Pakkaskestävä vedeneristys ja laatoitus ulkotiloissa
© Kiilto
Milloin ulkotiloissa tarvitaan vedeneristystä ja mitä tulisi huomioida ulkotilojen ja osan aikaa vuodesta kylmillään olevissa rakennuksissa? Huomioi tarvittaessa myös kiukaan asettamat ehdot.
Milloin edellytetään vedeneristystä ulkotiloissa?
Rakennusmääräykset eivät edellytä vedeneristeen käyttöä vastaavalla tavalla kuin asuinrakennuksissa. Suunnittelijan vastuulla on määritellä tilan käyttötarkoituksen mukainen pintarakenne.
ꟷ Jotta veden pääsy rakenteisiin voidaan estää, niin vedeneristäminen on suositeltavaa myös ulko -ja kylmille jäävissä tiloissa, pohtii aluepäällikkö Tuomas Luokkanen, Kiilto Oy:stä.
Erilliset saunarakennukset
Perinteisissä mökki- ja pihasaunoissa lattioina on käytetty lankkulattiaa tai betonivalua maalattuna tai jopa ilman. Yhä useammin niihinkin halutaan panostaa sisustuksellisesti ja lattioihin että seiniin valitaan laattoja. Laatoitetut pihasaunat kannattaa vedeneristää pakkastestatulla vedeneristeellä koska useimmiten nämä saunat ovat myös kylmillään osan ajasta vuodessa.
Piha- ja mökkisaunojen vedet tulisi nykyisin ohjata hallitusti esimerkiksi sauna- tai mökkikaivoon eikä niitä enää vain valuteta ympäröivään maastoon.
ꟷ Omaan pihasaunaan toteutin vesieristyksen Keramix vedeneristysjärjestelmällä. Kun pihasaunan harmaavedet ohjataan mökkikaivoon, niin vesieristyksen avulla varmistun, että rakenteet pysyvät kuivana ja vesi kulkeutuu oikeaan paikkaan, kertoo Luokkanen.
Info
Kiilto Keramix A + X – pakkastestattu vedeneriste ulkotiloihin
Kiilto Keramix Vedeneristysjärjestelmällä vedeneristät lattia- ja seinäpinnat kun pinnoitteeksi tulee keraaminen laatta. Kiilto Keramix on 2-komponenttinen, nopea, sementtisideaineinen ja pakkastestattu vedeneriste, joka soveltuu märkätilojen vedeneristykseen ulkotiloissa. Käyttökohteita ovat esimerkiksi osan vuodesta kylmillään olevat saunat sekä terassit, parvekkeet ja ulkoportaat.
Keramix A + X:n käyttö
Keramix A + X vesieristeen alustana voi olla betoni, muurattu rakenne, sementtipohjainen tasoite tai märkätiloihin soveltuva rakennuslevy. Maanvaraisissa rakenteissa on oltava kapillaarisen kosteuden katkaiseva kerros.
Parvekkeilla ja vastaavissa ulko-olosuhteissa ei suositella pohjustusaineen käyttöä. Nurkat, saumat ja rakenteiden rajapinnat vahvistetaan Kiilto Butyylinauhalla.
Tarkemmat yksityiskohtaiset ohjeet löytyvät työohjeista. Esimerkiksi läpivienneille on omat ratkaisunsa. Keramix A + X ei ole tarkoitettu jatkuvasti veden alla oleviin rakenteisiin, kuten uima-altaisiin.
Kiilto Keramix A + X vesieristettä on saatavilla kahdessa 10 kg:n astiassa, jolloin komponentit ovat eri purkissa. Vaihtoehtona on myös 5 kg:n astia, jossa mukana molemmat komponentit. © Kiilto
Ulkokäyttöön soveltuvia ratkaisuja on tarjolla yhä enemmän
Ulkotiloissa tehtäviin korjaus- ja rakennustöihin tarvitaan monenlaisia pakkasta kestäviä tuotteita, tartuntaa parantavia pohjustusaineita, tasoitteita, kiinnityslaasteja ja vesieristeitä.
Huomioi laastin peittoaste
Kun parveke, terassi tai vaikkapa betoniset ulkoportaat halutaan pinnoittaa keraamisilla laatoilla, vesieristyksen lisäksi on huomioitava kiinnityslaastin peittoaste, jotta laattojen alle ei jää kopoalueita. Kopoalueille voi kertyä vettä, joka jäätyessään muodostaa jännitteitä ja voi pahimmillaan irrottaa tai rikkoa laatan. Ulkona käytettävät laatat ovat usein kooltaan varsin suuria. Niiden kiinnityksessä saavutetaan tarvittava 100 % peittoaste helpommin, kun käytetään ns. puolijuoksevaa laastia. Kiilto Floorfix DF ja Floorfix DF Rapid ovat isojen ( yli 30 cm x 30 cm ) lattialaattojen kiinnityksiin tarkoitettuja puolijuoksevia laasteja, jotka kestävät pakkasta.
ꟷ Hyvä muistaa, että kaikki kiinnityslaastimme soveltuvat ulkokäyttöön, joten vaihtoehtoja on hyvin mistä valita, toteaa Luokkanen
Valitse ulkokäyttöön soveltuva primer
Kiilto PRO Fix Primer on ainoa ulkokäyttöön sopiva primer. Se on geelimäinen tuote, jossa on hiekka mukana. Tuote soveltuu em. sellaisille alustoille, joille on haastava saada tartunta muodostettua tasoitteelle tai kiinnityslaastille. Tällaisia ovat mm kaikki imemättömät alustat, esim. keraamiset laatat, maali- ja PVC-pinnat sekä maali- tai PVC-pinnoitetut teräsohutlevyt.
Pakkasen kestävät tuotteetkin asennetaan lämpimän aikana
Ulkotiloihin ja kylmillään oleviin rakennuksiin tarkoitetulla tuotteillakin työskentely edellyttää riittävää lämpöä. +10 – 25 astetta on suositeltava käyttölämpötila, vaikka tuote valmiissa rakenteessa kestääkin pakkasta.
Huomioi myös kuumat olosuhteet – miten hoidetaan kiukaan suojaetäisyys?
Pakkasen kestävällä vesieristeellä suora lämmönkesto on +70 astetta. Tämä on huomioitava esimerkiksi kiuasta asennettaessa. Kiukaiden asennusohjeissa ilmoitetaan vaadittavat suojaetäisyydet lämpöherkkiin materiaaleihin. Maahan asennettaviin kiukaisiin on saatavana aluslevyjä, joilla kiukaan luovuttamaa lämpöä pystytään hallitsemaan.
ꟷ Jos aluslevyä ei ole käytössä voit tehdä kiukaan alle esimerkiksi 10 cm korkean kakun Kiilto 70 lattiamassalla, jolloin saat lämmönlähteen kauemmas vedeneristeestä, Kertoo Luokkanen
Aiheeseen liittyvää
Vedeneristys valmiiksi päivässä helposti ja nopeasti
Rakennustyömailla ja korjauskohteissa aika on kallista ja odottelu maksaa. Aikatauluissa pysyminen on tärkeää, koska muuten yhden työvaiheen viivästyminen voi viivästyttää koko työmaata. Kiilto KeraPro Vedeneristysjärjestelmä on kehitetty yhteistyössä ammattilaisten kanssa vastaamaan tähän haasteeseen. Nopealla pikavedeneristeellä vedeneristys saadaan kuntoon yhdellä käynnillä.
Uusi työkalu suunnittelijoiden käyttöön
Kiilto on avannut uuden KiiltoPro Design -suunnittelusivuston, jonne on koottu rakenne- ja ratkaisusuunnitteluun liittyvää dokumentaatiota sekä asiakirjoja laadunvarmistukseen ja rakennusten elinkaarisuunnitteluun. Sivustolta löytyy kootusti tietoa Kiillon rakentamisen palveluista sekä ohjaavaa aineistoa suunnittelun helpottamiseksi.
Märkätilojen suunnittelun ja valvonnan täydennyskoulutus
Märkätilojen suunnittelun ja valvonnan täydennyskoulutuksessa keskitytään nimensä mukaisesti kosteiden tilojen suunnitteluun sekä märkätilatöiden valvontaan. Koulutus soveltuu henkilöille, jotka vastaavat märkätilojen suunnittelusta, toteutuksesta ja valvonnasta sekä rakennushankkeen kosteudenhallinnasta.
WTF mikä liima!
Aivan, WTF® eli Worlds Toughest Fix on täysin uudenlainen ammattilaisille kehitetty liima- ja tiivistysmassasarja.Mikä työmaalla liimamassojen kanssa työskennellessä häiritsee eniten? Sekö, että tiukkaa liimaa puristaessa hajotat joko puristimen tai peukalosi? Vai se, että ostettuasi laatikollisen liimamassaa puolet tuubeista ehtii vanheta ennen käyttöä? Vai se, ettei liimamassa toiminutkaan juuri tässä kohteessa ja hommat menivät uusiksi? Vai se, ettet liimaa ostaessasi pysty putkilomerestä löytämään tarvittavaa tuotetta?
Rakentamisen monipuolisin uutuus liimamassakategoriassa – WTF® Y Yes! Flex sanoo aina "Yes!"
Rakennusmassavalikoimista löytyy eniten polymeeripohjaisia ja polyuretaanipohjaisia liimamassoja, joissa kaikissa on omat vahvuudet ja heikkoudet. Oletko vielä törmännyt tuotteeseen, joka toimii lähes minkä tahansa rakennusmassan sijasta ja joka on uskomattoman lähellä levitys- sekä tiivistysominaisuuksiltaan silikonia?– Olisi se elämä paljon helpompaa, kun ei tarvittis montaa eri putkiloa jokaiselle työmaalle hommata, huomauttaa kireällä aikataululla urakkaa vääntävä Raksan Rampe.
Led-nauhaprofiilien monet asennustavat
Tässä artikkelissa esitellään led-nauhalla valaistuja kohtia kodeissa, nimenomaan alumiiniprofiilin valinnan kannalta. Alumiiniprofiili on se osa led-nauha-asennuksesta, joka jää monesti piiloon epäsuoran valaistuksen asennuksissa, mutta vaikuttaa olennaisesti valon avautumiskulmaan ja led-nauhan kestävyyteen. Eri malliset profiilit sopivat erilaisiin asennuspaikkoihin. Profiilin muovikansi pehmentää valoa, tasoittaa valon ja varjon rajaa, sekä suojaa led-nauhaa pölyltä ja roiskeilta.