Tehdasrakennusten muuntaminen asuinkäyttöön

Tyypillisesti haasteeksi nousevat rakenteiden erilaisuuden lisäksi niiden monimuotoisuus: mitään piirustuksia ei välttämättä ole olemassa tai ne eivät vastaa todellisuutta. Useassa kohteessa on myös suojelunäkökulma huomioitava. Ennen kuin korjaamaan aletaan tarvitaan Valtioneuvoston asetuksen 798/2015 mukaiset selvitykset haitta-aineista ja asbestista. Lisäksi on otettava huomioon myös asbestipitoisen jätteen käsittely, josta säädetään erikseen jäteasetuksessa (978/2021).

Rakenneratkaisut koostuvat yleensä joko muuratusta puolentoista tai kahden tiilen ulkokuoresta. Eristeitä ei välttämättä ole ollenkaan ja nekin voivat olla orgaanista materiaalia, kun lastuvillaa tai korkkia. Alapohjissa ei yleensä ollut eristettä ollenkaan. Kantavana rakenteena käytettiin teräsbetonista pilari-palkki-runkoa.

Vaikka täystiili on ulkorakenteena yleensä toimiva, sen lämmöneristävyys ei vastaa nykymääräyksiä. Kahden tiilen eristämätön seinärakenne (yleinen 1920-luvulla) vastaa U-arvoa n. 1,4 W/m²K ja 2x puolen tiilen mineraalivillaeristetty, rapattu seinärakenne (60-luvulla) n. 1,3-1,1 W/m²K. Vertailun vuoksi: nykymäärysten mukainen ulkoseinän U-arvo on 0,17 W/m²K. Tällainen tuulettumaton, eristetty rakenne on mahdollinen riskirakenne, sillä usein kosteus aiheuttaa mikrobivaurioita rakenteeseen.

Eristämättömän alapohjan ongelma on kosteus. Aikanaan rakenteelle on tehty pikisively, joka ei vanhettuaan enää pidä vettä. Kapillaarisen maa-aineksen päälle rakennettu rakennus siirtää kosteutta alapohjan läpi sisäilmaan. Kalkkihärmää muodostuu usein pinnoille. Varsinkin alapohjan kosteusteknisen toiminnan parantaminen on haastavaa, sillä mahdollinen paalutus on toteutettu puupaaluilla. Salaojien rakentaminen ei siis tule kyseeseen.

Kosteusvauriot ovat voineet aiheutua myös käytöstä: tehdastoiminta, siivous suurella määrällä vettä ja putkivuodot ovat voineet vahingoittaa rakennusta.

Myös remontoidessa on noudatettaava hyvää rakentamistapaa. Ympäristöministeriön asetus 796/2017 rakennuksen ääniympäristöstä koskee myös saneerauskohteita, mutta suojelumääräykset voivat edellyttää niistä poikkeamista. Aiheesta on olemassa myös uudempi asetus 360/2019, joka täydentää tätä sääntelyä.

Aikakauden tyypilliset rakenteet tekevät akustiikkasuunnittelun erittäin vaativaksi. Monimuotoiset rakenteet ja rakenteiden kantavuus on huomioita erityisen tarkasti. Ohuet betoniseinät ja muuratut rakenteet ovat ääneneristyksellisiltä ominaisuuksiltaa heikkoja ja näissä koinsidenssin rajataajuus vaihteleekin keskeisellä kuuloalueella, 400-1000 Hz välillä.

Tehdasrakennusten muuntaminen asuinkäyttöön vaatii myös haitta-aineiden tarkastelua. Teolliset tehtaat, joissa on käytetty voimansiirtoa, tuotantokoneita tai moottoriajoneuvoja sekä mahdollisesti säilytetty polttonesteitä, vaativat erityistä tarkkuutta. Öljyhiilivetyjä on valunut batonilattioille ja ajautunut seinien alareunoihin. Pahimmillaan öljy on tunkeutunut välipohjan läpi, jolloin se näkyy alapuolisen kerroksen katossa värjäymänä.

Öljyissä on voitu käyttää myös lisäaineita, kuten PCB- tai SCCP-yhdisteitä. Sisäilmastoseminaarissa on esitetty että M1-luokitusta vastaava maksimiarvon tulisi olla n. 80 mg/kg. Rakenteisiin imeytyneen hiilivedyn paikantaminen voi kuitenkin olla hankalaa, sillä rakenne on voitu pinnoittaa esim. muovimatolla. Öljyhiilivety saatetaan aistia hajuna, joka muistuttaa vahaliitua.

Öljyhiilivedyn pilaamille rakenteille ei ole olemassa yleispätevää korjausohjetta, vaan jokainen kohde tulee tutkia ja tarkastella erikseen. Varminta on purkaa vanha rakenne ja korvata se uudella, mutta aina se ei ole mahdollista. Uusi rakenne antaa myös mahdollisuuden parantaa akustiikkaa.

Kapseloinnilla haitta-aineet voidaan sulkea rakenteen sisään. Haitallisien aineiden kirjo on laaja. Raskasmetallit, rasvat ja liuottimet voidaan saada selville perehtymällä tehtaan historiaan ja sen käyttämiin tehdasprosesseihin. Myös ratapölkynhajuiset PAH-aineet ja kaseiini ovat mahdollisia vanhoissa tehtaissa.

Lähde: A-insinöörit