka paljon asunnon ilman pitää vaihtua, jotta asunnon sisäilma on terveellistä?
Vallox Exxeo-huippuimuri katolla
Uusi huippuimuri sopii monenlaisiin kohteisiin
Vallox tuo markkinoille kokonaan uudistetun huippuimurisarjan. Vallox Exxeo -mallistosta löytyy sopiva imuri kaikenlaisiin kohteiseen, sillä mallisto sisältää seitsemän eri kokoista (150–4100 dm3/s) huippuimuria, joista kaikkiin on valittavissa kolme ohjaustavaltaan erilaista mallia.Kohteeseen sopiva huippuimuri valitaan tarvittavien ilmamäärien mukaan: sarjan pienimmän huippuimurin ilmavirta (150 Pa staattisella painehäviöllä) on 150 dm3/s ja isoimman 4100 dm3/s.
Tiiliverhoillun kerrostalon työmaa, jossa näkyvillä puiset kattotuolit. Osa julkisivusta vielä verhoilematta ja eristepinta näkyy.
Kosteudenhallinnan tueksi tehokas eristysratkaisu
Viime vuosina Suomen rakentamisen puhutuin aihe on epäilemättä ollut rakennusten kosteus- ja homeongelmat. Ongelmia on ollut vanhoissa rakennuksissa, mutta myös uusissa. Ilmastonmuutos aiheuttaa uudenlaisia haasteita rakennusten kosteudenhallinnalle, yksi esimerkki tästä on voimakkaan tuulen aiheuttama viistosade. Ilmastonmuutosta halutaan hillitä parantamalla rakennusten energiatehokkuutta, johon voidaan vaikuttaa rakenteellisilla ratkaisuilla rakennuksen vaippaan tai vastaavasti teknisillä ratkaisuilla kuten esimerkiksi erilaisilla lämpöpumpuilla.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton