Epävarmuus rakennusten elinkaariarvioissa kasvaa

Nykyisin rakennukset suunnitellaan Suomessa tyypillisesti 50 tai 100 vuoden käyttöiälle. Rakennushankkeeseen ryhtyvä määrittää tavoitekäyttöiän, joka on suunnittelijoiden työn lähtökohta. Tässä käyttöikäsuunnittelulla on keskeinen merkitys.

Jotta rakennukselle voidaan tehdä käyttöikämalli, sitä ennen on tehtävä vauriomalli. Sen tarkoituksena on kertoa suunnittelijalle, kuinka nopeasti rakennuksen tai sen osan arvioidaan vaurioituvan tulevina vuosina.

– Vasta tämän jälkeen voidaan arvioida, kuinka monta kertaa rakennusosaa joudutaan korjaamaan tai uusimaan sen käyttöiän aikana, tekniikan tohtori, Ramboll Suomen johtava asiantuntija Jukka Lahdensivu selvittää.

RT-kortistossa ikkunoille, julkisivutyypeille ja parvekkeille on kerrottu käyttöikä, jonka niiden on arvioitu kestävän säännöllisesti huollettuina. Tekninen käyttöikä tarkoittaa RT-kortiston määritelmän mukaan "käyttöönoton jälkeistä aikaa, jona rakenteen, rakennusosan, järjestelmän tai laitteen tekniset toimivuusvaatimukset täyttyvät". Kyseessä on kokemukseen perustuva arvio.

Kun tekninen käyttöikä on kulunut umpeen, kyseinen rakenne tai rakennusosa suositellaan korjattavan tai vaihdettavan uuteen.

Elinkaariarviointi tehdään aina uudisrakennukselle. Tilaaja asettaa käyttöikätavoitteen ja suunnittelu tehdään sen mukaan.

Lahdensivun mukaan elinkaariarvioinnissa voidaan mennä herkästi pieleen, jos asiantuntemusta ei ole riittävästi.

– Pitää ymmärtää, että 50 vuoden tavoitekäyttöikä ei ole sama kuin maitopurkissa oleva viimeinen käyttöpäivä. Noin 95 prosenttia julkisivuista saavuttaa 50 vuoden käyttöiän, mutta mediaani on 100 ja 140 vuoden välissä. Siinä on kohtuullinen marginaali työn tai materiaalien virheille. Yleensä homma prakaa siinä, että julkisivun liitosten merkitys esimerkiksi sokkeliin ja ikkunoihin saattaa unohtua.

Käyttöikäajattelu tuli käyttöön betoninormeihin vuonna 2004. Sen jälkeen se on levinnyt muihin materiaaleihin.

– Jos esimerkiksi betoniparveke suunnitellaan 50 vuoden käyttöiällä, betonin lujuusluokan on oltava tietyn suuruinen samoin kuin raudoitteiden peitepaksuuksien. Jos sama rakenne suunnitellaan sadalle vuodelle, asiat pitää tehdä paljon paremmin: betonin lisähuokostusta ja raudoitteiden peitepaksuuksia on lisättävä. Tässä kohtaa rakenteita on mahdollista optimoida, Lahdensivu sanoo.

– Luonnon kuormille määritellään isompia kertoimia, koska epävarmuus kasvaa. Erityisen paljon lisääntyy sateisuus. Kun tämä yhdistetään voimakkaisiin tuuliin, rannikkoalueilla viistosateen määrän ennakoidaan olevan merkittävästi suurempi kuin vuonna 2000, Lahdensivu jatkaa.

Rakennusten aiheuttamia ympäristövaikutuksia voidaan arvioida erilaisilla laskentatyökaluilla, jotka edellyttävät muun muassa päästötietojen tuntemista sekä mahdollisimman tarkan tiedon esimerkiksi siitä, paljonko rakenteissa on betonia ja puuta. Ympäristöministeriö julkaisi viime vuoden keväänä CO2data.fi -päästötietokannan, josta voi tarkistaa Suomessa käytössä olevien rakennustuotteiden ja palveluiden keskimääräisiä päästötietoja. Palvelun tavoitteena on helpottaa ja yhdenmukaistaa rakennusten elinkaaren aikaisten ilmastovaikutusten laskentaa ja edistää vähähiilistä rakentamista.

• LUE MYÖS: Tietokanta helpottaa rakentamisen päästöjen vertailua: Tarkista oman kotisi hiilijalanjälki

Lahdensivun mukaan elinkaaren laskentaa helpottaisi myös se, että valmistajat huolehtisivat tuotteidensa EPD-merkinnöistä. Ympäristöseloste eli EPD on vapaaehtoinen, kolmannen osapuolen todentama asiakirja, jossa kuvataan kyseisen tuotteen tai palvelun ympäristövaikutuksia elinkaarianalyysin perusteella. Tieto valmistusprosesseista auttaa rakentajia muun muassa hiilijalanjäljen laskennassa.

Vaikka säätilat muuttuvat, ne eivät tuoreen väitöskirjan mukaan vaikuta rakennusten vaurioitumisen etenemiseen radikaalisti.

– Toki rapautumailmiöt ja korroosio lisääntyy, mutta sitä on tapahtunut jo kymmeniä vuosia tätä ennenkin. Eteneminen vain hieman kiihtyy. Vallitsevat suunnittelunormit ovat mielestäni riittäviä, Lahdensivu sanoo.

Hankalin muutos koskee tulvia rannikkoseuduilla ja kaupunkialueilla. Lahdensivun mukaan muutokset näkyvät vuosisadan loppuun mennessä.

– Meritulvat ja rannikon tulviminen on hankala asia, samoin kaupunkitulvat. Kun vettä tulee paljon kerralla, katuviemäriverkosto ei vedä riittävästi vaan vesi tulvii kellareihin ja kaduille. Asfaltoidut kadut ja piha-alueet eivät pysty imeyttämään vettä maaperään.

Ympäristöministeriön Rakentamisen mitoitussäät -hankkeen on tarkoitus valmistua vuoden 2021 loppuun mennessä. Ensi vuoden puolella saadaan tarkempia vastauksia ilmastonmuutoksen riskeistä rakennuksille. Lahdensivun mukaan reagoinnin suhteen ollaan joka tapauksessa myöhässä.

– Esimerkiksi tulvauhkista julkaistiin ensimmäisiä kirjoituksia jo 90-luvun puolivälissä. Toki uudisrakentamisessa on mahdollista välttää tulvariskialueille rakentamista tai tehdä tarvittavia tulvasuojaustoimia.