• Etusivu
  • Energia

Energiamerkintä uudistuu: Plussista eroon, lisää selkeyttä ja uusi luokittelu melutasolle

Rakentajan toimitus
Päivitetty 15.11.2022
20213_69282.jpg

Energiavirastossa odotetaan, että uusiutuva energiamerkintä ohjaa aikaisempaa paremmin kuluttajien ja ammattilaisten valintoja.

Energiamerkintä otettiin käyttöön jo 90-luvulla. Se on osoittautunut onnistuneeksi, sillä tutkimustenkin valossa kuluttajat tuntevat merkin hyvin. Vuonna 2019 eurooppalaisille teetetyn tutkimuksen perusteella merkintä vaikutti 72 prosenttiin suomalaisten ostopäätöksistä.

Nyt merkintää uudistetaan tavoitteena tehdä siitä aikaisempaa helpommin ymmärrettävä. Ensimmäiset tuoteryhmät on jo skaalattu uudelleen ja uusi merkintä on otettu käyttöön.

"Energiamerkinnän huomioiminen on tehokas keino vaikuttaa ostokäyttäytymiseen."
Johanna Kirkinen, Energiaviraston yli-insinööri

Tähän asti merkinnässä on käytetty kirjaimia A-G, sittemmin on tullut plussia mukaan siten, että esimerkiksi A-kirjaimen perässä on ollut yksi, kaksi tai kolme plus-merkkiä.

Sekavuutta on aiheuttanut se, että eri tuoteryhmissä paras merkintä on ollut erilainen: toisissa energiatehokkain tuote on merkitty kahdella, toisissa kolmella plussalla.

– Tämä on ollut omiaan sekoittamaan kuluttajaa. Nyt plussista halutaan eroon, Energiaviraston yli-insinööri Johanna Kirkinen sanoo.

Ensimmäisenä on skaalattu uudelleen kylmälaitteet kuten jääkaapit ja pakastimet sekä pesukoneet, näytöt ja televisiot. Kirkisen mukaan lamppujen merkinnät uudistuvat syyskuun alussa ja loput tuoteryhmät vuoteen 2025 mennessä.

– Kukin tuoteryhmä, jolla on energiamerkintä, käy läpi lainsäädännön uusimisen. Sen takia merkintöjen muuttaminen ei ole kovin nopeaa. Prosessi voi kestää useita vuosia.

Uusi luokitus melutasosta

Kirkinen uskoo, että uusi merkintä helpottaa tuotteiden vertailemista.

– Yhä useammalle kotitaloudelle ja ammattilaiselle energiatehokkuudella on merkitystä, etenkin kun yleisenä trendinä on laitteiden lisääntyminen kotitalouksissa.

Uudessa energiamerkinnässä on qr-koodi, jonka kautta älypuhelimella pääsee eurooppalaiseen tuotetietokantaan, josta laitteesta löytyy lisätietoa kuten teknisiä informaatiota ja tuoteseloste.

Uutta on myös kattavampi tieto melutasosta.

– Aikaisemmin energiamerkintä piti sisällään pelkän desibelitason. Jatkossa tuotteessa on myös luokitus, jossa A-merkintä kertoo vähiten melua aiheuttavasta laitteesta.

Viimeisessä vaiheessa uudistuvat muun muassa ilmanvaihtokoneiden, lämpöpumppujen, liesituulettimien ja tulisijojen energiamerkinnät.

Uudessa energiamerkinnässä on qr-koodi, jonka kautta pääsee tuotetietokantaan.
Uudessa energiamerkinnässä on qr-koodi, jonka kautta pääsee tuotetietokantaan.

– Energiamerkinnän huomioiminen on tehokas keino vaikuttaa ostokäyttäytymiseen. Toivottavasti se vaikuttaa myös ammattilaisten valintoihin.

Johanna Kirkinen muistuttaa, että EU:n energiatehokkuusdirektiivin mukaisesti Suomen laki edellyttää, että valtionhallinnon käyttöön rakennettaviin tiloihin on ostettava parhaan energiatehokkuuden omaavia laitteita.

Energia
koti
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20221_74428.jpg
Akustiikkasuunnittelu olennaisessa roolissa puurakennuskohteissa
Rakennus rakennetaan käyttäjää varten ja asuinympäristön akustinen miellyttävyys lisää asumisen ja elämisen viihtyisyyttä. Kun melu ja liiat äänet voivat häiritä unta ja keskittymistä sekä aiheuttaa jopa terveyshaittoja, niin vastaavasti akustisesti miellyttävä ympäristö alentaa stressitasoja tutkitusti.Akustinen suunnittelu onkin tärkeää rakennuksen loppukäyttäjän kannalta. Rakentamisen lainsäädäntö asettaa myös tavoitteet ääneneristysvaatimuksille. Puurakennuskohteissa haasteita akustiikkasuunnitteluun tuovat erityisesti puun luontaiset ominaisuudet rakennusmateriaalina.
Abloy_Yale_Ecosystem
Valvontakamerat, hälyttimet, älykkäät säilytysratkaisut ja älylukot hallintaan samalla sovelluksella – mistä on kyse?
Kuvittele koti, joka yhdistää turvallisuuden ja mukavuuden: älylukko avaa oven ilman mekaanista avainta, samalla poistaen hälyttimen käytöstä ja laittaen sisäkameran yksityisyystilaan. Järjestelmää voi hallita vaivattomasti yhden sovelluksen kautta, joka yhdistää älylukot, valvontakamerat ja hälytysjärjestelmän. Voit näin kätevästi valvoa useita kiinteistöjä, kuten kodin ja mökin sekä hallita kaikkia turvalaitteita samasta sovelluksesta.Kaikki edellä mainittu on nyt mahdollista Yale-ekosysteemillä eli Yale Home -sovelluksella – mutta mitä kaikkia laitteita ja uutuuksia järjestelmä pitää sisällään?
Nainen astuu ulko-ovesta sisälle eteiseen.
Vinkit eteistilaan
Mitä vieraat näkevät ensimmäisenä, kun tulevat vierailulle kotiisi? Eteisen, joka on pahimmassa tapauksessa jonkinasteisen kaaoksen valtaama. Kotiin saapuessa olisi mukavaa saapua siistin tilan läpi, eikä raivata tietään sotkun keskellä.Eteinen toimii kodin käyntikorttina – miten siitä saisi sekä toimivan että kauniin? Katsele eteistilaasi uusin silmin; usein pienillä muutoksilla saa paljon aikaan.
Jouluisia koristeita jäästä
Tee koristeita jäästä ja lumesta
Jäädyttämällä vettä erilaisissa muoteissa ja muovailemalla lunta saat persoonallisia koristeita talviseen puutarhaasi. Katso ihan ensimmäiseksi kuvat ja inspiroidu!
kaksi ruostumatonta putkea uusilla liittimillä
Kestävä ja taloudellinen ratkaisu suljettuihin lämmitys- ja jäähdytyspiireihin
Suomessa putkiremonttibuumi on edelleen käynnissä, ja yhä useammat taloyhtiöt päivittävät vanhoja putkistojaan. Isännöintiliiton tuoreen putkiremonttibarometrin mukaan putkistoja korjataan yhä uudemmissa taloyhtiöissä, mukaan lukien 1980-, 1990- ja jopa 2000-luvulla rakennetut kiinteistöt. Tämä osoittaa, että putkiremonttien tarve ei rajoitu vain vanhempiin rakennuksiin, vaan myös uudemmat taloyhtiöt joutuvat tekemään korjauksia.
20211_68212.jpg
Vedon tunne voi poistua korvausilman lämmityksellä
Etenkin saneerauskohteissa suosittu lämmittävä korvausilmalaite voi parantaa selvästi asumismukavuutta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton