• Etusivu
  • Energia

Toimiva energiaremontti lähtee aina taloyhtiön tarpeesta

Kaupallinen yhteistyö Kaukora Oy
Päivitetty 02.04.2024
Jaanin alueen ryhmäkorjaushanke

Turun Jaanin alueen mittavassa ryhmäkorjaushankkeessa korjattiin kymmenen 60-luvulla valmistunutta taloa.

Neljä turkulaista asunto-osakeyhtiötä selvitti linjasaneerauksensa yhteydessä vaihtoehtoja kaukolämmölle. Koska lämmityslaitteiden elinkaari on pitkä, on tärkeää, että laitetoimittajana on valmistaja, joka palvelee huolto- ja varaosa-asioissa vielä vuosienkin päästä.

Taloyhtiöiden yksilölliset tarpeet huomioitava

Jaanin alueen ryhmäkorjaushanke on valtakunnallisestikin mittava. Ryhmäkorjaushankekokonaisuuteen kuuluu vuosina 1967–69 valmistuneet yhdeksän yhdeksänkerroksista pistetaloa sekä nelikerroksinen lamellitalo. Kokonaisuus käsittää yhteensä 332 huoneistoa.

– Jokainen taloyhtiö on aina yksilö. On tutkittava paitsi taloyhtiön tarpeet myös tekniset reunaehdot, kuten ollaanko porauskieltoalueella tai pohjavesialueella, jolloin ei voida porata lämpökaivoja, kuvailee Jaaninalueen Huolto Oy:n toimitusjohtaja ja isännöitsijä Mika Varpula Realia Isännöinti Oy:stä.

– Kiinteistön energianlaskun pienentämiseen on useita vaihtoehtoja. Ekologisesti paras vaihtoehto on yhdistää maalämpö ja lämmön talteenotto. Näin tehtiin myös kahdessa Jaanin kohteessa, mutta lämmitysjärjestelmää valittaessa ei ole vain yhtä oikeaa ratkaisua, muistuttaa Kaukora Oy:n projektimyyntipäällikkö Mikko Rauhala.

– Myös investoinnin takaisinmaksuaika ohjaa päätöksiä. Jos hankitaan laitteita, jotka eivät tuo merkittäviä hyötyjä, otetaan samalla ylimääräisiä huoltokohteita. Siksi kannattaa hyödyntää energia-asioihin perehtyneitä asiantuntijoita, Mika Varpula lisää.

Takuu, huolto ja varaosien saatavuus keskiössä

– Jaaninsalpa ja Jaaninhanka käsittävät molemmat kolme pistetaloa, joissa saatiin pienillä vesikatolla tehdyillä ilmanvaihdon kanavointitöillä asennettua lämmöntalteenottopuhallin. Näin hankintakustannukset eivät nousseet suuriksi ja poistoilman lämmöntalteenotto oli kustannustehokasta yhdistää maalämpöjärjestelmään, kertoo Tipitek Oy:n kiinteistökohteiden projektipäällikkö Niko Lappalainen.

– Kolmannessa yhtiössä eli Jaaninkannassa on yksi pistetalo, matala lamellitalo sekä liikehuoneisto, joten olisimme joutuneet asentamaan useita lämmöntalteenottopuhaltimia sekä lämmönkeruulinjoja, jolloin hankintakustannukset olisivat nousseet suuriksi. Oli kustannustehokkaampaa porata riittävä määrä energiakaivoja tarvittavan lämmönkeruutehon saavuttamiseksi, Lappalainen jatkaa.

Maalämpöurakan läpiviemiseksi luotiin runkoaikataulu jo urakkaneuvotteluvaiheessa. Työsuoritteiden ja urakkarajojen linjaukset olivat alusta asti kaikille selvät.

– Etua on myös siitä, että Tipitek ja Kaukora ovat paikallisia toimijoita, jolloin huolto ja varaosien saanti ovat turvattuja. Kaukoran maalämpöpumpuissa on useita kompressoreita, joten jos yksi on huollettavana, voidaan ajaa muilla eikä tarvita kalliimpaa sähkölämpöä. Myös Tipitekin urakkasopimukseen sisältyvä, YSE:stä poikkeava viiden vuoden takuuaika painoi vaakakupissa, sanoo Mika Varpula.

Pyydä tarjous kiinteistön lämmitysratkaisulle >>>

<p data-block-key="3yn97">As Oy Jaaninkantaan asennettiin kolme Jämä Star 60 kW -lämpöpumppua. Yhtiö on lämmennyt lämpöpumpuilla joulukuusta 2020 saakka. Kaukolämmön lämmityskustannukset olivat vuodessa noin 50 000 euroa. Lämpöpumpuilla kustannukset ovat laskeneet 18 000 euroon, joten säästöä kertyy vuosittain noin 32 000 euroa.</p>
As Oy Jaaninkantaan asennettiin kolme Jämä Star 60 kW -lämpöpumppua. Yhtiö on lämmennyt lämpöpumpuilla joulukuusta 2020 saakka. Kaukolämmön lämmityskustannukset olivat vuodessa noin 50 000 euroa. Lämpöpumpuilla kustannukset ovat laskeneet 18 000 euroon, joten säästöä kertyy vuosittain noin 32 000 euroa.

Ryhmärakentamishanke tuonut etuja aikataulussa ja säästöjä kustannuksissa

Alun perin tarkoituksena oli toteuttaa sama suunnitelma kaikissa neljässä taloyhtiössä, mutta jo alkumetreillä huomattiin, että niiden tarpeet ja toiveet olivat erilaisia. Siksi jokaisessa yhtiössä päädyttiin tekemään omat päätökset ja urakkasopimukset. Yksi taloyhtiöistä jäi kaukolämpöön ja kahdessa yhtiössä hyödynnetään poistoilman lämmöntalteenottoa maalämmön rinnalla, jolloin lämpökaivoja ei tarvinnut porata niin montaa.

– Yhtiöille tuli säästöä, kun oli vain yksi konsulttifirma ja urakoitsija. Säästimme myös aikataulussa. Normaalisti vastaavan kokoinen urakka kestäisi neljä vuotta, nyt 332 asunnon linjasaneeraus tehtiin 16 kuukaudessa, Mika Varpula kertoo.

– Hanke on mennyt äärimmäisen hyvin. Kaikki on tehty sovitusti ajallaan ja asukkaat ovat olleet tyytyväisiä. Lämpöpumpputekniikka on luotettavaa, joten siihen kannattaisi panostaa taloyhtiöissä enemmänkin. Alussa osakkailla oli pelkoa, kun kaikki revittiin auki ja piha oli kaaoksessa, mutta kun energiahankkeiden investoinnit on kuoletettu, pääsemme sorvaamaan hoitovastikkeita alaspäin. Säästämme ympäristön lisäksi puhdasta rahaa. Saimme myös ARAn energia-avustuksen, joka lyhensi investoinnin takaisinmaksuajan 10–11 vuodesta 7–8 vuoteen, Mika Varpula sanoo.

Kokenut lämmityskumppani vastaa kaikkiin tarpeisiin

Kaukora Oy on lämmittänyt suomalaisia koteja jo vuodesta 1949 Jäspi-, Jämä- ja Akvaterm-tuotemerkeillä. Suomen laajimmasta tuote- ja järjestelmävalikoimasta löytyy tehokas ratkaisu kaikkiin kiinteistöjen lämmitys- ja jäähdytystarpeisiin, olipa energian lähteenä maalämpö, ilma, puu, aurinko tai sähkö. Etävalvottaviin lämpöpumppuihin voidaan yhdistää eri lämmitystekniikoita.

Kaukora toimittaa vuosittain yli 50 000 lämmityslaitetta. Koska lämmityslaitteiden elinkaari on pitkä, on tärkeää, että laitetoimittajana on valmistaja, joka palvelee huolto- ja varaosa-asioissa vielä vuosienkin päästä. Kaukoran vahvuuksia ovat oma tuotekehitys sekä pohjoisten olosuhteiden ja rankkojenkin säävaihteluiden tuntemus. Laitteita kehitetään jatkuvasti myös käyttäjiltä ja jälleenmyyjiltä saatavan palautteen perusteella.

– Lämmitystä tulisi ajatella järjestelmäratkaisuna. Ja energiaremontin kartoitus-, suunnittelu- ja tarjousvaiheessa kannattaa käyttää apuna LVI-suunnittelijaa tai energiakonsulttia. Aina voi ottaa yhteyttä myös meihin, niin autamme projektin käynnistämisessä. Kaikki myyjämme ovat lämmityksen asiantuntijoita, joilla on kyky valita kuhunkin kiinteistöön optimaalinen vaihtoehto, Mikko Rauhala lupaa.

Tutustu energiaremontin eri vaihtoehtoihin >>>

Jäspi Jaaninsalpa
© Kaukora
Info

Info

Jaanin alueen ryhmäkorjaushankkeen sisältö

  • Ryhmäkorjaushankkeessa olivat mukana Asunto Oy Jaaninhanka, Asunto Oy Jaaninsalpa, Asunto Oy Jaaninkanta ja Asunto Oy Jaaninrasti.
  • Hankkeen kokonaiskustannus oli noin 18,5 miljoonaa euroa, josta energiaremontin osuus oli noin 1,5 miljoonaa euroa.
  • Jaanin alueen hankkeille myönnettiin ARA:n energia-avustusta yhteensä noin 460 000 euroa.
  • Lämmöntuotantotavan muutos tuo merkittäviä säästöjä lämmityskustannuksiin (noin 110 000 euroa vuodessa) ja hiilidioksidipäästöihin.
  • Projektin johdosta, suunnittelusta ja valvonnasta vastasi RTC Vahanen Turku Oy.
  • Linjasaneeraushankkeen pääurakoitsija oli Rakennuspalvelu J. Martti & Co Oy.
  • Tipitek Oy vastasi Kaukoran lämpöpumppu- ja lämmöntalteenottojärjestelmien asennuksesta sekä taloteknisistä töistä.
  • Kaivokenttäurakoitsijana toimi Rototec Oy.

As Oy Jaaninhanka, maalämpö ja poistoilman lämmöntalteenottojärjestelmä

  • kolme pistetaloa
  • 19 maalämpökaivoa, joiden syvyys 345 metriä, yhteensä 6 555 porausmetriä
  • lämpöpumppuina Jämä Star 60 kW (4 kpl) sekä Jämä Star 40 kW (1 kpl), teho yhteensä 280 kW
  • kolme lämmöntalteenottopuhallinta VS55
  • automaatiojärjestelmä Talotohtori, Enermix Oy
  • yhtiö on lämmennyt lämpöpumpuilla heinäkuusta 2021 saakka
  • kaukolämmön lämmityskustannukset olivat noin 78 800 euroa vuodessa
  • lämmityskustannukset lämpöpumpuilla noin 28 000 euroa, vuosisäästö 50 800 euroa

As Oy Jaaninsalpa, maalämpö ja poistoilman lämmöntalteenottojärjestelmä

  • kolme pistetaloa
  • 20 maalämpökaivoa, joiden syvyys 310 metriä, yhteensä 6 200 porausmetriä
  • lämpöpumppuina Jämä Star 60 kW (4 kpl), teho yhteensä 240 kW
  • kolme lämmöntalteenottopuhallinta VS55
  • automaatiojärjestelmä Talotohtori, Enermix Oy
  • yhtiö on lämmennyt lämpöpumpuilla marraskuusta 2021 saakka
  • kaukolämmön lämmityskustannukset olivat noin 75 000 euroa vuodessa
  • lämmityskustannukset lämpöpumpuilla noin 26 000 euroa vuodessa, vuosisäästö 49 000 euroa

As Oy Jaaninkanta, maalämpö

  • 15 maalämpökaivoa, joiden syvyys 345 metriä, yhteensä 5 175 porausmetriä
  • lämpöpumppuina Jämä Star 60 kW (3 kpl), teho yhteensä 180 kW
  • automaatiojärjestelmä Talotohtori, Enermix Oy
  • yhtiö on lämmennyt lämpöpumpuilla joulukuusta 2020 saakka
  • kaukolämmön lämmityskustannukset olivat noin 50 000 euroa vuodessa
  • lämmityskustannukset lämpöpumpuilla noin 18 000 euroa vuodessa, vuosisäästö 32 000 euroa

As Oy Jaaninrasti

  • jäi kaukolämmön piiriin

Haluatko lisätietoa? Jätä Kaukoralle yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Kaukora Oy
Energia
koneellinen ilmanvaihto
maalämpöpumppu
putkiremontti
lämmitys
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

202010_67129.jpg
Lämmitysrahoituksen tarjoaminen tuo etua sekä urakoitsijalle että asiakkaalle
Taloudellisesti epävarmassa tilanteessa uuden lämmitysjärjestelmän hankinta voi viivästyä, jos tarjolla ei ole joustavaa rahoitusmahdollisuutta. Lämmitysrahoituksesta kannattaakin viestiä asiakkaalle selkeästi, sillä monesti se poistaa kaupan esteitä.
Fiksut lisatarvikkeet
Langaton älytermostaatti on odotettu uutuus vesipatteritalon lämmityksen hallintaan
Markkinoille on tullut vihdoin etähallittava älytermostaatti, joka ei pelkästään pienennä lämmitysveden virtausta patterissa, vaan se myös keskustelee lämpöpumpun kanssa optimoiden energiantuotantoa.
Sisätilojen sopiva lämpötila ja toimiva ilmanvaihto ovat oleellinen osa asumisviihtyisyyttä ja terveellistä kotia. Arki helpottuu, kun kodin tärkeitä toimintoja voi valvoa ja tarvittaessa säätää samasta paikasta – myös etänä.
Mitä lisäturvaa voit saada lämpöpumpullesi?
NIBE tarjoaa kuluttajille NIBE Energy Systems Oy:n maahantuomalle, Suomessa asennetulle uudelle NIBE lämpöpumpulle ilmaisen NIBETURVAn, joka on voimassa aina laitteen kuudenteen käyttövuoteen saakka. Lämpöpumpun omistajan tarvitsee vain rekisteröidä lämpöpumppu NIBETURVAan. Kuuden vuoden NIBETURVAan sisältyy takuuaika ja ilmainen lisävakuutus, kun uusi laite on rekisteröity NIBETURVAan ehtojen mukaisesti. Lisäksi tarvitaan koti- tai kiinteistövakuutus, joka korvaa LVI-laitteen äkillisen ja ennalta-arvaamattoman rikkoutumisen.
Henkilö punaisessa talvitakissa
Mitä tulee huomioida siirryttäessä kaukolämmöstä maalämpöön?
Kaukolämpö siirtyy asteittain matalalämpöön, eli 115 asteesta 90 asteeseen. Mitä matalalämpöön siirtyminen tarkoittaa kaukolämmössä oleville taloyhtiöille? Muutos on hyvä huomioida silloin, kun kaukolämmönjakokeskuksen uusinta on edessä. Uusia lämmitysjärjestelmiä harkittaessa on myös hyvä miettiä kaukolämmön ohessa lämpöpumppujen eli hybridijärjestelmien hyödyntämistä. Lisää hybridijärjestelmien hyödyntämisestä ja kaukolämmön matalalämpöön siirtymisessä tässä artikkelissa.
20206_65370.jpg
Ilmalämpöpumpulla poistat kosteutta ja parannat sisäilman laatua
Ilmalämpöpumpulla säästät lämmityskuluissa tyypillisesti noin 30–40 %. Säästöihin vaikuttavat maantieteellinen sijainti, lämmitystarpeen vaihtelu ja lämpöpumpun oikea käyttö. Ilmalämpöpumpulla avulla viilennät ja lämmität kotiasi vaivatta. Samalla parannat sisäilman laatua, koska ilmalämpöpumppu poistaa tehokkaasti kosteutta samalla puhdistaen sisäilmaa. Kosteudenpoistosta on hyötyä niin kotona kuin mökilläkin.
202011_67562.jpg
Kerrostalo lähes suoraan tehtaalta - Hyrylän kohde on täynnä uusia konsepteja
Hyrylän keskustaan valmistuu ARA-vuokra-asuntoja uudella betonirakentamisen tekniikalla. Uusi työtapa näkyy myös parempana turvallisuutena.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton