Puurakentamisen kehittämiseen 1,5 miljoonaa
Ympäristöministerin tiedotteen mukaan puurakentamisen ohjelman Kasvua ja kehitystä puusta -tukiohjelman viidennellä hakukierroksella rahoitetaan hankkeita, jotka kehittävät puurakentamisen digitalisaatiota, vähähiilisyyttä, käyttäjälähtöisiä ratkaisuja, kiertotaloutta sekä teollisia verkostoja. Tällä kertaa jaossa on 1,5 miljoonaa euroa.
"Puun mahdollisuudet ovat monet. Tämä heijastuu tulevassa rahoitushaussa, jossa etsimme hankkeita todella laajalla teemojen kirjolla. Hankkeet voivat keskittyä esimerkiksi rakentamisen päästöjen pienentämiseen tai digitalisaation edistämiseen, innovatiivisiin puutuotteisiin ja -rakenteisiin tai alan yhteistyöhön ja verkostoihin", projektiasiantuntija Simon le Roux kertoo.
Tukea myönnetään enintään 40 prosenttia hankkeen hyväksytyistä kustannuksista, enimmillään 150 000 euroa hanketta kohden. Hankkeet voivat kestää enintään 18 kuukautta aikavälillä 1.4.2021–30.9.2022. Hakijana voi olla yksityinen tai julkinen organisaatio tai niiden konsortio.
"Tuleva viides hakukierros on mahdollisesti tukiohjelman viimeinen, ja haluamme varmistaa, että kaikki puurakentamista nopeasti eteenpäin vievät ideat saavat tuulta siipiensä alle. Tarjoamme hakijoille myös henkilökohtaista sparrausta. Kannustan kaikkia kiinnostuneita tarttumaan tarjoukseen, aikaisemmat kokemuksemme osallistavasta ja avoimesta hakumenettelystä ovat erinomaiset", le Roux sanoo.
Hakijoilla on mahdollisuus testata ja kehittää hankeideaansa Puurakentamisen ohjelman asiantuntijoiden kanssa ennen hakemuksen jättämistä. Henkilökohtaista sparrausta tarjotaan aikavälillä 25.1. –12.2.2021.
Haku on auki 1.2.–1.3.2021. Hakuohjeisiin voi tutustua verkkosivuilla jo nyt. Avustuspäätökset pyritään tekemään maaliskuun 2021 loppuun mennessä.
Lähde: Ympäristöministeriö (YM)
Aiheeseen liittyvää
Mitä tapahtuu, jos materiaalikulut eivät laske?
Korkeimmat hinnat alkavat tasaantua, mutta vaikutus näkyy Suomessa viiveellä.
Puutuoteteollisuus vaatii konkreettisia toimia kysynnän elvyttämiseksi
Tiedote 23.4.2020Käyttöpääoman rahoitustuki, kysyntää elvyttävät toimenpiteet ja julkisten hankkeiden lisääminen ovat keskeisimmät puutuoteteollisuuden yritysten ehdottamat keinot toiminnan elvyttämiseksi. Kulutuskysyntää vahvistavia toimenpiteitä tarvitaan ja Puutuoteteollisuus ry esittää arvonlisäveron tilapäisen laskemisen lisäksi kotitalousvähennyksen enimmäismäärän kasvattamista 5 000 euroon vuodessa henkilöä kohti sekä hyväksyttyjen työkustannusten osuuden palauttamista 60 prosenttiin.Elvytystä tarvitaan kaikilla puutuotealan sektoreilla. Yritysten tilanne ja koronan vaikutusten ajoittuminen vaihtelee merkittävästi eri puutuoteteollisuuden sektorien välillä. Kuluttajakaupasta voimakkaasti riippuvaisessa huonekaluteollisuudessa kysyntä on tyrehtynyt lähes täysin ja ajanut yritykset massiivisiin lomautuksiin. Kyselyyn vastanneista huonekalualan yrityksistä lähes 70 % prosenttia on jo lomauttanut henkilöstöään ja 15 % yrityksistä valmistautuu lomautuksiin. Kalusteteollisuudessa kuluttajakauppa on hidastunut. Suora yrityskauppa toimii vielä ja lomautuksiin on turvautunut vasta noin 20 % yrityksistä. Rakennuspuusepänteollisuuden puolella loppuvuoden näkymät ovat varsin sumuiset.
Yrittäjäksi rakennusalalle? Näin Jani onnistui toiminnan aloittamisessa
Tuore yrittäjä muistuttaa muita alalla aloittelevia riittävän vakuutusturvan ja hyvän kirjanpitäjän merkityksestä.
Maksetaanko tukia turhaan? Asiaan perehtynyt tutkija väittää, että lämpöpumput myisivät muutenkin
Ilmalämpöpumppujen hankintaan tarjotaan investointitukea, mutta voisiko rahat käyttää fiksummin? Tutkijatohtorin mielestä voisi.
Rakennushankkeen ekologisella kartoituksella hyödyt kustannuksia suuremmat - tutustu esimerkkeihin
Luonnon monimuotoisuuden huomioiminen ei lisää merkittävästi kustannuksia eikä juurikaan pidennä rakennusprojektin kestoa.
Hallitukselta päätös täydennysrakentamisen tukemisesta
Ympäristöministeriön (YM) tiedote 11.6.2020Valtioneuvosto on tänään päättänyt maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimuksiin kuuluvista, valtion asuntorahaston varoista myönnettävistä lähivuosien kunnallistekniikka-avustuksista. Vuosina 2020–2023 avustusta myönnetään yhteensä 60 miljoonaa euroa ja sillä tuetaan erityisesti täydennysrakentamista.