Tutkimus: Uusien rakennusten päästöistä 70 prosenttia tulee rakentamisesta

Kiinteistömarkkinoita koskevat säädökset ovat pitkään keskittyneet rakennusten energiatehokkuuden parantamiseen, ja sen myötä uudisrakennusten elinkaaripäästöt ovatkin tippuneet merkittävästi 2000-luvun alusta. 

Säädöksissä ei kuitenkaan usein ole huomioitu muita rakennusten elinkaaripäästöihin vaikuttavia tekijöitä, kuten rakennusmateriaalien tuotantoa ja itse rakentamista. Aalto-yliopiston tuore tutkimus osoittaa, että ne muodostavat jo yli 70 prosenttia uusien rakennusten ilmastovaikutuksista. 

Tutkijoiden mukaan myös maankäyttö- ja asuntopolitiikalla on merkittävä vaikutus uudisrakennusten elinkaaripäästöihin. Esimerkiksi viheralueille rakentaminen lisää rakennusten päästöjä 4–8 prosenttia menetetyn hiilivaraston takia, eikä asiaa usein huomioida elinkaarilaskelmissa. Tiivis kaupunkirakentaminen tehostaa osaltaan maankäyttöä ja pienentää siten viheralueille rakentamisen ilmastovaikutuksia suhteellisesti, mutta mitä enemmän rakennetaan, sitä suuremmat ovat myös rakentamiset kokonaispäästöt.

– Tiiviimpi rakentaminen perustuu myös usein betonin ja teräksen käyttöön, joilla on korkea hiilijalanjälki. Tulevaisuudessa tiiviin kaupungin hyötyjä tulisikin lisätä panostamalla sen sijaan vähähiiliseen rakentamiseen, sanoo Aalto-yliopiston kiinteistöliiketoiminnan professori Seppo Junnila.

Tutkimuksessa analysoitiin uudisrakennusten elinkaaripäästöjä Helsingin Vuosaaressa ja kahdella vertailualueella vuosina 2001–2020. Rakennusten päästöt vähenivät 42 prosenttia, mikä johtui ennen kaikkea uusiutuvan energian käytön lisääntymisestä ja rakennusten energiatehokkuuden parantumisesta. Rakentamiseen liittyvät päästöt sen sijaan eivät olleet vähentyneet – paitsi yhdellä tutkimusalueella, jossa hyödynnettiin uusiutuvia luonnonmateriaaleja rakentamisessa.

– Vuosaaren kehitys alkoi 1990-luvulla, jolloin se oli vielä pitkälti viheraluetta. Siitä saakka alueelle on rakennettu paljon, ja suunnitelmissa on rakentaa lisää koteja lähes 2500 asukkaalle tämän vuosikymmenen loppuun mennessä. Sen myötä kaupunginosasta häviää yli kuusi hehtaaria viheraluetta lisää. Alue sopi siksi tutkimuksemme kohteeksi erinomaisesti, sanoo kiinteistöliiketoiminnan väitöskirjatutkija Ilmari Talvitie. 

Vuosaarta verrattiin kahteen kooltaan ja sosioekonomiselta profiililtaan vastaavaan alueeseen Helsingissä: Mellunkylä-Kontulaan ja Kannelmäki-Malminkartanoon. Tutkijat selvittivät paikkatietoaineiston ja rakennusten elinkaaren arviointimenetelmien avulla, miten erilaiset maankäyttö- ja rakentamiskäytännöt ovat vaikuttaneet uudisrakennusten hiilijalanjälkeen. 

– Kiinnostava havainto on, että Kannelmäki-Malminkartanossa edistettiin kaupungin toimesta vähähiilistä ja ekologisesti kestävää rakentamisesta, ja se myös näkyi tuloksissa. Rakentamiseen liittyvät päästöt vähenivät siellä 13 prosenttia ja rakennuskannan hiilivarastot kasvoivat merkittävästi puun käytön myötä, Talvitie sanoo. 

Tutkijoiden mukaan rakentamisen päästöjen vähentäminen vaatii uudenlaisia tapoja arvioida rakennusten päästöjä – sekä kunnianhimoisempaa maankäyttö- ja asuntopolitiikkaa kunnilta. 

– Rakennusten elinkaaripäästöjä mitataan usein tehokkuuden mukaan eli päästöt neliömetriä kohden. Vaikka rakentamisen päästötehokkuus on parantunut, päästöt eivät vähene, jos samalla rakennamme enemmän. Hiiliviisaassa maankäyttö- ja asuntopolitiikassa tulisi siis keskittyä sekä rakennusten asukaskohtaisiin että absoluuttisiin ilmastopäästöihin ja rakentaa vaalien olemassa olevaa infrastruktuuria ja viheralueita. Tällaisella maankäyttöpolitiikalla voitaisiin rakentaa kaupunkia ilmastokestävämmällä tavalla, Talvitie sanoo. 

Myös puurakentamisella voidaan edistää rakentamisen vähähiilisyyttä ja kasvattaa kunnallisia hiilivarastoja. 

– Tutkimuksemme mukaan puurakennusten hiilivarastokapasiteetti voi jopa ylittää rakentamisen tieltä menetetyn hiilivaraston tason. Tulisiko kuntien esimerkiksi asettaa hiilivarastoilleen jokin tavoitetaso kaupunkikehityskohteissa? Sellaista ei vielä ole, Talvitie pohtii. 

Tutkijat korostavat, että ohjauskeinojen lisäksi tarvitaan markkinakannustimia ja selkeitä pelisääntöjä, jotka ohjaavat investointeja vähäpäästöisiin ratkaisuihin. 

– Esimerkiksi Tanskassa on pakollisten päästöraja-arvojen rinnalla käytössä vapaaehtoinen vähähiilisyysluokka, joka voi edistää markkinavetoista kilpailua vähähiilisyydestä. Tällainen järjestelmä luo tilaa edelläkävijöille ja voi vauhdittaa koko rakennusalan kestävyysmurrosta tarjoamalla näkyvyyttä ja kilpailuetua niille toimijoille, jotka panostavat ilmastokestävyyteen, Talvitie toteaa. 

Tutkimus julkaistiin juuri arvostetussa Environmental Research Letters -lehdessä.