• Etusivu
  • Ajankohtaista

SAFA ry valtuutettu myöntämään pätevyystodistuksia

– Hyväksytyt suunnittelijat voivat toimia tehtävissään pätevyyden osoittamislain mukaisesti

Rakentajan toimitus
Päivitetty 06.03.2025
KÄYTÄ-TÄTÄ-tiedotteita-ja-uutisia-rakennusalalta-1920x1080

Tiedote: Ympäristöministeriö 4.3.2025.

Ympäristöministeriö on hyväksynyt päätöksellään Suomen Arkkitehtiliitto SAFA ry:n 31. joulukuuta 2024 mennessä liittonsa varsinaisiksi jäseniksi hyväksymät suunnittelijat toimimaan tavanomaisen vaativuusluokan rakennussuunnittelijan tehtävissä vaativuusluokan mukaisesti. Henkilöt, joilla on voimassa oleva SAFA ry:n pätevyystodistus rakentamisen rakennussuunnittelutehtävään, voivat jatkaa tehtävissään eikä heidän tarvitse hakea uutta pätevyystodistusta.

SAFA ry:n myöntämällä pätevyystodistuksella suunnittelija on pätevä toimimaan koko Suomen alueella. Päätös on voimassa 1.1.2030 saakka.

Laissa rakentamisen suunnittelu- tai työnjohtotehtävissä toimivien pätevyyden osoittamisesta (pätevyyden osoittamislaki) säädetään pätevyyksien toteamista koskevasta menettelystä sekä ympäristöministeriön valtuuttamista toimielimistä, jotka myöntävät lain mukaisia pätevyystodistuksia. Laki tuli voimaan vuoden 2025 alusta.

SAFA ry valtuutettu pätevyystodistuksia myöntäväksi toimielimeksi

Ympäristöministeriö on valtuuttanut Suomen Arkkitehtiliitto SAFA ry:n rakentamisen suunnittelutehtävissä toimivien pätevyystodistuksia myöntäväksi toimielimeksi.

Suomen Arkkitehtiliitto SAFA ry myöntää pätevyyksiä seuraavia tehtäväaloja koskien:

  • rakennussuunnittelu tavanomaisessa vaativuusluokassa.

SAFA ry päättää ulkomaisten tutkintojen vastaavuuden toteamisesta hoitamansa pätevyysalan osalta siten, kuin ammattipätevyyden tunnustamisesta annetussa laissa säädetään.

SAFA ry:n lisäksi valtuutettuja toimielimiä ovat KIWA Sertifiointi Oy, Henkilö- ja yritysarviointi SETI Oy sekä Rakennus-, LVI- ja kiinteistöalan henkilöpätevyydet FISE Oy.

Valtuutetuksi toimielimeksi voivat hakea kaikki Suomessa rekisteröidyt yritykset tai yhteisöt, jotka täyttävät pätevyyden osoittamislaissa säädetyt vaatimukset muun muassa henkilöstön sekä teknisten, hallinnollisten ja taloudellisten edellytysten osalta.

Ajankohtaista
ammattilaisille
arkkitehtuuri
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

rakenteilla oleva kerrostalo
Raportti, joka jokaisen rakentajan kannattaa lukea – vastuullisuus käytännön tasolla
Vuosi 2024 oli ilmastollisesti synkkä, maailmanlaajuisesti mitattuna lämpimin koskaan. Rakennetun ympäristön rooli ilmastotyössä ei ole enää pelkkä puheenvuoro, vaan konkreettinen vastuu. Energiankulutus, materiaalien käyttö, rakentamisen hiilijalanjälki, kaikki kietoutuvat tiukasti rakennusratkaisuihin ja ammattilaisten arjen valintoihin.
piirretty hahmo pitää uutiskirjettä kädessä
Suomen kauneimmat uudisrakennukset -kilpailu ratkesi
Äänestys Suomen kauneimmasta edellisen vuoden aikana valmistuneesta rakennuksesta järjestettiin huhtikuussa, 14.-28.4.2025. Äänestys toteutettiin kaikille avoimena verkkoäänestyksenä. Kaikkiaan ääniä annettiin 618 kappaletta.Ylivoimainen voittaja oli Espoon Leppävaaran uusi, perinteinen puurakennus (55 % äänistä).Toiseksi tuli Maarianhaminan uusi Telegrafen-kauppakeskus (27 %) ja kolmanneksi Billnäsin Lähettämö (18 %).
talomoduuleita tehtaalla hallissa
Miksi valita moduulirakentaminen? Nopea, joustava ja pitkäikäinen ratkaisu
Aulis Lundell Oy tarjoaa rakennusalan ammattilaisille, kiinteistön kehittäjille ja sijoittajille innovatiivisia ja tehokkaita moduulirakennusratkaisuja, jotka nopeuttavat rakennusprosessia ja tukevat kestävän kehityksen periaatteita. Yhtiön valmiit teräsmoduulit, kuten hotellimajoituksessa käytettävät huonemoduulit, tarjoavat rakennusprojekteille merkittäviä etuja aikarajoissa pysymisessä, kustannusten hallinnassa ja ympäristön huomioimisessa.
Asuntomessutalo Porissa.jpg
Näin Asuntomessut ovat muuttuneet – vuosikooste 1970–2025
Asuntomessut ovat olleet suomalaisten asumisunelmien näyttämö jo yli 50 vuoden ajan. Tästä kattavasta artikkelista pääset sukeltamaan vuosikymmenten varrelle: missä messut järjestettiin ja millaiset ratkaisut olivat milloinkin IN. Klikkaa vuosiin liittyviä linkkejä ja löydä itsellesi kiinnostavimmat sisällöt.
Keskeneräisen Luotitalon julkisivu
Luotitalo-hankkeen sisäiset rakenteet: Ballistiset seinät ja myrkkykerrokset
Tammikuun lopussa julkaistu uutinen TNT-räjähdetehtaan rakentamisesta Poriin ei ole ainoa turvallisuusympäristöämme koskeva rakennushanke Satakunnassa. Porin Turvallisuuskeskuksen harjoitusalueelle on parhaillaan rakenteilla Luotitalo, joka valmistuttuaan tarjoaa ajanmukaiset oppimisympäristöt eri viranomaistoimijoille. Pääsemme seuraamaan hanketta ja kerromme nyt alkavassa artikkelisarjassa Luotitalo-hankkeen etenemisestä.
Puukerrostaloja Vantaan Tikkurilassa Aalto-yliopisto
Uusi tutkimus korostaa puun ilmastohyötyjä rakentamisessa
(Tiedote, Aalto-yliopisto 4.6.2025)...Uusi tutkimus korostaa puun ilmastohyötyjä rakentamisessa ja vaatii selkeämpiä määritelmiä hybridirakennuksille.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton