Tyylikäs julkisivupäivitys 1800 neliölle peltilamellilla – katso video ja muutoskuvat
© Metehe Oy
Rakennuskohteet ovat keskenään erilaisia ja projektit vaativatkin toisinaan kohdekohtaista erityissuunnittelua ja toteutusta. Lappeenrannassa entisessä teollisuushallissa, jossa toimii nykyisin autokauppa, toteutettiin 1800 neliön julkisivusaneeraus ja materiaaliksi valittiin pelti. Saneerauksen toteutustapa peltilamellista edellytti uuden tuotteen kehitystä rakentamisen yhteydessä. Ratkaisulla tavoiteltiin erityisesti näyttävyyttä. Katso kuvien lisäksi video!
Erityislaatuinen julkisivuratkaisu
Julkisivusaneeraus alkoi toukokuussa 2022 ja kirjoitushetkellä kohde oli luovuttamista ja lopputarkastusta vailla eli pitkälti valmis. Julkisivusaneerauksen suoritti Lappeenrantalainen Pelti- ja eristystyö Hytti Oy, joka on erikoistunut rakennuspeltitöihin. Pelti- ja eristystyö Hytti Oy:n yrittäjä Pekka Hytin mukaan yksilöllisellä peltisellä julkisivulamelliratkaisulla tavoiteltiin näyttävyyttä.
– Haluttiin näyttävyyttä rakennuksen julkisivulle. Peltinen julkisivu lamelleista oli ulkonäöllisesti ja kaikin puolin muutenkin oiva ratkaisu kohteeseen, Hytti kertoo.
Yksilöllinen julkisivuratkaisu kohteeseen edellytti kuitenkin kaikilta osapuolilta uuden kehittämistä ja Hytti toteaakin ratkaisun olleen poikkeava:
– 23 vuotta olemme tehneet julkisivuja peltikaseteista ja ylipäätään pellistä, mutta ei ihan vastaavanlaista.
Pekka Hytti, yrittäjä, Pelti- ja eristystyö Hytti Oy
Tuotekehitystä projektin edetessä
Peltisiin julkisivuratkaisuihin erikoistunut Metehe Oy toimitti julkisivulamellit kohteeseen. Yrityksen yli 40 vuoden peltiosaamisella tuotetta kehitettiin juuri kohteeseen sopivaksi ja yhteistyössä projektin kaikkien osapuolien kesken. Metehe Oy:n julkisivumyyjän Topi Konttisen mukaan sopivaa tuotetta ei ollut tuotevalikoimassa, joten sellainen suunniteltiin ”lennosta”.
– Lopputulos oli jämäkkä ja tyylikäs peltilamelli, jossa kiinnitysruuvit jäävät aika lailla piiloon. Projektin edetessä eri kokoisia lamelleja valmistettiinkin yli parikymmentä erilaista, asiakkaan mittojen mukaan, alkuperäisen yhden sijaan, Konttinen kertoo.
Peltisten julkisivulamellien saatiin sopimaan kohteeseen paremmin kuin hyvin monestakin eri syystä:
– Asennettavuus, ulkonäkö ja kestävyys olivat ne parhaimmat ominaisuudet, Hytti toteaa.
Kohteeseen kehitetty peltilamelli sopi hyvin vanhan julkisivupellityksen ja alla olevien tukirakenteiden päälle, jolloin asennus oli kaikin puolin sujuvaa ja helppoa.
Lopputuloksena yksilöllinen, näyttävä ja huoltovapaa julkisivu
Lopputuloksena rakennuksen julkisivu sai yksilöllisen ja näyttävän julkisivupäivityksen. Pellin pinnoite on myös Konttisen mukaan lähes huoltovapaa mattapinnoite, joka kestää aikaa.
– Peltilamelli on tuotteena myös hyvin muunneltavissa, joten se sopii isojen julkisivupintojen lisäksi vaikka tehosteeksi.
Topi Konttinen, julkisivumyyjä, Metehe Oy
Saneerauskohteet ovat yksilöllisiä, mutta peltinen julkisivulamelli sopii myös uudiskohteisiin. Tuote on hyvä esimerkiksi julkisivuun, jos haluaa peltielementin peittää näyttävämmällä ratkaisulla. Tutustu myös patentoituun Concertto -julkisivuratkaisuun.